Juuri näin esimerkiksi on hyvä.
Ei tarvitse eikä pidä selostaa syntejä yksityiskohtaisesti. Riittää, kun mainitsee ne yleisesti.
Synninpäästössä sanotaan mm.: ”Minulle arvottomalle tunnustuksen tehnyt hengellinen lapseni, minä mitätön syntinen en voi antaa syntejä anteeksi maan päällä, ellei Jumala antaisi. Mutta sen jumalallisen äänen tähden, joka Herramme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemisen jälkeen tuli apostoleille sanoen: ’Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt’, sanomme siihen uskaltaen: Kaiken mitä olet sanonut minulle arvottomalle ja kaiken mitä et saanut sanotuksi joko tietämättömyydestä tai unohtaen, olipa se mitä tahansa, Jumala antakoon sinulle anteeksi tässä ja tulevassa ajassa.”
On.
Ajattelevatko ortodoksit, että luterilaisten synninpäästökään ei kelpaa?
D
Ei mikään kelpaa. Etkö jo usko että väärä kirkko tekee kaiken vääräksi ? 
3 tykkäystä
Kilvoittelukeskusteluihin osallistuneille olisi tässä ortodoksisen papin saarnaamana opetusta kilvoittelusta. Minusta tämä ei kuulosta yhtään siltä että ortodoksikilvoittelija väen vängällä yrittäisi kilvoitellessaan tehdä itsestään jotain mitä Jumala ei muuten antaisi.
Itse olen tämän ajatellut niin, että ei siinä tilanteessa kun aloitetaan sellaisessa uudessa tilanteessa niin kuin kirkkoon liittyminen on, ole kyse siitä että ei olisi koskaan aiemmin ollut missään tekemisissä Jumalan kanssa tai ei koskaan olisi kokenut Jumalan armon ihmeitä missään muodossa.
Kyse on siitä että juuri silloin keskitytään siihen hetkeen ja annetaan itsestä kaikki avoimena Jumalalle.
Mennyt on mennyttä, sitä ei tarvitse enää siinä tilanteessa arvioida (entisen kirkon pätevyyttä, Jumalan armon työtä entisessä kirkossa). Uuden aloittajalle tärkeintä on tiedostaa oma itsensä Jumalan edessä eikä arvioida muita.
Ne jotka eivät aloita uudessa kirkossa uutta alkua, heidän ei tarvitse miettiä mitä aloittajalle uudessa paikassa tapahtuu, eikä niiden jotka aloittavat, tarvitse jäädä arvioimaan jättämäänsä paikkaa.
Kirkon vaihdolla on moninaisia syitä, ja kirkkoa vaihdettaessa tapahtuu uuden alkaminen, johon liittyy kaiken elämässään olleen ja olevan kantaminen Jumalan eteen, vaikka niin olisi tehnyt tavalla tai toisella entisessäkin elämässä.
Sellainen ihminen taas joka ei ole koskaan yksityisesti ripittäytynyt, on sen kilvoittelumuodon aloittaessaan kokonaan uuden lahjan edessä. Vaikka kokisi itsensä täysin armahdetuksi ja pelastetuksi sen aloittaessaan, rakkaudesta Jumalaan kantaa siihen vuorovaikutuksen uuteen vaiheeseen kaikkensa, menneen ja nykyisen, joka on läsnä tässä hetkessä.
Edellä oleva on omaa pohdintaani aiheesta.
Faktoista taas sen verran että ajatteli sitten kirkon ja sen toimituksien oikeellisuudesta mitä tahansa, sekä katoliseen että ortodoksiseen kirkkoon liityttäessä ja oli menneisyys millainen tahansa, on tapana aloittaa ripittäytymiselämä ikään kuin alusta. Syitä siihen en ole itse koskaan pysähtynyt miettimään. Minusta se on hyvä tapa että sellaisen elämänmuutoksen tehtyään aloittaa ikäänkuin kokonaan alusta. Myös ortodoksit ja katolilaiset kirkkoa vaihtaessaan aloittavat ripittäytymisen ikään kuin alusta. Sen tehdessään he eivät mieti kumman kirkon synninpäästö on oikeampi vaan kirkkoon liittymiseen nyt vaan kuuluu tällainen toimintatapa.
Toki, jos kirkon vaihtaja on jo aiemmin ripittäytynyt säännöllisesti yksityisesti, henkilökohtainen tunne uudesta alusta voi olla eri lailla tavoitettavissa, kuin niillä joille yksityinen ripittäytyminen alkaa ihan uutena asiana.
2 tykkäystä
Virallinen opetus on, että parannuksen sakramentissa saamme anteeksi kaikki nekin synnit, joita emme ripittäytyessä muista. Siksikään ei niitä vanhoja ole pakko tunnustaa uudestaan, saa toki jos myöhemmin palaavat mieleen.
2 tykkäystä
Tässä näkyy juuri se, että ihminen tarvitsee sakramentteja säännöllisesti, eikä katumusta tehdessään suorita perfektionistisesti mitään täydellistä suoritusta. Virallista opetustahan voisi tulkita niin että yksi rippi riittää vaikkapa elämän loppupuolella, jolloin uusia syntejä ei enää paljon tule tehtyä ja vanhoista muistaa minkä muistaa.
