Rukousten johtaminen ja niihin yhtyminen

Jaa… katson asiaa toisesta kulmasta. Mitä on rukous. Sydämen puhetta Jumalalle. Olen käsittänyt, että kaikissa asioissa voimme kääntyä Jumalan puoleen. Ei toki Jumala ole mikään rukousautomaatti, mikä antaa kuin nappia painamalla mitä pyydettiin. Mutta tässä asiassa on kaksi puolta. Me ihmiset olemme inhimillisiä. Tuskan ja hädän keskellä pyydämme apua kömpelöin sanoin jopa parantamaan meidät vaikeasta sairaudesta, kun pelkäämme kuolemaa tai olemme kivuissamme. Ihminen on ihminen, kamppailee elämän puolesta. Eikä se ole minusta väärin, se on vain ihmisyyttä. Kyse on paljon syvemmästä asiasta, että oli se rukous sitten itsekästä tai vain kuivunut rukous huulille, kuten Tortoise kerran hyvin ilmaisi, niin se on silti rukous. Oleellisempaa on mun mielestä, se että rukoilija turvautuu Herraan. Tässä on se syvin epätoivon hetki, mihin ihminen panee toivonsa. Hän jättäytyy Jumalan käsiin. Kyse on siitä, mihin hän laittaa luottamuksensa ja toivonsa. Ja Jumala vastaa. Hän antaa avun kärsivälle, se on lupauksen sana. Sana lupaa, että olet Jumalan lapsi. Tästä löytyy Raamatusta lukemattomia kohtia. Tää meni nyt vähän sivuraiteille, tiedän, mutta siirtäkää tai poistakaa, jos siltä tuntuu.

6 tykkäystä

Mietin, että jos yhteiseen rukoukseen tulee pyyntöjä vaikkapa mersusta tai että löytyisi tosi hottis puoliso, niin kaipa pappi voi sanoittaa niitä jotenkin uudelleen: “Pyydämme tälle henkilölle sopivaa autoa … Pyydämme, että eräs löytäisi mieluisen puolison.”

Mitenkään väärinhän ei ole pyytää asioita, jotka voivat muille tuntua jotenkin toissijaisilta. Jos rukoilee vaikkapa puolisoa pitkän vaatimuslistan ja ulkonäkömääreiden mukaan, niin luultavasti niiden määreiden tuominen rukouksessa Herran eteen auttaa arvioimaan niitä, että ovatko ne kaikki kuitenkaan niin oleellisia.

Voisin kuvitella, että jokin kahdenkeskinen esirukouspalvelu on yhteistä rukousta hankalampi tilanne. Voi olla inhottavaa jos esirukoilija alkaa vaikkapa neuvoa tai kommentoida rukousaiheita “No onko se nyt tärkeää, että se on just mersu?” tai “Kyllähän puolisossa on tärkeää muutkin asiat kuin ulkonäkö.” Neuvot ja kommentit voivat olla ihan hyviä, mutta rukousta pyytävä ei välttämättä ole valmis ottamaan niitä vastaan.

Itselläni on kokemus rukouspalvelusta, jossa esirukoilija päivitteli ja kauhisteli tilannettani ja antoi neuvoja “Kyllähän sinun nyt pitäisi…”. Jouduin lopulta keskeyttämään tilanteen sanomalla, että en tullut hakemaan neuvoja vaan rukousta puolestani.

3 tykkäystä

Nuo ovat maallisia haluja eikä sellaisia pidä rukoilla lainkaan. Jeesushan nimenomaan kielsi pyytämästä rukouksissa jokapäiväisiin tarpeisiin liittyviä pyyntöjä:

Älkää siis murehtiko: ‘Mitä me nyt syömme?’ tai ‘Mitä me juomme?’ tai ‘Mistä me saamme vaatteet?’

Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä.

Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.

Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet. (Matt. 6:31-34)

Jos joku erehtyisi tuomaan papille esirukouspyyntöjen lomassa pyynnön rukoilla mersun (tai auton ylipäänsä) tai vaimon saamisen puolesta, niin papin pitäisi tietysti jättää niin tyhmä ja maallinen pyyntö kokonaan huomioitta. Ei se siitä uudelleensanoittamalla Jeesuksen opetuksien mukaiseksi muuttuisi.

1 Piet 5:7 7. ja “heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen.”

Kun etsin tuota kohtaa netistä, huvitti, kun eka hakutulos oli ortodoksi.net. Eli on ortodokseillekin tuttu ohje. Eli ei huolehdita maallisista, vaan kerrotaan kaikki huolet, ne maallisetkin, juuri rukouksessa Herralle.

