Totta. Olen aika suoraan ja rehellisesti ja selkeästi käsityksiäni eritellyt. En ole päässyt tietyistä käsityksistäni pitkään aikaan eteenpäin, eikä käsitesaivartelu ole siihen kyllä mikään lääke. Pitäisi olla jokin hengellisempi ja “rakkaudellisempi” tie. Omaa listaanihan en kirjoittanut loukatakseni tai provosoidakseni.
1 tykkäys
Ettei vain se lista olisi ollut ilmentymä tästä marionettimentaliteetista?
Ihan kaino vetoomus sitten jollekin näistä, että voisiko kertoa minullekin, miten he sen käsittävät?
Toisaalta. Käsitänhän minäkin sen ihan hyvin. En usko siinä olevan ongelmaa. Uskon ongelman olevan siinä, että koko esteettis-ideologista himmeliä täällä ei edusta kukaan.
En viitti. Olen toisaalla pohtinut katolisuuden ja protestanttisten kirkkojen eroja. Tuntuu, että nyt ei ole mitään uutta sanottavaa siitä enää. Ei ennen kuin luen lisää Voegelinia. Ja protestantit tuskin tykkää sittenkään.
Uskon, että käsitesaivartelu on siihen nimenomaan lääke. Jos sitä kutsuu jollain toisella nimellä, niin se menee helpommin alas. Kutsuu sitä vaikka symbolien analysoimiseksi, niin pääsee samaan kelkkaan vaikka Platonin tai Voegelinin kanssa. Gnostilaisessa ajattelussa, Voegelinin analyysien mukaan, on kyse vieraantumisesta. Eli ihminen on vieraantunut omasta luotuisuudestaan, ja siksi hyökkää sitä vastaan ideologisesti.
Tuossa “hengellisemmän tien” etsimisessä suurin ongelma on se, että hengellisyys ei ole jotain, mitä ihminen sisäsyntyisesti ja itsestään lähtien voi tehdä, kunhan vain löytää sopivan ja miellyttävän tavan. Ihminen tulee hengelliseksi päinvastoin pääsemällä eroon kuvitelmasta, että hänessä olisi jotain sisäsyntyistä hengellisyyttä ja avautumalla ottamaan sen vastaan ulkopuoleltaan.
En usko, että lista oli tehty loukkaamisen tai provosoimisen kannalta. Enkä minä loukatakseni tai provosoidakseni sanonut, että ennen rippikoulua (ja varmaan hyvän aikaa sen jälkeenkin) olisin voinut tehdä samanlaisia. Ei suoruus tai rehellisyys koskaan tarkoita, että kenenkään muun pitäisi pitää suoruutta tai rehellisyyttä onnistuneena kuvauksena todellisuudesta tai omasta ajattelustaan tai kenenkään ajattelusta. Suoruus ja rehellisyys tarkoittaa vain, että siinä on onnistunut kuvaus senkertaisen kirjoittajan ajattelusta.
Tämä on vähän tylysti sanottu, eikä ole edes täysin totta, koska eihän kukaan aikuisen oikeasti voi olla suora ja rehellinen salaisimmista tunteistaan ja impulsseistaan - varsinkaan julkisella ja moderoidulla foorumilla - vaan kaikki suoruus ja rehellisyys on aina muotoiltu tiettyä tarkoitusta varten. On joku paradoksi, että ihminen ei voi täysin paljastaa itseään tai tulla paljastetuksi ilman, että menettää siinä samalla jotain.
Tässä on siis arpomisen kohteena vielä, että minkä kuuluisi olla keskustelun varsinainen aihe.
Lukaisin uudelleen nuo nimimerkin @Thinkcat kommentit. Mittavan käsitesavotan ja kanansulkien nyppimisen keskeltä löysin kaksi tärkeää pointtia: hän kokee, että minä en puhu siitä kristinuskosta, jonka hän tuntee ja toisaalta hän katsoo, että minä projisoin omaa problematiikkaani kristinuskoon, siis olkiukkoilen. Tämän saman viestin oli poiminut @timo_k .
