Kuuntelin / katselin tuubista ao. piispan luennon Tiililä seuran kokoontumisessa pari päivää sitten. Päälimmäisenä jäi mieleen että ei tältä jätkältä ainakaan pokeria puutu. Ihan kirkkain silmin kertoili kuinka haluaisi että ns. konservatiivitkin voisivat olla sisällä kirkossa. Samaan aikaan toisaalla hän voimakkaasti hyökkää mm. Päivi Räsäsen avioliittoteologiaa vastaan. Laajasalo ilmoitti myös kannattavansa henkilöseurakunta-mallia, joka kuitenkin olisi aina paikallisen piispan kaitsennan alla. Vallitsevissa olosuhteissa täysin toteuttamiskelvoton ajatus. Olavi Rimpiläisen ollessa virassa, se olisi voinut olla toteutettavissa mutta ei enää. Neliskanttista palaa ei vain voi tunkea kolmikulmaisesta reiästä.
2 tykkäystä
En ole kuullut tai nähnyt yhtään piispa Laajasalon puhetta.
Mutta kun hänet valittiin, oli yleisesti tiedossa että hän on liberaali näissä eettisissä kysymyksissä mutta haluaa silti konservatiiveille ja herätysliikkeille kotipaikan kirkossa. Useat konservatiivit äänestivät häntä ja taisi myös olla avoimesti esillä tuo syy eli tilaa toivottiin ja uskottiin saatavan. Ehkä oli puhetta myös siitä että hänelle on enemmän evankeliumi Jeesuksesta tärkeä kuin jollakin muulla. Ja siitä että hän on mies.
Tässä suhteessa siis tuskin mikään on muuttunut.
Kuten aiemmin sanoin, Laajasalo vaikutttaa rehellisemmältä kuin ap Luoma. Luoma pääsi virkaan konsujen tuellla. Hän pyörittelee ja erityisesti
ennen vaalia taktikoi. Virassa on tullut kylmää kyytiä. Jos ajatellaan tuota kotipaikka-asiaa.
Niin että onko piispa Laajasalolla pokeria enemmän? Ehkä se on sittenkin avoimuutta ja aitoa halua pitää eri mieltä olevat saman katon alla? Eri asia on sitten miten se onnistuu oikeasti.
Ei hän muuten taida kannattaa Räsäselle tuomiota? Eiköhän kyse ole siinäkin eri mieltä olemisen oikeudesta.
Jos joku haluaa piispan jolla konservatiivien kanssa samaa uskon pohjaa eikä vain tuota erilaisuuden sietoa, menköön Mikkeliin. Ja tietyin ehdoin Ouluun tai Kuopioon.
1 tykkäys
Suunnilleen noin. Olen ainakin kolme kertaa kuullut Laajasaloa livenä, kerran joitain vuosia sitten vielä Kallion kirkkoherrana viidennen liikkeen yhteisillä kirkkopäivillä Kallion kirkossa, kerran piispana Helsingin Kansanlähetyksen uusien tilojen avajaismessussa ja kerran ihan muuten vain Helsingin Mikaelin seurakunnan juhlamessussa, kun sen kirkko täytti vuosia. Mikään näistä ei erottunut erityisesti konservatiivisena puheena, mutta kylläkin ainakin kaksi näistä konservatiivit huomioon ottavana puheena ja tuo viimeinen vain mukavana oman kylän jätkä-puheena, Laajasalo kun on syntyjään Helsingin Mellunkylästä, jonka alueella tuo kirkkokin oli.
Laajasalon tiedän jo liki 20 vuoden takaa televisiossa esitettyjen keskusteluohjelmien vetäjänä, joissa Tuomiokirkon kryptassa hän kävi keskusteluja mielenkiintoisella tavalla eri teemoista kristinuskon ympärillä. Siten pidän häntä avarakatseisena ja monipuolisesti asioita käsittelevänä ihmisenä.
