Pahaan vastaaminen hyvällä

Mitä se ei ole on, että käyttäytyy opetellun kohteliaasti jne. kaikille ilmentäminen. Jos naapuri tulee kännissä ja lyö, niin hyvä teko voi olla, tai olla olematta viedä tälle seuraavana päivänä kukkia.

Onko tätä ongelmaa käsitelty jossain kirjassa tai netissä syvemmin? Tai voiko tästä löytää lyhyelläkin Raamatun viittauksella, tai kirjoitetulla oivallusta? Itselleni erityisen läheinen on puheessa ilmenevä pahuus, johon törmää ihan koko ajan, johon yleensä reagoin vaistonvaraisesti väärin, eli vaikenemalla. Kun hyvä teko olisi vapauttaa pahantekijä pahuudestaan terveesti vaikkapa huumorin avulla.

Lueskelin taannoin Jonas Gardellin kirjaa “Jeesuksesta”. Gardellin voi sanoa edustavan ns. liberaalia kristillisyyttä. Kirjassa on kuitenkin paljon juurikin pohdintaa siitä, miten pahaan tulisi vastata. Perusajatus on, että Jeesus edellytti pahaan vastaamisella hyvällä.

Ääriesimerkkinä Gardell mainitsee Juudas Iskariotin, josta hän muistuttaa Jeesuksen toteavan, että “voi sitä, josta tulee Ihmisen Pojan kavaltaja!” Gardell ihmettelee sitä, että vaikka Jeesus näin tylysti sanoo Juudaksesta, hän kuitenkin murtaa leivän ja jakaa pikarin ja antaa sen kaikille - myös Juudakselle.

Koskapa yhteysateria näyttäisi olevan Jeesuksen toiminnan keskiössä - ei vain ehtoollisella vaan myös yleisemminkin mm. porttojen ja publikaanien kanssa - niin Gardell spekuloi, että ehkä jopa Juudas Iskariot saa jonkinlaisen osan Jeesuksen yhteysateriasta, vaikka perinteisesti Juudaksen katsotaan olevan kertakaikkisen menetetty tapaus.

Kysymys kuluu gardellisittain, onko toivottomia tapauksia olemassakaan. Jos ei ole, niin pahaan on vastattava hyvällä.

En ole ihan vakuuttunut tästä logiikasta, mutta oma kiehtovuutensa siinä on.

No milläs muulla siihen sitten vastaisi? Sillä joka haluaa toimia osana Kristuksen ruumista, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vastata hyvällä.

1 tykkäys

Tietenkin noin. Ajatus oli nähdäkseni, että kristinuskossa ei liene menetetympää tapausta kuin Juudas Iskariot. Mikään määrä hyvyyttä ei häntä pelasta. Mainitsemani Gardell pohdiskeli silti, että voisiko jopa Juudas saada tekonsa anteeksi kuten sai esim. ristiinnaulittu ryöväri. Perinteisesti ajatellaan, että ei voi.

Gardellin väite yleisemminkin on, että Jeesus ei evankeliumien mukaan yleensäkään edellyttänyt niiltä syntisiltä, joiden kanssa esim. aterioi, että heidän tulisi tehdä jonkinlainen parannus. Aviorikoksesta melkein kivitettäväksi joutuneelle naiselle lausutut “mene, äläkä enää syntiä tee” olisivat UT:ssa harvinainen poikkeus. Yleensä parannukseen riitti vain usko Jeesukseen. Näin siis Gardell väittää.

En itse ole kovin vakuuttunut tästä päättelyketjusta, joten en ole mikään Gardellin äänitorvi. Mutta näkökulma on silti kiinnostava, kun siitä taannoin luin. Onhan Juudaksen kohtalo tavallaan kamala, varsinkin jos sen on takoitus toteuttaa Jumalan suunnitelma. Hänen ottamisensa yhdeksi niistä kahdestatoista ei Juudasta pelastanut. Sen sijaan Pietarin ja muiden opetuslasten pelkuruus ja epäusko eri tilanteissa eivät koituneet heidän tuhokseen.

Sananlaskut 25: 21-22 Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle, ja Herra palkitsee tekosi.

Näin sananlaskuissa todella sanotaan. Tämä on kuitenkin kovaa puhetta: hyvää tekemällä siis kerätään tulisia hiiliä henkilön päälle ja tästä vieläpä palkitaan. En kiistä tätä opetusta, mutta aika kovalta se kuitenkin kuulostaa. Missä armo?

