Onko homoseksi kaikissa tilanteissa syntiä?

Alla olevan luin wikipediasta. Oma kokemukseni asiasta on sama.

Tässä myös linkki aiheeseen liittyvään juttuun.

Tässä jälkimmäisessä artikkelissa paremmin kuvataan nimenomaan sitä, että tutkimuksessa keskityttiin aivorakenteisiin, jotka ovat synnynnäisiä eivätkä muotoutuneet oppimisen perusteella.

Olsonin teorian mukaan homoseksuaalisuus johtuisi aivopuoliskojen dominanssista. Heteronaisilla ja homomiehillä yleensä oikea aivopuolisko on dominoiva. Sen sijaan heteromiehillä ja lesboilla yleensä vasen aivopuolisko on dominoiva. Olson arvelee että geeni tai hormoni säätelee sitä kumpi aivopuolisko dominoi.[21] Aivojen kuvausten perusteella tiedetään, että homomiesten ja heteronaisten aivojen rakenteet muistuttavat toisiaan; vastaavasti lesbojen ja heteromiesten aivojen rakenteet muistuttavat toisiaan.[22][23] Homomiesten ja heteronaisten kumpikin aivopuolisko on samankokoinen ja heillä on vasemmassa mantelitumakkeessa enemmän hermoyhteyksiä kuin oikeassa. Lesbojen ja heteromiesten oikea aivopuolisko on vasempaa suurempi, ja hermoyhteyksiä on enemmän oikeassa mantelitumakkeessa.

Psykoanalyysi on tämän rinnalla aivan täyttä huttua.

Toisaalta alla on aika järkyttävä tieto ja osaltaan selittää sitä miksi esim. @Thinkcat on pitänyt homoja etenkin edellisen foorumin teksteissä erityismoraalittomina. Tulkintaero on meillä toki se, että minä näen masennuksen, huumeidenkäytön ja villin seksielämän osittaisena seurauksena ja oireiluna yhteiskunnan asenteista, kun taas jotkut konservatiivikristityt näkevät tämän sisäsyntyisenä, olemuksellisena pahuutena.

Kolminkertainen masennuksen riski! Nyt on pelastettava homot poistamalla kaikki syrjintä! Kirkkojen luotava positiivinen malli homoseksuaaliselle parisuhteelle, jotta nämä ihmiset eivät ajaudu elämäntapojen marginaaliin.

Homoseksuaaleista yli kolmannes käyttää laittomia huumausaineita, kun taas kokonaisväestössä osuus on viisi prosenttia. Homoseksuaaleilla on siis seitsemänkertainen todennäköisyys käyttää huumeita.

Ei tällaisia ad hominemeita. Keskustellaan asiasta eikä ihmisistä.

Ei tuo nyt kovin ilkeää panettelua ollut eikä tyystin asian vierestä, mutta ymmärrän tulkinnan. Koetan välttää moista jatkossa.

Oletko oikeasti joskus tällaiseen? Missä minä olen lähinnä törmännyt konservatiivisten kristittyjen keskuudessa ajatteluun, missä homoseksuaali on rikkinäinen ihminen ja uhri. Ehkä lapsuudessa liian etäisen isäsuhteen kokenut, tai pahimmillaan hyväksikäytetty. Ja tästä rikkinäisyydestä kertoo korkea masennusriski, päihteet ja tiettyjen persoonallisuushäiriöiden yleisempi esiintyminen. Eheyttämishoidoista ja niiden järkevyydestä voi olla montaa mieltä, mutta ainakin niiden vilpitön pyrkimys on tarjota rakkautta ihmiselle, jonka uskotaan jääneen pienenä siitä paitsi.

Pahuutta kristittyjen mielestä esiintyy meissä kaikissa. Homoseksuaalisuus ei ole erityisasemassa. En ole koskaan törmännyt kristittyyn, joka väittäisi homoseksuaaleja pahoiksi ihmisiksi.

2 tykkäystä

On olemassa määritelmällinen tosi oikeutetusti oleminen ehtoollisella. Tietenkin liberaali henkilö voi kuvitella ja keksiä omasta päästään sellaisen ajatuksen tai asenteen, että ehtoollinen on jokin ansaittu asia. Ja sijoittaa tämän ajatuksen vastustajiinsa. Jolloin jos se kiistetään, tai siitä ollaan päinvastaista mieltä, niin ehtoollisesta saadaan demokraattinen asia. Eli sillä ei sitten ole mitään muuta määrittelevää tekijää tai piirrettä kuin se, että se kuuluu kaikille!!!