Ymmärsin minäkin tästä jotain. Nimittäin sen, että on suuri ristiriita siinä, miten klassisen kristinuskon sisällä olevat itsensä ja uskontonsa näkevät ja siinä, miten tuo uskonto näyttäytyy seksuaalisen vähemmistön edustajalle, joka ei esim. katoliseen kirkkoon pääse, vaikka haluaisi.
Oletetaan uskonto nimeltään Mojito. Mojitolaiset ovat kivoja ihmisiä, joilla on kiva uskonto, mutta siihen vain kuuluu sivujuonteena vahva traditio lyödä juhlavalla kepillä caipirinhalaisia. Niinpä caipirinhalaiset näkevät mojitolaisissa ensimmäisenä kepin. Ja kun caipirinhalaiset kuvailevat mohitolaisia, he eivät unohda tuota keppiä mainita. Ja sitten mojitolaiset ovat täysin ymmällään: “Mehän olemme hyviä ihmisiä ja hyviä toisillemme, meidän yhteisömme on sisällöltään rikas ja syvällinen - eikä keppi todellakaan ole missään keskiössä uskonnollisessa elämässämme. Koemme tällaisen keppikeskeisyyden loukkaavana.”
Pointtini on, että väkertämäni lista on ne kasvot, joilla klassinen kristinusko näyttäytyy minulle. Kyllä minä uskon, että klassisen kristinuskon sisällä olevat kokevat asian totaalisen toisella tavalla. Minulla ei ole asiaa klassisen kristinuskon sisään, joten totta kai torjunta näyttäytyy minulle muurina ja sitä muuria minä olen yrittänyt kuvailla.
Miettikää nyt: minä olen fiksusti ja tunnontarkasti elävä hemmo, mutta eräs paraikaa bannilla oleva kirjoittaja on täällä vetänyt useampaan otteeseen totaalisesti herneet nenään ja loukkaantunut pelkästään siitä, että minä olen kehdannut edes harkita katoliseen kirkkoon liittymistä. Ja minäkö en sitten saisi vetää tästä mitään johtopäätöksiä?
Ajattelen niin, että mojitolaiset eivät voi saada kaikkea. Vaikka he olisivat kuinka hyviä ihmisiä, heidän täytyy hyväksyä, että juhlava keppi on se, josta caipirinhalaiset heidät tuntevat ja tietävät. On mahdoton ajatus sekä lyödä caipirinhalaisia kepillä että kieltää näitä tekemästä siitä mitään johtopäätöksiä, koska se loukkaa tai ei ole koko kuva mojitolaisuudesta.
Mielestäni klassisen kristinuskon edustajien täytyy ottaa vastuu tekemisiensä seurauksista. Tämän toisena puolena minä myönnän auliisti tässä ja nyt, että minä en pidä ketään tällä foorumilla kirjoittavaa esteettis-ideologisena tampiona, mutta sen näköiset kasvot on gargoylella, joka kököttää muurin päällä, minun ja sisäpihan välillä.
Tämä “rehellinen etsijä” läppä on minusta jo vähän väsynyttä.
1 tykkäys
Tuo ei ollut mikään “rehellinen etsijä” -läppä vaan kuvaukseni siitä sydämen suoruudesta mistä keskustelitte taannoin KKK-ketjussa.
Tätä on kuultu kyllästymiseen asti perinteisen kristinuskon moittijoilta, jotka sen sijaan suosittavat rehellisyyttä ja vilpittömyyttä. Minun silmissäni tämä vaikuttaa samalta kuin joku kerskailisi sillä, kuinka nöyrä hän on.
3 tykkäystä
Ei ole kahta samanlaista “rehellistä etsijää”. Niistä kaikista voi aina jännittää, että miten pitkälle rehellisyys sillä kerralla kantaa. Yleensä, kun se on johonkin asti kantanut, se ei kanna enää pidemmälle.