En siis kiistä tätä oppia, mutta aika kovalta se kuulostaa.

Tuliset hiilet ovat myönteinen asia. Kun tekee viholliselleen hyvää, kerää tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.

Kun tulitikkuja ei ollut, tulen sytyttäminen oli hankalaa, ja Lähi-Idässä oli tapana säilyttää kyteviä hiiliä yön yli jossakin astiassa, jotta niillä voisi aamulla sytyttää tulen. Jos hiilet pääsivät sammumaan, piti käydä lainaamassa naapurilta kyteviä hiiliä. Lähi-Idässä naiset kantavat painaviakin taakkoja pään päällä, mikä on paljon parempi tapa kuin kantaa niitä selkä vääränä yhdessä kädessä.

Room. 12:17 Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä.
18 Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.
19 Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: “Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan” – näin sanoo Herra.
20 Edelleen sanotaan: “Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.”
21 Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.

5 tykkäystä

No eihän se noin mennyt. Vaan Jeesusta seuranneet tekivät parannuksen. Matteus, Sakkeus, Maria Magdalena, jättivät auran ja kuolleet ja lähtivät seuraamaan Herraa. Jeesus kutsui luokseen syntiset ja tarjosi heille uuden elämän, sellaisen joka on parempi kuin heidän silloinen huono tilansa. Vapautta ja totuutta.

Siis mikä ei noin mennyt? Viittaatko esittämääni Jonas Gardellin kirjassaan “Jeesuksesta” esittämään yritykseen löytää Juudas Iskariotille jonkilainen pelastus? En siis itsekään ole kovin vakuuttunut hänen ratkaisustaan, jos sitä nyt edes sellaiseksi voi kutsua. Se on hyväntahtoinen yritys, mutta ei vakuuttava. Evankeliumit painokkaasti kiistävät sen.

Gardell kommentoi myös tätä Jeesuksen vaatimusta jättää kaiken - myös kuolleiden vanhempien hautaamisen - ja seurata häntä pitäen sitä erittäin kovana vaatimuksena. Edelleen olematta mikään Gardellin näkökökantojen kannattaja olen taipuvainen yhtymään tähän käsitykseen Jeesuksen vaatimuksen kovuudesta. Uskon, että monet kuitenkin tuolloin noudattivat Jeesuksen tätä vaatimusta. Samaa ei voi sanoa monistakaan niistä, jotka nykyään väittävät seuraavansa Jeesusta. Esim. minä en ole kirjaimellisesti jättänyt kaikkea seuratakseni Jeesusta.

Historian saatossa on kuitenkin esiintynyt monia, jotka ovat ottaneet nämä sanat tosissaan. Yhtenä tunnetuimmista esimerkeistä Franciscus Assisilainen. Monia muitakin on, joista osan muistoa kunnioitataan eri kirkkokunnissa, toiset ovat kadonneet historian hämäriin ja jotkut ovat jääneet historiaan mielipuolina. Tietyissä kirkkokunnissa luostariin meno kenties nähtiin tässä kaiken jättämisen valossa - en tiedä, kun en tunne luostariperinteitä kovin hyvin.

Luterilaisessa perinteessä, johon itse kuulun, tämmöistä radikaalia kaiken jättämistä ei ole pahemmin mainostettu, ainakaan konkreettisella tasolla. Toki puhutaan siitä, että on otettava risti kannettavaksi ja seurattava Jeesusta, mutta ei voi välttyä vaikutelmalta, että se ymmärretään enemmän symbolisena tai hengellisesti sisäisenä tekona kuin kirjaimellisena tekona.

Mitäpä sanotte, olisiko se kaiken jättäminen ja Jeesuksen seuraaminen ymmärrettävä kirjaimellisesti - “anna kuolleiden haudata kuolleensa” - vai jonkinlaisena sisäisenä asenteena, joka ei edellytä radikaalia kaiken jättämistä (perheen, omaisuuden jne.)?

Sisäisenä asenteena, mutta pystyykö sen tekemään jättämättä kaikkea kirjaimellisesti?

1 tykkäys

Kaikki on jätettävä. Vanhemmat eivät ole tie eivätkä totuus. Heitä seuraamalla ei pääse taivaaseen.

1 tykkäys

Ei se tarkoittanut sitä, että kuolleet olisi pitänyt jättää hautaamatta.