Se määritelmällinen tosi oikeutetusti oleminen lähtee ihan eukaristiasta sanana, siis ευχαριστος (eucharistos), joka tarkoittaa suunnilleen kiitollista. Eli ehtoolliselle on käytännössä tervetullut jokainen, joka on kiitollinen siitä, tai haluaa iloiten ottaa vastaan jotain sellaista, mitä itse ehtoollinen tai Jumalan yhteydessä oleminen tarjoaa.

Jos Jumalan yhteydessä oleminen tarkoittaa pelkästään ihmisen vapaan tahdon ylistystä ja Jumalan vihan väistymistä, niin ei ehtoollisella ole tietenkään muuta sisältöä. Mutta jos Jumalan yhteydessä oleminen tarkoittaa substanssiltaan ja sisällöltään tietynlaista elämää, johon siis annetaan osallisuus lahjana, niin on ihan selvää, ettei joku, joka ei siitä halua tulla osalliseksi, voi siitä myöskään olla kiitollinen.

Se, mitä katolinen eukaristia edustaa, lukee katekismuksessa. Tarkoitan koko katekismusta. Ei ole olemassa sellaista mahdollisuutta, että ei halua sitä uskoa, elämää ja pelastusta, josta katekismus kertoo, ja jota kirkko edustaa, mutta haluaa silti ehtoollista. Koska jos sen tekee, niin halveksii koko lahjaa ja koko kirkkoa. Uskallan esittää arvion, että se on erittäin huono syy pyrkiä ehtoolliselle.

1 tykkäys

Paavi Benedictus: “Homosexuality is a strong tendency towards inherent moral evil”.

Luitko tämän linkin huolella? Ko. tutkimuksessa on löydetty eroja heterojen ja homojen aivoista, sellaisista rakenteista, jotka ovat muodostuneet jo ennen näitä myöhempiä olettamiasi rakkaudettomia lapsuuksia.

Nämä eheytyskampanjat ovat tieteellisen tiedon valossa nähdäkseni enemmän konservatiivikristittyjen omaa uskottelua ja maailmankuvan pönkittämistä kuin todellisten ongelmien ratkaisemista varten.

Jos olettaa, että homoseksuaalisuuden takana täytyy olla rikkinäisyyttä ja rakkaudeton lapsuus, se on väärän todistuksen antamista lähimmäisestä ja lisäksi sitä samaa hengellistä väkivaltaa, johon @Plautilla aiemmin ansiokkaasti viittasi.

Yhteiskunta on ajanut homoseksuaalit marginaaliin ja kirkon historiallisilla asenteilla on tässä suuri merkitys. Marginaalissa syntyy sitten vaihtoehtokulttuuri. Homoseksuaalit pitäisi vetää takaisin normaaliuden piiriin - sinne he kuuluvat.

On mielestäni epätervettä, että ihan faktoihin pohjautumatta, niistä piittaamatta ja ihmistä itseään kuuntelematta ensin leimataan rikkinäiseksi ja huonon lapsuuden läpikäyneeksi, sitten ajatetaan yhteiskunnalliseen marginaaliin ja sitten vielä luetaan tämä vastareaktio esimerkiksi moraalisesta pahuudesta. Ja sitten kukaan ei saisi tätä ääneen lausua, jottei pahottaisi hyvän konservatiivikristityn mieltä.

1 tykkäys

Noille teorioillesi ei ole mitään tieteellistä pohjaa. Ne on kehitetty pelkästään, että tuo eheytyspuoskarointibisnes saataisiin näyttämään jotenkin järkevältä.

Yhtään asiaan tutustunut rehellinen ihminen ei voi olla eheyttämispuoskaroinnista kuin yhtä mieltä. Ne on henkistä väkivaltaa ja todistetusti hengenvaarallisia. Jopa tämän alan tärkeimmän lafkan perustaja on tämän tunnustanut ja pyytänyt anteeksi puoskaroiduilta.

Eheytyspuoskaroinnin kannattajilla ei ole mitään rakkautta, sillä rakkaus ei voi perustua vaiheeseen. Eikä valheeseen perustuva puoskarointi voi olla vilpitöntä.

1 tykkäys

Minua kiinnostaisi lukea tästä enemmän. Mistähän löytyy uutinen?

Kyseessä on Alan Chambers. Hän oli Exodus internationalin johtaja. Suomen Aslanilla oli paljon linkkejä tuonne…

Nimellä googlaamalla löytyy paljon lisää.

