Raamatun kohtien kommentointia

Oppi
327

Keiden? Room.kat. teologit ehkä tällaista opettavatkin!

Apostoli sanoo: "Yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi" (Room.5:19). Tästä kuulet, että apostoli yhdistää kaiken Jeesuksen elämässä ja kuolemassa, sanoo sitä kuuliaisuudeksi eli lain oikeaksi ja todeksi täyttämiseksi ja sanoo, että juuri tämä lain täyttäminen tulee meidän vanhurskaudeksemme Jumalan edessä.

Sijaiselämästään on Jeesus itsekin puhunut. Hänen tullessaan Johannes Kastajan luokse kastettavaksi tämä ensin vastusti voimakkaasti ja kieltäytyi, kuinka hän, joka ei tarvinnut mitään kääntymistä, etsiytyi kääntymisen kasteelle? Miten hän, jolla ei ollut mitään syntejä, etsi syntien anteeksiantamista? Mutta Jeesus sanoi hänelle: “Salli nyt.” Tämän hän sanoi ilmoittaakseen siten, että hän oli tullut sijaiseksi kaikkien syntisten olosuhteisiin, ottaakseen synnin ja sen tuomion ja rangaistuksen kantaakseen ja samoin sijaisena kuitenkin tehdäkseen kaiken todesti ja oikein ja täyttääkseen kaiken vanhurskauden, niin kuin hän sanoi Johannekselle. Kun Jeesus sanoo täyttävänsä kaiken vanhurskauden, mitä muuta hän silloin sanoo kuin tekevänsä sen sijaisena? Siksi Jeesus sanookin vuorisaarnassaan: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään (Matt. 5:17). Luuletko todellakin, hyvä lukija, että tämä lain täyttäminen tapahtui vain esikuvallisesti? Ei, totisesti; koska juuri laki ja profeetat asettivat hänet sijaiseksi, hän tahtoi myös täyttää kaiken yhtä kokonaisesti ja täydellisesti sijaisena kuin esikuvana ollakseen itsessään koko maailman laki ja koko; maailman evankeliumi, ollakseen kaikessa, kaikki kaikille.

Olav Valen Sendstad, Uskosta Vanhurskas, s. 60.

Jeesus on siis synnin ja vanhurskauden sijainen, mitä Mooses ei takuulla ollut.

2 tykkäystä
328

Evankeliumi / ilosamoma Kristuksesta on aina yksin ja solat todellakin merkitsevät YKSIN, ei saa sotkea lakia ja evankeliumia. Samoma Kristuksesta Sovittajanamme on keskellä ja yksinkertaista, muu on muuta ja pilaa sekoitettuna ydinasian.
Joh. 1:16-17
16. Hänen (Kristuksen) täyteydestään me kaikki olemme saaneet ja armoa armon
lisäksi,
17. sillä laki on annettu Mooseksen kautta, armo ja totuus ovat tulleet Jeesuksen
Kristuksen kautta.
Hänestä (Jumalasta) on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi.
(1 Kor. 1:30)

(Armo ei ole armoa, jos siihen jotain lisätään. Yksin Jeesus polki ‘viinikuurnan’. Kaikki ovat samalla viivalla syntisinä, vaikka eroa ihmisten kesken on paljon, mutta sillä ei ole merkitystä, vaikka luonnollinen ihminen aina niin (muita parempi tai huonompi) ajattelee.
Kirkastusvuorella mukana olevat opetuslapset näkivät lopuksi Jeesuksen YKSINÄÄN. Asia on puhutteleva.
Joudumme elämään pahassa maailmassa, joten käskyt, neuvot, hyvä elämä ovat tarpeen, eikä Jeesuksessa K. oleva voi tehdä syntiä (langeta voi, mutta uusi ihminen nousee aina). Joka sanoo ettei hänessä ole syntiä, valehtelee ja tekee Jumalastakin valehtelijan.)

Yhteenveto

https://www.pihkala.net/Saarnat/Joh1&16-17KristuksenTayteys.pd

1 tykkäys
329

Tarpeen on myös rajanveto antinomismin ja legalismin kohdalla tarkalla ajatuksella. Minusta AI onnistui dialogissamme kiteyttämään aika hyvin, kannattaa vilkaista:

Antinomismi - legalismi

Legalismi sanoo käytännössä:

  • Jumala hyväksyy minut, jos olen riittävästi muuttunut, onnistunut ja kuuliainen.

Antinomismi puolestaan sanoo:

  • Koska Jumala hyväksyy minut armosta, muuttumisella ja kuuliaisuudella ei ole merkitystä.

Evankeliumi sanoo jotakin muuta:

  • Jumala ottaa syntisen vastaan armosta, Kristuksen tähden ja uskon kautta — ja juuri tämä vastaanotettu armo alkaa uudistaa häntä.