1 tykkäys
kanansulkien nyppimisen keskeltä
Minulla on eräs tuttu, jonka kanssa välillä tulee väiteltyä jostain. Joskus yritän havainnollistaa hänelle jotain asiaa vertauksen kautta. Se yleensä kostautuu. Hyvin yksinkertaisesta syystä. Kyseinen henkilö ei nimittäin käsitä vertauksen olevan tapa havainnollistaa asiaa, korostaa sen keskeisiä piirteitä tai selkeyttää sitä. Vaan hän tuntuu ajattelevan, että vertaus on joku maaginen tapa sanoa asia. Aivan kuin vertauksen tekemällä minä loihtisin asian olemaan jotenkin, ja inttämällä vastaan saman vertauksen termeillä hän voisi heittää vastaloitsun.
Vähän kuin ottaisi kanan, nyppisi jokaisen sulan erikseen pois ja sanoisi viisaana että kanaa ei ole.
“Näytä se kana. Muuta emme pyydä. Jos näytät kanan, niin tyydymme.”
Toisaalta, oma kuvauksesi tilanteesta kumoaa tuon luonnehdintasi, joten minun ei tarvitse sitä alkaa enää kumoamaan tai selvittämään.
Ja sitten mojitolaiset ovat täysin ymmällään
Tässä keskustelussa vaan ei kukaan katolisen kirkon tai klassisen kristinuskon edustaja ole ollut yhtään ymmällään. Eli kaikki muu siinä oletuksessa sanottu on aivan turhaa.
Joku on tehnyt selväksi opilliset näkemyksensä. Ainoa hämmästystä herättävä asia on se, että joku haluaa kysyä samaa asiaa sata kertaa uudestaan, aivan kuin vastaus voisi sadannella kerralla muuttua.
Eli kysymys sinulle ei ole, että miksi et tykkää meistä, vaan mikä vielä jäi epäselväksi? Kukaan muu täällä ei voi ottaa vastuuta yksittäisen kyselijän tykkäämisistä tai tykkäämättä jättämisistä.
Ajattelen niin, että mojitolaiset eivät voi saada kaikkea. Vaikka he olisivat kuinka hyviä ihmisiä, heidän täytyy hyväksyä…
Sama kuin edellä. En ole huomannut, että täällä kukaan olisi pyytänyt kaikilta yleisesti tai sinulta erikseen mitään tunnustusta tai hyväksyntää omalle uskossa olemisen tavalleen. Eli ei täydy.
on täällä vetänyt useampaan otteeseen totaalisesti herneet nenään ja loukkaantunut pelkästään siitä
Ei. Vaan siitä, että joku koko ajan tarjoaa itseään maailman tärkeimmäksi ihmiseksi kaikille, jonka pitää saada asettaa oma subjektiivisuutensa tuomariksi kaikkien muiden näkemyksille. Jotkut kokevat sen röyhkeydeksi. Ja joidenkin moraalitaju on sellainen, että siitä nousee vihaa.
Ja minäkö en sitten saisi vetää tästä mitään johtopäätöksiä?
Kunhan et vedä vääriä, niin vedä vapaasti.
Jos ja kun minä liityn katoliseen kirkkoon, niin konfirmaatiossa kysytään, että uskonko minä kaiken sen, minkä yksi, pyhä ja katolinen kirkko opettaa? Siellä ei kysytä, että kykeneekö yksi, pyhä ja katolinen kirkko uskomaan kaiken, minkä minä opetan. En ole havainnut siellä minkäänlaista kiirettä varmistaa tätä jälkimmäistä. Vaikka onhan siellä periaatteessa mahdollista kaikkien, paavia myöten, tietää, että olen tulossa. Mikä on sinänsä tyrmistyttävää. He eivät näytä ajattelevan minusta, että olen sentään oman elämäni tärkein henkilö.
Mielestäni klassisen kristinuskon edustajien täytyy ottaa vastuu tekemisiensä seurauksista.