1 tykkäys

Homoseksuaalisuus on muuten erittäin mielenkiintoinen ominaisuus. Toisin kuin suuri osa kaikista taipumuksistamme ja mieltämyksistämme, se on puhtaasti biologista. Tai jos siinä on jotain ympäristön vaikutusta, niin se vaikutus ei ainakaan johdu mistään negatiivisesta asiasta. Mutta kun asiaa kysytään queer-teoreetikolta niin kyse ei sittenkään ole kiinteä, muuttumaton identiteetti, vaan kaikki seksuaalisuus on vaihtelevaa ja kulttuurin ynnä valintojen tulosta, tai jotain.

Ja aktivistien jutuissa sekä valtamediassa, ja tietenkin näitä sokeasti uskovien nettijulistajien puheissa, nämä kaksi menevät iloisesti sekaisin; milloin sukupuoli ja seksuaalisuus voivat muuttua ajan kuluessa ja ihminen saa vapaasti valita (ainakin jos mielii muuksi kuin perusheteroksi), milloin taas kyse on puhtaista biologisista tai sitäkin syvemmistä totuuksista joita ei voi muuttaa.

4 tykkäystä

Nyt olet väärässä. Kuten monessa muussakin asiassa ihmiselon suhteen, kyse on monimuotoisesta ja monisyisestä asiasta. Sitä ei voi nykytietämyksen valossa kiistattomasti todistaa pelkästään perimästä tai pelkästään ympäristöstä johtuvaksi.

Toisaalta todistettu on, että eheytyspuoskarointi on tehotonta ja hengenvaarallista.

Ja myöskään näille isä-äitisuhde väitteille ei ole tieteellistä pohjaa. Ne on vain teorioita vailla katetta.

1 tykkäys

Minunkin mielestäni keskustelun tulisi olla jäsenneltyä ja johdonmukaista eikä esim. ongelmia tulisi olettaa sinne missä niitä ei ole ja mahdollisten ongelmien syytkin tulisi selvittää objektiivisesti.

Kerrotko oman mielipiteesi linkittämästäni tutkimuksesta.

Pystyit kuitenkin kategorisesti ja syvällä uskonvarmuudella julistamaan valheeksi sen, mitä ooperi sanoi kasvuympäristöstä. (Oletan, että kiistit juuri sen, sillä tuskin sinäkään uskallat masennus- ym. riskien suuruutta kiistää, vaikka varmaan syytät niistä pahoja uskovaisia ynnä muita.) Se vaatii jo melkoista tietämystä.

Eli kyse on “monisyisestä” jutusta, mutta uskot vakaasti, että isä- tai äitisuhde tai hyväksikäyttö eivät voi liittyä asiaan kenenkään kohdalla. Uskotko tämän siksi, että yhdistät sen välttämättä ns. eheytysterapioihin (ts. jos ne ovat totta niin eheytysjutuissa on perää, joten ne eivät voi olla totta), vai oletko todella lukenut niin paljon ja niin pätevää tutkimusta, että pystyt sulkemaan nuo tekijät mahdottomina pois yhtälöstä kategorisesti?

2 tykkäystä

En usko mitään. Kyse on tutkimuksista. Tieteellistä pohjaa isä- äitisuhteiden vaikutukselle ei vaan ole.

Pyydän, että luet viestini.

Yleensä väitteen esittäjällä on todistustaakka.

Jos vaikka väittäisin, että uskovilla on huono isäsuhde jota he kompensoivat taivaallisen isän kuvittelulla, pitäisi minun esittää siihen todisteet. Muuten kyse on vain ilkeämielisestä heitosta.

1 tykkäys

Referoitko lyhyesti. Vai kerroitko jo edellä riittävästi? Siinä tapauksessa: Tiedämme, että aivot eivät ole vauva-ajasta kuolemaan asti tismalleen samanlaiset. Ne muuttuvat ajan mittaan, ja vaikuttaa siltä, että myös toiminta saattaa muuttaa niitä. Koska tämän lisäksi tiedämme, ettei ole olemassa “homogeeniä” jonka perusteella ihmiselle varmasti tulisi homoseksuaalisia taipumuksia, pelkkä biologinen selitys ei vaikuta kestävältä. Ja nuo isä- ja äitisuhdejutut ovat kyllä ihan runsaasti dokumentoituja, mutta niitä dissataan juuri siksi, että niiden pohjalta voidaan sanoa myös jotakin negatiivista homoseksuaalisuudesta. “Monisyiseen” näkemykseen ne sopisivat ihan ongelmitta, mutta usein kaikki mahdolliset kielteiset jutut halutaan lakaista pois. (Yksi isompi tutkimus, jonka etsin käsiini vain jos jaksan, havaitsi kyllä isäsuhteessa etäisyyttä, mutta tulkitsi sen niin, että isät jotenkin tiedostamattaan ymmärsivät pikkulastensa olevan homoseksuaaleja ja siksi kävivät etäisiksi.)

