Moderointikeskustelu


#1940

No eivät ne olekaan. Mutta jos jonkun keskustelijan viestissä jokin vaivaa tai ärsyttää, ja häiritsee varsinaista keskustelua, silloin toivoisin, että annettaisiin ko. keskustelijan vastata itse.


#1941

Eihän kolmannen kirjoittajan vastaus ole este kohteena olevan kirjoittajan vastaukselle. Jos toisen kirjoittajan viesti ärsyttää niin siihen voi tulla monta kommenttia ja näihin kommentteihin monta vastakommenttia. Se on keskustelufoorumin henki. Jos kahdenväliseen keskusteluun tai erimielisyyksiin ei voi mennä sivusta mukaan, niin eihän täällä juuri muuta olisikaan kuin kahdenvälistä keskustelua.


#1942

Siitä ei ole kyse. Vaan siitä, että joku kirjoittaa, jotta sen, jolle viesti on osoitettu, ei tarvitsisi itse vastata. Tai voi vain yhtyä siihen mitä toinen on jo valmiiksi pedannut.
Jokainen täällä on aikuinen ja voi vastata omasta puolestaan.

Ei ole kyse siitä, etteivätkö kaikki saisi kommentoida tai osallistua.


#1943

Jos saa vastata toisen puolesta, niin keskustelusta helposti tulee edestakaisin mätkimistä. Mutta jos henkilö joutuisi vastaamaan asiaan, niin edestakaisin mätkimisestä ehkä päästäisi johonkin toiseen tapaan olla eri mieltä. Atte tekee tuota paljon, että sanoo jotain, mikä on tölväisy tai piikki johonkin, mutta ei tule enää seuraavaa kierrosta perustelemaan sitä tai vastaamaan sanomisistaan.

Esimerkiksi tuossa hän olisi voinut hyvin esittää, että minkälainen käsitys evoluutiosta ei ole olkiukkoevoluutio. Eihän ketään voi vaatia keskustelemaan, tietenkään. Mutta saa sen havaita, että joku on äänessä, mutta ei käytännössä keskustele. Miksi sanoa mitään, jos ei aio tehdä sitä ymmärrettävästi?

Mielestäni foorumin sääntöihin pitäisi laittaa, että jos sanoo jotain, niin silloin pitää olla tarkoitus keskustella. Tarkoitus tarkentaa tai antaa lisävaloa tai todeta, että ei pystykään perustelemaan jotain. Täällä on muutama henkilö profiloitunut sellaiseksi, että ei ole tarkoituskaan käydä vuoropuhelua mistään.


#1944

Moderaatioteknisesti tätä olisi aika mahdoton valvoa. En ihmisen pään sisään pääsee näkemään, tahtooko tämä keskustella.

Lisäksi käytännössä yksipuolisen propagandan kielto ajaa asian.


#1945

Aina ei edes yksinkertaisesti ole aikaa tai jaksamista lähteä pitkään keskustelemaan, vaikka on tullut herättäneeksi toisen foorumilaisen keskusteluhalut.
Ja jotkut aiheet ovat sen verran raastavia että niitä on kuluttavaa jatkaa, vaikka onkin tullut kommentoitua viestiketjuun. Mulla itselläni on tosi suuria vaikeuksia kirjoittaa aiheista jotka menevät tunteisiin.

Nytkin mulla on kyllä muistissa että haluan kirjoittaa Messu-uhri -ketjuun, kun olen sen julkisesti luvannutkin, mutta on ollut sellaisia päiviä ettei ole saanut keskityttyä asiaan niin kuin haluaisi.


#1946

Itse toivoisin sen vanhan kiellon paluuta että viestiä ei saa pilkkoa ja kommentoida osissa.
Se tehdään yleensä silloin kun kommentoidaan poleemiseen sävyyn ja halutaan nimenomaan väitellä kiihkeästi eikä keskustella.
Toki toimii tämä niinkin että saa pilkkoa. Minun on vain henkilökohtaisesti vaikeaa vastata sellaiseen tykitykseen, liekö joku hahmotushäiriö yms.


#1947

Olen samaa mieltä siinä, että “keskustelutarkoituksen” lisääminen sääntöihin olisi monesta syystä ongelmallista. Tuskin sitä kannattaa tehdä.

Itse periaattetta kannatan kyllä vahvasti. Kuten Tc edellä sanoo, kommenttien viskely ilman aikomusta kantaa niistä vastuuta on varsin häiritsevää. Onneksi toistaiseksi ilmiö ei ole kovin suuri - tosin eipä ole keskustelijoiden määräkään.


#1948

Jos olisit vaivautunut lukemaan koko viestin, etkä pelkkää “quote picking” pätkää viestistäni, olisit huomannut, että juuri niin tein. Ei kannattaisi syytellä, jos ei edes viitsi tarkistaa asioita. Taisitpa juuri itse olla äänessä, mutta puhua vain potaskaa…


#1949

Varmaan saman asian voisi ilmaista vähän vähemmän kärjekkäästi. Keskustelun eskalointi aiheuttaa moderaattorille mielenterveyden järkkymistä, verenpaineen nousua sekä ajan rakenteen muuttumista.


