Maata näkyvissä -festarien naispapiton messu kielletty

Enkä usko, että ihan heti tullaan Suviseuroissa tapahtuvaa ehtoollisen viettoa kieltämäänkään. Se vain nostaisi esille/tapetille sen jo olemassa olevan tosiasian, että vanhoillislestadiolaisella liikkeellä ei ole ainoastaan eriävää virkakäsitystä, vaan että heillä on myös eri kirkko-oppi ja mielestäni aika selkeä sellainen.

Huomattava osa ehkä, mutta viimevuotinen päämedioihin asti vedetty kohu naispappien syrjinnästä oli kyllä aika näyttävä. Muistelisin että joitakin vuosia oli tässä välissä rauhallisempaa, boikotointi vähäisempää jne…
Varmaan nuorisotyön ohjaajat ja papit ovat erilaisia siinä, kuinka paljon he tätä ristiriitaa omille nuorilleen ovat avanneet. Veikkaukseni on, että yllättävän iso osa heistä on pystynyt avoimesti nuorille selittämään asian, ja kokenut velvollisuudekseen olla maltillisia tyyliin “Menemme festareille edelleen, jos te haluatte, ja koetetaan suvaita Sleyn vanhanaikaisuutta yhdessä asiassa, vaikka meillä onkin toinen käsitys” jne.
Uskon siis, että tosi monet nuoret ovat aidosti pettyneitä, vaikkei heillä olisi tarkkaa mielipidettä eikä tietoa virkakysymyksestä. Se ei ehkä käännä laivaa, mutta se tulee vaikuttamaan muita asioita. Riippuu paljon siitä, viekö tämä seurakuntien retket hyvin alas, vai syntyykö jopa jonkinlainen vastaprotesti.

Hmm… en osaa sanoa, kuinka paljon se käytännössä näkyy esim paikallisseurakuntien nuorisotoiminnassa. Se on näyttävää ehkä niille, jotka kovin tiheään seuraavat kirkollista uutisointia.

Suviseurat on saanut tosiaan olla koskemattomana, lukuunottamatta piispa Revon yllättävän kovaa puheenvuoroa itse juhlassa joitakin vuosia sitten. Asia ei kyllä koskenut lupaa, vaan piispa puuttui suoraan väärään oppiin.
Mutta sama asia koskee Sleyn evankeliumijuhlia. Piispojen ja kirkkoherrojen (ensisijaisesti) tuella ja luvalla nämä on järjestetty. Kuten aiemmin kirjoitin, on yllättävänkin pitkään pystytty kuitenkin näitä lupia saamaan.

No, luulen että ei ihan noin systemaattisesti taktikoivaa ole Luoman ajattelu. Mutta kuten jo vaalikampanjan aikana totesin, Luoman pyörittelevä ja eri suuntiin nyökyttelevä tyyli ei ihastuta.
Olen edelleen yllättynyt siitä, että häntä tuki niin moni perinteisen ja herätysliikkeille myönteisen puolen ihminen ja pappi. Jopa Sleyn puolelta tuli tukea, vaikka Auviselle tietenkin paljon enemmän.

Tässä tapauksessa - asiaa nyt tutkittuani - juttu taisi mennä niin että Mäkinen oli pohjustanut tämän “neuvottelun” ja Luomalla se oli sitten edessä. Hänellä ei ollut kuin huonoja vaihtoehtoja, koska some- ja uutiskampanja viime festarien aikaan ja jälkeen oli aika kova. Jos hän olisi taipunut Sleylle, vastustajat olisivat nostaneet entistä pahemman rähäkän. Eli lähinnä tuo vaihtoehtosi no 1 on oikea.

Tällaista tulee kun kaikkien osapuolten suosion kalastelija valitaan arkkipiispaksi. Hän joutuu veivaamaan eestaas, koska tuo lupaus tukea herätysliikkeiden oikeuksia messuihinsa nyt meni rikki. Seuraavaksi pienemmissä ja vähemmän julkisissa ympyröissä lienee vuorossa sovittelevampia lausuntoja ja toimia…

Tähän vielä sanoisin, että tuo radikalisoituminen ja polarisoituminen on lähitulevaisuuden osalta todennäköistä. Tämä voi tehdä - ja on jo kerrottukin että tekee - hallaa yhteistyöhengelle. Sleyn uudemmat johtajat ja osa työntekijöistä ja vastuunkantajista ovat selvästi pyrkineet keskustelevampaan tilaan, myös suoraan naispappien ja eri mieltä olevien kanssa. Nyt itsenäistyvä ja myös lhpk:n tapaiseen erottautumiseen tai muuhun irtautumiseen menevä linja saattaa vallata tilaa, mikä on mielestäni huono juttu.

