No tämän perusteella en näe eroa meidän välillämme.
Onko se olennaista?
D
No ei tietenkään tässä eroja etsitä, vaan yhteyttä!
Yritän tässä tulla toisinajattelevia veljiämme vastaan sillä tavalla, että pelastus on synergististä sikäli että Jeesus ihmisenä toimii yhdessä Jeesuksen jumalana kanssa. Omasta näkökulmastani pelastus on jyrkän monergistista.
Karl Barth uudisti predestinaatiokäsitystä siten, että se on ensisijaisesti Kristuksen valitsemista ja hylkäämistä, niin saman analogian voi ulottaa pelastukseen: sitä ei voi tarkastella irrallaan Kristuksesta. Kristuksessa ihminen ja Jumala tekevät iloisesti yhteistyötä.
D
Vanhurskauttaminen/pelastus ei ole millään tavoin synergistinen, vaan Jumala on sen hankkinut Kristuksen persoonassa jo ennen kuin meitä olikaan. Eikä hän enää hanki eikä voita sitä, koska sen hankkiminen ja voittaminen on jo tapahtunut golgatalla, hän ei siis enää aikaan saa sitä minkään ihmisteon seurauksena, ei voita sitä esim. ehtoollisessa tehtynä tekona, vaan antaa ja jakaa sitä aronvälineissä aikaansaamallaan uskolla omaksuttavaksi.
Pyhitys on sitten toinen juttu, jossa ihminen kyllä on uuden ihmisensä puolesta siinä mukana ei kuitenkaan siinäkään siten, että ihminen olisi aloitteellinen osapuoli, eikä osallistu pyhitykseensäkään aktiivisesti.
Jumala aikaansaa pyhityksen äärettömällä voimallaan (1. Tess. 5:23 - 24; Ef. 2:10), mutta hän tekee sen siten, että kristitty uuden ihmisensä puolesta on siinä myötävaikuttamassa. Uskon syntyessä eli kääntymyksessä ihminen on vain Jumalan vaikutuksen kohteena olematta omalta osaltaan siinä mukana (pure passive se habet), mutta pyhityksessä hän toimii myötävaikuttavana (active se habet sive cooperatur).
Tämä myötävaikutus pyhityksessä on kuitenkin käsitettävä oikein. Se ei tapahdu siten, että Jumalan ja uuden ihmisen vaikutus olisivat toisiinsa rinnastetut (»niinkuin hevospari yhdessä vetää vaunuja», Yksim. Ohje, M. 604, 66; suom. 485), vaan siten, että uuden ihmisen vaikutus on täydellisesti ja aina Jumalan vaikutukselle alistettu ja siis tapahtuu aina dependenter a Deo (Jumalasta riippuvasti) (Yksim. Ohje, M. 604, 65; suom. 485).
Aloite ei yksityisissä henkisissä toiminnoissakaan eikä myöskään yksityisissä hyvissä teoissa ole lähtöisin uudesta ihmisestä, vaan Pyhästä Hengestä, kuten Raamattu selvästi meille ilmaisee sanoessaan kristityn jokaista hyvää ajatusta Jumalan alkuun panemaksi (2. Kor. 3:5; Fil. 2:13).
Franz Pieper, Kristillinen Dogmatiikka, SLEY 1995, s. 384.
Tämähän on mitä suurin lohtu kun me usein tunnemme syyllisyyttä siitä, että emme ole puhtaita Jumalan edessä ja ahdistumme siitä niin Jumala palauttaa meidät pois lainalaisesta syyllisyydestämme evankeliumin sanalla armon tilaan.
Oikein ja kiitokset taas. Tässä on ihmisen onni, ilo ja autuus todellinen ja kestävä, kun sen saa sisäistää. Synkretismissä ilo on vaihtelevaa ja pettävää yms. negatiivista, koska valheellista.
Synkretismi on myös ihmisen luonnollista uskonnollisuutta, josta ei todella eroon koskaan täysin pääse elämässä, siksi se monergismi on saarnattava asia puhtaassa evankeliumissa.
Kristuksen persoona on myös ihmispersoona. Yritän vielä kerran. Synergiasta voidaan puhua vain Kristuksen kautta. Hänessä ihminen (Jeesus tekee yhteistyötä Jumalan (Jeesus) kanssa. Tavan ihmisen synergia toimii eri tasolla eikä kontribuoi pelastukseen mitään vaan tuo ilmi jo tapahtuneen pelastuksen. Ei kristinuskossa pidä kavahtaa termiä, vaan antaa sille oikea merkitys kussakin kontekstissa.