Ripin tärkein anti on, että se on sakramentti jonka säännöllinen vastaanottaminen ravitsee ihmistä hengellisesti. Sen vuoksi se neuvotaan vastaanottamaan joka vuosi.
Usein säännöllisesti vuosien ajan ripittäytyvä tunnustaa suurin piirtein samanlaiset asiat joka kerta, eikä se tee sakramentista yhtään sen laimeampaa kokemusta.
Kyllä ortodoksinen kirkkokin hätäkasteen tuntee. Orologionissa on sen kaava ja ohje:
“Jos vastasyntynyt lapsi on kuolemanvaarassa eikä pappia ole saatavissa, kasteen toimittakoon ortodoksiseen kirkkoon kuuluva mies tai nainen tai johonkin toiseen kristilliseen yhteisöön kuuluva. Hätäkasteen toimittaja lukee seuraavat rukoukset…”
Kuten sanottua, aina ei voida toimia ideaalin mukaisesti. Papin toimittama mirhavoitelu kuitenkin täydellistää kastetoimituksessa mahdollisesti olleet puutteet.
Ei kai luterilaisen kirkon pappi voi toimittaa ortodoksisen kirkon mysteerioita (sakramentteja).
Our Orthodoxy is a little island in the midst of a world which operates on totally different principles and every day these principles are changing for the worse, making us more and more alienated from it.
– Fr. Seraphim (Rose) of Platina
Tämä sitaatti kertoo sen, että ortodoksit kyllä tunnustavat oman ajattelunsa tietyn “kuplaisuuden”. Vanhassa vitsissä mies pääsee taivaaseen, jossa on monia eri osastoja eri ihmisille: katolilaisille omansa, protestanteille omansa jne. Pyhän Pietarin johdattaessa miestä oikeaan osastoon he tulevat ohittaneeksi erään oven. “Shh, tässä kohtaa meidän tulee kulkea ihan hiljaa”, Pietari opastaa. Mies nyökkää. Kuljettuaan jonkin matkaa Pietari sanoo: “No niin kohta pääset määränpäähäsi.” Mies ei malta olla kysymättä: “Mitä siellä oven takana oli? Miksi piti olla hiljaa?” “Ai se ovi… Sen takana ovat ortodoksit. He ressukat luulevat olevansa täällä yksin.”
1 tykkäys
Lisäksi luterilaiset eivät pidä yksittäisrippiä eli katumuksen mysteeriota sakramenttina. Sillä ei ole yhtä suuri merkitys luterilaisuudessa kuin vanhoissa kirkkokunnissa.
Jos minä tänään ripittäydyn lut. papille ja saan syntini anteeksi Jumalalta, niin liittyessäni ort. kirkkoon, en olekaan saanut anteeksiantoa synnistä jonka tein tänään? Onko meillä sama Jumala?
D
1 tykkäys
Kyllä luterilaisuudessa rippi on myös sakramentti. Tosin asia on niin, että monet eivät tätä tiedä ja kansanhurskaudessa puhutaan vain kahdesta sakramentista.
Sama Jumala meillä ei taida olla tai sitten luterilaiset ovat ymmärtäneet väärin Raamatun ja kaventaneet alkuperäistä. Joka tapauksessa opissa on huomattavia eroja.
Kyllä luterilaisen kirkon virallinen opetus on tähän asti ollut, että rippi ei ole sakramentti. Luterilaisessa kirkossa on kaksi sakramenttia: kaste ja ehtoollinen.
1 tykkäys
Muistaakseni tunnustuskirjoissa oli tästä mainintaa, en nyt jaksa varmistaa tuota, mutta olen melkein satavarma. Muualtakin lähteistä olen tämän pongannut. Palataan tuohon
Rippi ei ole sakramentti luterilaisessa kirkossa.
D
Luterilaisissa tunnustuskirjoissa on tiettyjä kohtia, joissa puhutaan kolmesta sakramentista:
Todellisia sakramentteja ovat siis kaste ja Herran ehtoollinen sekä synninpäästö, se kun on parannuksen sakramentti.
(Melanchton, Augsburgin tunnustuksen puolustus, XIII, 4)
Luther on monimielisempi:
Edellisestä huomaat, että kasteen vaikutus ja merkitys sisältävät myös kolmannen sakramentin, josta on käytetty nimitystä katumus, mutta joka ei oikeastaan ole muuta kuin kaste.
(Iso katekismus, IV, 74)
Augsburgin tunnustuksen rakenne näyttäisi vihjaavan siihen, että rippiä pidetään sakramenttina.
(Sisällysluettelo:…VIII Mitä kirkko on? - IX Kaste - X Herran ehtoollinen - XI Rippi - XII Parannus - XIII Sakramenttien käyttö)
1 tykkäys
Joo tossa apologiassa se oli. Lisäksi luterilaisessa kirjallisuudessa jossa käsitellään rippiä päädytään samaan, ripin sakramentaalisuudesta. Tunnuskirjoissa tietysti näkyy kirjoittajan ajattelu tyyppi, Melacton oli diplomaattisempi.