Ensiviikolla kokoontuvan piispankokouksen asialistalla on seurakunnille annettava suositus yhteistyöstä jumalanpalvelusyhteisöjen kanssa. Piispain kokouksen keväällä tekemän päätöksen mukaan yhteistyöstä tulee laatia yksityiskohtainen kirjallinen sopimus, johon tulee sisällyttää jumalanpalveluselämään keskeisesti kuuluvat seikat. Päätöksen mukaan sopimukseen pääseminen edellyttää yhteisiä keskusteluja käytännöllisistä ja teologisista sekä muista tarpeellisiksi koetuista kysymyksistä.
Vastuu sopimuksen valmistumisesta kuuluu kirkkoherralle, sillä hänen velvollisuutenaan on valvoa seurakunnan jumalanpalveluselämää. Kirkkoherra vastaa siis siitä, että jumalanpalvelukset toimitetaan myös jumalanpalvelusyhteisöissä kirkon tunnustuksen ja järjestyksen mukaisesti.
Kuulostaa sinänsä hyvältä jutulta, mutta on varmaan hyvin seurakuntakohtaista (ja jumalanpalvelusyhteisökohtaista!), miten homma käytännössä toimii. Mieleen tulee myös, että tällä hetkellähän on myös sellaista de facto jumalanpalvelusyhteisötoimintaa, joka toimii suoraan evl.fi:n alla, kuten Tampereen Uusi Verso. Mitenköhän uusi suositus tällaisiin suhtautuu?
Tarkoittaako tuo sitä, että herätysliikkeiden messuyhteisöt tulevat paikallisen kirkkoherran kaitsentaan käytännössäkin? Vai onko se vain paperilla näin, mutta todellisuudessa yhteisöt elävät omaa itsenäistä elämäänsä jatkossakin…
Viikon päästä lienemme asiassa viisaampia, mutta arvelisin että tarkoitus olisi saada kirkkojärjestyksen edellyttämä kaitsenta toteutumaan ihan käytännössäkin. Toisaalta tämä ei käytännössä muuttaisi mitään, olettaen että kirkkojärjestystä on noudatettu tähänkin asti.
Arvelisin että kun yhteistyösopimus on tehty, ehtoollisen viettolupien ja uusien pappien saaminen Jumalanpalvelusyhteisöihin helpottuu . Ei toki niiden mielestä, jotka katselevat asiaa lähetyshiippakunnan väristen silmälasien läpi. Erillisiä pappisvihkimyksiä tuskin järjestetään ja ehtoollinen on yhteisöissäkin jaettava kaikille jotka ovat siihen kirkossamme oikeutettuja. Tämä tuskin on ongelma niille herätysliikkeille, joiden mielestä kirkkomme edelleenkin täyttää kirkon tunnusmerkit.
Niin, katselinkin tätä aloitusta Sley-lasit päässä. Niiden kautta pohdin, että muuttuuko käytännössä jokin suhteessa paikallisseurakuntaan vai ei… Tällä hetkellä yhteys lienee paikkakunnasta riippuen hyvinkin erilainen.
Riippuu ihan yhteisöstä. Jotkut voivat siirtyä kherrojen paimennettaviksi ihan reaalisestikin (tosin mikä tällöin enää olisi parokiaaliseurakunnasta erillisen jp-yhteisön funktio??) mutta erittäin vahvasti kyseenalaistaisin ajatuksen siitä, että kaikki tekisivät näin.
Jp-yhteisöt ovat erottautuneet erinäisistä syistä eivätkä ne syyt ole minnekään kadonneet. Esimerkiksi Porissa Esikoislestadiolaisilla on ihan oma hieno “rukoushuoneensa” aivan vastapäätä Teljän seurakunnan kirkkoa. Ihan varmasti lestadiolaiset käyvät omassa kirkossaan ja toimivat omien käytäntöjensä mukaan vaikka kirkkoherra seisoisi päällään. Teljän srk:n kirkkoherra ei ole mitenkään merkittävä auktoriteetti vs. Lestadiolaisten omat vanhimmat.
Yhteistyösopimuksen piiriin voi tulla vain sellainen yhteisö, joka sitoutuu noudattamaan kirkkojärjestystä.
Esikoislestadoilaisten jo lähtökohdaltaan skismaattinen toiminta ei oikeastaa liity aihepiiriin mitenkään.
Omissa tiloissaan kirkkojärjestyksen mukaisesti toimivalle yhteidölle lienee riittävää, että ilmoitetaan kirkkoherralle ennakolta messujen ajankohdat, kuka kirkkomme pappisvirassa olevista kulloinkin toimii liturgina ja kuka saarnaa.
Samoin kirkkoherra saa ennakolta tiedon jos liturgina toimii kertaluonteisesti jonkun muun luterilaisen kirkon pappi. Sikäli jos ko. toiminta on säännöllistä, kirkkoherra voi omalta osaltaan puoltaa henkilön kutsumista kirkkomme pappisvirkaan jos muut ehdot täyttyy.
Kiinnitin huomiota siihen asiaan, että Saarinen viittaa aikaan, jolloin Olavi Rimpiläinen oli Oulussa piispana ja hän ei suostunut vihkimään naisia papeiksi. Vaikuttaa, että Saarinen haluaa nyt kostaa sen vääryyden eikä suvaitse, että messuja pidettäisiin niin, että niihin sallittaisiin vain miespappi.
Rimpiläisen aikaan oululaisten naispappien piti hakea papiksivihkimys jostain muusta hiippakunnasta, mutta he saivat kuitenkin virkoja Oulun hiippakunnassa ja saivat vapaasti tehdä työtä niissä. Aika harvassa oli miespuolisia pappeja, jotka eivät suostuneet tekemään yhteistyötä naispappien kanssa. Nyt heitä ei ole enää missään, kun kaikki on savustettu ulos viroista.
Tässä mennään nyt äärimmäisyydestä toiseen. En keksi asiaan tehokkaampaa vaikuttamisekeinoa, kuin esirukous tuomiorovastin puolesta. Mikään muu ei auta mitään.