D
Kristuksessa olet kuitenkin Jumalan antaman uskon kautta liitettynä häneen, ollen uusi luomus Hänessä. Vanha aatusi, liha, ei kontribuoi tässä yhtään mitään. Jeesushan sanoo, ettei paha puu voi tehdä hyvää. Ja kun on puhe synergiasta sillä nimenomaan tarkoitetaan hereettisesti ihmisen syntiinlangenneen luonnon kontribuoivan jotain pelastukseen, vaikka sille on varattuna ainoastaan kuolema kasteen haudassa.
Käsittääkseni olen toitottanut sitä koko ajan.
Me voimme puhua synergiasta Kristuksen yhteydessä ja kuten olen sanonut, langenneen ihmisen synergia on aivan eri tasolla. Se ri tio mitään pelastukseen. Pelastus on myös osallisuutta Kristuksen ihmisyyteen ja siten osallisuutta Hänen synergiaansa. Tämä on luvallinen tulkinta Tunnustuskirjojemme ( ja Raamatun) kriteerein.
D
Jos näin ajatellaan niin se ei ole sitä mitä synergialla käsitetään. Nyt käsittääkseni puhutaan nimenomaan hereettisestä synergiasta, lain kautta pyrkimisestä vanhurskautua Jumalan edessä, jota Paavali nuhteli mm. galatalaisissa.
Ei se ole klassista synergiaa, mutta tällainen ihmisluonnon ja jumalallisen luonnon synergia on löydettävissä.
D
No annetaan olla kun emme ymmärrä toisiamne.
Ymmärrän minä. Et voi käyttää tuota termiä koska synergistinen opetus ei ole luterilaista. Minä käytän sanaa kuvaamaan Kristuksessa tapahtuvaa ihmis- ja jumalallisen luonnon yhteistyötä pelastuksessa, joka ei ole harhaoppi. Ei se sana ole harhaoppi en, vaan sen käyttö väärässä kontekstissa.
Voisi kysyä toisin päin: tekevätkö Kristuksen molemmat luonnot yhteistyötä (synergon) pelastuksessa?
D
No sopiiko sinulle, että minä en ymmärrä sinua? Minä perustan yksinomaan syntien anteeksiantamukseen Kristuksen tähden, yksin uskosta, yksin armosta, enkä ala sijoittamaan tähän kristologiaa, spekuloimaan sillä miten se liittyy tähän.
Minä olen teologi ja minä spekuloin, eikä spekulaationi ole vastoin sitä, mitä kirkkomme opettaa ja jonka sanoitit.
D
Minulle tuo spekulaatio avaa näkökulmia.
Helposti monergismia syytetään käsittämättömäksi, aivan kuin ihminen olisi pölkky tai miten se Lutherkin sanoi, jotain sellaista. Jumala jää kaukaisuuteen, pelastus taivaan oikeussaliin, ihminen sivulliseksi. Nämä syytteet toki monergistit ampuvat Raamatulla jne alas. Mutta silti, juuri Kristuksen ihmiseksi tulo on ytimessä. Sehän liittää meidät tähän kaikkeen tapahtumiseen. Hän tuli yhdeksi meistä, olematta synnin alainen ja olemalla samalla itse Pyhä Jumalan Poika.
No tuosta Kristuksen inhimillisen ja jumalallisen luonnon yhteistoiminnasta vanhurskautuksessa tulee vaikutelma, että ne huolimatta käyttämästäsi termistä “yhteistoiminta”, toimisivat kuitenkin toisistaan erillään vanhurskautuksessa. Tämä olisi vastoin luterilaista comminicatio-oppia, jossa kummankin luonnon toiminta omistetaan aina molemmille luonnoille, eli ne eivät toimi yhdessä, eikä erikseen.
Osiander ja Stancarushan yrittivät ujuttaa näiden luontojen toimintaa erillisinä vanhurskauttamisoppiin, mutta saivat Lutherin ja luterilaisten isien tuomion, jotka käsittivät vanhurskautuksen olevan meidän ulkopuolellamme, syntien anteeksiantamuksessa Kristuksen tähden ns. yleinen tai objektiivinen vanhurskauttaminen.
Jos sanon että ne toimivat yhdessä, niin miten ne voivat toimia erillään, tai miten se voidaan tulkita noin? Faktahan on että ne toimivat yhdessä.
D
Jeesus sanoo Isä ja minä olemme yhtä, ei yhteistoiminnassa keskenään, kun siis jompi kumpi luonto toimii, toimii siinä aina molemmat.
Mutta etkös sinäkin hyväksy termin “koko maailman autuus”, siis yleisen ja objektiivisen vanhurskauttamisen? Onhan niin, että ellei objektiivinen vanhurskauttaminen olisi totta, ei sitä myöskään usko voisi vastaanottaa, tyhjästä on paha nyhjästä.
Usko ei myöskään, tietenkään saa vanhurskauttamista aikaan, se vain vastaanottaa sen “tyhjänä kätenä.”