Kyllä uskoon kuuluvat myös kokemukset ja uskon ohjaama järjen vakuuttuneisuus. On kuitenkin muistettava oikea järjestys, nämä seuraavat vanhurskauttamista ja uskoa, eivät suinkaan ole edellytys niille, kuten mainitsemissasi monissa herätyskokouksissa väärin ymmäretään tehden niistä perustus.
1 tykkäys
Käytännössä kuitenkin on usein niin, että uskoon tullaan, koska synnin ahdistus ajaa armahduksen lähteille, eli motivaatio on ainakin osittain inhimillinen, vaikka lähtökohta on ihmisen ajatus-, tunne- ja kokemusmaailman ulkopuolella, koska uskoon tuleva ei ole keksinyt kristinuskoa eikä siksi myöskään lakia, joka ahdistaa, eikä evankeliumia, joka ahdistuksesta vapauttaa. Estä alusta asti synnin aiheuttama ahdistus tai inhimillinen tarve saada rauha, niin estät samalla uskonkin.
1 tykkäys
Niin, minulla perustuu lapsen uskoon ja kasteeseen, jota korostettu lapsuudessani lut. seurakunnissa hyvin. En tiedä, mistä usko tulee ja toivon, että ei menisi.
On minulla yliluonnollisia kokemuksia lapsuudessa ja viimeksi n. 35 vuotiaana. Kaikki todistavat, että hengellinen maailma on ja tämä viimeinen vahvisti ja oli selvästi Jumalasta, mutta ei tehnyt minua horjumattomaksi. Nykyisin vahvistun kuullusta evankeliumista, oikeasta opetuksesta, toisesta oikeasta kristitystä.
(Minulla on leikkaamaton harmaakaihi muun silmävian vuoksi, joten lukeminen paljon vähäisempää kuin ennen).
“Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt.” (Joh. 3:8)
Jos näin, kuinka kristillinen uskoon tulo voisi olla ihmisen oma valinta tai ratkaisu, jonka jälkeen vasta usko annettaisiin? Olisi itse asiassa ristiriitaista puhua ratkaisusta, joka vasta johtaisi uskoon, koska halu tulla uskoon on jo uskoa. Miten valitset uskon, jota et voi valita ennen kuin se sinulle annetaan? Jos olisi “esiuskoa”, josta ratkaisun kautta tultaisiin “täyteen uskoon”, miksi toiset valitsisivat “täyden uskon” mutta eivät toiset?
Vielä vähemmän uskominen on oma valinta, jos jo vauvana tullaan uskoon.
1 tykkäys
Oikein hyvä! Kelpaa ahdistukseen mm. helluntailaisia yms. vastaan. Kiitos!
Moni (esim. luterilainen) on sanonut tulleensa uskoon aikuisena ilman omaa sitä edeltänyttä valintaa tai uskonratkaisua. Jos näiden ihmisten väitteet hyväksyy, eli ei pidä niitä valheina, mutta lisäksi uskoisi helluntailaiseen ajatukseen, että (ainakin useita) ihmisiä tulee uskoon “ratkaisun” kautta, eikö silloin pitäisi edellyttää, että ilman omaa ratkaisua uskoon tulleiden pitäisi uskoon tulonsa jälkeen joskus kokea joutuvansa paikalle, jossa heidän pitäisi tehdä samankaltainen “ratkaisu”, joka ratkaisisi heidän iankaikkisuusosansa? Muutenhan pelastus olisi erilainen eri ihmisten kohdalla: toiset oman ratkaisun kautta pelastukseen, toiset puolestaan ilman omaa ratkaisua. Toisaalta: miksi luoda elämä maapallolle kärsimyksineen, jos ihmisen vapaalla tahdolla ei ole merkitystä ihmisen iankaikkisuusosan suhteen? Jos vapaata tahtoa ei tarvita, Jumala olisi voinut luoda kaikki suoraan taivaaseen. Ei tarvitsisi holokausteja, henkilökohtaisia helvettejä ja muita kärsimyksiä.
Voit luopua uskosta, mutta et saada sitä. Ihmisen osa on vain luopumuksessa. Kun lapsi saa uskon hän voi ainoastaan mitä häneen itseensä tulee luopua siitä. Usko on täysin riippumaton syntiinlangenneen ihmisen antropologisista edellytyksistä, se on lahja, kuten Raamattu todistaa. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että lapsi saa kasvualustakseen seurakunnan, jota Jumalan henki ohjaa. Muutoin toteutuu helposti Lutherinkin tässä yhteydessä käyttämä sanonta “aina pahempi, iän myötä ilkeämpi,” ja Raamattu myös sanoo “muista luojaa nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat.” Tämä ei aina tarkoita fyysistä nuoruutta, vaan myös sitä, että on nuori hengellisesti, eli joutuu Jumalan hengen puhuttelemaksi ensi kertaa vasta vanhemmalla iällään.
1 tykkäys
Oikeassa olet taas.