Ja tuon Kiekun mainitseman oman sydämen muutoksen koen yhdeksi tärkeäksi rukouksen tehtäväksi. Siksi olen huomannut erityisen tärkeäksi rukoilla niiden ihmisten puolesta, joiden puolesta minun ei varsinaisesti tee mieli rukoilla.

4 tykkäystä

Juuri näinhän se menee. On jonkinlainen asenteiden ero tässä: Pitääkö minun erityisesti kamppailla ja kehittää itseäni hurskaammaksi siinä että rukoilisin vain “ei-maallisia” asioita vai voinko rehellisesti kertoa jokapäiväiset ja päällimmäisinä mielessä olevat tarpeeni ja toiveeni - samalla tietäen sisimmässäni että “tapahtukoon sinun tahtosi” on se mihin Jumala kaiken aikaa haluaa meitä opettaa ja taivuttaa? Isä meidän -rukous on täydellinen tässä suhteessa, ja juuri niin Jeesus opetti oppilaitaan rukoilemaan. Jumalan on kunnia aluksi ja lopuksi, mutta silti kyse on lapsen puheesta isälle.

Kun Jeesus käskee huutamaan “Abba”, on ainakin minulle opetettu että se on tuttavallinen ja hellä sana - “iskä!”. Ja toisaalta, Pyhä Jumala näyttää kyllä osoittavan meille oman positiomme näissä elämän kummallisissa vaiheissa ihan riittävän kirpeällä tavalla - siis meidän tuntemuksillamme mitattuna. Oikeastaan ainoa hyvä vaihtoehto on kuitenkin jäädä tuohon suureen huolenpitoon ja luottaa vain - myös siihen että lopulta kaikki järjestyy juuri sillä tavalla kuin pitää mennä, ja myös siihen että vastausta vaille jäävät kysymyksetkään eivät riistä meiltä Jumalan lapseutta eikä uskoakaan. Kipinä ja pieni liekki uskoa riittää. On toki myös toinen vaihtoehto: Kyynisyys ja epäuskoon turtuminen. Mutta ei se elämää kyllä ylläpidä eikä ilahduta lähipiiriä.

Auton ja puolison pyytämisessä esirukouksen yhteydessä on tietysti hiukan eroa. Maallisia molemmat, mutta kuinka päin se menee: Onko auton - siis tuon loputtoman rahareiän, huolten ja kiukkujen lähteen, omistaminen omiaan viemään minua lähemmäs Jumalaa (kärsimys kasvattaa!) ja puolison löytäminen elämän suloiseksi muuttuessa päinvastoin vieroittamassa meitä “yhdestä ainoasta tarpeellisesta” eli alentamassa hurskaustasoamme vaarallisessa määrin?

Vai olisiko päinvastoin?:innocent:

1 tykkäys

En tunne arameaa, mutta olen jostain lukenut, että Abba olisi määräinen substantiivi, eli “juuri se Isä”, eikä mikään lapsenomainen lempinimi.

Uudessa testamentissa “Abba” taitaa aina esiintyä “Isän” yhteydessä, viitaten sanan formaalisuuteen, kuin myös siihen, ettei kreikankieliset lukijat välttämättä tunteneet aramean ilmaisua ja siksi “selvennykseksi” lisättiin myös “Isä”.

Mielenkiintoista on myös se, ettei Messias käyttänyt lempinimiä, vaan aina formaalisempia muotoja Isä, Isämme, jotka ovat Kirjoituksista tuttuja hebrean ilmaisuja.

1 tykkäys

Kiitos tästä! Huomautuksesi on sikälikin hyödyllinen tälle keskustelulle, että kannattaa lukea tämä teksti, joka tuli vastaan googlatessani “abba, isä”.

http://sti.fi/luennot/files/VA170304.pdf

Auvinen kertoo tärkeitä asioita. Abba -sana kuvaa kuitenkin hänenkin mukaansa rukoilijan ja Jumalan läheistä suhdetta, vaikka tuo hellittelynimi -ajatus olisikin väärä.

1 tykkäys

Liturgiassa lauletaan ennen ehtoollisen pyhittämistä ihana Kerubiveisu, jossa sanotaan mm.:

“Heittäkäämme pois siis kaikki maalliset huolet.”

Ilman nuotteja avautuu ehkä nopeammin:

Sanat

Nuotteineen

1 tykkäys

kiitos linkistä, en ollut aiemmin sitä lukenutkaan. Vaikutti erittäin asialliselta selvennykseltä.