Kun mietin niitä kaikkia koko elämäni aikana kohtaamiani ihmisiä, joista en ole pitänyt, tai jotka eivät ole pitäneet minusta, niin onko heillä kaikilla tästä joku hirvittävä vastuu? Pitäisikö minun mennä vaatimaan heiltä, että lakkaisivat välttelemästä asiaa ja alkaisivat tehdä siitä parannusta? Vai onko tässä koko ajatuksessa jotain hyvin vääristynyttä? Sano sinä.
7 tykkäystä
Tuosta en nyt oikein muuta viestiä tavoita kuin että “usko keppiä, usko gargoylea, lähe meneen tämän muurin ääreltä ja pidä turpasi kiinni asioistamme, koska et niistä mitään ymmärrä, äläkä unohda, että kaikki vika on alusta alkaen ollut sinussa”.
Tässä kohtaa se ruoho siellä muurien sisällä ei niin vihreältä näytä. Sinun puheistasi ja asenteistasi ei kovin viehättävä kirkko eikä kristillisyys välity. Gargoylen naama jää päällimmäisenä mieleen.
Kyllä minäkin aistin tässä nyt sitä hetkeä, että käännyn poispäin tältä muurilta. Hyväksyn, että klassisen kristinuskon sisälle minulla ei ole asiaa. Sitä vielä odotan, että minkä muotoisesta likasankosta heität perääni. Todennäköisesti haluat jotenkin evätä minulta dramaattisen poistumisen ja marttyyrin viitan.
Ei kannattaisi provosoitua, VeliT. Olet saanut myös asiallisen kannustavia viestejä, et voi olettaa että kaikki ovat sellaisia.
Eikä yhden ihmisen negatiivinen mielipide sitä tarkoita ettet mahdu klassisen kristinuskon piiriin.
Kirkko asettaa ehkä kovia tavoitteita, silti se ymmärtää että etäisyys niihin on jokaisella erilainen. Pappeja myöten sinut, niinkuin myös monet muut meistä, tullaan väärin ymmärtämään. Se ei ole kristinuskon vika, vaan ihmisten erilaista etäisyyttä pyhyyteen ja iäisyyteen.
Tämä foorumi ei ole koskaan ollut mikään erityisen hyvä sielunhoitofoorumi, eikä sen tarvitse sitä ollakaan, sitä varten on olemassa muut paikat.
Äläkä pidä itsestään selvänä että tämän foorumin kirjoittajat edustavat jotain klassista kristinuskoa, vaikka nimi sellaista antaa ymmärtääkin.
1 tykkäys
Kiitos, @Plautilla! En koe olevani provosoitunut, koen olevani väsynyt. Voisin saivarrella Thinkcatin kanssa loputtomiin, mutta en vain jaksa enää. Siksi annan hänen pyöritellä sanojani niin kuin haluaa ja muun seurakunnan nyökkiä siellä selän takana. Ehkä väsymys on tässä kohtaa ihan viisas kokemus.
Vai haluaako teistä joku että paneudun Thinkcatin kanssa väittelemiseen ihan vaikka huvin ja urheilun ja viihdearvon vuoksi? Onko väittely arvokasta tai kivaa sen itsensä vuoksi vai pitäisikö meidän suhtautua keskusteluihin hengellisesti?
Voisin saivarrella Thinkcatin kanssa loputtomiin, mutta en vain jaksa enää.
Tätä minä olen koko ajan toivonut. Asia on hyvin yksinkertainen, suora ja selkeä. Klassinen kristinusko opettaa jotain. Sen jäsen tai jäseneksi aikova tai asioista muuten vain kiinnostunut voi opiskella asiaa. Tai sitten, jos ei ole mitään noista, niin voi jättää opiskelematta. Ketään ei ole pyydetty saivartelemaan eikä kukaan ole toivonut mitään saivartelua.