En kuitenkaan ole kovin tyytyväinen hänen nykyisiin kannanottoihinsa suhteessa esim. Päivi Räsäseen. Toivoin myös, että Johanna Korhosen asiattomuuksiin asti käyvästä hiillostuksesta Laajasaloa kohtaan olisi siunaantunut hänelle jotain viisautta, mutta näin ei näytä käyneen. Siispä kirkkomme piispat ovat paria kolmea, Mikkeli, Oulu ja Kuopio lukuunottamatta varsinaisia surkimuksia, arkkipiispa kaiken huippuna, enkä usko jatkossakaan asioiden parantuvan nykyisellään. Laajasalo edustaa ehkä jonkinlaista keskikastia, on huonompia ja on parempia, mutta olisin odottanut häneltä kyllä parempaa.
2 tykkäystä
Henkilöseurakunnat ovat tällä hetkellä reaalitodellisuutta kai enemmän kuin koskaan ennen historiassa. Ne ovat ainakin periaatteessa paikallisen piispan kaitsennassa. Kun seurakunnat pitävät tilojensa ovet lukossa koronan pelossa, eivätkä päästä edes valtion sallimaa 10 henkeä kokoontumaan yleensä tiloihin, ja toiminta on monin paikoin vain netissä, niin nyt kaikki nettiin siirtyneet seurakunnat ovat kenen tahansa saavutettavissa. Nyt voi kuka tahansa osallistua minkä seurakunnan jumalanpalvelukseen tahansa viralliseen kotikuntaan katsomatta, ja jopa valtiorajojen ylikin eri puolilla maailmaa, jos on vain netti käytössä. Raamattupiirejä ja muita keskusteluhenkisempiä kokoontumisia on nyt tarjolla nettiversioina seurakuntien virallisiin jäsenyysrajoihin katsomatta, nuorteniltoja on tarjolla nettiversioina monista seurakunnista, ja monenlaista muutakin löytyy.
Nyt saattaa olla muodostumassa ihan uudenlaisia henkilöseurakuntamaisia etäyhteisöjä, joista osa saattaa jatkaa toimintaansa sen jälkeenkin kun kirkkojen ovet taas avataan.
Kaikista eniten kiinnostaisi runollisten kirjojen ymmärtäminen sellaisina mitä ne ovat, eli äärettöminä meditoinnin, ja inspiraation lähteinä. Jotka avautuvat ihmisille yksilöllisesti.
Mutta tuossa laittaa kyllä melkomoisesti vaatimuksia.
Tekstimuotoinen varmaan olisi itsell sopivinta. Pitääpä miettiä. Osin olen ihminen, jolle sopii suurelta osin nykyinen, jossa seuraan paljon Youtuben kautta erityyppistä Raamatun opetusta, ja kuuntelen Raamattua. Tuon ongelma on hyvin helposti epäsystemaattisuus, jossa ei paneudu syvästi mihinkään.
En ole nähnyt missään niistä valmista listaa. Koitin koota alle joitain esimerkkejä. En osaa sanoa, millainen ilmapiiri missäkin nettiraamattupiireistä on.
Haluatko löytää sellaisen nettiraamattupiirin, joka keskustelee äänen kera yhtä aikaa yhteen kokoontuen vai sellaisen, jossa keskustelut käydään netissä tekstipohjaisesti omaan tahtiin? Haluatko sellaisen raamattupiirin, joka etenee vaikkapa jotain tiettyä Raamatun kirjaa eteenpäin vaihe vaiheelta, vai joka on vaikkapa teemoittain etenevä?
Keräsin alle joitain yksittäisiä esimerkkejä menossa olevista raamattupiireistä. Linkkien toimivuus varmaan vanhenee suhteellisen pian, koska osa niistä on seuraavaan kokoontumiskertaan, jota koskeva sisältö voi kadota nettisivuilta sen päivän jälkeen.