Luin paljon aiheesta fb-viestejä, ja yhden voisi melkein kokonaan lainatakin, mutta en nyt viitsi kuitenkaan.
Jos joku tunnistaa tästä niin olkoon…
Viestin sisältö oli että miksei nuorilta kysytty ja onko otettu huomioon LAVA. (lava tarkoittaa kirkon omassa kielessä lapsivaikutusten arviointia - kaikkia päätöksiä on voitava arvioida lapsivaikutusten kautta. Tämä liittyy tietenkin alaikäisten mahdollisuuteen messuun ja ehtoollisen saamiseen)
Ok… mutta merkittävää on että kirjoittaja on Kirkkohallituksen nuorisotyöstä vastaava. Joka ei vastusta naispappeutta eikä ole Sleyn ihmisiä ollenkaan.

Muutenkin, todellisia häviäjiä tällaisessa sopassa eivät ole sisäpiiriläiset eivätkä edes herätysliikkeet laajasti. Häviäjiä ovat ne tavalliset nuoret, ja välillisesti heidän perheensä, joille kristillinen usko tällaisen ison tapahtuman myötä on tärkeä.

MNF:n jatko on ollut hämärän peitossa kyllä jo pidempään. Talousvaikeudet ja laskenut kävijämäärä yms. -Festari saattaa kuivua nyt kokoon kokonaan.

Avaisitko tätä hieman. Mikä on Suomen evankelisten keskuudessa epäsopivaa ehtoolliskäyttäytymistä?

Taannoin juteltiin tällä (vai oliko se edellisellä) palstalla topiikista “kirkkokyttääminen”. En nyt väitä, että sinulla olisi tässä kyttäysmentaliteetti päällä, mutta jos olisikin, en pitäisi sitä kovin pahana. Tunnistan näet itsessänikin hieman “kyttääjän” piirteitä erityisesti mitä tulee kommuuniokäyttäytymiseen, vaikka parhaani mukaan taistelen tätä taipumusta vastaan yrittäen keskittyä vain omaan käyttäytymiseeni. Usein onnistun siinä, valitettavasti en kuitenkaan aina.

Suurissa massatapahtumissa, jollaiseksi kai tämän ketjun aiheena oleva festarikin on luettava, on pakostakin hieman tingittävä säännöistä. Olen itse ottanut kommuunion vastaan paavi Benedictuksen selebroimassa messussa, jossa vieraita oli satoja tuhansia. Jännä kokemus. Oli sanomattakin selvää, että kommuunion vastaanottotapa poikkesi intiimistä seurakuntamessusta.

2 tykkäystä

En ole osallistunut festarien messuun varmaan kuin 90-luvulla, jolloin ensimmäistä kertaa musiikkina oli Lasse Heikkilän Suomalainen messu. Se oli upeaa kaikinpuolin.

Luulenpa, että Anskutin tarkoittaa sitä että kun paikalla on tuhansia nuoria, joista monet eivät ole kirkkokansaa - riparin juuri käyneitä suurin osa varmaan - heidän on illalla aika vaikea rauhoittua ja muuttaa meininkiä. Festarimusiikki lienee nykyisellään niin lähellä rockjuhlien musaa, johon kuuluu paljon ääntä ja tanssiakin, että kontrasti hartauteen tulee isoksi.

En minäkään sellaisessa ehtoollismessussa viihdy, mutta olen kyllä armollinen nuoria kohtaan tuossa. Ehkä on tärkeämpää että he ovat mukana, ja sitten ajan myötä ymmärryksen kasvaessa asian arvokkuuskin kirkastuu.

Järjestäjille tässä ja muissa vastaavissa massaehtoollisissa toivoisin kyllä harkintaa. Messuun pitäisi osata jättää rauhoittumisaikaa ja moni muukin asia saattaa vaikuttaa.

1 tykkäys

Onhan hälinää jo silloinkin, kun on tavallinen konfirmaatio. Vaikka nuori kansa kävisikin ensiripille hartaina ja arvokkaasti, samaa ei voi sanoa omaisista. Kamala kälkätys ja häsellys vallitsee heidän ehtoollisella käyntinsä aikana.

En ole kyllä massaehtoollisten ystävä, niissä on kaoottisuutta, joka tuntuu särkevän messun oikean yhteisöllisen luonteen.

3 tykkäystä

Itse pidin epäsopivana sitä, kun puolituttu ulkomaalainen katolinen tyttö päätti mennä ehtoolliselle festareilla. Tuolloin ei ollut vielä voimassa se ev.lut. kirkon päätös, että suunnilleen kaikki voivat tulla. Hänen kanssaan ehtoolliselle meni myös toinen ulkomaalainen tyttö, jota kuulemma ei oltu kastettu, koska hän oli vasta muutaman viime kuukauden aikana tutustunut kristinuskoon. Kumpikin taisivat olla hieman pihalla siitä, mistä asiassa on kyse.

3 tykkäystä

Festareilla kyllä sanotaan aina ennen ehtoollisen viettämisen aloittamista, että se on tarkoitettu konfirmoiduille luterilaisille.

1 tykkäys

Ok. Itse en tuollaista muista, joten se sanominen menee varmaan monelta muultakin siinä ohi.

