Rukousten johtaminen ja niihin yhtyminen

Uskotko sinä oikeasti, että me kykenemme manipuloimaan Jumalaa tekemään meille huonoja asioita?

Ja oikeasti, määrääkö raha mielestäsi ihmisarvoa noin vahvasti? Saako vammaisen lapsen, joka ei koskaan tule tekemään työtä, parantumisen puolesta rukoilla? Saako sairaan vanhuksen puolesta rukoilla?

Oikeasti, nyt argumentit menevät jo aika kammottaviksi.

Oma mielipiteeni vapaisiin rukouksiin on se, että on ihan hyvä ja oikein pyytää sitä, mitä me oikeasti haluamme. Ja sitten olisi hyvä vielä pyytää, että Jumala viisaudessaan tekisi asiassa kuitenkin oman hyvän tahtonsa mukaan. Rukous ei ole magiaa, vaan puhetta Taivaalliselle Isälle. Siksi rukouksessa voi tuoda huolensa ja murheensa Jumalan eteen pelkäämättä, että rukouksesta ikinä seuraisi mitään pahaa.

2 tykkäystä

Ylipäätään rukouksesta ei saisi koskaan tulla opetustilanne, eikä myöskään hurskaaseen huoleen verhottu juoruilumahdollisuus.

1 tykkäys

Esirukouksen johtaminen (ja siis koko porukan rukoilun ohjaaminen) on mielestäni erilainen tilanne kuin oma yhsityinen huolten vieminen Jumalalle.

Kuten Anskutin aiemmin totesi, esirukouksellaan ei pitäisi jakaa porukkaa.

:::
Talousasioista muistuttaminen voi kuulostaa ikävältä, mutta valtion tason mittakaavan ongelmissa sangen välttämätöntä. Jonkun on oltava kamreerikin ja talousvastaava. Vai kannatatko Suomen yhä lisäävän velanottoaan, jotta jokainen tänne haluava voidaan ylläpitää?

Ei Sakarja näemmä ole kiinnostunut niinkään rukouskeskustelusta kuin turvapaikanhakijakeskustelusta…

4 tykkäystä

Eli siis ei yhteistä esirukousta vammaisen lapsen puolesta, koska jonkun pitää olla kamreeri??? Aika kamalaa ajattelua. Ja todella vahvasti Jumalan ymmärrystä väheksyvää. Että me ymmärrämme raha-asiat niin paljon paremmin kuin Jumala, että on parempi olla sotkematta Jumalaa asioihin.

1 tykkäys

No miksi sitten rukoilla, jos ja kun Jumala tietää paremmin?

Mun mielestä rukous voisi ehkä mieluiten olla sitä, että tuodaan Jumalalle tiettäväksi mitkä asiat painavat ja murehduttavat, mutta ei aleta sanella, miten ne pitäisi ratkaista. Siunaa, auta, tue, johdata, ole lähellä - se riittää. Jumala tietää mikä on parasta. Näin siis erityisesti julkisessa rukouksessa, yksityinen rukous voi olla henkilökohtaisempaakin ja enemmän omien ajatusten tilittämistä, myös niiden ratkaisuehdotusten.

4 tykkäystä

Olen aivan samaa mieltä. Ja kyllä yhteisessä rukouksessa voi aivan hyvin muistaa jotakuta seurakuntalaista, ei se ole väärin. Sellaisessa ympäristössä aina kannattaisi muotoilla asia siten, että uskomme tämän henkilön Herran haltuun, olipa sitten sairas Martta-täti tai turvapaikkaa hakeva Ahmed-veli. Sitten kuitenkin pitää myös muistaa se, että tämän henkilön kaikki kohtakot ovat aina Herran johdannassa ja mitä sitten tapahtuukin, on aina paras. Voimme rukoilla kaikkea hyvää vaikkapa työnhaussa, mutta pitää muistaa, että aina ei ole parasta saada juuri sitä työtä. Julkista rukousta johtavan henkilön pitää muistaa tosiaan sekin, että hänen esittämänsä rukous on myös opettavaa. Yksityisesti voi pyytää sitä Mercedes-Benziä, mutta sellaisen rukouksen esittäminen noin julkisessa yhteydessä on ongelmallista.

