Ruotisn kirkon käsikirja on ollut pitkään keskustelunaiheena. Ja on taas.
@ALG haluatko valistaa asiassa?
Ehtiikö joku referoida, vaikkapa lauseen verran? Vai kertooko “många motioner” sen olennaisimman?
Referoin - en siis ota kantaa, vaan allaoleva on tuosta lehtitekstistä peräisin.
Kirkkokäsikirjaehdotuksesta on jätetty kymmenkunta aloitetta eli noin kolmannes kaikista syksy kokouksen aloitteista. Lähes kaikkien takana on sama ryhmä: Frimodig kyrka (suomeksi: rohkea kirkko).
Aloitteiden aiheet vaihtelevat koko kirkkokäsikirjaehdotuksen teologisesta läpikäynnistä siihen, että ehdotus hylätään kokonaan.
Frimodig kyrka -ryhmän jäsen pastori Berth Löndahl sanoo, että niinkuin kirkko rukoilee, niin se uskoo. Lisäksi kirkkokäsikirja säilyy kauan ja siksi sen on oltava korkealaatuinen. Käsikirjaehdotus halutaan käydä myös kielellisesti läpi - siihen ei haluta esim. tämän hetken muotisanoja.
Ehdotus sisältää runsaasti vaihtoehtoja, joista puuttuu keskeistä kristillistä sanastoa, ja pappi voi valita vaihtoehdoista sellaisia, että sanoja Herra tai Isä ei käytetä teksteissä tai rukouksissa.
“Handboken närmar sig villfarelsen genom vad den inte säger, säger Berth Löndahl.” > Käsikirja lähestyy eksytystä sillä, mitä se jättää sanomatta.
Myös ehdotuksen musiikin läpikäymisestä on tehty aloite. Käsikirjaehdotuksen syntyprosessin aikana on mm. kerätty musiikin suhteen protesilistaa, jonka on allekirjoittanut 650 kanttoria/kirkkomuusikkoa.
3 tykkäystä
Kyllähän aikamme edellyttää, että rukouksen aloitus: “Rakas Taivaallinen Isä…”, muutetaan nasevaan ja tasa-arvoiseen muotoon:
“Rakas Taivaallinen Sukupuolineutraali Vanhempi…”
2 tykkäystä
Laestadiushan harrasti tämäntyyppisiä sanamuotoja aikanaan. Traumaattinen isäsuhde kuulemma. Feministiteologit harvemmin haluavat neutraalistaa miessanoja, vaan lisätä niiden rinnalle neutraaleja ja feminiinisiä kielikuvia. Heti harhaoppiseksi leimaavat huomatkoot, että Pyhä Henki on hepreassa feminiini, joten naispuoliset ilmaisut Jumalasta eivät ole lähtökohtaisesti epäraamatullisia. Toki tällaisessa teologiassa jumalakuva on usein muuten ongelmallinen.
1 tykkäys
Jep. Naispuoliset ilmaisut Jumalasta ovat ok, jos ne ovat kuvailevia. Esim. kun kuvataan Jumalan rakkautta ja huolenpitoa verraten niitä äidin rakkauteen. Mutta kuten erään kirkon ex-paavi mainiossa kirjassaan toteaa, “'äidillistä rakkautta ilmaisevista vakuuttavista kuvista huolimatta ‘äiti’ ei Raamatussa ole Jumalan nimitys eikä puhuttelu. Me rukoilemme sillä tavoin kuin Jeesus on Pyhän Raamatun pohjalta opettanut meitä rukoilemaan, emme niin kuin mieleemme juolahtaa tai meitä itseämme miellyttää.” Eli Jumalaa ei nimitetä tai puhutella “naispuolisilla” ilmaisuilla.
10 tykkäystä
3 tykkäystä
Tässä tulee erottaa sanat “Pyhä” ja “Henki”. “Pyhä” on hebreassakin adjektiivi, joka mukailee isäntänä toimivan substantiivin sukua. Hebreassa “Henki” on oikeammin tulkittuna “henkäys”, tai “tuuli”, ja se esiintyy Kirjoituksissa niin maskuliinisena kuin feminiinisena.
Kyseessä on pyrkimys ns. inklusiiviseen kielenkäyttöön. Se voi olla perusteltua etenkin kielissä, joissa on esim. eri pronominit miehille ja naisille tai käytetään esim. feminiinisiä muotoja substantiiveista runsaammin kuin suomessa (tyyliin erikseen opettaja ja opettajatar) ja puhutellaan seurakuntalaisia. Toki siitä saattaa seurata joissain tapauksessa kankeaa ilmaisua. Toisekseen halutaan päästä eroon kaikenlaisista valtarakenteita sisältävistä sanoista, kuten herra, kuningas, valtias, palvelija ja sellaisista kuin vaikka taistella, taivaallinen sotajoukko jne.