Järjestys on ratkaiseva. Kuuliaisuus ei ole armon saamisen ennakkoehto vaan armon hedelmä. Teot eivät osta pelastusta, mutta pelastava armo ei myöskään jää toimettomaksi. Efesolaiskirjeessä molemmat puolet ovat aivan vierekkäin:

”Armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta — se on Jumalan lahja — ette tekojen kautta…” (Ef. 2:8–9)

Ja heti sen jälkeen:

”Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten…” (Ef. 2:10)

Teot eivät siis ole pelastuksen perustus tai hinta, vaan sen tarkoitus ja hedelmä.

Paavali torjuu Galatalaiskirjeessä legalismin: ihminen ei tule vanhurskaaksi lain teoista. Roomalaiskirjeen 6. luvussa hän torjuu antinomismin: armo ei merkitse, että synnissä voitaisiin huoletta pysyä. Molempien torjunnan perustana on yhteys Kristukseen, ei jokin armon ulkopuolinen suoritusjärjestelmä.

Tähän sopii hyvin myös parantumisen kuva. Sairas ei pääse lääkärin hoitoon sillä ehdolla, että hän on ensin parantanut itsensä. Hän tulee juuri sairaana. Mutta lääkärin vastaanottaminen merkitsee samalla suostumista hoidettavaksi. Samoin ihminen ei saa armoa siksi, että hän on jo pyhittynyt; hän voi pyhittyä vain siksi, että hän on saanut armon.

Ortodoksisessa kielenkäytössä tätä voidaan kuvata synergiana, Jumalan armon ja ihmisen tahdon yhteistyönä. Synergia ei kuitenkaan saa tarkoittaa, että Jumala antaa oman osuutensa ja ihminen ansaitsee pelastuksen täydentämällä puuttuvan osuuden. Sekä tahtominen että tekeminen ovat armon mahdollistamia:

”Jumala itse vaikuttaa teissä tahtomisen ja tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.” (Fil. 2:13)

Ihmisen suostumus on todellinen, mutta armo on aina aloitteentekijä, kantava voima ja pelastuksen lahjaperusta.

Asian voisi ehkä kiteyttää näin:

  • Legalismi tekee pyhityksestä armon ehdon. Antinomismi erottaa pyhityksen armosta. Evankeliumi tekee pyhityksestä armon hedelmän.

Näin kadotustuomion poistuminen säilyy todellisena ilosanomana keskeneräiselle ihmiselle, mutta armoa ei alenneta pelkäksi synnin sallivaksi julistukseksi. Armo sekä antaa anteeksi että parantaa — tässä järjestyksessä, mutta niitä toisistaan erottamatta.

330

Aika moni ihan protestanttinenkin Matteuksen evankeliumin kommentaari tuo esille sen, miten Matteus esittää Jeesuksen uutena Mooseksena.

331

1/10000000 ? Eli siis mikä/mitkä kommentaari?

D

332

Enpä olisi uskonut että tämä oli niin tunteita herättävä asia. Enkä olisi uskonut että tämä tulkintalinja on näin vähän tunnettu joidenkin kirjoittajien taholta tällä foorumilla.

Ei siis vastauksena Diakonille varsinaiseti, vaan yleensä. Todella yllättävän paljon pöyristystä tämä aihe herätti täällä. Luulin asian olevan ihan peruskauraa.

333

En jaksanut ruveta hyllyä selaamaan, niin pyysin tekoälyä hakemaan kommentaareja. Tässä tuloksia:

Davies&Allison Matthew (ICC)

Luz Matthew (Hermeneia)

France The Gospel of Matthew (NICNT)

Keener A Commentary on the Gospel of Matthew

Nolland Matthew (NIGTC)

Hagner Matthew (Word Biblical Commentary)

Matteuksen evankeliumista löytyvä Jeesuksen rinnastaminen Moosekseen on aika alkeistason juttuja ja suorastaan hämmästyttää, että täällä sellaista vastustetaan.

334

Ei minulla ole mitään Mooses analogioita vastaan. Ja toisaalta ymmärrän kritiikinkin. Ja ehkä kritiikin taustalla on se että laista ei ole opetettu oikein. Laki on Kristus.

D

1 tykkäys
335

Uskonvanhurskaus on luovuttamaton aarre, se on kuin peltoon kätketty aarre..
Evankeliumi ei ole ihmismielen mukaista, vaikka ilosanoma onkin sen sisäistäneelle.
Hedelmästään ‘puu’ tunnetaan, ei teoista.
Väärät uskomukset on kivuliaasti ‘revittävä juurineen maasta’.
Vanha ihminen ‘hyvine tekoineenkaan’ ei voi pelastua. Uusi on kuitenkin aina vasta iduillaan meissä syntisissä. Pyhä Henki on aina myös ahtaalla meissä lihallisissa. Onko meissä rakkautta totuuteen?
“Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. Sillä: “kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?” Mutta meillä on Kristuksen mieli.” 1 Kor 2:14-16 (Kuka tohtii sanoa näin!)
“Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.” 1 Kor 1:21-25
“Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.” Gal 1:10-12
“Ja hän sanoi heille: "Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta.” Joh 8:23
Usko ei ole tästä maailmasta…

1 tykkäys
336

Ei luterilaisella ole mitään varsinaista huomauttamista tähän, se ei vaan ole pelastavaa uskoa.

