Onko ihmisen sielu kuolevainen vai iankaikkinen?

Lainaus: https://www.gotquestions.org/suomi/ihminen-sielu-kuolevainen-kuolematon.html

"Kysymys: Onko ihmisen sielu kuolevainen vai iankaikkinen?

Vastaus: On ilmiselvää, että ihmisen sielu on iankaikkinen. Tämä ilmenee selvästi monista Uuden ja Vanhan testamentin kohdista: Ps. 22:26; 23:6; 49:7-9; Saarn. 12:7; Daniel 12:2-3; Matt. 25:46; ja 1. Kor. 15:12-19. Daniel 12:2 kuuluu, “Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.” Jeesus myös opetti eräiden päätyvän “…iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään” (Matt. 25:46). Samaa kreikankielistä sanaa käytetään viittaamaan “rangaistukseen” ja “elämään” ja näin ollen on selvää, että sekä vanhurskailla että jumalattomilla on iankaikkinen kuolematon sielu.

Raamatun selkä opetus on, että kaikki ihmiset, niin uskovat kuin pelastumattomat, elävät iankaikkisesti joko taivaassa tai helvetissä. Elämä ei pääty kehojemme kuolemaan. Sielumme elävät iankaikkisesti, joko Jumalan luona taivaassa jos olemme pelastuneet, tai rangaistuksena helvetissä jos olemme hyljänneet Jumalan pelastuslahjan. Raamattu ei ainoastaan lupaa, että sielumme elävät iäti, myös ruumiimme nousevat kuolleista. Tämä ylösnousemisen toivo on kristinuskon keskeinen opetus (1. CKor. 15:12-19).

Joskin kaikki sielut ovat kuolemattomia, on tärkeää muistaa, että emme ole iankaikkisia samassa merkityksessä kuin Jumala. Jumala on ainoa todella iankaikkinen olento, sillä ainoastaan hänellä ei ole alkua eikä loppua. Jumala on aina ollut olemassa, eikä hänen päivillään ole loppua. Kaikki muut luomukset, olivat he sitten ihmisiä tai enkeleitä, ovat äärellisiä siinä suhteessa, että heillä oli alku. Vaikka sielumme elävät iankaikkisesti niiden luomisen jälkeen, Raamattu ei tue näkemystä, että sielumme ovat aina olleet olemassa. Sielumme ovat kuolemattomia, koska Jumala loi ne sellaisiksi. Niillä on kuitenkin alkupiste, jota ennen ne eivät olleet olemassa."

Luettunani tuon minulle jäi edelleen hieman epäselväksi miten asia on, sillä minusta raamatunkohdat eivät olleet tarpeeksi selkeitä.

Ihminen on jo nyt Aadamilta perimänsä synnin tähden kuollut rikoksiinsa ja synteihinsä. Siksihän Jeesus sanoo: “Totisesti, totisesti minä sanon teille, aika tulee ja on jo jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen ja jotka sen kuulevat ne saavat elää.” Joh. 5: 25.

2 tykkäystä

Voisiko pelastuksen ja kadotuksen ikuisesta kestosta Raamatussa päätellä, että Raamattu opettaa sielun olevan ikuinen? Siihen tuo aloituksen lainaus myös viittaa. Vasta nyt havahduin sitä ajattelemaan.

Jos tarkoitat, että se on myös taaksepäin katsoen ollut olemassa iankaiken, niin nähdäkseni ei.

2 tykkäystä

En tarkoittanu taaksepäin katsoen, ainoastaan eteenpäin.

Raamatusta, tarkemmin sanoen VT:sta, voi helpostikin poimia yksittäisiä paikkoja, jotka näyttävät opettavat sielun kuolemista ruumiin mukana tai ainakin vajoamista jonkinlaiseen varjojen maailmaan (Sheol) joka ei ole taivasta eikä helvettiä. Näin esimerkiksi Saarnaajan kirjassa. Vielä UT:n aikana saddukeukset eivät uskoneet sielun kuolemattomuuteen, kuten monin paikoin evankeliumejakin voimme nähdä. Sen sijaan kirkko on alusta saakka opettanut yksiselitteisesti sielun kuolemattomuutta, ja ainakin minulle se riittää oikein hyvin.

(Btw. Muokkasin aloitusviestiäsi selkeämmäksi pistämällä lainauksen laatikkoon.)

1 tykkäys

No siinä tapauksessa kuten aikaisemmin sanoin, se on jo nyt kuollut rikoksiinsa ja synteihinsä ja kuolee vielä toisen kuoleman joka on iankaikkinen. Siksi on tehtävä parannus ja uskottava evankeliumi ja siten kuolema on nielty ja voitto saatu, peritty iankaikkinen elämä.

Kannattaa lukea ajatuksella tämä kun pohtii sielun kuolemattomuutta: Luuk. 16:19-31

"19 "Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa.
20 Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita.
21 Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan.
22 “Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.
23 Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten.
24 Silloin hän huusi: ‘Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.’ [Jes. 66:24; Judit 16:17; Mark. 9:48]
25 Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. [Job 21:13; Ps. 17:14; Luuk. 6:24]
26 Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.'
27 Rikas mies sanoi: 'Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon.
28 Minulla on viisi veljeä – hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.'
29 Abraham vastasi: ‘Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.’ [Jes. 8:20]
30 ‘Ei, isä Abraham’, mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.'
31 Mutta Abraham sanoi: ‘Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.’”