Täysin eri asia on sitten subjektiivinen fantasia, että kirkko muuttuu jonkin sellaisen ajattelutavan mukaiseksi, mitä se ihan tarkoituksella ei edusta. Tai että jos se ei muutu, niin sen pitää jotenkin potea syvää syyllisyyttä tai alkaa perumaan ja katumaan ajatteluaan ja opetustaan. Luulen, että olen kirjoittanut tämän saman viestin aivan samassa tilanteessa joskus aikaisemminkin.
Siksi annan hänen pyöritellä sanojani niin kuin haluaa ja muun seurakunnan nyökkiä siellä selän takana.
Star Warsia voi lainata tässä kohtaan, että the projecting is strong in this one.
Saivartelua ja pyörittelyä harrastetaan tai tarvitaan yleensä silloin, kun yritetään sanoa jotain, mutta ei haluta sanoa sitä suoraan. Kumpi meistä on tässä keskustelussa ollut se, joka ei ole halunnut tai tarkoittanut esittää omaa näkemystään suoraan? Kumpi meistä on tarkoitushakuinen osapuoli? Kumpi haluaa maalata mielensä mukaisen kuvan asioista ja sitten kutsua muita fiilistelemään sitä?
Eikö siinä oteta ne tunnetut ja historialliset tosiasiat ja sitten pyöritellään niitä, että saadaan maalattua se kuva? Ja jos kuvan kohdalla haluaa muistuttaa tunnetusta ja historiallisesta todellisuudesta, niin pitää oikaista se pyörittely tai pyöritellä ne samat asiat auki.
Eli sinä luot illuusiota, että väestöstä kahden prosentin kokoisen osuuden seksuaalisuus, tai jopa siitä kahdesta prosentista jonkin valikoidun kymmenesosan kokemus, pitäisi olla joku kristinuskon hyvyyden mittari? Sitten minä tuhoan sen illuusion ja seurakunta taputtaa.
Toki siitä illuusiosta voidaan keskustella jos siinä on jotain uutta tietoa tai opittavaa jollekin. Mutta jos se on vain sen kahden promillen egotrippi klassisen kristinuskon kustannuksella, niin ehdotan, että viimein lopetetaan sen yrittäminen täällä.
Vai haluaako teistä joku että paneudun Thinkcatin kanssa väittelemiseen ihan vaikka huvin ja urheilun ja viihdearvon vuoksi?
Uhkaat, että pystytät lisää illuusioita, joissa kristinuskon hyvyyden mittari on sen suhtautuminen jonkun seksuaalisuuteen? Ja minä joudun sanomaan, että ei, ei ole?
Onko väittely arvokasta tai kivaa sen itsensä vuoksi vai pitäisikö meidän suhtautua keskusteluihin hengellisesti?
Kenen meidän? Miten niin hengellisesti? Kuka täällä on tuomari siitä, että kuka keskustelee hengellisesti ja kuka väittelee? Tarkoitatko, että hengellistä keskustelua on se, kun jonkun seksuaalisuus määrittelee kristinuskon hyvyyden? Ja väittelyä on se, kun jonkun mielestä ei määrittele?
Tässä luultavasti yritetään leimata minua. En voi protestoida kun en ymmärrä, että millä perusteella.
5 tykkäystä
Tämän ketjun otsikko lämmittää mieltäni kyllä uudestaan ja uudestaan. 
Myönnän, että herkkänä ja kohtaavaan kommunikaatioon pyrkivänä ihmisenä minua ahdistaa keskustella kanssasi. Niinpä yritän nyt keksiä sapluunan, jolla edetä niin, etten joudu erilliseen epätoivoon jokaisen lukemani kappaleen kanssa.
Note to self: “Käy jokainen Thinkcatin kappale läpi vastaten näihin kysymyksiin.”
-
Miten alkuperäinen viestisi ymmärrettiin (todennäköisesti tahallisesti) väärin?
-
Millä tavalla sinusta pyrittiin antamaan huono kuva?
-
Millä tavalla sinun tasa-arvoinen toimijuutesi keskustelussa pyrittiin kyseenalaistamaan?
-
Millä tavalla vastapeluri pyrki osoittamaan (aggressiivisen) “ilmaherruutensa”?