Lutherin selitys oikeasta ja väärästä vanhurskaudesta - Kotimaa

Tässä myös toinen pitkä selitys pelastavasta uskosta.

7. Ihmisen pelastuminen ja uskon vanhurskaus | Rovasti Olavi Peltola

337

Minusta tuo Semajahin esittämä teksti on oikein hyvä kuvaus pelastavasta uskosta.

2 tykkäystä
338

Kieltämättä Paavalin kirjeistä syntyy sellainen vaikutelma, että sekä legalismi että antinomismi voivat johtaa jopa siihen, että ollaan langettu pois Kristuksesta, tunnustetusta uskosta huolimatta, koska uskotaan “väärin”.

Tämä herättää tietenkin kysymyksen, kuinka syvästi uskovilta ylipäätään edellytetään pelastusopillista ymmärrystä. Ja siinä suhteessa olisin itse lähtökohtaisesti hyvinkin armollinen:

“Laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.” (Jaak 2:13)

Kuriositeetti: Edellä oleva herättää tietenkin myös kysymyksen siitä, kuinka syvästi Jeesukseen uskovilta voidaan edellyttää ymmärrystä Jumalan olemuksesta. (Tämä on ekumeenisessa mielessä kriittisempi kysymys!) #Kalkkuna

339

Onko painopiste armossa Kristuksen tähden vai meidän muuttumisessamme?

340

(kirjoittajan poistama viesti)

2 tykkäystä
341

Raamattu ei käytä sanaa Kristuksesta uusi Mooses.

Vanhassa testamentissa (5. Moos. 18:15) Mooses profetoi: "Sinun keskuudestasi, omista veljistäsi, Herra, sinun Jumalasi, herättää profeetan, joka on minun kaltaiseni. Häntä teidän on kuultava.

Apt 3:22-26: “Mooseshan sanoi: ‘Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on herättävä teille veljienne joukosta. Kuulkaa häntä kaikessa, mitä hän puhuu teille. Jokainen, joka ei kuule sitä profeettaa, hävitetään kansasta.’ Samuelista alkaen kaikki profeetat, jotka ovat puhuneet, ovat järjestään myös ennustaneet näitä päiviä. Te olette profeettojen ja sen liiton lapsia, jonka Jumala teki isiemme kanssa sanoen Aabrahamille: ‘Sinun jälkeläisessäsi* tulevat siunatuiksi kaikki maan sukukunnat’. Ennen muita teille Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä, kun kukin käännytte pois pahuudestanne.”"

342

Ei Raamattu käytä monia muitakaan sanoja, joita pidämme itsestäänselvinä ja jopa luovuttamattomina kristillisinä käsityksinä.

Toisaalta puhuminen uudesta Mooseksesta ei tietenkään tarkoita mitään inkarnaatiota tai jonkinlaista kopiota, kuten ei myöskään esimerkiksi Johannes Kastajan kohdalla puhuminen uudesta Eliasta. Sen sijaan kyse on tehtävän hengen ja sen merkityksen rinnastamisesta.

343

Kyllä, eksegeettien konsensus näyttäisi olevan että esim. Matteuksen evankeliumissa Jeesus haluttiin esittää juutalaisille uutena Mooseksena. Ei ontologisesti vaan analogisesti/typologisesti.

D

1 tykkäys
344

Joh. 1:17. Sillä laki on annettu Mooseksen kautta, armo ja totuus ovat tulleet Jeesuksen
Kristuksen kautta.

