Matti Leisolan kohukolumni

Kolumni on luettavissa osoitteesta Objektiivisen moraalin puolustaja on aikamme vihollinen - Uusi Tie -verkkolehti . Uusi Tie avasi jutusta syntyneen kohun jälkeen kyseisen kolumnin maksumuurin takaa nähtäväksi, jolloin on kaikkien ilmaiseksi tarkastettavissa, mitä alkuperäislähteessä luki. Iltalehti on päivittänyt juttunsa tänään, ja korjannut mm. tekstinsä Uusi Päivä -lehdestä Uusi Tie -lehdeksi ja vaihtanut blogista puhumisen kolumniksi. Virheet indikoivat siitä, että ainakaan Iltalehden toimitus ei ollut vaivautunut alkuperäisen juttunsa kirjoittamista varten hankkimaan Leisolan tekstiä edes nähtäväkseen, jonka lukemisen yhteydessä esimerkiksi lehden oikea nimikin olisi selvinnyt. Korjausten jälkeenkään Iltalehti ei kuitenkaan tarjoa linkkiä alkuperäislähteeseen edelleenkään, eli se ei avoimesti tarjoa lukijoilleen tämän asian kohdalla mahdollisuutta tarkastaa sitä, ovatko lehden jutussa esitetyt tulkinnat alkuperäisen tekstin mukaisia tekstin kokonaisuus huomioiden.

5 tykkäystä

Erikoinen kohu tuosta on mielestäni nostettu. Ei tuo Leisolan teksti, kun sen äsken luin, niin kauhea ollut. Ehkä lukion päivänavaukseen tuo ei kuitenkaan ole paras mahdollinen valinta.

4 tykkäystä

Viesti siirrettiin ketjuun: Offtopic-aarrearkku

Oli siinä sanat abortti ja homoliitot. Eli pari avainsanaa, joilla muuten aamunavauksia kuuntelemattomia voi saada kuuntelemaan niiden lausumisen jälkeistä osaa aamunavauksesta.

Iltalehti nimenomaan oli käsittääkseni se ensimmäinen media, joka toi millään muotoa tekstiä esille jutussaan. Oma käsitykseni Iltalehdestä suhteessa muihin Suomen medioihin on varsin hyvä. Joka ei tietysti kuitenkaan ole paljoa. Eli se edes jollain muotoa yrittää ohi sen, että pitää saada väännettyä kohuja päivästä toiseen.

En oikein näe miksei Leisolan teksti voisi olla osana aamunavausta. Viittä minuuttia sen lukemalla ei taida saada täytettyä, jolloin jotain musiikkia tai vastaavaa kai siinä on ollut sen lisäksi ainakin.

Kouvolan Sanomat oli käsittääkseni ensimmäinen media, joka toi tekstiä esille jutussaan. Muut lehdet sitten levittivä kohua, alkuperäislähdettä selvittämättä ja kolumnin kokonaisuutta ilmeisesti ensin edes näkemättä.

Iltalehdessä on joitakin taitavia ja erityisen huolellisia toimittajia, ja sitten on tavanomaisempia keltaisen lehdistön työsuhteisia toimittajia ja free lancereita, jotka tekevät usein työnsä niin kuin minimissään vaaditaan, eivätkä kovin paljoa näe vaivaa tarkastaakseen lähteitä. Yksi helpoimmista tavoista saada juttu aikaan on se, että tekee jutun aiheesta, josta joku muu on jo nähnyt vaivaa aineistoa kerätäkseen ja uutisoi sitten siitä. Toimittajalle maksetaan yleensä saman verran, jos kirjoittaa jonkun toisen jo uutisoimasta aiheesta kuin jos kirjoittaa saman mittaisen jutun alusta lähtien. Joten moni toimittaja tekee juttuja siten kuin niitä saa helposti ja vähällä vaivalla aikaan.

Toiko?

Muu maksumuurin takana. Näytillä olevassa osassa ei puhuta koko kolumnista mitään.

Katsopa tätä:

1 tykkäys

Tämä ketju suljettiin automaattisesti 90 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.