Onko homoseksi kaikissa tilanteissa syntiä?

Haluaisin tähän seksi-teemaan sanoa muutaman asian mutta tällä foorumilla on myös keskustelijoita joiden mielestä niistä asioista ei pitäisi julkisesti puhua ollenkaan. No, itse olen eri mieltä ja kommentoin tähän.
Seksi ja mitä se on, on ainakin omasta mielestäni aika mahdoton aihe keskustella täällä koska täällä on keskustelijoita jotka eivät ymmärrä edes sellaista yksinkertaista tosiasiaa että heteroseksi ei automaattisesti tarkoita vagina-penis -yhdyntää tai muutakaan peniksellä tehtävää penetraatiota.

Jotta pääsisin keskustelemaan joutuisin käymään käsittämättömän pitkän alustavan keskustelun sanoista, termeistä ja niiden merkityksistä.

2 tykkäystä

Anteeksi semionelineri, mutta foorumin metakeskustelu ja oma positioni siinä ei ole asia, johon kokisin hyödylliseksi kovin paljon paukkuja laittaa. Voimme minun puolestani todeta, että minä jatkan kirjoittelua foorumilla ja sinä tulet aina pyrkimään erilaisilla keinoilla kirjoittamiseni pysäyttämiseen. Diakonia lainatakseni: se on OK. Mun tekstini saa ärsyttää ja tuntua pahaltakin.

Sinä julistat ja leimaat muiden vastaukset kiemurteluksi jne.
En sinua tahdo pysäyttää. Kunhan ihmettelen että et muista omaa lupaustasi välttää aihetta joka ei täällä muutu.

Ongelma ei ole se, että teet johtopäätöksiä ja oletat asioita. Ongelma on se, että pidät johtopäätöksiäsi ja olettamuksiasi oikeina vaikka ne eivät sitä ole. Perinteisesti tätä kutsuttaisiin olkiukkojen rakentamiseksi. Sitä tapahtuu sinulla aika usein.

Väärä todistus on se, että laitat omia olettamuksiasi minun suuhuni. Siinä teet väärin.

En pidä sinua lapsena. Puhun samalla tavalla vaikka vangeille vankilassa. Se, että antaa tilaa toisen tunteille, voi tuntua omituiselta. Mutta ei tällainen puhe rajoitu vain lapsiin. Ehkä sinun kannattaisi pohtia mitä tunteita joita sinussa herää tämän asian tiimoilta. Ne ovat kaikki sallittuja ja kertovat tietenkin sinulle jotakin itsestäsi. Sama pätee minuun. Minäkin ärsyynnyn viesteistä siihen, mutta se ei tarkoita sitä etten voisi olla asiallinen.

D

4 tykkäystä

Minä kerron minkälaisia täysin loogisia johtopäätöksiä ajatuksistasi voi tehdä. Jos nuo johtopäätökset eivät miellytä sinua, se ei ole olkiukko. Seison kaikkien tässä keskustelussa tekemieni johtopäätösten takana.

Koen myös olleeni tässä keskustelussa asiallinen.

1 tykkäys

En väitä. Viestini sisältö on kyllä mahdollista ymmärtää oikeinkin. Ei minun tarvitse esittää mitään epäsuorasti tällaisissa keskusteluissa, vaan voin todeta oman kantani aivan suoraankin: on aivan realistista odottaa ihmisten pidättäytyvän homoseksin harrastamisesta. About 98 % ihmisistä kykenee siihen ihan helposti koko elämänsä ajan.

Lukuisilla heteroilla on ehkä jossain elämänsä vaiheessa saattanut olla kiusaus kokeilla homoseksiä, mutta ovat kieltäneet sen itseltään, ihan silkasta päätöksestään ja kieltäytyneet kiusauksesta kokeilla.

Tämä ei tarkoita, että he todellisuudessa olisivatkin homoja, kuten joku nyt voisi väittää, vaan ovat varjelleet itseään, etteivät altistuisi homoseksuaalisille vaikutteille, joista sitten langettuaan olisikin jo vaikeampi irrottautua, kuin huumeesta, jonka orjaksi on joutunut.

Mutta monien kohdalla on kysymys ihan vain seksihurjastelusta, eli antaudutaan kokeilemaan ja harrastamaan tekoja, joihin eivät muutoin olisi taipuvaisia. Ja kun antaa pikkusormen, se vie koko käden.

Tällä en kiellä sellaisten homoseksuaalien tuntemuksia, jotka todella uskovat olleensa syntymästään homoiksi määrättyjä, eivätkä mitenkään kykenisi heteroseksiin.

Joukossa varmasti myös paljon nuoruudessaan vastakkaiselta sukupuolen taholta väkivaltaa kokeneita, josta syystä sitten ajatuskin vapaaehtoisesta seksistä miehen / naisen kanssa tuntuu kauhistuttavalta. Oma sukupuoli tuntuu “turvallisemmalta” läheisyydeltä. Sitkeimmät heterot kyllä kampeavat vastaan tässäkin. Vaikka taivas repeäisi, niin heterona pysyn!

Yritin, mutten onnistunut saamaan spoilerin taakse.

Eli koska enemmistöllä on asiat OK, koko homma on OK eikä ongelmia ole? Että vähän niinko who cares? En olisi uskonut kuulevani sinulta noin epäempaattista kommenttia. En tiedä miten siihen suhtautua.