Paholainen kiusaa ja koettelee (Jumalan suvereenilla luvalla?) lähes joka päivä, eli jotain halua pysymiseen on täytynyt syntyä ja tosiaan luopua voi vapaasti (Deemas).
On nähdäkseni mahdollisuus harjoittaa uskonsa koetuksissa siten, että ei luovu. Minä en osaa selittää maallikkona. On luotettava / uskottava, että Jumala ei jätä.
1 tykkäys
Lainaamassani tekstikohdassasi on mielestäni ristiriita, jos tarkoitat myös sitä, että usko on ei-antropologisesti edellytetty myös silloin, kun uskominen alkaa jo nappulaiässä. Koska ihminen yleensä uskoo kulttuurinsa ja sen uskonnon mukaisesti, se, mihin uskontoon synnytään, ohjaa ihmistä ajattelemaan ja uskomaan kulttuurinsa tai uskontonsa mukaisesti. Uskoisin, että samoin kuin esim. hindulaisen, buddhalaisen tai islamilaisen kulttuurin yhteydessä hamasta nappulaiästä aikuiseksi kasvanut pitää maansa uskoa usein itsestään selvänä, samoin kristillisessä kulttuurissa kasvanut uskoo ympäristön mukaisesti. Kristillisellä uskolla on siis usein nähdäkseni tällainen antropologinen tai inhimillinen edellytys, niin kuin myös muiden uskontojen ja niihin uskovien kohdalla. Siinä, että lapsi alkaa uskoa ympäristönsä opetuksen ja käytännön mukaisesti voi toki lisäksi olla aitohengellinen (uskon synty) syy, jos edellytämme, että kristillinen uskonto on ainoa tosi uskonto ja Pyhä Henki yksin yliluonnollisesti selittää uskon synnyn, mutta se ei poista sitä, että ihmiset alkavat uskoa kristillisesti myös samoista syistä kuin muiden kulttuurien tai uskontojen piirissä syntyneet alkavat uskoa omien uskontojensa mukaisesti: inhimillisen ympäristön vaikutuksesta. Eli tässä mielessä ristiriitaa ei tekstissäsi olisi.
Nyt vanhuksena olen täysin vakuuttunut, että muista uskonnoista ei totuutta ainakaan löydy eli niiden tutkimiseen minulla ei ole enää tarvetta. Jonkin verran vaivaa muiden kristillisten uskojen erot. Tosin ydin on kyllä sama, vain ‘kotkotukset’ eroavat. Käytännössä luterilaiset luulevat ratkaisseensa, samoin todellisuudessa muut ovat lahjan saaneet, vaikka eivät tiedä sitä, kun kaikki eivät mieti asioita.
Todellakin vasta tuomionpäivänä vuohet erotetaan lampaista. Ihminen näkee vain ulkokuoren ei sydämeen. Tosin tietysti paatuneen jumalattoman voi erottaa uskovasta ja hedelmästään puu tunnetaan.
Eli syntyjään luterilainen ainakin useamman kerran epäilee ja vakuuttuu uudelleen luterilaisuudestaan kristittynä eikä niele purematta ja pureksimatta.
Miksi ratkaisu olla luopumatta ei olisi synergistinen ratkaisu, joka ratkaisee ihmisen iankaikkisuusosan? Miksi ratkaisu olla luopumatta ei olisi synergiaa, koska jos se ratkaisu tai valinta olla luopumatta ihmisessä olisi täysin monergistisesti vaikutettu, niin kukaan ei voisi luopua, sillä eihän luterilaisen eikä muunkaan kristillisen teologian mukaan Jumala ole oikullinen, eli antaisi pelastuksen mutta sitten ottaisi sen pois; ja hänhän voisi ottaa sen vain itse pois, jos uskossa pysyminen on monergistinen tapahtuma.
Jos sellaiseen tilanteeseen, jossa voisi ratkaista luopuvansa asteittain tai kerta heitolla, ei monergisesti käännytettyä asetettaisi, niin asia olisi toinen. Silloin pelastus olisi kerta kaikkiaan monergistinen.
Jumalamme on salattu ja vaikuttaa yksin uskomisen ja tekemisen, joten myös luopumisen, vaikka emme ymmärrä. Rukoilla joutuu usein, että kestäisi uskossa ja varmuudessa, joka ei ole meissä, vaan Kristuksessa Jeesus. Usko tulee lapsellekin kuulemisessa (lukemisessa) ja niin on vanhuksellakin. Kertaparannusta ei ole, vaan tulee kuulla usein. Ehtoollinen on myös sitä varten ja tarve saada syntinsä anteeksi. Pyhä Henki valaisee (kirkastaa) synnin hurskaallekin. ‘Ihmeelliset ovat Herran tiet.’
Kalvinisti ymmärtää siinä mielessä, että hän uskoo teologiseen determinismiin, eli vapaa ratkaisu kaikessa pelastukseen liittyvässä kiistetään absoluuttisesti uskon elämän alusta sen loppuun asti. Kalvinistinen Jumala on mielestäni kristillisenkin järjen valossa hirviö. Minun on vaikea nähdä, mikä on ero allekirjoittamasi lutherilaisen ajatustavan ja deterministisen kalvinismin välillä.