-
Mitä käsitteitä sinun väitettiin käyttävän joko väärin, erilailla kuin vastapelurisi tai niin että et ymmärrä niitä ollenkaan? Korjaa ilmaan jätetyt virheelliset vaikutelmat.
-
Toista mitä oikeasti halusit sanoa.
-
Etsi käsitesavotasta rakentava ydin, joka voisi toimia pohjana kohtaavalle ja rakentavalle keskustelulle.
Ja ei muuta kuin mankeli pyörimään.
2 tykkäystä
Vastaan tässä samalla sekä edelliseen viestiin, että moderointikeskustelun huomioihin. Ihan vaan siksi, että saan niistä jatkuvasti uusia ajatuksia. Tämä on hetken aikaa metaa potenssiin kolme, mutta kun pääsen loppuun, niin kaiken pitäisi olla selvää kaikille. Keskeinen teema tässä on se, että keskustelua käydään kertomalla tarina. Jolloin toivottu tapa varsinaisesti keskustella olisi mennä sen tarinan sisään.
Siinä keskeinen elementti on - toivottavasti en toista tätä liikaa, ja jos kuulostan vihamieliseltä, niin joku voi ehdottaa ystävällisemmän kuuloista summausta - että 0,2 % väestöstä on, teorian ja opin tasolla, systemaattisen epäoikeudenmukaisuuden kohteena, koska kirkko ei ymmärrä eli sisällytä oppinsa valoisalle puolelle heidän seksuaalisuuttaan tai sukupuolisuuttaan ja siten heidän tapaansa olla yksilöinä.
Ainoa ratkaisu tarinan sisällä on, että luodaan sellainen uusi kirkko tai usko tai uskon muoto, tai luetaan entinen sillä tavalla uusiksi, että sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja avioliitosta tulee ehdonvallan asia, jonka määrittelee yksilö. Tähän ratkaisuun kertomusta yritetään viedä ja yllyttää kertomalla, miten riipaisevaa ihmiselle on elää tilanteessa, jossa ei saa kirkolta haluamaansa.
Tämän tarinan sisällä katolisella kirkolla, historiallisella kristinuskolla tai klassisella kristinuskolla ei ole mitään sanottavaa, mikä ei tarinaan jo sisältyisi.
“Me haluamme hyväksynnän seksuaalisuudellemme ja elämäntavallemme.”
“Me emme voi antaa sitä.”
“Ymmärrättekö, miltä se meistä tuntuu?”
“Ehkä, ehkä emme.”
“No eikö teidän sitten kuuluisi antaa hyväksyntä?”
“Ei.”
“Miksi ei? Ettekö tiedä, että se tuntuu kamalalta?”
“Valitettavasti emme voi. Syyt ovat moninaiset ja syvät.”
“Tuo on hirveä tapa suhtautua. Tuntuu kuin puhuisin seinälle. Olen kuin uitettu koira yksin myrskyssä suljetun oven takana. Eikö teillä ole yhtään myötätuntoa?”
“Meillä on paljon myötätuntoa monenlaisten asioiden kanssa kamppaileville. Olisi mitä suurinta myötätunnon puutetta tehdä tyhjäksi heidän kamppailunsa sanomalla, että kaikki onkin sallittua.”
“Miten niin kaikki? Ettekö te ymmärrä, että pyydän vain yhtä asiaa?”
“Me emme valitettavasti näe sitä sillä tavalla.”
Eli tarina haluaa keskustella sellaisen kirkon ja sellaisen kristinuskon kanssa, mitä ei ole olemassa, mitä ei kukaan täällä edusta ja mitä kenelläkään ei ole mitään ilmeistä intoa alkaa perustamaan. Eli pidän sitä enemmän ansiona kuin vikana, että menen ensimmäiselle metatasolle, koska tuo varsinainen keskustelu on nopeasti keskusteltu. Sen väkisin jatkamisen yrittäminen on lopulta pelkästään katolisen kirkon, klassisen kristinuskon tai historiallisen kristinuskon esittämistä huonossa valossa.
