Tuli tuollainen kysymys mieleen, enkä oikein kunnolla osannut pähkäillä läpi. Kokiko Jeesus häpäistynä esimerkiksi häpeän tunnetta? Tai katkeruutta, kun täysin viattomana vaan joutui ristille.
Varmaan kannattaa lähteä liikkeelle siitä, mitä hän ilmaisi omista tunteistaan ristillä.
- “Eeli, eeli, lama sabaktani.”
- “Olet kanssani paratiisissa tänään.”
- huuto
- “Se on täytetty.”
Tämä vaatii pientä perusteoriaa siitä, mitä tunteet oikeastaan ovat.
Parhaiten asian ymmärtää, jos osaa koostaa tunteiden kokemisen sellaisesta tilasta tai tilanteesta, jossa sitä ei tapahdu ollenkaan. Kun on lisännyt kaikki tarvittavat elementit, voi olla suunnilleen varma siitä, että voi alkaa koostaa teoriaa palikoiden yhteispelistä.
Merkittävää on, että tunteet eivät tapahdu ainoastaan tai ensisijaisesti aivoissa, vaan ovat tulkintoja ruumiissa tapahtuvista reaktioista. Tästä on paljon kaikenlaisia sovelluksia. Yksi mahdollisesti hyvin mielenkiintoinen on se, että psykiatrian lääkitykset muuttavat persoonaa poistamalla tiettyjen tunteiden ruumiilliset vastineet. Eli ruumiin herkkyys katoaa ja tunneskaala latistuu joko aktivoitumisen tai passivoitumisen päähän. Ihminen siis kokee ja käsittää tunteet jonkinlaisena hermeneuttisena kehänä ruumiin ja mielen välillä. Jos ei tätä kehää ole, niin ei ole koettuja tunteita.
Toinen on, että tunteet ovat ajallinen tapahtuma. Niihin liittyy yllätyksen ja odotuksen vuorottelu. Jos tiedät jonkin tapahtuman etukäteen, et tunne siitä psyykkisellä tasolla mitään.
Kolmas on, että tunteet tapahtuvat suhteissa. Tämä liittyy tuohon edelliseen. Pelko ja häpeä ovat molemmat odotuksia siitä, että joku toinen aikoo tai tarkoittaa jotain kielteistä. Häpeä ei ole siis mikään tietoisuuden tekemä johtopäätös, vaan ruumiissa koettu, sosiaalisia suhteita koskeva odotus. Koska Kristuksella oli ruumis ja sosiaalinen merkitys, voidaan tähän vastata myöntävästi.
Katkeruus on sekä reaktio että moraalinen arvostelma, joka sisältää ajatuksen epäuskosta tilanteen oikenemista kohtaan. Se liittyy myös haluttomuuteen antaa anteeksi, ja tekee koetusta vääryydestä eräänlaista omaisuutta, jota voi pitää velkana rikkojalta itselle. Se olisi ollut koko sovituksen ajatuksen, merkityksen ja sisällön vastaista. Ei se ole pelkkä päätelmä, että “nyt minua kohtaan on toimittu väärin”, vaan rajalliselle ja syntiselle ihmiselle ominainen reaktio kyseiseen päätelmään.
Jos Joh. 10:17 ei yllättäen pidäkään paikkaansa, niin kyllä, Kristus olisi voinut olla katkera, koska joutui antamaan jotain, mitä ei olisi tahtonut antaa. Muussa tapauksessa ei.