Itse asiassa Viron (ev.lut) kirkossa ei ole eroa miehen ja naisen virassa. Virossa on sekä pappeina että diakoneina sekä miehiä että naisia.
Virossa on käsite “vaimulik” (vaim=henki) ja vaimulikkujen kolme astetta ovat piispat, papit ja diakonit. Papilta vaaditaan teologiasta maisterin tutkinto, diakonin koulutus voi olla esim. teologian kandin tutkinto tai muu kirkollinen/teologinen koulutus. Esimerkiksi Suomen kirkon nuorisotyönohjaajan koulutuksella voisi saada Virossa diakonin vihkimyksen.
Neuvostoaikana ja pian sen jälkeen vihittiin diakoneiksi pääasiassa teologian opiskelijoita, joilla syystä tai toisesta teologian opinnot olivat jääneet kesken.
(Ja tämän kirjoittamisen aikana taas jaettiin ketju - tämä jäi nyt väärään ketjuun. Viesti, johon vastasin, kuului siirrettyihin.)
Papillinen opetus on opetusta Kristuksen auktoriteetilla. Siis in persona Christi. Se on eri asia kuin se auktoriteettiasema, joka aina liittyy opetukseen jo määritelmän mukaisesti.
Syyhän on varmasti se, että pyhäkoulut pidetään saarnan aikana. Se on todella omituista, koska pyhäkoulun opettajien pitäisi kyllä nimenomaisesti saada opetusta. Tapa voi olla käytännöllinen, mutta ei missään tapauksessa viisas.
Näin varmaankin ihannetapauksessa voi olla, jos pappi opettaa Raamatun mukaisesti ja Pyhä Henki vaikuttaa opetuksessa. Sama pätee kuitenkin maallikkoonkin missä tahansa, jossa Henki vaikuttaa.
Kuuntelin äsken Teemu Laajasalon haastattelua, jossa hän sanoi kannattaneensa viimeiset 20 v homoliittoja. Tarkoittaako tämä että Kristuskin niitä kannattaisi? Ei. Eikä Laajasalo opettanut tai puhunut Kristuksessa, vaan omiaan. Näin ikävä kyllä hyvin monet muutkin papit tekevät nykyään, opettavat ja puhuvat omiaan. Virka-asema ei siis muuta puhetta Kristuksen puheeksi, vaan Henki.
Tämä on minusta aivan totta. Kaikkeen opetukseen liittyy auktoriteettia. Olen sitä mieltä, että kaikki viittaus naisen “luonnolliseen alamaisuuteen” on hylätty siellä, missä nainen opettaa millään tavalla yhtään ketään. (Olen myös sitä mieltä, että ko. raamatunkohdan tulkinta on monella aika lailla hakusessa, mutta tulkinnan yksityiskohtia pitäisi varmaan käsitellä omassa ketjussaan.)
Tahtoisin jatkaa keskustelua siitä, mitä on auktoriteetilla opettaminen.
Minusta tuntuu siltä, että luterilaisuus on aika pitkälti hylännyt papillisen auktoriteetin opetuksessa. Tämä johtuu siitä juonteesta, jonka mm. @Fratres mainitsee:
Evankeliumin itsevaikuttavuuden (verbum autoefficax) korostaminen johtaa siihen, että viralla ei oikeastaan ole mitään erityistä suhdetta sanaan. Näin siis perinteisessä luterilaisessa ajattelussa. Itse olen ajatellut toisin, erityisesti sen jälkeen, kun tulin itse vihityksi virkaan. Näen itse, että papillinen auktoriteetti liittyy pastoraaliseen vastuuseen. Pastoraalinen vastuu tarkoittaa siis sitä, että pappi on asetettu sielunpaimeneksi, vastuuseen ihmisten sieluista, ja hänen tulee ohjata sieluja siihen vapauteen ja rakkauteen, johon Kristus on heidät tarkoittanut. (En siis tarkoita nyt pastoraalisella vastuulla ensi sijassa evankeliointia, siis uskon syntymiseksi saarnaamista, vaan sen jälkeen tapahtuvaa kaitsentaa.) Se tarkoittaa sitä, että papillinen auktoriteetti on paimenen auktoriteettia. Hän käyttää tätä auktoriteettia saarnatessaan, mutta myös toimittaessaan sakramentteja ja muita kirkollisia toimituksia. Opetusvallan tavoite on siis pastoraalinen.
Oma kysymyksensä on se, miten opetusvallan vastinpari, opetukselle kuuliaisuus, ilmenee. Se ei voi mennä niin, että jokainen (saarnan aikana) papin suusta tuleva sana olisi jumalallisella vallalla höystetty ja sitä on noudatettava kuin Jumalan sanaa. Papin puhe on aina alisteinen kirkon julkiselle opetukselle ja piispanviran varsinaiselle opetusviralle. Pappi saarnatessaan osallistuukin piispan opetusvaltaan hänen apulaisenaan, ei itsenäisenä vallankäyttäjänä. En osaa tarkasti sanoa, miten tämä kuuliaisuus ilmenee.
Minusta omaa ketjua ei tarvita. Jos sinulla on hyviä ideoita tästä raamatunkohdasta, olisimme varmaan kaikki kiinnostuneita kuulemaan niitä - tässä ketjussa.
Juuri tänään silmäillessäni yhtä kirjaa laitoin merkille, että pyhä Gregorios Nyssalainen kutsui sisartaan Makrinaa toistuvasti opettajakseen (daskalos). Makrinahan opetti myös isoveljeään p. Basileios Suurta ja palautti tämän oikealle tielle. Tällaiset pikkuseikat tuskin toimivat minkäänlaisina todisteina tai argumentteina STLK-laisille, jotka lukevat historiaa omien linssiensä läpi ja valikoiden.
Pyhäkön lampussa 1/2004 on LHPK:n linjaukset naisten toimimisesta seurakunnassa (ss. 6-9). Kohdassa G sivun 8 alalaidassa puhutaan naisten opetuskiellosta ja mitä se koskee. En lähde sitä tänne kopsaamaan, kiinnostuneet katsokoon sieltä.
Mielenkiintoisia artikkeleja, jotka mm. avaavat Luther-säätiön tuolloista virkakäsitystä. Vaikuttaisi siltä ettei nykypäivänä ainakaan kaikki LHPK:n pastorit ajattele tai toimi kuten artikkeleissa on kirjattu.
Kohta joka esimerkiksi nousi esiin velvollisuus kohdella kunnioittavasti niitä naisia kohtaan jotka haluavat palvella Jumalaa ja jotka on vihitty pappisvirkaan.