@anon85899117, joskus aijemmin kysyinkin sinulta, miten ymmärrät paljon viljelemäsi rakkauden kaksoiskäskyn ?
Esitin tällaisen näkökohdan; " ei ole toista ilman ensimmäistä."

Tuosta ketjusta voi löytää minunkin näkemyksiäni aiheesta. Silvanuksella on paljon perehtymisen arvoisia ajatuksia siellä.

Homma tuntuu kuumenevan. Pidetään tauko tästä aiheesta, jooko…

4 tykkäystä

Liputin tämän viestin. Sitä ei ole kirjoitettu loukkaavasti, mutta siinä oletetaan että homo ei ole muuta kuin viallinen hetero joka tekee tekoja joita heteron ei tule tehdä. Toivon että tällainen yksilön vähättely ei ole sallittua tällä foorumilla.

En ole itse homoseksuaali mutta pidän homoseksuaalisuutta ihmislajin normaaliin vaihteluun kuuluvana, joten tällainen lajini edustajan kohtelu loukkaa minua saman lajiin kuuluvana.

Kristityillä on oikeus mielipiteeseensä mutta se ei oikeuta heitä kohtelemaan ihmisiä realiteettien vastaisesti ja loukkaavasti.
En koe että kristityt voivat tässä vedota uskonnonvapauteen. Raja menee mielestäni siinä että jos aletaan sanelemaan itsestään tietoisen, vastuullisen, asiansa hoitavan ja terveen ihmisyksilön omaa todistusta vastaan mitä tämä omasta mielestään on, niin siinä kohtaa ei ole enää kyse uskonnon tai sanan vapaudesta vaan toisen vähättelystä ja loukkaamisesta.

2 tykkäystä

Mitä ihmettä sinä sanot? Minä olen koko ajan puhunut omista kannoistani, enkä kyseenalaistanut kenenkään vapautta määritellä itse itseään haluamallaan tavalla. Minua ei kiinnosta tippaakaan, miten esim. VeliT määrittelee itsensä. Ei minun tarvitse sitä hyväksyä tai olla siitä kiinnostunut. Hän voi määritellä itsensä miten tykkää, mutta minullakin on oikeus määritellä hänet ja koko maailma omasta vakaumuksestani käsin miten haluan - ja myös kommentoida sen mukaan.

1 tykkäys

Minä en aluksi ymmärtänyt asiaa niin kuin Plautilla, mutta tekstisi voi tosiaan ymmärtää niin, että homot ovat vain epäonnistuneita heteroja, joista ei tarvitse välittää.

Siis miten muuten sen timo k:n viestin voi ymmärtää kuin että hänen mielestään kaikki sekä homot ja heterot ovat samalla viivalla sen suhteen tuleeko homoseksistä pidättäytymisestä mitään vai ei?
Sama kuin kirjoittaisi että on se kyllä kumma miten monet lankeavat heteroseksin houkutuksiin kun 2 % väestöstä pystyy ihan hyvin siitä pidättäytymään.

Tällaisen en todellakaan toivoisi tällä foorumilla olevan sallittua.

3 tykkäystä

Olen kyllä kanssasi samaa mieltä. Todella tyylitön viesti ja tuo vastaesimerkkisi kertoo todellakin sen järjettömyyden hyvin. En viitsi kuitenkaan tuota pimentää, koska katson olevani ns. väärä moderaattori siihen. Toivon että joku muu kokisi sen yhtä loukkaavana.

Ei se ole sen vaikeampaa kuin on avioliiton ulkopuolisesta seksistä pidättäytyminen kaikille muillekin. En ymmärrä, miksi homojen olisi erityisen vaikeaa pidättäytyä seksistä. Ovatko he jotenkin himokkaampia ja kyltymättömämpiä kuin muut ihmiset, vai mikä siinä on niin vaikeaa? Monet ihmiset ovat selibaatissa - omasta tahdostaan tai vastoin sitä - vuosikymmeniä tai koko elämänsä, mutta vain homoilleko selibaatti on ylitsepääsemätöntä? Jos ei tunne kristillistä (hetero)avioliittoa omaksi kutsumuksekseen, niin sitten jokaisen pitää vain pidättäytyä. Ei se ole ollenkaan ylitsepääsemätöntä. Eivät monet heterotkaan pidä avioliittoa itselleen sopivana kilvoittelumuotona.

7 tykkäystä

Minusta tuollainen erittely on täysin tarpeeton, kun riittää, että avioliiton ulkopuolinen seksi on kiellettyä. Ei ole mitään tarvetta ryhtyä erittelemään kiellettyjä seksimuotoja eri ryhmiksi ja sitten sallia ja kieltää niitä sen mukaan, kuinka “helppoa” tai “vaikeaa” itse kunkin on niitä vastustaa. Aivan samoinhan voi näet sanoa, että homot ja heterot eivät ole samalla viivalla jonkin vielä erikoisemman kiellettäväksi luettavan seksitavan harjoittamisen kanssa.

Eri kiusaukset ovat eri ihmisille vaikeita, mutta ei kilvoittelun haastavuus ole syy hyväksyä sellaista, jota ei voida sallia. Vain helposti vastustettavat synnitkö meidän tulisi pitää kiellettyinä, ja sallia ne, jotka ovat vaikeita?

8 tykkäystä

Koska siirryitte modeketjuun keskustelemaan tämän ketjun aihetta, siirsin sen tänne.