Nyt on muutama vaihtoehto. Joko täällä oikeasti moni haluaisi liittyä tähän ristiretkeen koko tuota heteronormatiivista, seksikeskeistä sortajakirkkoa vastaan, ja on iloinen kun täällä pistäytyy välillä sinnikäs ja sitkeä esitaistelija. Tai sitten ajatellaan, että kyseessä on ajoittain toistuva provo, jonka pitäisi antaa mennä ohi. Silloin minä olen tyhmä kun en näin tee. Toisaalta kokemus osoittaa, että jos ei tuo sama teoretisointi saa vastakaikua yhdessä tai omassa keskustelussaan, niin meillä on pian tilanne, jossa koko foorumi on täynnä homokeskusteluja tai kultaiseen sääntöön perustuvan uuden uskon markkinointia ja julistamista.
Sitten on tämä metatason metataso. Se päällisin puolin näyttää lähinnä henkilökohtaisten hyökkäysten sarjalta minua kohtaan. Mutta ehkä voin löytää siitä muutakin. Täysin selvä pyrkimykseni on näkyvillä koko ajan, ja se on tämän keskustelun tarinaluonteen osoittaminen ja johtopäätösten tekeminen siitä. En sano, että kertomusten kautta keskusteleminen olisi yksistään paha asia. Juuri siksi, että kertomukset voivat olla totta tai valetta. Niitä vain ei pidä ajatella kokoelmana väitetysti yksiselitteisiä tosiasioita, vaan aito keskustelu niistä nimenomaan huomioi niiden luonteen kertomuksina.
Ehkä minun pitäisi tunnustaa muutama noista listan kohdista. Tarinan 1) ymmärtää tahallaan väärin jos siihen ei halua sukeltaa sisään ja ottaa sitä faktana, vaan sitä haluaa pohtia nimenomaan tarinana. Sen 2) kertojasta taas antaa huonon kuvan kutsua häntä tarinoiden kertojaksi, jos hän haluaa esittää, että ei ole kertonut tarinoita, vaan esittänyt kiistattomia ja vain yhden tulkinnan mahdollistavia tosiasioita. Silloin 3) haetaan tasa-arvoista toimijuutta tämän tarinan sisällä, tarinan tasolla.
Jekku tuleekin siinä, että tarinan sisällä ei ole mitään tasa-arvoa, vaan tarina kertoo sortajasta ja sorretusta, tyrannista ja uhrista, herkän ja kohtaavan ihmisen kokemuksesta kovan, kylmän ja joustamattoman monoliitin kanssa. On käytännössä aivan käsittämätön väite kutsua sitä tasa-arvoksi, että toinen saa kertoa kertomusta, jossa hänellä on viattoman uhrin osa. Ja toisella, joka ei saa kertoa kertomusta, on roiston osa.
Paitsi jos joku aivan oikeasti uskoo, että todellisuus ja kristinuskon historia on kertomus tyranniasta ja sorrosta. Mutta siihen ei juuri ole perusteita, ja siksi siihen on tuskin kukaan täällä valmis.
Minä päinvastoin palautan tasa-arvoisen toimijuuden sillä, että osoitan molempien puolien olevan tarinaa kertomassa. Jolloin voidaan miettiä sitä, että kumman tarina lopulta on kohtuullisempi tai oikeudenmukaisempi toista kohtaan. Kärjistäen, että kummalla on taustallaan historian mittainen ymmärrys ihmisen ja todellisuuden luonteesta, ja kumpi tavoittelee subjektiivisuuden nostamista kaiken yläpuolelle?