SLEY:n Helsingin nettiraamattupiiri kokoontuu seuraavan kerran keskiviikkona 29.4.2020. Toimii Zoomilla, eli tavallaan etänä yhteen kokoontuva raamis. Sleyn Lahden seuraava nettiraamattupiiri kokoontuu tiistaina. Toimii Teamsilla. Sleyn Sastamalan seudun raamattupiirien viikonloppu on 30.4.2020-3.5.2020 etätoteutuksena. Se on kai tarkoitettu enemmän tosin jo ennestään jollain tavaoin tutun raamattupiirin kera toteutettavaksi, eikä sovellu ehkä sinun tarpeisiisi.
Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan Apostolien tekoja läpi käyvä nettiraamattupiiri toimii videoalustuksilla ja keskustelut on tarkoitettu käytäväksi kommenttiketjussa, jolloin keskustella voi omaan tahtiin. Toimii Youtubessa.
Espoon seurakuntien Verkkoraamis kokoontuu tiistaisin. Toimii Teams-sovelluksella.
Seinäjoen seurakunnan nettiraamis kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 5.5.2020. Toimii Teams-sovelluksella.
Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa on verkkoraamis torstaisin Ilosanomapiiri-sivuston materiaalin pohjalta.
Livekirkko -yhdistyksen nettiraamattupiiri käsittelee parhaillaan Markuksen evankeliumia. Keskustelu osanottajien kesken tapahtuu käsittääkseni verkkoviesteillä.
OPKO:n raamattupiirityyppiset pienryhmät toimivat pääasiassa kai Zoomilla, ja vaativat yhteydenoton järjestöön, jotta niiden linkkejä saa. Ne lienee suunnattu ensisijaisesti opiskelijaikää lähellä oleville. OPKO:n joitain vuosia sitten tehty Radioraamis on katsottavissa ja kuunneltavissa Youtubessa, mutta sen ympärillä keskusteluun ei ole tällä hetkellä tarjolla välttämättä valmista pienryhmää.
Lahden seurakuntayhtymän Credo-yhteisön nettiraamattupiiri kokoontuu seuraavan kerran 5.5.2020. Toimii Zoomilla.
Tampereen Esikoisten nettiraamattupiiri on perjantaisin. Toimii Teamsilla.
Enemmistö seurakuntien ja kristillisten järjestöjen nettiraamattupiireistä pyörii niin, ettei niistä levitetä tietoa kuin niiden osanottajille, ja ehkä joillekin muille tutuille. Osa haluaa kokoontua Raamatun äärelle vain valmiiksi tuttujen kesken. Mutta kaikille avoimiakin nettiraamattupiirejäkin on nyt tarjolla runsaasti. Googlaamalla niitä löytyy paljon lisää, ja myös kysymällä suoraan seurakunnista ja järjestöistä.
2 tykkäystä
Hieman eri asiasta taitaa olla kysymys varsinaisessa henkilöseurakuntaideassa.
Toki tästä kriisiajan nettiyhteisöjen synnystä jää jotakin elämään.
Ennen tätäkin on voitu mennä messuun muualle kuin paikalliseen seurakuntaan jonka kirjoihin kuuluu. Ennen tätäkin on netti tarjonnut striimejä ja tallenteita.
Henkilöseurakunnan ajatuksen ydin lienee siinä että olisi järjestys ja sopimuksellinen tila kirkon sisällä. Nythän on jo messuyhteisöjä joiden väki ei kokonaan kuulu kirkkoomme. He maksavat veron sijasta tukea yhteisön papille ja toiminnalle. Moni kirkon jäsenenä pysynyt mutta lähinnä herätysliikkeen toimintaan sitoutunut taas suorittaa molemmat maksut.
Henkilöseurakunta olisi reilusti piispojen kaitsema yhteisö niille jotka arvostavat kirkon jäsenyyttä. Se olisi todennäköisesti myös muuta kuin vain messuyhteisö. Se palkkaisi monenlaista työntekijää. Oleellista olisi ettei jäsenyys olisi sidottu asuinpaikkaan.
Nettipiirien ja messuyhteisöjenkin status on epämääräinen tuollaiseen kieltämättä epärealistiselta tuntuvaan henkilöseurakuntamalliin verrattuna. Niiltä puuttuu kirkon ykseyden tarkoittama sidos.
