Moderointikeskustelu


#2203

Se oli hän, jonka nimeä en nyt muista. Fiksu kirjoittaja, jolla oli ongelmia eniten itsensä kanssa. Ei häirikkö, provoilija eikä mitenkään muutenkaan hankala tyyppi.


#2204

Käyttäjätilaston mukaan melko aktiivinen vuoden aikana. En keksi kuka.
Mielestäni ilmoitus tähän ketjuun viestii siitä, ettei hän pane pahakseen jos kerrotaan nimimerkki. Muutenhan kirjoittaja lähtisi ilmoittamatta.


#2205

Tuo on ihan totta, jos henkilö on kirjoittanut omalla nimellään tai on helposti tunnistettavissa “tosielämässä”. Jos ei ole niin väliä on harvinaisen vähän. Ihmisten käyttämillä nimimerkeillä ei millään mittapuulla mittailtuna ole anonymiteettiä.

Aborttiketjussa tyyppi ainakin alkoi rähistä, mutta ei jäänyt riittävästi mieleen näemmä…


#2206

Taitaa olla JuhaV.
Voimia ja siunausta jatkoon joka tapauksessa!


#2207

No, vähän molempia, koska kirjoitukset ovat olleet avoimielisiä. No, nimi on nyt kuitenkin julkistettu johtajan taholta, joten ehkä tulkintani oli, taas kerran, hätävarjelun liioittelua.


#2208

Nykyään tuo GDPR säätelee näitä asioita. Meillä töissä se aiheutti ison homman. Eikä sen tulkinnasta tiedä kuin asiaan perehtyneet lakimiehet. Minä mieluummin hätävarjelisin, kuin en. Ainakin ennen lakimiesten lausuntoa. Tähän on tultu, oli se ennenvanhaan helppoa…


#2209

Saako viestistä, mihin tämä minun viesti on vastaus, lainaukset kuntoon? Eli eka sitaatti ei ole minun.


#2210

Kirjoittaja tuntui itsekin virheensä havainneen, joten opastin korjaamaan itse tekstiään kynäsymbolin kautta. Odotetaan kuinka käy.


#2211

Ei se oo tainnut mitään havaita. Tai ainakaan ole oppinut mitään. Tuo on Uskonsoturin teksti, jonka se oli lainannut aivan kuin minä olisin sen kirjoittanut. Ja voidakseni viitata viestiin lainasin sen niin kuin hän olisi sen kirjoittanut.

Voiko tuossa olla kyseessä joku nimimerkki Tosikon reinkarnaatio?


#2212

Vilkaisin tuon nimimerkin viimeisimpiä viestejä, ja aika älyvapaalta tosiaan vaikuttaa. Ehkä kannattaa ylhäältä(?) päin vihjata jotakin.


#2213

Korjasin tuon viestilainauksen ja jätin alle moderaattorihuomautuksen sekä laitan erillisen huomautuksen vielä kirjoittajalle lainausten huolellisuudesta.


#2214

Aika paljon on näin. Kun jotain sen suuntaista hänen viestiin kommentoin Merkkien salat-ketjussa, viestini liputettiin ja sain kehoituksen korjata viestiäni muutama päivä sitten. En viitsinyt korjata, vaan poistin sen sitten kokonaan.

Osassa viesteistä hänellä on ihan tolkkuakin ja parista olen jopa tykännyt. Sitten on taas niin sekavia, ettei ajatuksesta saa selvää. Ei hän Tosikko ole tai kukaan muukaan aiemmin täällä ollut.


#2215

Korjasin nyt myös tähän oikean lainauskirjoittajan. Ja huomautus huolellisuudesta lainauksissa laitettu.


#2216

Kysyisin sellaista että edellisellä foorumilla modet opastivat kirjoittamaan siten että viestiä ei pätkitä osiin useammalla lainauksella.
Onko tämä muotoseikka unohdettu uusimmalla foorumilla?