#1950

Itse olen hämmentynyt saamastani vihaisesta ja henkilökohtaisesta palautteesta. Nyt viimeisin tämä

Olen kyllä tietoinen siitä että joskus hahmotan asioita keskustelujen aikana toisin kuin moni muu, mutta toivoisin että tällä foorumilla ei mentäisi henkilökohtaisten ominaisuuksien ja tunteiden aggressiiviseen ja tuomitsevaan ruotimiseen.
Jos kirjoittamiseni tyyli on jonkun mielestä epämiellyttävää, voidaan keskustella aiheesta vaikka tässä moderointiketjussa. Laitatko oman vastineesi tänne @IDA.


#1951

@IDA:n viesti on kyllä ihan sellaisenaan sääntöjen vastainen. Kolme kuukautta taukoa.


#1952

Näyttää siltä, että on parasta jättää tämä foorumi sovinnolla ateisteille ja agnostikoille. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin…


#1953

Kiukutella ei kai kannata, vaikka ei olisi räyhääviä ja/tai uskossaan täysin varmoja atskujakaan.


#1954

Miksi heidän annetaan mellastaa täällä? Tämä on kristillinen foorumi, tai ainakin tämän pitäisi olla.


#1955

Olen ajatellut tämän olevan foorumi jolla keskustellaan kristillisistä aiheista ja jolle kaikki ovat näkemyksistään huolimatta tervetulleita keskustelemaan. Kohteliaasta kirjoittamisen tavasta on tällä foorumilla aina pidetty huolta. Häiriöitä ovat aiheuttaneet niin kristityt kuin ateistit ja agnostikot tasavertaisesti.

Aiempi foorumi oli toki tiukempi siinä että kristinuskon suuria linjoja ei saa kyseenalaistaa. Näin voidaan kyllä minun mielestäni tehdä täälläkin jos siihen yhdessä päädytään. Tosin aiemminkin sellaiset aiheet kuten ikonit ja pyhät ja pyhittyminen saivat kristityistäkin nousemaan varsin aggressiivista kyseenalaistamista.

Suurin järjestyshäiriö täällä ovat mielestäni vaikeus ymmärtää että kristittyjen mielipiteiden joukossa on vaihtelua ja henkilöön käyminen.
Molempia voisi vähentää jos keksisi tavan miten.


#1956

Hyvin muotoiltu.
Minullekin sopii tiukempi rajaus ja olen sitä joskus “ajanutkin”, mutta nähdäkseni moderointi on nykyisten sääntöjen ja sovittujen tavoitteiden mukaista.

Toiveena on siis edelleen saada osallistua omalla panoksellaan ekumeeniselle foorumille, joka on profiloitunut niin, että perinteistä kristinuskoa vastaan ei propagoida, ja joka pyrkii myös avoimuuteen ja kaikille terveellisen asiallisen nettikeskustelun mahdollistavan ilmapiirin vaalimiseen.

Kristityille on erinomaisen hyvä kilvoituksen muoto opetella keskustelemaan eri mieltä olevien kanssa kunnioittavasti ja kärsivällisesti.


#1957

Onko mellastaminen sitä, että osallistuu ylipäänsä ei-uskovana kristittyjen juttuun - vai että käyttäytyy törkeästi?

Kuten edellä todettiin, kaikkea on esiintynyt. Asiaa, asian viertä, typeryyttä, loukkaamista, ystävällisyyttä, huolenpitoa. Ja mikään näistä ilmiöistä ei rajaudu vain uskon tai epäuskon mukaisesti.


#1958

Tämä on erittäin totta. Mutta on myös syytä huolehtia puolin ja toisin siitä, ettei keskustelu mene yksipuoliseksi uskovien tenttaamiseksi.

Eräs fiksu ihminen totesi apologiasta ja debatoinnista, että aina täytyy voida ja saada “kääntää pöytä ympäri. Koska kukaan ei ole neutraalilla maaperällä, jota ei tarvitsisi perustella”.


#1959

Jos tässä edellä oli kysymys siitä, että vedettiin herne IDAn puolesta nenään, niin sanoisin että 3 kk on kova päätös jos kyse on tuosta loukkaavasta viestistä Plautillalle.

Jos kyse on kertyneestä taakasta, niin ehkä sitten. Itse olisin antanut pienemmän rangaistuksen yhden viestin perusteella, ja mahdollisuuden sopia asiat loukatun kanssa.

Mutta joka tapauksessa Silvanus päättää, ja kannatan rangaistuksia yleisesti, silloin kun asiattomuus on ilmeinen ja henkilökohtainen sävy ilkeä, kuten nyt oli asian laita.