Itse en ota tässä kantaa mikä olisi hyvä ratkaisu. Mutta oma ymmärrykseni näkee ongelmia kaikissa vaihtoehdoissa. Sitä lähinnä halusin sanoa että nykytilaa ei voi nimittää henkilöseurakuntien kirkoksi.
Oikea ja legitiimi Kirkon ykseys rakentuu yhteisestä opillisesta pohjasta, ei mistään organisaatiokaaviosta. Ja totta tosiaan en koskaan tule tunnustautumaan esim. piispan virkaa tekevän Hintikan kaitsentavallan alle.
Ymmärrän kyllä Laajasalon päämäärän mihin tällä avauksellaan pyrkii, mutta en näe sitä missään määrin toteuttamiskelpoisena. Enkä lainkaan ymmärrä miten vaikkapa lestadiolaisten SRK ja toisaalta liberaalia linjaa ajava KRS mahtuvat samaan kirkkoon - opillinen juopa on leveä kuin Mississippi-joki. Esikoislestadiolaiset tekivät mielestäni aivan oikean ratkaisun ja ottivat sakramenttien toimittamisen omiin käsiinsä kun todellista opillista yksimielisyyttä kirkon mainstream-linjan kanssa (jota ennenmuuta piispat ja Kirkolliskokous heijastelevat) ei ole.
Luterilaisen opin mukaan kyllä kirkon ykseys taitaa olla ongelmissa siksi että ei ole ehtoollisyhteyttä. Kyse ei teologisesti ole organisaatiosta vaan sakramenteista.
Periaatteessa opillisia eroja on ollut vaikka kuinka kauan kirkon sisällä mutta yhteinen ehtoollispöytä on pidetty tärkeänä säilyttää ja myös paikallisten kirkkoherrojen ja piispojen johtamista on kunnioitettu kriiseistä huolimatta.
Toki kaikkein pahin kanto kaskessa on naispappeus. Sen kaikki tietävät. Mutta silti jää monia vaihtoehtoja. Monet kuten suuri osa Sleyn ja Sekl: n väestä pysyy kirkossa ja pyrkii säilyttämään keskusteluyhteyden ja kontaktit kirkon johtoon. Lähetystyötä tehdään. Jne.
SRK on vuosikymmenet ollut erikoinen ilmiö. Oppi on pitkälti oma mutta kirkossa ollaan ja hallinnossa vaikutetaan myös.
Esikoisten ratkaisu on selvä irtiotto. Siinä ei ole mitään teologista ymmärrystä kirkosta.
Paljon selkeämpi on erota kokonaan kuten Lhpk on tehnyt.
Henkilöseurakunta voisi olla osalle ihan Ok ratkaisu riippumatta missä kohtaa kirkon kenttää sijaitsee. Kyllä niitä on jotka soisivat konsuille omat seurakunnat. Liberaaleille olisi sama mahdollisuus.
Tällä hetkellä kuitenkin enemmistö kirkon hallinnossa ja papistossa taitaa olla sitä mieltä että kirkon sisällä oleminen edellyttäisi periaatteellista yhteistä ehtoollispöytää. Siksi vanhakantaisten seurakuntien perustamiseen ei tulla suostumaan.
Aika näyttää. Jos elämme niin näemme. Kirkon varat hupenevat ja väki vähenee. Monet asiat saattavat muuttua. Myös rakenteet.
Esikoislestojen “irtiotto” on yhdeltä kantilta nähtynä positiivinen ja tervetullut ravistelu - mutta kun kastastuskulmaa muutetaan hieman, niin nähdään ettei mikään oikeastaan muuttunut. Nk. (Ruotsin) Lapin Vanhimmat (vai miksi heitä kutsutaan) vain nostettiin korkeimman auktoriteetin asemaan ohi piispojen ja jope evl Kirkolliskokouksen. Sen sijaan että olisi oikeasti ryhdytty soveltamaan kongrekationalistista mallia jossa paikallisseurakuta päättää itse asioistaan.