#2217

Olet oikeassa siinä, että pieniin paloihin pilkottu teksti on hankalaa lukea ja siihen on hankala vastata. En muista onko tätä asiaa täällä missään vaiheessa käsitelty, mutta en lähtisi tästä ainakaan itse sääntöä tekemään. Varsinkin kun yleensä omat moderointini ja huomautukseni herättävät vain enemmän närää kuin itse kirjoitukset joihin olen puuttunut. Ehkäpä kyseisten viestien jälkeen lukija tai viestin kohde voisi itse huomauttaa liiasta pätkimisestä, jos se häiritsee lukemista tai vastaamista. Näin olen joskus itse tehnyt. Tosin huonolla menestyksellä. Ja tunnustan itsekin syyllistyneeni pätkimiseen. Joskus pitkään viestiin, johon haluaa vastata monin osin mutta ei koko tekstiä lainaten, on minusta parempi että tekstistä otetaan vain ne kohdat johon vastaus on tarkoitettu.


#2218

Läppäriltä luettaessa pätkitty teksti ei aiheuta mitään ongelmia. On hyvin selkeää lukea, mitä asiaa toisen tekstissä toinen kommentoi. Ei tarvitse muistella koko tekstiä.


#2219

En ole varma, mutta luulen että tässä on ollut kyse siitä, että tuo pätkiminen on aiheuttanut keskusteluilmapiirin huonontumista, tai ainakin sitä on käytetty kyseenalaisesti tuollaisin vaikutuksin.

Siis näin: Joku kirjoittaa pitkähkön asiallisen viestin. Toinen vastaa poimimalla sieltä itselleen sopivat makupalat, joihin iskee hampaansa. Seuraus on että keskustelun seuraaminen vaikeutuu, koska alkuperäisen kirjoittajan näkemys jostain asiasta on hajotettu tarkoituksella. Muut kommentoijat sitten jatkavat pätkien ja niiden arvioinnin arvioimista…

Mielestäni olisi parasta keskustella niin, että yhteen kommenttiin ei sisälletytä liikaa tavaraa. Joten sekä pätkimiset että ylipitkät ja monipolviset yksinpuhelut eivät ole toivottavia. Molempiin olen syyllistynyt kyllä.


#2220

Pätkimällä pystyy poimimaan ne kohdat joita haluaa kommentoida lainaamatta koko viestiä. Toki pätkiminen voi aiheuttaa agressiivista väittelyäkin, mutta oikeasti se monesti helpottaa ja terävöittää vastaamista ja keskustelua. Eli ei pelkästään huono asia ja ihmettelin kun se edellisellä foorumilla kiellettiin. Toisaalta en pidä sitä oikeana, jos sellaista käytetään lähinnä agressiiviseen hyökkäykseen, kuten en sellaista keskustelutyyliä muutenkaan.


#2221

Joo, en kannatakaan kategorista kieltämistä.
Mietin vain, mikä oli aikanaan tilanne, johon tuo liittyi.

Mielestäni parasta keskustelua tämäntyyppisellä foorumilla on sellainen, että kysellään tarkentavia kysymyksiä ja edetään kohti ymmärtämistä. Silloin kannattaa lainata toisen viestistä yksityiskohtia. Useiden kohtien lainailu on harvoin mielestäni kuitenkaan hedelmällistä, kun siihen tulee sellainen teilaamisen sävy.

Minusta onelinerit kuittailumielessä ja toisten viestien pilkkomiset ilman kokonaisuutta ovat saman asian kääntöpuolia.

Mutta joillekin varmaan on ominaista sellainen seminaarimainen analysointi ja he jaksavat kuljettaa ajatusta kirkkaasti pitkissä ja monipolvisissa viesteissä. Suotakoon sekin, jos tuo jotain hyvää mukanaan.


#2222

Tämä on paljon parempi kuin lainata koko viesti tai vastata viestiin lainaamatta mitään. Pätkimällä voi näyttää, mihin viestin kohtaan kulloinkin vastaa. Ei sitä pitäisi kieltää.