Saako kristitty olla m*lkku?

Asia selvä. En siis voi vastata atten viestiin. Tästä jää sellainen harmittava kuva, että atte sai viimeisen sanan, mikä ei pidä paikkaansa. Te modet olette linjanne valinneet.

1 tykkäys

Ensiksikin vastustan tällaisia alatyylisyyksiä, etenkin otsikkotasolla!

Kristityn tulee olla totuudellinen. Mutta ei etsiä itsetehtyä marttyyriutta provosoimalla. Vainoja tulee, mutta ne annetaan kullekin. Luonteen huonot puolet pitää annettaman hiillettäväksi Jumalan Hengen puhdistustuleen, jotta sielun kulta voisi kirkastua jo ajassa ja lopullisesti iankaikkisuudessa.

3 tykkäystä

Siksikö että Jeesus toimi noin? Kun ei toiminut, niin miksi väärässäolevaa ei saisi loukata, tai ärsyttää? Sen ollessa usein nopein ja ehkä ainoa toimiva keino muutokseen.

Enkä tarkoita tällä edes pääasiassa mitään korkeita metafysiikan dimensioita, vaan ihan vaikka sitä että joku käyttäytyy törkeästi tai ajattelemattomasti.

Voi vastata tölvimättä henkilöä. Esimerkiksi käsitteiden määrittelyssä ei ole mitään vikaa.

@atte. Vielä yksi yritys.

En tiedä, ehditkö lukea poistetun viestini, sen joka mukamas oli “henkilöön käyvä”. Ellet, niin siinähän sanoin, että en suinkaan pidä kaikkia “eri tavoin ajattelevia” vihollisina. Itse asiassa en pidä edes kaikkia ateisteja automaattisesti vihollisina. Sinä et noin yleisesti ottaen ole muutenkaan päämaalini. Sinä et kiinnostaisi minua hiukkaakaan, ellet kirjoittelisi aggressiivisen antikristillisiä vuodatuksiasi tällä ns. kristillisellä foorumilla. Tämän enempää en voi sanoa ilman että menee “tölvimiseksi”, kuten moderaatio asian ilmaisee.

2 tykkäystä

En ole kirjoitellut aggressiivisen antikristillisiä kirjoituksia.joten tölvimiseksi meni. Joidenkin kristittyjen, tai kristityiksi itseään sanovien toimia olen arvostellut kyllä. Jos haluaa kritiikkini ohittaa, niin toki helpoin tapa on olla lukematta asiaa ja syyttää kirjoitusta antikristilliseksi. Ja kirjoittajaa viholliseksi.

Monista, jos ei ihan kaikistakin kirjoittamistani asioista ovat monet kristityt samaa mieltä. Jopa jotkut papit ja piispatkin. Eli kyllä sinulle noita vihollisia taitaa löytyä…

Koskeekohan vihollisiasi Geneven sopimuksen säännöt…

Minä olen kokenut ja ymmärtänyt Kristuksen seuraamisen mm. niin että en salli itseni käyttäytyä kuin m****u. En, vaikka joskus olisi niin helppoa tölväistä oikein kunnolla, joskus suorastaan jyrätä, ja jopa “oikeutetusti” (muka). Temppuilut, mielenosoitukset, keljuilut, naljailut ja aggressiivinen käytös eivät ole kristityn käytöstä. Piste.

Sitä vastoin koen, että kristityn velvollisuus on lausua ääneen tai muuten tuoda esiin, jos jossain kokee tai näkee vääryyttä. Kristitty ei saa pitää kynttilää vakan alla, vaan sen, että seuraamme Kristusta, tulee loistaa teoistamme ja sanoistaimme niin kuin kynttilän valo loistaa huoneeseen.

1 tykkäys

Niistä samaa mieltä olevista papeista tuskinpa kovinkaan moni tahallaan erittäin loukkaavasti väärinymmärtää tahallisesti toista mieltä olevia. Tyyliin tuo viimeinen kappaleesi Geneven sopimuksista. Ylipäätään voisi olla keskustelun paikka koko foorumilla siitä sopiiko täällä vihjailla jollain tuollaisilla, kun samalla kuitenkin pidetään muutoin hyvinkin tiukkaa linjaa.

1 tykkäys

Kun ihmisiä aletaan määritellä vihollisiksi, ei olla kaukana siitä, että heitä aletaan kohdella vihollisina. Siksi minusta asia on vakava. Uskoisin, että monetkin papit ovat tuosta kanssani samaa mieltä. Ainostaan harvat fundamentalistifanaatikot kannattavat viholliskuvien rakentamista.

1 tykkäys

Miksi sitten harrastat koko ajan sitä?

5 tykkäystä

Kaikilla on vihollisia. Voi ne nimetä modernisti henkilöksi, jotka ovat vaikkapa kateellisia tai yrittävät kampittaa koska syystä tai toisesta vaan tykkäävät siitä kun toiset epäonnistuu.