Parokiaalimallissa piispat sanovat seurakunnille että teidän on muuten leikittävä MEIDÄN säännöillä tai tulee tupen rapinat. Kongregaatio-mallissa näin ei ole vaan seurakunta saa päättää omat sääntönsä ja piispoille jää vain valta hyväksyä tai torjua seurakunta yhteydestään - ei jaelle mitään ultimaatumeita.
Mitä sitten tulee SRK:n touhuiluihin, niin en ihan pohjia myöden ymmärrä miksi he eivät seuraa Esikoisten viitoittamalla tiellä. Kun kirkko ei heille kuitenkaan edusta oikeastaan yhtään mitään. Eikä kaikin ajoin edes Suomen Valtion lainsäädäntökään… Veljelle voidaan julistaa synnit anteeksi ns. hoitokokouksessa eikä asiaan ole sen jälkeen kellään lupa puuttua, saati viedä mahdollista asiaa eteenpäin poliisin ja oikeuslaitoksen arvioitavaksi.
Jokin aika sitten STI:lla oli erittäin mielenkiintoinen paneelikeskustelu ehtoollisyhdeydestä ja kirkon ykseydestä. Mukana oli pastori Jouni Turtiainen (evl), pastori Seppo Salo (Srk liitto) dekaani Juhana Pohjola (LHPK), pastori Halvar Sandell ja kirkkokunnan johtaja Mika Bergman (STLK). Siinä kävi aika hyvin selville missä mennään sakramenttiyhdeyden suhteen.
Jos mennään ajassa vaikkapa reilut sata vuotta taaksepäin Schaumanin kirkkolain säätämisaikaan, jolloin seurakunnan jäsenyys määriteltiin kirkkolakiin asuinpaikkakuntaan perustuen, tai edes 30 vuotta, saati jos palataan niihin aikoihin kun Luther kirjoitti parokiaaliperiaatteen puolesta, niin kyllä nykytilanne aika paljon voi parokiaaliperiaatteista poikkeamisilta jo näyttää. Itse asiassa vaikkapa virtuaalihenkilöseurakuntien muodostumismahdollisuuttakaan ei osattu ennakoida vielä 30 vuotta sitten, jotka voivat olla täysin asuinpaikkana sidoksissa olemattomia, mikä on ihan eri asia kuin vaikkapa mahdollisuus matka-ajan käyttämisen jälkeen matkata naapuriseurakunnan kirkkoon, johon ei liittynyt mahdollisuutta osallistua myös 1000 kilometrin päässä järjestettyyn toimintaan matkoja välissä tekemättä. Nykyään voi pyytää esimerkiksi kastajaksi papin seurakuntarajoihin katsomatta, avioliittoon vihkiminen onnistuu missä seurakunnassa tahansa, hautaan siunaaminen samoin, jumalanpalvelukseen voi osallistua missä vain (paitsi kun kirkon ovet ovat kiinni koronakieltojen johdosta), ehtoollisen saa saman kirkkokunnan kaikkien seurakuntien kirkoissa (paitsi korona-aikana ehtoollinen jaetaan lähinnä kotiin toimituksella sitä erikseen pyytäville), ripittäytyä voi minkä seurakunnan papille tahansa, ja vapaaehtoistehtäviäkin voi ottaa mistä seurakunnasta tai järjestöstä kukakin haluaa.
Seurakuntien hallinnollis-juridinen puoli on eräiltä keskeisiltä osin yhä pääosin parokiaaliperiaatteen mukaan järjestetty, mutta seurakuntalaisena voi muutoin olla suhteellisen vapaasti parokiaaliperiaatteesta välittämättä. Suomen evankelisluterilaisen kirkon ensimmäinen valtakunnallinen virallinen henkilöseurakunta on ollut jo hallinnollis-juridista todellisuuttakin vuodesta 2007, jolloin Olaus Petri seurakunta siirtyi Ruotsin kirkon alta Suomen evankelisluterilaisen kirkon alaiseksi henkilöseurakunnaksi. Sen seurakunnan jäsenyys ei ole sidottu asuinkuntaan (Suomen sisällä). Sillä on myös mm. oikeus määrittää seurakuntansa jäseniltä perittävän kirkollisveron suuruus. Olaus Petri -seurakunnan jäsenten kohdalla asuinkunta ei vaikuta kirkollisveroon, vaan Olaus Petri määrittää kirkollisveronsa suuruuden valtakunnallisesti. [Tosin suomenkielisen hiippakunnan ja (suomen)ruotsinkielisen hiippakunnan välillä on Suomessa voinut sitä ennenkin valita paikallisen seurakunnan jäsenyyden, mikä on jo jonkinlainen henkilöseurakunnan muoto sekin, vaikka onkin ollut parokiaalimuotoinen rajauksiltaan.]