Tässä on kiteytetysti sanottuna mikä ero on Mooseksen ja Jeesuksen välillä. Jeesuksessa meillä on siis armo, jota meille ei ole tuonut Mooses. Pitäytyä Jeesukseen on armoon pitäytymistä, kun taas Moosekseen pitäytyminen on lakiin pitäytymistä ja näiden välillä on silloittamaton kuilu. Jeesus on meidän syntiemme kantaja ja olemalla uskon kautta Kristuksessa hän jatkuvasti kantaa yhtyneenä meihin meidän syntiämme ja erottaa meitä itsestämme so. kuvitelmistamme sovittaa itse itsemme tekojen kautta pitäen meidät näin hankkimassaan armossa. Tätä (armoa) ei Mooses meille anna, vaan ainoastaan lakia. Sitähän Jeesus meille opettaa vuorisaarnassaan, kuinka mahdotonta meidän on noudattaa Mooseksen lakia. Ulkonaisesti meillä voi olla vähän mahdollisuuksia siihen, mutta Jeesus puhuukin sydämelle, jonka on täysin mahdotonta noudattaa sitä. Voimme esim. pidättää käden ulkonaisesti vihan teoista, mutta emme sydäntämme vihasta tai esim. ulkonaisesti elää siveää elämää, mutta sydämessämme emme voi välttyä himosta. Hän siis esittää Mooseksen mahdottomuuden olla meidän välittäjämme Isän edessä. Tästä esikuvanahan Mooses peitti kasvonsa, jotta nähtäisiin kuinka paljon enemmästä evankeliumissa on kysymys kuin laissa, tekoihin pitäytymisessä, ettemme pitäytyisi siihen mikä on katoavaista, Moosekseen.2.Kor. 3:11.

Otan nyt esille muutaman niistä Raamatun sanoista, joilla koetetaan todistaa, että usko on teko.

En paljoakaan perusta siitä, mitä nämä ihmiset johtavat niistä Mooseksen sanoista, että meidän tulee valita -/he näet tavallisesti suhtautuvat hyvinkin ylimielisesti Moo­sekseen. Yleensä se johtaa siihen, että Jeesuksesta tehdään uusi »Mooses». Joskus he vajoavat sellaisiinkin se­kaviin ja mitäänsanomattomiin selityksiin kuin että Moo­seksen ja Jeesuksen, lain ja evankeliumin, ero on siinä, että Mooses esitti »vaatimuksia», kun taas Jeesus esitti »määräyksiä ja »vetoomuksia»! Ei ole mitään määrää sille hölynpölylle, jota sokeat houkat syytävät ilmoille hengelli­sissä asioissa.

Tietysti meidän on muistettava, etteivät tekojen kan­nattajat muodosta yhtenäistä ryhmää. On myös niitä, jotka suhtautuvat vakavasti Raamatun tekemään, uskon ja teko­jen erotteluun, mutta jotka jälleen sotkevat kaiken ja riis­tävät meiltä lohdutuksen. He eivät kuitenkaan suo meille pelastusta ja armahdusta ilman tekoja, niin kuin Raamattu lupaa (Room.4:5). Heillä on näet tapana sanoa: »Usko on, luottamusta ja turvautumista Jumalaan, ja se ilmenee kuu­liaisina tekoina. Sen tähden eivät toimemme, tekomme ja luottamuksemme kylläkään sinänsä pelasta meitä, vaan me pelastumme uskossa tehtyjen tekojen kautta.» Niinpä he julistavat, että usko on kuuliaisuutta ja ellei ole kuuliai­suuden tekoja, ei voi pelastua.

Korostaakseen erinomaisuuttaan näillä ihmisillä on ta­pana sanoa, että he pyrkivät siveellisesti vakaaseen ja ehdottomaan »kristillisyyteen», uskoon, joka on täynnä tapahtumista ja toimivaa uskoa eikä löhöä armon varassa vaan ilmenee elämässä. Kuvaan kuuluu tietysti, että vas­tapainona tälle kauniille, voimakkaalle ja aktiiviselle us­kolle on valvova, yksitoikkoinen ja »passiivinen» usko, joka suo mahdollisuuden »lohduttautua armosta riippu­matta siitä, miten eletään». Jumala taivaassa kuitenkin tietää, ketä he ajattelevat valittaessaan siveellisesti höl­lästä »kristinuskosta, joka nukkuu armon turvissa»

Sen perusteella, mitä tiedän kristillisen kirkon elämästä ja historiasta, minun on sanottava, etten ole suinkaan ta­vannut »siveellistä velttoutta» eniten niiden parissa, jotka Jumalan sanan mukaisesti julistivat vapaata armoa ilman tekoja, enkä myöskään elävien armon lasten parissa. Pitää tosin paikkansa, ettei armon lasten keskuudessa juuri kerskuta »väkevyydellä», »voittoisuudella» eikä »ehdot­tomuudella», vaan pikemminkin valitellaan omaa heik­koutta ja raihnaisuutta. Siinä määrin kuin siveellisesti »voimakas» ja »ehdoton» kristillisyys tarkoittaa vahvuu­desta ja ehdottomuudesta puhumista, minä myönnän voi­mallisuuden olevan niiden puolella, jotka turmelevat us­kon tekemällä siitä ihmisteon.

Olav Valen-Sendstad, Unelma Vapaasta tahdosta, s. 141-143. Käännös Jukka Norvanto.

3 tykkäystä
345

Oikein hyvä, todellakin ja yhä uudestaan kerrattuna muistutuksenakin.

1 tykkäys