Itse muistan, kuinka joukko vapaitten suuntien nuoria buuasi noiden sanojen kohdalla, siitä jäi mieleen.

3 tykkäystä

On valittava tunnustaako eukaristiaa vai muistoateriaa. Nämä ovat kaksi eri ehtoolliskäsitettä. Eikä luterilaisilla ole ehtoollisyhteyttä edes esim. katolisten kirkkojen kanssa, joiden eukaristia-käsite on lähempänä luterilaista, kuin joidenkin vapaidensuuntien nk. muistoateria.

Eukaristia on myös “muistoateria”, mutta tässä on kysymys nyt eri ehtoollisopeista sekä käytännöistä esim. viinin ja leivän suhteen. Olen eräälläkin vapaidensuuntien “muistoaterialla” saanut juodakseni laimenettua mustikkakeittoa ja ehtoollisleivän saarnaajan vaimo tilaisuuden jälkeen tarjoili ruokapöydässä, pyöritellen sen palasia hirvenpaistikastikkeessa. Aika moni meistä ei koskenut tuohon leipään.

Tämä oli kaiken näkemäni herjauksen viimeinen tikki ja sanoin lopullisesti hyvästit tälle “vapaallesuunnalle”.

En yhtään ihmettele, että samassa hengessä luterilaisten HPE:lle buuattiin.

Samaa mieltä. Täysin sopimatonta!

Ehkäpä tämäkin kortti on tämän ajan tyylin mukaan katsottava… https://www.adressit.com/ehtoollinen_maata_nakyvissa_-festareille_perinteisesti

Tähän pikakommentti töiden lomasta, illalla ehkä paremmin: Massaehtoolliselle yleisestikin ja sekalaisen teinijoukon massaehtoolliselle erityisesti on tyypillistä hälisevyys. Mun ainakin on vaikea keskittyä ehtoollisen nauttimiseen, kun vieressä porukka hölöttää omiaan. Ei osata rauhoittua ja keskittyä. Lisäksi oon todistanut festareilla sen tyyppistä läpänheittoa ehtoollisesta, että herää epäilys, ollaanko sitä nauttimassa ihan oikealla mielellä. Pienempi porukka perinteisemmässä kirkkotilassa voisi paremmin osata hiljentyä siihen, mistä tilanteessa on kysymys, vaikka ehkä siltikään ei menisi täydellisesti.

1 tykkäys

Niin, tuo on tutun tuntuista ihan muutenkin rippikoulunuoria ajatellen. Sen ikäisillä on sosiaalinen elämä ja se hölötys niin keskeistä. Ei se kuitenkaan ole kaikilla kuin pintaa. Muutoksen huomaa jo muutaman leiripäivän jälkeen. Nuoret tajuavat että ei tarvitse olla se vitsi- ja hölötysvaihde koko ajan päällä, vaan voi uskaltaa olla erilainen mitä yleensä, koulussa jne.
Ehkä festarifiiliksessä coolilta näyttäminen yms. nousevat taas pintaan, isossa porukassa.

Mutta ymmärrän keskittymisvaikeudet. Niitä minullakin on.
Lisään vielä, että olen jo aikoinaan kirjoittanut siitä, että oudoksun kesäjuhlien, lähinnä evankeliumijuhlien hälinää. En kannatta pakkoistumista, en kaipaa körttikansan vakavuutta muihin liikkeisiin, mutta tietty kunnioittavuus välillä puuttuu. Tämä ei koske suinkaan pelkästään nuoria ja levottomia.

1 tykkäys

Nuorethan käyttäytyvät siten, kun heidät on kasvatettu. Aikamme suosii kaikkea julkeaa, halpaa, vulgääria. Mitä raaempaa sen parempaa. Nykykulttuuri kärsii otsalohkovauriosta.

2 tykkäystä

:sunglasses:
Kasvatettu tai ei, mutta tässä tilanteessa kysytään sitä reaktiokykyä. Ja nyt ei enää välttämättä puhuta festaritilanteesta.
Kuten kerroin, käyttäytyminen muuttuu nopeastikin, ja silloin kysymyksessä on pitkälti se naamarin pudottaminen, ja panssarin riisuminen, mikä aina kuuluu nuoren kehitysvaiheisiin. Siis sekä sen suojan rakentaminen että uskaltaminen sitten porukanpaineen unohtaen olla ihan ihmisiksi vaan - kaikki nämä ovat nuoruuteen kuuluvia ilmiöitä.

Minusta on pysäyttävämpää se, miten rippikouluikäinen ja vähän isompikin on vielä niin pienellä vaivalla saatavissa hiljentymään, kuuntelemaan, oppimaan, vapautumaan. Aikuisten kohdalla tämä on paaaaaljon vaikeampaa.
Nuorten palautteissa toistuu jatkuvasti hiljentymisen, hartauden jne. positiivinen vaikuttavuus. Se on niin outoa ja siksi uutta ja hienoa, tässä hullussa maailmassa.