1 tykkäys
Koska se on hereettistä synergismiä jossa syntinen ihminen ottaa osaa pelastukseensa. Koska ihminen on perisynnin turmelema läpikotaisin hänelle ei ole mahdollista tehdä ratkaisua olla luopumatta, eli ratkaisua pitäytyä evankeliumiin. Ainoa mahdollisuus on siis se, että Jumala siirtää ihmisen pois tästä tilasta liittämällä hänet uskon kautta Kristukseen, jonka teossa hänet on vanhurskautettu. Ihmiset ovat siis objektiivisesti vanhurskaat jo ennen syntymäänsä Kristuksessa, siis toisin sanoen heidän ulkopuolellaan, ollen itsessänsä vain syntisiä substassiltaan. Näin syntinen ei muuta voi olla kuin syntinen teki mitä teki ja oli mitä oli. Tämän pitäisi olla loogista, kuten Raamattu vertauskuvan avulla selvittää, ettei pantteri voi päästä pilkuistaan, eikä leopardi väristään, koska ne kuuluvat niiden olemukseen ja olemuksensa ulkopuolelle ne eivät voi päästä. Siksi jokainen lapsikin on jo syntyessään perisyntinen olemukseltaan, eikä niin ikään voi päästä olemuksensa ulkopuolelle. Jumala kuitenkin kastaa hänet uskoon ja niin hän tämän saamansa uskon kautta liittyy itsensä ulkopuolella olevaan Kristukseen siten kuin lapsen salattu ymmärrys johdetaan Pyhän Hengen toimesta siihen mukaan, eli hänet luetaan Jumalattomana vanhurskaaksi Kristuksen tähden johon hän uskoo.
Room 4:5: "mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi.
Ei otakaan, mutta koska hän ei pelasta ihmistä väkisin, ihminen voi luopua siitä, jos hän torjuu Pyhän Hengen vaikutuksen. Katso esim. Hebr.10.26-31.
1 tykkäys
Ero on, mutta en tiedä vielä osaanko kertoa. Ensisijaisesti Jumalamme on HYVÄ ja OIKEAMIELINEN. Jumalamme on rakkaus, vaikka se ilmeneekin siinä, että kun me vielä olimme syntiset, antoi Hän ainoan Poikansa…
Emme ansaitse mitään, jos Jeesus ei olisi totta kaikkien kohtalo olisi kadotus ja turhuus…
Jumalan pyhyys on vaikea asia.
Siinä on se ero, että Jumala tahtoo kaikkien ihmisten pelastuvan kun taas kalvinistisen käsityksen mukaan hän ei vastoin Raamattua tahdokaan pelastaa kaikkia.
1 tykkäys
On hyvä, että korostat oikeamielisyyttä kristillisessä kontekstissa, koska kristinuskon julistama armo ei ole mielestäni puhdasta tai edellytyksetöntä armoa, koska sen edellytys on syntien rankaisu sijaisessa. Ihmiset antavat anteeksi ilman korvausvaatimusta ja -toteutusta. Ei tarvitse antaa turpaan Pekalle tai lyödä jotain ulkopuolista, jos saa turpiinsa Pekalta ja tahtoo antaa anteeksi sen Pekalle. Siksi on oikein, että korostetaan oikeudenmukaisuutta kristillisessä kontekstissa, vaikka sellainen armahdus tai anteeksianto, jossa viatonta tai ylipäätään ketään ensin kidutetaan, ei mahdu järkeen.
Ei se meidän järkeemme voikaan mahtua. On uskottava Raamatussa Jumalaa, että ilman verenvuodatusta ei ole syntien anteeksiantamista. Järkemme on alisteinen Jumalalle. Järkemme on myös turmeltunut syntiin lankeemuksessa niin kuin kaikki muukin. Yksin Jeesus Kristus!
Jos kahta eri luterilaista kristittyä koetellaan samalla tavalla, ja molempaa kiusataan luopumukseen, ja toinen luopuu ja toinen ei, niin sen kristityn, joka valitsee olla luopumatta, ei voi sanoa olleensa luopumatta monergistisesti, koska muuten se toinenkin olisi ollut luopumatta monergistisesti. Vain synergistinen kiusauksen vastustaminen siinä tapauksessa tuo ristiriidattoman ratkaisun. Teologista ongelmaa tai ristiriitaa ei ole, jos kiusauksen vastustaminen on siinä tapauksessa synergististä.
1 tykkäys
Minusta kysymäsi on ajatusharha eikä todellisuutta. Jokainen vastaa Jumalalle vain itsestään ei toisesta. Meillä on käsky levittää evankeliumia, tehdä lähetystyötä. Tuloksista vastaa Jumala. Kysymyksesi on vain spekulaatiota.
1 tykkäys