Oman kirkkokunnan valitseminen

Varmuus on mielenkiintoinen tila/tunne/asenne tai mikä se nyt onkaan. Itse olen täysin varma kirkosta, itsestäni en ollenkaan. Eli olen varma että pelastuminen tapahtuu kirkossa. Eli kirkolla on Kristuksen uhrin kautta pelastukseni avaimet. Siitä olen varma. Minulle on suorastaan pelottava ajatus että minun pitäisi kokea jotenkin varmuutta pelastumisestani nyt tai viimeisellä tuomiolla. Onneksi kirkkoni ei vaadi uskoa minulta, vaan uskoni on kirkkoni uskoa.

3 tykkäystä

Tällaista vaatimustahan ei kukaan toivottavasti täällä esitä.

Täytyy lisätä aiempaan - liian pitkään - sepusteluuni vielä se, etten tässä kyselyssäni ja pohdinnassani kirkkojen oppien eroista ole halunnut esittää oman uskoni olevan jotenkin vahvaa ja että itse omistaisin pelastusvarmuuden jonkinlaisena pysyvänä tunteena.

Olen kamppaillut hyvinkin paljon ja tuntenut varsin paljon heikkoutta sekä muukalaisuuttakin niissä kirkkoni ympyröissä joissa olen ollut.

Se asia, mistä tässä “väännettiin”, on siis kirkkojen opetukseen liittyvää. Kysymykseni on ollut lähinnä se, mikä tarkkaan ottaen on pielessä ortodoksien mielestä luterilaisuudessa ja miten se perustellaan.

Pelastusvarmuudesta siis ajattelen kuten Diakoni. Sellaista ei pidä kieltää muttei vaatiakaan.
Varmuus kuitenkin tulisi perustua Jumalan sanaan. Ja Jumalan sanassa sanotaan ja kehotetaan luottamaan ja turvaamaan täysillä Kristukseen. Ei siellä ylistetä epävarmuutta, mutta inhimillinen kokemuksemme on toki toinen.

“Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu”. Näin Jeesuksen kerrotaan sanoneen. Ei siis jotenkin niin, että kastettu saattaa ehkä nipin napin selviytyä taivaan portista livahtamaan.
Mutta uskoa me emme voi ottaa jostain, emmekä vaatia toisilta. Emmekä voi vannoa, ettemme ikinä tule luopumaan uskosta. Rukoilemme siis sitä armoa, että pysymme uskossa, oksina viinipuussa.

1 tykkäys

Täysin samaa mieltä. Rukoillaan että pysytään viinipuussa.

Ihminen on minusta merkillinen otus; hän pystyy tekemään vaikka minkä moisia vaatimuslistoja ihan itse itselleen. Usko on minusta hyvä esimerkki, joka voi saada kummallisesti harhapoluille. Mitä kaikkea nyt uskoon pitää kuulua, miten uskossa käyttäydytään, millaisia tekoja uskossa tehdään. Jo se että jotkut sanovat, että uskossa vastaanotetaan, on outo lisäys, Miksei vain hyväksytä Jeesuksen aikansaama täydellinen pelastus, otetaan se oikeasti todesta, ja sitten käyttäydytään sen mukaan. Kun sitten katsoo evakeiumeja, niin siellä on dismus, siellä kosketaan.Jeesuksen viitan tupsua, kehotetaan lapsen kaltaiseen vastaanottamiseen, siellä on vaan se uskon kohde, Jeesus Kristus, eikä mietitä, miten tässä nyt uskotaan. Itse odotan aina mielenkiinnolla, kun joku sanoo, että usko Jeesukseen pelastaa, että milloin hän lisää siihen jotain: kasteen oikean muodon, riittäävän katumuksen, ylitsekuplivat tunteet yms. Yleensä aina tulee jotain Jeesus +

1 tykkäys

Minäkin ajattelen, että usko joka uskotaan on Kirkon usko. Ja yhdessä tämän kanssa on usko jolla uskon, joka on olemisen, ei tietämisen tapa. Välillä olen oma
itseni uskoen ja välillä en. Ja tämä tietenkin omasta näkökulmastani. Kirkko Kristuksen ruumiina, on tietenkin molempia yhtäaikaa. Sanan ja sakramenttien kautta lahjoitetaan Pyhä Henki, joka vaikuttaa uskon, missä ja milloin Jumala niin haluaa. Ei se tarkoita vain yhtä tiettyä hetkeä, vaan kun uskon, niin se on samaa em. prosessia. Kun en usko, teen jotakin Mitä Jumala ei halua, niin silloin olen oma itseni ei-uskovana. Armoa on se, että saan anteeksi pyytäessäni ja voin jatkaa elämääni ilman että mokailuni muuttavat asemaani Jumalan silmissä.