Auvinen oli perehtynyt hyvin hebrean ja juutalaisuuden Isä-käsitteeseen, tosin jäin kummastelemaan (nopean läpiluvun jälkeen), ettei hän maininnut juutalaisten/hebrealaisten rukousten yhteydessä termiä “Isämme” (Avinu), joka kuitenkin on eräs keskeinen käsite ja rukous.

Avinu Malkenu - Isämme Kuninkaamme - rukoillaan varsinkin Rosh HaShanah ja Yom Kippur aikaan.

“Isä meidän”-rukouksesta hän näytti kannattavan muotoa “Isä”, ei “Isämme” (joka olisi Messiaan suora viittaus ainakin Jesajan kirjassa esiintyvään sanamuotoon).

Maallisten huolten poisheittäminen on juuri sitä, että ei rukoilla työpaikkoja, autoja tai vaimoja niin kuin protestantit tämänpuolisissa huolissaan tekevät, vaan luotetaan siihen, että Jumala tietää tällaiset tarpeemme ilmankin ja keskitytään hengellisiin rukouksiin ja taivaalliseen leipään maallisen asemesta. Tämän ymmärtäminen ei ole itsestäänselvyys.

Ortodoksi.netissä sen sijaan ei käsketty murheita heittää pois, vaan heittää Herran haltuun, jonka merkitys on ihan toinen.

2 tykkäystä

Ei tosiaan ole. Se ei ole itsestäänselvyys siksi, että Jeesus ei opettanut moista. Joten jos tutkistelee vain hänen sanojaan niin ei päädy “ymmärtämään” sellaista. Jokapäiväisen leivän tulkitseminen vain hengelliseksi jutuksi on myöhempien aikojen pyhien idea.

2 tykkäystä

En osaa kunnolla linkittää, mutta tässä Kulmakiven numerossa on artikkeli “ainutlaatuista vai jokapäiväistä leipää”, jossa Timo Eskola pohdiskelee tätä Isä meidän rukouksen kohtaa.

http://sti.fi/index.php/materiaaleja/julkaisutvalikko/kulmakivi-hoernstenen/614-kulmakivi-5-2015

En saa kännykällä edes linkkiä tehtyä, pahoittelen.

Lyhyesti @timo_k :n näkemys tuntuu houkuttelevalta ja loogiselta ja linkkaamani artikkeli voi tarjota tukea tälle ajatukselle. Kun Jeesus sanoo, että älkää huolehtiko maallisista joita pakanat tavoittelevat ja kuolkaa itsellenne jne., niin eikö se ole tosiaan hieman ristiriidassa yksityiskohtaisten toivelistojen rukoilun kanssa.

Toisaalta tuntuu itsestäkin ainakin tarpeelliselta kiittää Jumalaa maallisesta hyvästä. Kuinka moni muistaa ENSIN etsiä taivasten valtakuntaa? Ja ei kai ensin etsiminen tarkoita, että yhden päivän, viikon tai vuoden etsittiin taivasten valtakuntaa silloin joskus ja nyt on sitten maallisten asioiden, palkkion vuoro?
Eiköhän pikemminkin olisi jotenkin niin, että joka päivä otetaan se risti ja etsitään ensin taivasten valtakuntaa ja iloitaan sen asioista. Tällöin ne maalliset asiat alkavatkin yhä enemmän olla sivuseikka ja eivätköhän ne täyty juuri siinä määrin kuin Jumala katsoo hyväksi.

Minua on tässä mielessä ihmetyttänyt Lutherin Isä meidän rukouksen selityksessä valtava lista asioista, jotka kuuluvat jokapäiväiseen leipään hänen mielestään: hurskas puoliso, koti, kontu, palvelusväki jne. jne.
Kuuluuko tämän porvarismiehen mielestä palvelijankin sitten rukoilla itselleen palvelusväkeä?
No, ei kai olennaista, enkä jaksa yrittää kännykällä tarkentaa.

Totta kai jokapäiväiseen leipään kuuluvat myös maalliset asiat kuten ruoka, asunto, vaatteet jne. Mutta näitä asioita Jeesus ei kehottanut pyytämään, vaan niistä hän opetti, että Isä kyllä tietää, että me niitäkin tarvitsemme. Pyhän apostolin sanat eivät tietenkään ole ristiriidassa Jeesuksen sanojen kanssa. Niinpä tuo ooperin lainaama kohta “heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä” jne. sopiikin yhteen juuri sen kanssa, että murheet todellakin jätetään hänen huolekseen ja luotetaan, että Isä järjestää nekin oikealla tavalla vaikka emme niitä autoja ja asuntoja rukoilekaan, vaan keskitymme hengellisiin pyyntöihin, hyveissä vahvistumiseen ja paheiden vastaiseen taisteluun.