Jumalaan ei voida tällaista soveltaa, sillä hän on itse ilmoittanut itsensä Isänä ja Poikana, Herrana jne. Jumala ei siis ole “kuin isä”, vaan Isä. Kun Kristus vertasi itseään kanaemoon, ei siitä seuraa, että meidän tulisi rukoilla häntä käyttäen puhuttelua Oi, Kanaemo! Mutta soveliasta on puhua, että Kristus on kuin kanaemo, joka haluaisi sulkea uskovaisensa siipiensä suojaan.
1 tykkäys
El Shadai on varmaankin naispuolinen ilmaisu, vieläpä Jumalan itsensä käyttämä. Tämä termi on tuottanut päänvaivaa, koska sen käännös septuagintaan oli virheellinen: ajatelttin shadain olevan viittaus juuriverbiin shadad (tuhota), vaikka se onkin viittaus substantiiviin shad (rinta).
Niinpä Jumala onkin rintava, tai monirintainen (shaddai voidaan tulkita shad-sanan monikoksi).
Tuollainenkin tulkinta tosiaan näyttää olevan. Pikaisen tarkastelun perusteella se ei näytä olevan millään muotoa ylimmäksi nostettu. Esmes tuolla sitä pähkäillään. Kyseessä voisi siis olla Jumalan toimintaa kuvaava ilmaus.
2 tykkäystä
näinpä. Rintavuus kuvaa niin ruokintaa ja ravitsevuutta, kuin riittävyyttäkin. Jumala kuvaa itseään kaikkiriittoisena, kaikesta huolenpitävänä (tuo monirintaisuus on turhan “kirjaimellisesti” tehty jäykkä ja suoraviivainen käännös).
Tässä on kuitenkin merkittävä ero ajatukselliseti septuagintan ja vulgatan käännökseen “omnipotenssi”, joka viittaa voimaan, jopa ylivoimaiseen vahvuuteen tuhota viholliset…
Tosin en vielä nähnyt mitään sellaista, joka sulkisi voimaan viittaamisen pois. Ihan todellinen Jumalan ominaisuushan sekin on.
En kiistä, etteikö voima ole Jumalallinen ominaisuus, mutta tämän Kirjoitustenkohdan viitekehys ei puolla sitä tulkintaa, vaan rintavuutta.
Kirjoitusten hebrealisen tulkinnan (pardes) ensimmäinen “sääntö” on historia ja kielioppi. Historia (eli siis Kirjoituksissa aiemmin mainittu) viittaa rintavuuteen. Aabrahamille esittäytyvä Jumala lupasi antaa hänelle paljon jälkeläisiä. Se on kuva ennemminkin rintavuudesta, kuin voimasta. Myöhemmin Jaakob viittaa fyysisiin rintojen elementteihin, joka on kielenmukainen viittaus…
Toinen tulkinnan taso on vihjaus, eli kuinka jae viittaa/vihjaa johonkin Kirjoitusten mukaiseen ajatukseen (erotuksena viimeisen tason mukaiseen “ajatuksenvirtamaiseen” ufoiluun). Rinta-sanaan viittaaminen Kirjoituksissa on erittäin runsasta. Itseasiassa antamasi linkki kuvaa varsin laajalti rintavuus-näkökantaa, voiman ja kaikkivaltiuden sijaan, kiitos.
Voimakkaalle/vahvalle Jumalalle on toinen termi El Gibor, ja onhan myös se sotaisa Jumalakin nimetty erikseen, Tzeva’ot.
Viitekehys jokaisessa ilmaisun käyttötilanteessa? Vai jossakin/joissakin?
En varmaan ymmärrä kysymystäsi oikein, mutta oletan sen liittyvän juuri El Shaddain esiintymisiin Kirjoituksissa.
Ilmaisuni “tämän Kirjoitustenkohdan viitekehys” oli virheellinen, emmehän ole käsitelleet tiettyä jaetta. Olin vain itse singahtanut 1Ms 17:1, jossa tuo Jumalan Nimi ensikerran(?) ilmaantuu. En ole tutkinut kaikkia muita esiintymisiä, enkä niiden viitekehyksiäkään, ainoastaan mainitsemani Jaakobin siunauksen, 1Ms 49:25.
Uskoisin kuitenkin, että missä El Shaddai esiintyykään, viitekehyksenä on huolenpito (ja varmasti kun nyt näin “lyön vetoa”, löytyy ziljoona kohtaa jossa puhutaankin voimankäytöstä…)
Mielestäni kristityille pitäisi olla tärkeintä tiedostaa, että Jeesus itse puhui Jumalasta Isänä, Isänään Taivaassa.
Tähän on turha sotkea mitään feminististä taistelua tai Gender-Bender-paatosta .Ja jos jollakulla on ollut ahdistava isäsuhde, niin turha on sen takia muuttaa sitä, miksi Jeesus kutsui Jumalaa. Kysehän ei ole biologisesta eikä kasvatusisästämme, vaan Taivaallisesta Isästmme.
Tottakai Jumala on molempien sukupuolten yläpuolella ja kattaa molempien kaikki hyvät ominaispiirteet, ja paljon enemmän. Mutta kun Jumalaa rukouksessa lähestyy, niin ainakin minusta on luontevinta lausua " Rakas Taivaallinen Isä" .
