Tai evankeliumin voi konstruoida niin, että se on paluu johonkin luotuisuuteen, minkä ihmiskunta, ja yksittäinen ihminen sen jäsenenä, on menettämässä ilman sitä. Tämä näkökulma katsoo kaikkien muiden versioiden olevan vähempiä ja sitä kautta puutteellisia. Sitä kautta ihminen oikeastaan torjuu evankeliumin, eli on asiasta samaan aikaan kahta mieltä, jos hän haluaa olla saamatta jotain Jumalalta sillä ajatuksella, että omistaa sen jo.
Jos luotuisuus sinänsä tai itsessään on tavoittamaton tai yhtälön ulkopuolella tai katsotaan jo kokonaan ihmisen omaisuudeksi, jonka saaminen Jumalalta on ollut kertaluontoista, tai joka on saatu omaisuudeksi eikä lahjaksi, niin niiltä osin Jumalan ja ihmisen välinen yhteys tunnetaan moraalina. Siinä olevaisuus ei ole kokonaan lahja, vaan se on ensin annettu omaisuudeksi, ja sen perään tai sen lisäksi tulee vaatimuksia, rajoituksia tai ohjeita siitä, millä tavalla sitä tulisi käyttää.
Tässä on tapahtuma, joka on yksi ja jatkuva, eli luotuisuuden lahjaksi saaminen. Sen lahjaksi saamisen ainoa edellytys on saada se lahjaksi, eli ottaa vastaan myös sen antaja. Ja ainoa tapa menettää lahja, joka on sama kuin menettää sen antaja, on nähdä lahja jonain muuna kuin lahjana. Joten tästä lahjan ja sen antajan torjumisesta saadaan se, että yksi tapahtuma muuttuu kahdeksi erilliseksi: Toiseksi, jossa luotuisuus saadaan kertaluontoisesti ja omaisuudeksi. Ja toiseksi, jossa joko sovitetaan tai annetaan anteeksi sen jälkeen tapahtuneet asiat. Ja sen perään sitten määräillään vähän (luterilaisuus) tai paljon (pietistit) tai totaalisesti (kalvinistit) siitä, mitä jatkossa saa tapahtua tai ei saa tapahtua. Mutta itse omaisuus ei muutu enää takaisin lahjaksi eikä omaisuuden omistaminen lahjan saamiseksi.
Eli metafyysisesti ja perimmäisellä tasolla vastustus esimerkiksi homoliittoja kohtaan ei ole sitä, että ruumis, seksuaalisuus ja luotuisuus on annettu ihmiselle omaksi - jonka jälkeen voidaan kiistellä siitä, että paljonko sen käyttöä saa jälkikäteen rajoittaa ja ohjailla. Silloin voidaan sanoa, että onhan Jumalalla voimaa pakottaa asia haluamallaan tavalla. Tai onhan Jumalalla järkeä sanoa, mitä asialle kuuluu tehdä. Tai voidaan sanoa, että onhan Jumala niin antelias, että antaa ihmiselle ihmisyyden täysin vapaasti käytettäväksi.
Vaan perimmällä tasolla vastustus homoliittoja kohtaan on sitä, että sitä kautta onnea, nautintoa tai tarkoitusta tavoittelemalla ihminen tavoittelee jotain, mitä ei määritelmällisesti ole olemassa. Eli ihminen tavoittelee epätotta asiaa. Ei epätotta siinä merkityksessä, että olisi fakta ja sitä vastassa toinen fakta. Vaan sitä, että tavoiteltava asia on määritelmällisesti jotain. Ja tässä tapauksessa tavoitellaan olevan vastakohtaa. “Hieman neliömäistä ympyrää.”
Eli voidaan sanoa, että homoseksuaalinen rakkaus on aina syntiä. Ei siksi, että olisi joku sääntö, että asian pitää tapahtua tietyllä tavalla ja tiettyjen elimien kytkeytyä toisiinsa ja halujen kohdistua tiettyihin signaaleihin. Vaan siksi, että se ei ole (loppuun asti) yhteensopiva evankeliumin eli luotuisuuden eli sen lahjaluonteen kanssa, vaan edellyttää sen käsittelemistä (vähintään merkittäviltä osin) omaisuutena.
Tässä on keskeistä se, että en pohjaa mitään Raamattuun. Johtuu siitä, että Raamattu yksinään hukkuu tähän dilemmaan, että jotain käsketään, mutta käskyä ei oikeasti tarvitsekaan noudattaa. Raamattu sopii täysin yhteen tämän “lahjan metafysiikan” kanssa, mitä olen tässä kuvaillut. Eikä sitä silloin saa edes puhumaan itseään vastaan. Mutta jos yrittäisin perustella asiaa Raamatulla, pitäisi minun päästä yli siitä vuosisatain tottumuksesta, että Raamattua luetaan “omistamisen metafysiikan” kautta.
Tästä johtuen olen sillä kannalla, että koko luterilaisuus on samassa veneessä Askolan kanssa. Ja sillä kannalla, että Raamatusta ei ole ankkuroimaan venettä mihinkään. Johtuu siitä, että myös sitä kirjaimellisesti ja vanhauskoisesti lukevien käsitys vapaudesta sotii sen määräyksiä ja ohjeita vastaan. Lopulta jää käteen vain että “pitäisi, mutta ei pysty, vaan onneksi sen saa anteeksi”.
Homoseksuaalisuus on joko itsessään Jumalasta pois kääntymistä. Mutta tämä edellyttää sitä, että Jumala on oikeasti edustettuna ihmisyydessä analogisesti. Tai sitten homoseksuaalisuus on vain reilusti, aidosti ja peruuttamattomasti ihmiselle annettujen asioiden käyttämistä hyvän tavoittelemiseen epätäydellisellä mutta sinänsä kaikin puolin ymmärrettävällä tavalla.
Argumenttini siis on, että vedenjakaja tässä asiassa ei mene luterilaisten liberaalien ja luterilaisten konservatiivien välillä, vaan kaikkien modernien ja kaikkien modernia edeltävällä tavalla ajattelevien välilä.
Käsitän sen niin, että tämä on toisin sanottuna luotuisuuden ja lahjaluonteen mukaan ojentautuminen.[quote=“Origi-Naali, post:99, topic:1926”]
kirkon kristittyjen keskuudessa asiasta vallitsee erilaisia näkemyksiä joten vaihtoehtoja nähtävästi kristinuskon pohjalta on olemassa enemmän kuin yksi.
[/quote]
Paitsi jos jotkut heistä ovat määritelmällisesti väärässä koskien sitä, mitä kristinusko on. Se on vähintään yhtä validi näkökulma kuin se, että olisi olemassa sekalainen kasa keskenään yhtä oikeita kristinuskoja.