Jos kehotetaan jättämään murheet, niin miten siitä päästään siihen, että juuri niitä pitäisikin erityisesti tuoda esirukouksissa esille? Protestantit tekevät näissä maallisissa esirukouspyynnöissä omituisen ajatuksellisen hypyn, jota en ymmärrä: kun kehotetaan jättämään asiat Isän haltuun, niin miksi tehdäänkin juuri päinvastoin?

Mikäli samastamme Isä meidän -rukouksen pyynnöt murheisiin, myös hengellinen leipä on siis murheenaihe. Samoin “tulkoon sinun valtakuntasi” ja “äläkä saata meitä kiusaukseen” ovat murheita. Eli tarkoitatko, että nuo ovat murheita, joita ei tarvitse heittää Jeesuksen päälle, Isän haltuun?

Entä miten ortodoksit sitten antavat murheensa Isän haltuun? Sulkemalla ne mielestään?

4 tykkäystä

Pohjjmmiltaan ihan hyvää matskua, joskin taas joudun pureutumaan tähän perusväittämään:

“…Jeesuksen puhumasta aramean kielestä… Jeesuksen arameankielisiä puheita…”. Nämähän ovat kirkon kivijalkaan muurattuja teesejä, joilla saadaan pesäero uskomme hebrealais-juutalaisiin juuriin.

Oletus hebreankielen poistumisesta arkikäytöstä ei pidä paikkaansa, siitä todistavat Kirjoitukset ja uusi testamentti. Se oli tuolloinkin päivittäinen kieli, jota esim samarealaiset puhuivat äidinkielenään. Lisäksi se oli Kirjoitusten kieli, jota luettiin ääneen päivittäin, ja jolla niistä keskusteltiin. Se oli myös Kirjoitusten opiskelukieli jo 3 vuotiaasta alkaen.

Messias mitä todennäköisimmin saarnasi hebreaksi aina silloin, kun kuulijat olivat “juudealaisia”, ja hellenisoituneemilla alueilla hän varmaan käytti myös arameaa, ehkäpä kreikkaakin tilanteesta riippuen. Tästä “todistaa” evankeliumien “hebrealainen rakenne”, eli se, että asiat ovat kuvattu niissä kokonaisuuksittain ryhmiteltyinä, ei kronologisina tapahtumaketjuina (jo olisi kreikkalaisen ajattelun mukaista).

Mutta itse artikkeliin:
siinä on hyvin kuvattu sitä tosiasiaa, että kreikankieleen jouduttiin kehittämään uusiosana kuvaamaan “jokapäiväisyyttä”. Eteenkannettu, tai “huomisellinen” kuvaa sitä mainiosti. Kyse on siis jostakin arkista leipää yliluonnollisemmasta: pelkkä leipä ei elätä, vaan Kirjoitukset, niin arkielämässä kuin iankaikkisuus-aspektillakin tarkasteltuna.

1 tykkäys

Luottamalla siihen, että Jumala tietää paremmin, mikä on meidän parhaaksemme. Jos minä pyydän rukouksessa jotakin, vaikkapa että X:n asiat järjestyisivät, niin minä lisään aina: “mutta tapahtukoon Sinun tahtosi”.

1 tykkäys

Näinhän meitä on opetettu ja näin kristityt tekevät. Ei kai tässä ole todellista eroa meidän perinteissämme, siis ort/lut. Näin rukoillaan yleisissä esirukouksissamme (ev.lut.) ja näin me yksityisinä kristittyinä teemme.

Menestysteologinen harha on hyvinkin kirkkaasti erilainen kuin “maallisten murheiden” vuoksi rukoileminen, josta tässä on puhuttu. Siinähän on opetuksena, että maallinen menestys kuten elintaso, ura, perhe jne. on seurausta uskosta ja että rukouksella ikäänkuin “hankitaan” näitä asioita, mikä sitten todistaa Jumalan voimasta ja uskon palavuudesta tms.