Toki kun olen sellainen kirkkokuntarajojen yli sekoileva yleiskristitty sekopää, on minusta joissakin asioissa, vallankin lapsia koskevissa, kääntyä rukouksissa P.Ainaisen Neitsyt Marian puoleen, äitinä hän ymmärtää varmaan minua. (jos olen tämän takia kelvoton luterilainen, niin olen muutenkin, ja muutenkin kelvoton, myönnän).
2 tykkäystä
Tässä on muuten yksi jännä juttu. Näyttäisi siltä, että kristillisessä perinteessä on hyväksytty, että kuvailevia ilmaisuja Jumalasta käytetään myös puhutteluniminä. Esimerkiksi niinkin konservatiivinen taho kuin Luther-säätiö on ottanut Luterilaisia virsiä -kirjaansa 1100-luvulta peräisin olevan adventtivirren, josta löytyy mm. “oi saavu, juuri Iisain kannosta”, “aamunkoitto korkea” ja “avain suuren Daavidin”. Eli Jumalaa suoraan puhutellaan mm. aamunkoittona, ei kuin-vertauskuvien kautta. Jos tällainen kielenkäyttö on OK, mutta “oi kanaemo” olisi väärin, niin sekin on kyllä aika jännä. En osaa sanoa, mitä itse olisin tästä mieltä - kanaemo kuulostaisi kieltämättä aika huvittavalta - mutta jotenkin sekin tökkii, jos vain feminiiniset puhuttelumuodot kiellettäisiin. Loogista olisi se, jos tuo virsi (ja varmaan moni muukin) hylättäisiin harhaoppisena ja ainoiksi hyväksyttäviksi puhuttelumuodoiksi otettaisiin Jumala, Herra, Isä, Jeesus jne.
1 tykkäys
Nuo ovat linjassa raamatullisen kielenkäytön kanssa.
“Iisain kannosta nousee verso.” (Jes. 11:1 http://raamattu.fi/1992/Jes.11.html)
“Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto.” (Luuk. 1:78 http://raamattu.fi/1992/Luuk.1.html ja ks. myös jae 1:79).
En tiedä, mikä “avain suuren Daavidin” -lauseen (Ilm. 3:7) konteksti on, oletko varma, että sillä viitataan Jumalaan?
Pitää muistaa, että tapa luokitella erilaiset kielelliset ilmiöt “maskuliineiksi”, “feminiineiksi” tai “neutreiksi” on vain kielen käytön tapa sekin, eikä se sinänsä kerro mitään sanojen kohteiden ominaisuuksista. Esimerkiksi metsää tarkoittava sana on joissain kielissä feminiini (esim. kymri), joissain neutri (esim. kreikka). Jopa selvästi maskuliinisuuteen liittyvät sanat kuten “kives” saattavat olla kieliopillisesti feminiinejä. Joku Fb-kavereistani sanoi Ranskassa kokanneensa ystävänsä kanssa lampaan kiveksiä ja ihmetelleensä, kun niitä tarkoittava sana olikin feminiini. Kyse on siis tietynlaisten kielellisten ilmiöiden jaottelusta niiden kielellisten ominaisuuksien ja samankaltaisuuksien perusteella, ei itse asioiden ominaisuuksien perusteella.
Se, että esim. metsä-sanaa sanotaan feminiiniksi, ei suinkaan tarkoita sitä, että metsä olisi olemuksellisesti jotenkin naisellinen, kun taas jonkin toisen kieliryhmän maantieteellisellä asuinsijoilla olevat metsät olisivat jotenkin neutraaleja tai jopa miehekkäitä. Pitää osata tehdä ero itse asioiden ja niiden kuvauksen tason välillä. Sanojen suvut kertovat lähinnä siitä, että tietyt sanat taipuvat samalla tavalla.
Maskuliinisuuden tai feminiinisyyden sijaan yhtä hyvin voitaisiin nimetä samoin taipuvat sanat vaikkapa hattivattisanoiksi ja nakkenakuttajasanoiksi. Kysehän on melko mielivaltaisesta tavasta nimetä tiettyjä lingvistisiä ominaisuuksia omaavat sanat yhdeksi ryhmäksi ja toisia ominaisuuksia omaavat toiseksi ryhmäksi.
Metaforassa puolestaan on kyse ymmärrykseen liittyvästä asiasta. Jossain peruskoulun äidinkielen tunnilla voidaan vielä sanoa, että metaforan ja vertauksen erottaa se, onko käytetty kuin-sanaa vai ei. Kognitiivisen kielentutkimuksen kannalta asialla ei ole kuitenkaan eroa, sillä metaforan toiminta-ala on laajempi juttu kuin vain se, että jätetään kuin-sana pois. “Kalle on viekas kettu” ja “Kalle on viekas kuin kettu” välittävät tismalleen saman metaforan siitä, että ko. henkilö on ovelan eläimen tapaan toimiva. Kuin sanan käytöllä tai pois jättämisellä ei ole mitään merkitystä metaforan merkityksen kannalta.
2 tykkäystä