5 tykkäystä

[quote=“cymbus, post:28, topic:1591, full:true”]Yksityisesti voi pyytää sitä Mercedes-Benziä, mutta sellaisen rukouksen esittäminen noin julkisessa yhteydessä on ongelmallista.
[/quote]

Lisään vielä, että sopivan skenaarion rakentamalla voisin kuvitella tilanteen, jossa juuri mersu tosiaan on tarpeen ja paras ratkaisu merkittävään ongelmaan. Mutta silti cymbuksen sanoma olisi totta, sillä “opettavan” ja julkisen rukouksen, sellaisen johon seurakunnan odotetaan yhtyvän, on myös oltava ymmärrettävissä. Rukoilija ei tietenkään voi ryhtyä selittämään rukousasioita yksityiskohtaisesti. Jos hän silti esittää mersupyynnön, suuri osa seurakunnasta (tai koko porukka) jää kummastelemaan eikä luultavasti kovin mielellään yhdy rukoukseen. Ja tällainen totta kai turhentaa yhteisen esirukouksen ideaa. Koska Jumala tietää

Jonkinlaiseen “menestysteologiseen” vapaaseurakuntaan voisi mielestäni hyvin kuvitella yhteisen kolehtirukouksen
Kiitos Jeesus kiitos että suot meidän antaa tarpeeksi rahaa pastorin uuteen mersuun!

Mistä tämän vammaisen lapsen otit esimerkiksi?

En kai ole kieltänyt sitä, että rukoilemme Jumalan parantavan sairaita. Jumala voi parantaa suoraan, ihmeellä, tai ohjaten terveydenhuoltojärjestelmää.

Terveydenhuollossakin joudutaan tekemään rajauksia talouden sanelemana. Hoitoa annetaan pääasiassa kelan vakuutusten piirissä oleville, mutta hoidettaviakin joudutaan rajaamaan ja operoitavia priorisoimaan, jolloin kaikkia ei ehditä esim hoitaa ajoissa.

EI mitään talousyksikköä voi ohjata pelkillä tunteilla, on se sitten hlökohtainen talous, yhtion hallitus tai valtion sosiaalisysteemi. Huonosti käy jos menot ylittävät tulot — koska tunne käski.

Koska vammainen lapsi on selkein esimerkki ihmisestä, jolla on edessä pitkä ja yhteiskunnalle kallis elämä, ja joka ei tule tuottamaan varmasti mitään koskaan yhteiskunnalle takaisin veroina.

Vanhus on jo voinut maksaa paljon veroja, ja maahanmuuttaja mahdollisesti tulee maksamaan, joten jos rahasta puhutaan ja se oikeasti jonkun mielestä on argumentti, niin puhutaan sitten.

Jotenkin en vain jaksa uskoa, että oikeasti ajattelisit näin sydämettömästi, vaan ainoastaan haet argumentteja, miksi maahanmuuttajan puolesta ei saisi rukoilla. Mutta minusta me emme voi käyttää jotain argumenttia vain yhden ihmisryhmän kohdalla, mutta emme muiden.

Edelleen, uskon, että Jumala hallitsee nämä asiat minua paremmin, joten todellakin uskallan rukoilla jopa asioita, joilla on taloudellisia vaikutuksia. Enkä kuvittele voivani ohjailla Jumalaa väärään suuntaan.

Huomaatko eroa suomalaisen vammaisen ja ilman perusteltua syytä maahan elätettävksi haluavan välillä.

Toki Suomella on vastuu omista kansalaisistaan, se on jo laissamme.

Suomella on myös velvollisuus tarjota turvapaikka, jos siihen on perusteltu tarve, ja toisaalta myös velvollisuus palauttaa tai poistaa ne, joilla ei kyseistä tarvetta ole todistettu.