Luterilaiset jakavat sen sijaan (poikkeuksia aina on) yleisesti ristinteologisen opin, jonka mukaan Jumala antaa lapsiensa myös joutua ahdistuksiin ja siihen minä ainakin liitän sen kokemuksen, että niiden kautta meidät liitetään Isään lujemmin. Vaikka elämän ei ole tarkoitus olla vain valitusta ja vaivaa - ja elämän lahjoista saa kiittää iloisesti - niin kovin usein näyttää tällainen murheiden sävyttämä polku meillä olevan. Usko Kristukseen ja hänen seuraamisensa on ristin ottamista mielestäni ainakin kahdella tavalla: Se on maailman silmissä hulluutta ja siksi aiheuttaa eri tavoin meille vaivaa ja pilkkaakin, ja toisaalta elämän ahdingot kuten sairaudet, taloushuolet, työttömyys, ihmissuhdeongelmat jne. näyttävät olevan kuin luontaisetuina nekin kristityn selkärepussa…

Miten me siis otamme vastaan elämän ilot ja murheet? Eiköhän kaikki oteta Jumalan tahtona, kipuillen välillä, mutta kuitenkin.

Asiathan uskotaan Isän haltuun - ei pelkästään esirukouksissa, mutta myös sillä tavalla! Minusta on jo psyykeemme kuuluva lainalaisuus, jonka ymmärtää ilman kristillistä vakaumustakin, että ajankohtaiset ja mieltä vaivaavat asiat eivät huku painamalla ne pinnan alle. Tuska voi lientyä pikemminkin sanomalla kaikki ääneen. On eri asia vatvoa samoja juttuja vuodesta toiseen kuin vuodattaa asiat lapsen lailla Isän eteen. Oleellistahan on, että uskomme pääsisältö ei ole tämänpuoleinen, mutta me olemme lihaa ja verta olevia ihmisiä.

Meidän on tarkoitus kiittää Jumalaa ja elää hänen lähellään. Tämä tapahtuu rehellisesti ja avoimesti juuri siten että maallinen ja hengellinen on rukouksessa ja ylistyksessä läsnä, kumpikin. Kristus muistuttaa meitä elämän katoavuudesta ja iankaikkisesta päämäärästä tällä tiellä jatkuvasti.

4 tykkäystä

Tämä kysymys siis kohdistui siihen, että timokoon juttujen mukaan niitä maallisia ei sovi pyytää, sellainen on protestantismia. Mutta kuten tuossa osoitin, siinä tulee kovia älyllisiä kommervenkkejä jos haluaa isämeitää johdonmukaisesti tulkita kuten hän.

Kuten lienee arvattavissa, protskullekaan ei varsinaisesti ole tuntematonta pyytää Jumalan tahtoa tapahtumaan.

2 tykkäystä

Kyllä ortodoksitkin pyytävät rukouksessa kaikenlaista, mutta ei sentään mersua tai komeaa, rikasta miestä:

Rukoilkaamme rauhassa Herraa.

Rukoilkaamme Herralta rauhaa korkeudesta ja sielujemme pelastusta.

Rukoilkaamme Herralta koko maailmalle rauhaa, pyhille Jumalan seurakunnille kestävyyttä ja kaikkien yhdistymistä.

Rukoilkaamme Herraa tämän pyhän huoneen ja täällä uskossa, hartaudessa ja Jumalan pelvossa käyvien puolesta.

Rukoilkaamme Herraa patriarkkamme ……, arkkipiispamme ……, (piispamme ……,) arvoisain pappien, Kristuksessa diakonien, kaikkien kirkonpalvelijain ja kirkkokansan puolesta.

Rukoilkaamme Herraa valtakuntamme päämiehen ja koko esivallan puolesta.

Rukoilkaamme Herraa tämän kaupungin (kylän, pyhän luostarin), kaikkien (kylien) kaupunkien ja maakuntain ja niiden uskovaisten asukkaitten puolesta.

Rukoilkaamme Herralta suotuisia ilmoja, runsaita maan hedelmiä ja rauhallisia aikoja.

Rukoilkaamme merellä kulkijain, matkustajain, sairaiden, kärsivien ja vangittujen puolesta, että Herra pelastaisi heidät.

Rukoilkaamme Herraa, että hän päästäisi meidät kaikesta vaivasta, vihasta, vaarasta ja hädästä.

Puolusta, pelasta, armahda ja varjele meitä, Jumala, Sinun armollasi.
Muisteltuamme kaikkein pyhitä, puhtainta, siunatuinta, kunniallista Valtiatartamme, Jumalansynnyttäjää, ainaista Neitsyttä Mariaa ynnä kaikkia pyhiä antakaamme itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen, Jumalan, haltuun.

Veisaajat: Sinun haltuus, Herra.

Pappi lausuu ylistyslauselman: Sillä Sinulle, Isä, Poika ja Pyhä Henki, on tuleva kaikkinainen ylistys, kunnia ja palvelus nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen.

Veisaajat: Amen.