Tarinasta puhuminen tarinana 4) on siis aggressiivista ilmaherruutta. Kun taas on selvää, että 5) käsitteitä käytetään eri tavalla kertomuksen sisäpuolella kuin sen ulkopuolella, jolloin kertomuksen sisäpuolinen käsite on käytetty väärin tai ei ollenkaan ymmärretty jos se yritetään tuoda kertomuksesta todellisuuteen sellaisenaan. Jolloin päästään manaamaan Hegel mukaan tähän keskusteluun, sillä ilmaan jätetty virheellinen vaikutelma lienee tässä tapauksessa se, että tarina on tarina. Se vaikutelma pitää korjata esittämällä tarinan olevan yhtäpitävä todellisuuden kanssa, mikä tehdään 6) toiston avulla, jotta 7) voidaan rakentaa tarina uudelleen ja kohdata toinen osapuoli sen termein sen sisällä. Siis tämä monoliittinen sortava roisto vastaan herkkä ja kohtaava uhri ja niin edelleen.
Jotain mielenkiintoista voisi sanoa myös marioneteista, mutta nyt en jaksa enkä ehdi. Lyhyesti silti sellainen toteamus, että tämä varsinainen keskustelu vaikuttaa jonkinlaiselta fantasialta. Se taas ei ole, kuten ei ole myöskään myytti, mitenkään väistämättä epätoden synonyymi, vaan tapa jäsennellä asia tietyistä lähtökohdista. Joka taas liittyy siihen, mitä @Plautilla sanoo moderointikeskustelussa.
5 tykkäystä
Paavi Franciscus puhuu.
"Jo kesällä paavi ojensi kättään homoille toteamalla, ettei hänellä ole mitään oikeutta tuomita homoja. Syyskuussa paavi jatkoi teemaa sanomalla haastattelussa, että katolisen kirkon olisi syytä päästä eroon pakkomielteestään tuomita abortti, ehkäisy ja homoseksuaalisuus. Hänen mukaansa homot ovat tunteneet itsensä sosiaalisesti haavoittuneiksi tuomitsevuuden takia, ja nyt olisi aika siirtyä muihin aiheisiin ja parantaa haavoja.
– Kuka minä olen tuomitsemaan homot? Jumala antoi meidät luodessaan vapauden. Ei ole mahdollista hengellisesti puuttua ihmisen elämään. Homoille on annettava armoa, Franciscus painotti heinäkuussa."
Edellinen Paavi Benedictus taasen:
“[Homosexuality is] a more or less strong tendency ordered towards an inherent moral evil”.
Pohdin sitä, että sikäli kuin Paavi on erehtymätön ja katolisen on uskottava paaviaan, kumpaa paavia tässä tulisi katolisen uskoa? Nykyistä varmaankin.
Thinkcat kirjoitti tuossa tarinoista ja asetelmista, joten sekin kiinnostaisi tietää, mitä tarinaa tuo Franciscus tuolla yllä selostaa? Ei ainakaan kovin monoliittistä eikä kylmää sellaista. En aisti edes gargoylea.
Miten suhtaudut erehtymättömien paaviesi ajatuksiin, @Thinkcat ?
Erehtymättömyys ei toimi noin.
4 tykkäystä
Minusta homoseksi on aina epäjumalanpalvelusta ja siksi aina syntiä. Myös heteroseksi on monesti epäjumalanpalvelusta ja siksi aika monesti syntiä. Se että onko homoseksi vastuullista kahden aikuisen välistä seksiä, ei ole epäjumalanpalvelusluonnetta annihiloiva tekijä. Epäjumalanpalvelusluonne ei liity ensisijaisesti ihmisen asenteeseen toista ihmistä kohtaan, vaan ihmisen asenteeseen Jumalaa kohtaan. Jos Jumala sanoo, että älkää tehkö näin, niin jos silti tekee vastoin Jumalan tahtoa, niin kyse on epäjumalanpalvelusta, vaikka sen tekisi riemumiellä ja yhteisestä sopimuksesta.
D
3 tykkäystä
Sitähän minäkin. Paavin erehtymättömyydestä voisi keskustella omassa ketjussaan. En tunne koko asiaa yhtään.
En muuten löydä Thinkcatin viestistä koko paavius-teemaa, mistä tämä aihe nousi? o_O