Kuten olen kai jo pariinkin kertaan todennut, jokainen saa itse yksin rukoilla vaikka sitä mersua tai mahmudin palautuksen estämistä Jumalalta, mutta mielestäni on väärin JOHTAESSAAN ESIRUKOILUA kehottaa rukoilemaan OMAN HLÖKOHTAISEN MIELIPITEENSÄ mukaista toivetta Jumalalta asioissa, joista on vahvasti vastakkaisia perusteltavia mielipiteitä.

Lisääkö rautalankaa tarvitaan?

Lievästi offtopiccia, saa poistaa tai siirtää:

@Sakarja, kovasti argumentoit tuolla elätettäväksi tulemisella. Se ei ole mikään aukoton fakta. Oletko tullut lukeneeksi tämäntyyppisiä uutisia:

Turvapaikanhakijat ovat niin innokkaita tulemaan töihin vain saadakseen jotain tekemistä, että menevät ilmaiseksi hommiin! Tuossa jutussa haastatellut turvapaikanhakijat ovat sitä mieltä, että moni ei halua laiskotella ja/tai olla muiden tuen varassa. Kyllä tällä porukalla on kova draivi päästä työhön, joten ei ole mitään perusteita yleistävästi puhua “elätettäväksi haluamisesta” - toki sellaistakin voi jonkun yksilön kohdalla tapahtua, mutta ei yleisesti.

Ja koska poliittisten kommenttien tulee liittyä uskontoon, mitä sääntöä itsekin kannatan, niin muistutettakoon tässä sellaisesta raamatullisesta ohjenuorasta kuin “älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi”.

2 tykkäystä

Anskutin otti esiin hyvän pointin, mutta minusta kristityn pitää ylipäätään varoa kytkemästä ihmisarvoa rahaan. Vaikka Sakarja itse lisäisi tähän soppaan kansalaisuuden, eivät lähellekään kaikki sitä tee, ja maailmassa on ihan riittävästi esimerkkejä siitä, mihin tämä ajattelu johtaa. Vammaiset lapset eivät ole nyky-Euroopassakaan turvassa tältä ajattelulta, vaikka heillä oman maansa kansalaisuus olisi.

Joten kun puhutaan ihmisen oikeudesta turvaan ja elämään, minusta argumentti ei saisi olla se, onko kyseessä työhaluinen koulutettu terve nuori mies, vai ihminen, joka ei missään olosuhteissa tule koskaan voimaan tehdä päivääkään tuottavaa työtä. Molempien puolesta pitää voida rukoilla. Kansalaisuus ei myöskään saa liittyä esirukoukseen. Kristuksessa ei ole kreikkalaisia eikä juutalaisia, eikä mitään muitakaan etnisiä ryhmiä.

Jokainen kirkossa voi yhtyä esirukoukseen kenen tahansa puolesta, ja samalla rukoilla, että Jumala johdattaa tahtonsa mukaan, ja mikä tärkeintä, johdattaa Kristuksen luo.

2 tykkäystä

Pliis, älkää jatkako maahanmuuttokeskustelua tässä.

2 tykkäystä

“Väärä todistus” on myös sellainen, kun jostakin yksittäistapauksesta laajennetaan väite koskemaan jotakin kansanryhmää.

On kovin tuomittu esimerkiksi sellainen, että joku leimaisi kaikki muslimit terroristeiksi, koska Manchester (Tukholma, Pariisi, Lontoo,…) Yhtä lailla voi kieltää yleistyksen, missä jotkut ahkerat ja työteliäät maahanpyrkijät antaisivat edustavan kuvan kaikkien maahanpyrkijöiden ahkeruudesta.

Toisaalta: Mitä tekee työmarkkinoille ja -ehdoille se, että maahan luomalla luodaan pimeät tai harmaat työmarkkinat, joilla teetetään orjatyötä tai alipalkattua jne. Työnantajia ja omistavaa luokkaa se ajatus voisi toki hivellä.

Suurin perusongelma kuitenkin on siinä, että vaikka olisi kaikilla maahanpyrkijöillä kovat työhalut, niin työta ei tunnu löytyvän tällä hetkellä edes omalle porukalle, joilla sentään olisi kielitaitoa, tuttu kulttuuri, tutkintoja jne.

1 tykkäys

Ketju avattiin ajastetusti 16 tunnin kuluttua.