Kirkkojen suljettua ovensa ehtoollisyhteyttä ei ole tällä hetkellä juuri kenenkään välillä. Tosin normaalitilanteessakin ehtoollisyhteys puuttuu kai enemmistöltä ev. lut. kirkon jäsenistöltä, jotka eivät osallistu yhteiseen ehtoollispöytään kenenkään kanssa. Sakramenttikysymyksistä ovat kiinnostuneita lähinnä ne, jotka itse osallistuvat niihin.
Eikö tuo ole nimenomaan aika loogista? Jos kirkko hallinnollisena rakenteena ei merkitse kauhean paljon, niin miksi silloin olisi haluja perustaa erillistä kirkkokuntaakaan? Lisäksi voi huomioida myös pitkän historian yhdessä ev. lut. kirkon kanssa sekä esimerkiksi sen, että paikallisen ev. lut. seurakunnan kirkko on monella paikkakunnalla ainoa niin iso kirkollinen tila, että SRK:n paikallinen, toisinaan varsin runsaslukuinen väkikin voi sisään mahtua messua silloin tällöin saman katon alle viettämään. Ilman riittävän isoa tilaa on ison väkijoukon vaikea kokoontua yhteen.
1 tykkäys
Näinkin on.
VL -liike on kyllä murroksessa - tiukimmat asenteet eivät ole ainoita mahdollisia heillä - mutta jos puhutaan yleisestä tilanteesta näihin aikoihin saakka, alkaen ehkä 60-luvulta, liike on omasta seurakuntaopista huolimatta omalla tavallaan toiminut kirkossa vaikuttajana. Ei siis voi sanoa ettei kirkko laitoksena merkitse heille mitään. Mutta merkitys näyttää usein olleen tuon mainitun tilan ja oman hyödyn lisäksi siinä että kristillisiä tapoja ja arvoja on haluttu pitää yllä. Ulkopuolisen on vaikea sanoa mitään varmaa vanhoillislestadiolaisuuden sisällä elävien tunnoista mutta ilmeisesti heillä on eri tasoja siinä missä ehkä jossain muualla on hyvin mustavalkoista. Kirkkosuhde ei ole samalla tavalla keskeinen oman uskon kannalta. Oleellista on tuo synninpäästön ja keskinäisen yhteyden rituaalinen elämä. Mutta sellainen ns lahko tuo liike ei ole kuten jotkut saattavat ajatella. On muutakin. Vaikka sitten kehällisten asioiden arvo. Sitä taustaa vasten kirkon jäsenyys ja hallinto on osa heidän kristillisyyttään. On myös yhteyttä hengellisesti. Esim virsien ja laulujen ja kirkkomusiikin luoma yhteys.
Evankeliset ja viidesläiset ovat kumpikin jälleen oma lukunsa kirkkosuhteen osalta.