Atte, kirjoitat juuri kuten ihminen joka ei pahemmin tiedä “tieteestä” mutta mielellään vetoaa siihen.

1 tykkäys

Sekin täytyy ymmärtää, että yksittäisten ihmisten kokemuksista ei voi julistaa, että asia on kaikkien kohdalla jollain tavalla. Olen aivan varma, että jossain päin maailmaa on ihmisiä, jotka aidosti kokevat “eheytyneensä” homoseksuaalisuudesta. Tämä ei kuitenkaan tee tyhjäksi esim. linkittämääni tieteellistä tutkimusta.

Tämäkin on jännä ilmiö: Paljon löytyy niitä, jotka kokevat vasta suht myöhäisellä iällä “löytäneensä” omat seksuaaliset taipumuksensa. Kun tällainen ihminen sitten julistautuu homoseksuaaliksi (tai mies julistautuu naiseksi tai nainen mieheksi) niin tietty väki taputtaa käsiään. Ja sellaista kokemusta pidetään lähtökohtaisesti luotettavana ja varmana.

Vaan toiseen suuntaan tapahtuvat muutokset tai löydöt ovat sitten jotakin, mitä suopea ihminen voi myöntää: Olen aivan varma, että jossain päin maailmaa on ihmisiä, jotka aidosti kokevat “eheytyneensä” homoseksuaalisuudesta. Ei siis ole samalla tavalla itsestään selvää ja luonnollista, että niin voi käydä. Myöskin siihen kannustaminen on moraalisesti tuomittavaa.

6 tykkäystä

Kiitos taas henkilöön menevästä keljuilusta. Olen tehnyt yli 30 vuotta töitä tieteellisen tutkimuksen parissa, joten eipä irvailusi osunut.

Voisitko esittää miten voit varmuudella osoittaa vaikutuksen suunnan. Korrelaatio ei kerro mikä johtuu mistä. Ainoastaan yhteyden asioiden välillä.

On myös tutkitusti todettu, että etäisin isäsuhde on niillä homoseksuaaleilla, joilla isä suhtautuu homouteen negatiivisesti.

Tämä varmaan pitäisi tulkita siten, että etäinen isäsuhde aiheuttaa isälle negatiivista suhtautumista homouteen. Minusta päinvastainen vaikutussuunta on järkevämpi.

Mille ihmeen teorioilleni? En minä tuossa mitään omista mielipiteistäni kirjoittanut, kuten varmasti huomasit. Mutta minä uskon, että moni vilpittömästi uskoo noihin, ja tarkoittaa hyvää.

Oikeasti homoseksuaalisuuden syitä ei ole tieteellisesti yksiselitteisesti selvitetty. Lähinnä tiedetään, ettei yhtä selitystä ole. Ei ole suoraa geneettistä perimää, raskauden aikaista tilaa, tai kasvatusta, vaan kaikki nämä voivat vaikuttaa. Ja itse olen moneen otteeseen sanonut, että minä en minkään lajin eheytyksiin usko. Mutta minusta on typerää ylläpitää mustavalkoisia stereotypioita homoseksuaaleista, jotka valitsevat toisin kuin valtavirta. Ei tee homoseksesta ihmisestä väkivallan harjoittajaa se, että hän vetää kursseja, missä jaetaan vertaiskokemuksia ja tuetaan toista tämän elämänvalinnoissa.

Sinä voisit googlata Andy Chambersin. Homoseksuaalin, joka on valinnut tuon tien ja pitää noita kursseja. Minä uskon, että hän vilpittömästi haluaa hyvää toisille.

1 tykkäys

Etkö pidä lainkaan mahdollisena, että joku entinen homoseksuaali olisi näin itse kertonut ja kokenut? Ja todennut omalla kohdallaan paikkansapitäväksi, että isäsuhde oli etäinen, ja oli tarve tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi oman sukupuolen taholta jne.

Ei näitäkään voi suoralta kädeltä leimata valheeksi, ihmistä kuuntelematta ja uskomatta.

Ei tietenkään välttämättä ole näin, mutta joidenkin kohdalla voi olla.

1 tykkäys