D

4 tykkäystä

Ihminen ei voi ansaita jumaloitumista, mutta on muistettava, että isät tähdentävät sitä, että minkäänlainen hengellinen edistyminen ei ole mahdollista ilman käytännön harjoitusta. Sielun puhdistaminen edellyttää askeesia, myös maallikoilta. Hajaannuksessa oleva sielu ei voi ottaa pyhitystä vastaan kuin hyvin rajallisesti. Siksi se, mikä on mahdollista pyhille, ei ole mahdollista syntisille ja maallistuneille ennen kuin he ovat edistyneet ja puhdistaneet sieluaan käytännön askeesin kautta. Tämän vuoksi se, jolla on paljon, saa entistä enemmän, ja se, jolla ei ole, menettää senkin vähän, jota hänellä oli.

Luterilainen Raamattu on tietysti vain kavennettu versio koko kaanonista. Tämä on hyvä huomioida ja lukea Jumalan sanana myös laajempaa kaanonia.

Olen samaa mieltä. Jumala on antanut kirkollensa erilaisia taisteluvälineitä jolla saavutetaan pyhyys ja suurempi pyhitys omassa elämässä. Ortodokseilla paasto on tälläinen ase taistelussa. Oikeastaan tutkittuani mikään kirkkokunta maailmassa ei paastoa niin kuin ortodoksit. Tämä on mielenkiintoista.

Löytyykö tällaista “kirkon (tai seurakunnan) uskoa” lainkaan Raamatusta? Kyllä kai usko on ihmisen uskoa. Kohta Mark.16:15-16 sanoo, että kullakin ihmisyksilöllä erikseen joko on pelastava usko tai sitten ei. Asiayhteys osoittaa, että “usko” tarkoittaa jakeessa 15 mainitun evankeliumin uskomista ja siihen turvautumista. Kristittyjen sanotaan olevan Kristuksen jäseniä (ei ensi sijassa kirkon, 1.Kor.6:15, Ef.4:15); kirkko taas (suomennoksessa: seurakunta) muodostuu niistä, jotka ovat yhteydessä Kristukseen, joten voidaan sanoa Kristuksen oleva kirkon pää, ja kirkon olevan Kristuksen ruumis (Ef.1:22-23).

2 tykkäystä

Selittäisitkö tarkemmin. Tarkoittanet niitä kirjoja, joita luterilaiset yleensä kutsuvat apokryfikirjoiksi. Pystytkö jotenkin parantamaan tai oikaisemaan esittäämääni tiivistelmää sovituksen ja kilvoittelun suhteesta – nojautumalla tähän laajempaan kaanoniin?

2 tykkäystä

Totta kai löytyy. Se johdetaan juuri formuloiduista oppirekelmista (esim apostolinen uskontunn.) Näillä tunnustuksilla on aina raamatullinen argumentaatio takana. Kukaan kristitty ei kulje taivaaseen yksin, kuten Israel kulki kansana luvattuun maahan niin mekin.

En väittänyt, ettei apostolisen uskontunnustuksen esitys kirkosta olisi oikea, tai että kristitty kulkisi taivaaseen ilman kirkkoa. Vaan ihmettelin käsitettä “kirkon usko”, jota en ole Raamatusta löytänyt.

Ensimmäinen konkreettinen asia voisi olla, että ottaa selvää miksi suurempi osa kristikunnasta käyttää kaanonia laajempaa versiota.

Vastaisitko kysymykseen, eli mitä uutta viisautta löydät siitä laajemmasta kaanonista. Kysymys kaanonin rajoista ja kirkkokuntien sitä koskevasta erimielisyydestä on eri asia.

Raamatusta ei löydy esim sanaa perisynti, syntiinlankeemus, tämä ei tarkoita etteikö asia löytyisi sieltä, näin on sanan Kirkon usko kohdallakin.

Kertoisitko minulle (ja muillekin), missä merkityksessä käytät käsitettä “kirkon usko”, ja mistä raamatunkohdista se löytyy.

Tässä kohtaa se on laaja kysymys joten on parempi vastata näin kuten edellä. Ota ja lue kuten Augustiinukselle sanottiin. Se on paras keino selvittää kokonaisuutta.

Löydät sen varmasti itsekin, ilman sarvia ja hampaita.

Kysymyksessäni ei ollut sarvia eikä hampaita, vaan halusin aidosti kysyä, mitä juuri sinä tarkoitat “kirkon uskolla”. Samoja sanoja voi käyttää monessa merkityksessä, ja juuri sinun käyttämääsi merkitystä en voi tietää, ellet itse sitä kerro.

1 tykkäys

Yritin kuvata että objektiivisesti tai Kirkon näkökulmasta usko joka uskotaan ja usko jolla uskotaan ovat sama asia. Usko joka uskotaan on sanottu esim. uskontunnustuksissa. Se on esim. se yksi usko josta puhutaan mm Ef 4:4 - 6

“On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi.
Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.”

D

3 tykkäystä

Taisin lukea hiukan huolimattomasti. Usko joka uskotaan on todellakin “kirkon” usko, ts. kaikille kristityille yhteinen, se jota kirkko julistaa Kristuksen käskyn mukaan (Matt.28:19-20). (Mutta en kyllä itse sanoisi, että “usko joka uskotaan” ja “usko jolla uskotaan” ovat mitenkään sama asia, vaan näen niiden välillä käsitteellisen eron.)