Evankelisuudessa hyvin suurelta osin on luterilainen kirkko-oppi ja sakramenttioppi arvossaan edelleen. Se tekee kysymyksen paljon vaikeammaksi heille. Missä on kirkossa pysymisen ja lähtemisen rahapyykki? Asiaa ei ole ylhäältä haluttu päättää vaan yksilöt pohtivat ja ratkovat itse… Toki ELY on selvästi lähempänä kirkon vallitsevia käytäntöjä ja osa vanhoista evankelisista haaroista on noita em. vapaakirkkoja. Sley roikkuu mukana kriittisenä mutta nähdäkseni oman kirkko-oppinsa velvoittamana… Jostain suunnasta katsoen Sley ja SRK näyttävät varmaan pelaavan samanlaista peliä. Ero on kuitenkin tuossa kohtaa mikä on uskon asioiden keskusta tai sitä lähellä, mikä taas laidalla. Evankelinen käsitys ei siis ole se että rippi omassa joukossa olisi suurempi uskonkohta kuin se että voi saada Kristuksen ruumiin ja veren ja kohdata hänet sanassa seurakunnan jumalanpalveluksessa.
1 tykkäys
Kiinnostavaa tietoa!
Sitä en oikein pysty hahmottamaan miten tämä kriisiajan nettitoiminta tulisi kriisin jälkeen olemaan vaikuttamassa henkilöseurakuntamallin syntyyn.
Mielestäni iso ero on siinä että netin kautta hiukan villistikin toimiva yhteys ei korvaa sitä että ihmiset kohtaavat toisensa ihan paikan päällä ja he myös toimivat tämän jälkeen monissa fyysisissä ympäristöissä ja tiloissa. Se kaikki on Kirkkoa. hengellisesti myös. Ja silloin tulee se kysymys että ketkä ovat keskenään samaa kirkkoa ja miten he sitoutuvat kukin tavallaan.
Shoppailun tapainen vapaus jota kuvaat tuossa ei korvaa seurakuntaa tai yhteisöä joka tässä arkitodellisuudessa elää yhdessä kirkkona maailmassa.
Edelleenkin koetan vain kuvata tilanteita ja vaihtoehtoja. Ei pidä siis kysyä mitä ajattelen henkilöseurakunnista itse. En tiedä sitä vielä!
Miksi ei?
Ihmisillä on erilaisia tehtäviä Jeesuksen ruumiissa. Keskusjohtoinen paavi, tai piispa johtaa on huono malli, koska molempien suhteen nykyaikana on vaikeaa löytää itsensä uskovaksi Jeesuksen seuraajaksi tituleeraavaa, joka olisi pahemmin kujalla synneistä.
Keskusjohtoinen, menkää kaikki omaan pieneen yhteisöön älkääkä keikutelko venettä sopii, jos ajatellaan kaikkien ihmisten olevan samasta muotista. Että kapina maailmaa vastaan olisi synonyymi kapinalle Jumalaa vastaan.
Itse koen itselleni pienen yhteisön yhteisillä arvoilla (jotka väistämättä suurelta osin maallisia) tukahduttavana. Kuulumisen taas suureen joukkoon täynnä erilaisia ääniä vapauttavana.
Sinulla on tuossa kaksi kuvausta kirkosta. Paavin ja piispan johtama. kirkko. Ja toisaalta pieni yhteisö. Kumpikin huono? Vai mitä tarkoitit?
Katolilaiset usein sanovat että isossa kirkossa on vapautta ja tilaa. Kuitenkin katolisen kirkon olennainen periaate on piispuus ja paavius joiden katsotaan olevan alkuperäistä ja raamatullista kristinuskoa.
Kärjistin siis tuolla shoppailutermillä. Se on minusta tämän ajan individualismiin sopivaa. Kristityt poimivat palveluita valikoiden yhden sieltä toisen täältä. Siitä jää pois se ajatus että eletään raadollista seurakuntaelämää toisten kuormia kantaen. Oppien toisilta ja kasvaen Jumalan tahdon tuntemisessa kipujenkin kautta.
Mielestäni tuo sopii monille, mutta ei kaikille. Nykyinen malli kirkosta riippumatta minun mielestäni lähtee liikaa tuosta toisten kuormien kantamisesta siinä omassa yhteisössä. Joka on hyvä siinä mielessä, että usein sen puuttuminen johtuu karkuun juoksemisesta.
Vaikkapa vanhan testamentit profeetat elelivät luolassa, ja sitten lyhyen aikaa julistivat parannuksen tekoa kunnes heidät tapettiin, tai vaan lähtivät pois jatkamaan luolaelämäänsä jossa viihtyivät oikein hyvin.
Kaikki eivät ole sairaanhoitajia.
No eivät. Se ei kyllä ollut ajatukseni. Kyllä Kristuksen ruumis varmaankin koostuu erilaisista ihmisistä joita ei
pidä tunkea muottiin. Tämä ehkä oli pointtisi?
Mutta perinteet jotka kirkossa ovat vanhoja ja Raamatun mukaisia voi nähdä ehkä päinvastoin suojelevina eikä kahlitsevina. Paimenvirka estää omatekoista joukkojen manipulointia tai täyttä anarkiaa jne.
1 tykkäys
Tarkoitukseni ei varsinaisesti ollut kuvata shoppailun vapautta netin hengellisen tarjonnan kohdalla, jossa koitetaan poimia jotain jostain ja toista toisaalta. Koitin sanoa myös, että paikan päälle yhteen kokoonnuttaessakin voi nykyaikana valita monenlaista: esimerkiksi vihkipari voi valita vihkipapin, kastetta pyytävä voi valita kastepapin ja ripittäytyä haluava rippipapin siitä välittämättä, minkä seurakunnan jäsen sillä hetkellä itse ja minkä seurakunnan työntekijä tai minkä seurakunnan jäsen pappi kenties on. Kysymys, ketkä ovat keskenään samaa seurakuntayhteisöä tai kirkkoa ovat isoja kysymyksiä, ja koskevat myös arkista todellisuutta kasvotusten.
Henkilöseurakunta-ajatusta kauempana ollut paikallisseurakuntamalli, jonka kanssa elettiin mm. Lutherin aikaan, toteutui tilanteessa, jossa pääosa ihmisistä pysyi suhteellisen paikallaan saman seurakunnan alueella. Muuttoliikettä on nykyään siihen verrattuna huomattavan paljon, minkä johdosta moni kirkon jäsen saattaa ehtiä elää elämänsä aikana varsin monen hallinnollis-juridisen seurakunnan virallisena jäsenenä. Moni voi ilman mitään shoppailupyrkimystäkin kokea kotiseurakunnakseen esimerkiksi jonkun muun seurakunnan kuin sen seurakunnan, jonka jäsen virallisesti sillä hetkellä on. Kotiseurakunnaksi saatetaan kokea esimerkiksi se seurakunta, jonka vaikutuspiirissä on aiemmin pitkään elänyt, ja jonka työntekijöihin ja silloisiin jäseniin on luonut vahvat yhteydet, vaikka nyt asuisi sen maantieteellisten rajojen ulkopuolella ja olisi siksi siihen seurakuntaan virallisesti kuulumaton. Vastaavasti esimerkiksi kesäaikana mökkipaikkakunnista osalla pääosa seurakunnan toimintaan osallistuvista voi olla muualla kirjoilla olevia mökkeilijöitä, jotka eivät ole virallisesti sen seurakunnan jäseniä, mutta voivat silti olla osa sen seurakunnan seurakuntayhteisöä ainakin kesäaikaan. Yksi nykyajan erikoisuus on myös se, että seurakunnalta palkkiota työstään saavat henkilöt (työntekijät) voivat olla eri seurakunnan jäseniä kuin missä työskentelevät. Tällaisilla ihmisillä saattaa olla tavallaan kaksi kotiseurakuntaa yhtä aikaa, joista toisessa toimii aktiivisena seurakuntalaisena työ- tai virkasuhteessa ja toisessa on hallinnollis-juridinen jäsenyys ja siihen liittyvä äänioikeus kirkollisvaaleissa, mutta ei välttämättä aktiivista roolia seurakuntalaisena. Erityisen erikoinen tähän liittyvä tilanne on se, että kaikki kirkkoherrat eivät Suomen ev. lut. kirkossa ole sen seurakunnan hallinnollis-juridisia jäseniä, jossa toimivat kirkkoherrana.
1 tykkäys