Atte on palstan VIP-jäsen :grin:

1 tykkäys

Koit ja oletit että asia oli niin. Kukaan ei pyytänyt lähtemään, mutta uskoit omaa tulkintaasi. Joka tapauksessa se, vaikka jotkut kokisivatkin jonkun kirjoittelemisen millaisena hyvänsä, ei ole syy lopettaa, jos itse haluaa kirjoittaa. Täällä saa moni huonomminkin käyttäytyvä jatkaa vain päivästä ja vuodesta toiseen.
Eikä sitä ole, ainakaan minusta, välttämätöntä muuttaa niin että jotkut heitetään lopullisesti pihalle. Vaan annetaan varoituksia ja banneja tarvittaessa ja sitten voi jatkaa jos tahtoo niin kauan kuin sääntöjen ja säädyllisyyden puitteissa kirjoittaa. Ja sitten jos mikään ei auta ja kirjoitustapa on tarkoituksellisen loukkaava, voidaan bannata lopullisesti.

Epäily ei edelleenkään ole mitään “julkeaa mkuutta” sinänsä. Olen sitä tuonut esiin itsekin.

1 tykkäys

Olen sanonut tämän aiemmin ja sanon taas: Ei muiden kirjoittajien mielipiteistä tarvitse välittää. Jos on jotain mieltä, niin sitten on jotain mieltä. Jos joku ei tykkää, niin sen pahempi sille jollekin.

2 tykkäystä

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Gender, sosiaalinen ja luotu sukupuoli

Eikö se mene niin, että kun ilmoittaa toiselle, että minä olen oikeassa ja sinä olet väärässä, niin tuo toinen rupeaa tuntemaan nopeasti samalla tavalla. Sen jälkeen kumpikin on oikeassa omalla tahollaan ja konflikti on valmis.

Ihmismieli toimii sillä tavalla, että kun tehdään jako, jossa on valittava puolensa, niin oma tulkinta asioista rupeaa vahvistumaan ja samalla eri tavalla ajattelevasta tulee suoranainen vihollinen tai ainakin voima, jonka avulla voi vahvistaa omaa tulkintaansa.

Kristillisillä foorumeilla esimerkiksi ateistien ja kristittyjen väliset keskustelut harvemmin etenevät mihinkään. Ne voivat jatkua jopa vuosia samanlaisina. Kumpikaan ei onnistu kohtaamaan toisen todellisuutta yhtään enempää, mutta silti inttäminen jatkuu ja jatkuu, koska keskustelun alussa luotu jako pitää huolen siitä, että kuopat on kaivettu eikä niistä nousta.

Ihmiset ovat pöljiä. Ei tästä varmaan ole epäilystä. Voi kuitenkin itse yrittää käyttäytyä vähemmän pöljästi.

Ellei kannata naispappeutta ja homoliittoja on sitä vaikea ilmaista sitä Kristuksen ja kirkon opetusta kunnioittaen muuten kuin sanomalla suoraan, että ei kannata niitä. Paljon m…eromaisempaa on ryhtyä myötäillen ymmärtämään näkemyksiä keskustelun vuoksi ja sitten lopuksi todeta, että ovi nyt kuitenkin on kiinni koska kirkko.

Kohteliasta toki olisi esittää kirkon perustelut sille miksi naispappeus ei käy, mutta hyvin harva lukee kirkon perusteluja, jos niihin linkittää. Ja niitä on aika turha sanoa omin sanoin, koska ne on jo sanottu paremmin. Klassisen kristinuskon palstalla jopa olettaisi ne kuuluva pohjalla olevaan yleistietoon. Mikäli taas itse kannattaa naispappeutta se on eri asia. Silloin olisi kohteliasta lähteä väittämään perusteluja vastaan. Kyseessähän ei ole mikään tapajuttu, josta joillekin tulee paha ja joillekin hyvä fiilis.

Ilmeisesti nyt kritiikki tai eri mieltä oleminen on sama kuin vihollisuus. Ja vihollisia ei ole jos täysin kieltäytyy näkemästä, kuulemasta tai noteeraamasta kritiikkiä tai eri mieltä olevia.

Mielestäni jokainen voisi sopia yhden päivän, jolloin kaikki ottavat tämän saman tavan täällä. Saadaan kymmeniä profeettoja ja pikku jumalia puhumassa toistensa ohi ja kieltäytymässä kuuntelemasta ketään tai mitään.

“Raamattu hyväksyy / Raamattu kieltää / minua ärsyttää / rakkaus sallii / luonto osoittaa vääräksi / minua ei haittaa homot / naispapit / abortti / eutanasia / avoliitto / avioero ja minulla ei ole vihollisia täällä - eli en tunnusta, että kukaan voi olla kanssani eri mieltä, enkä lähde asiasta keskustelemaan.”

Tämä liittyy erittäin paljon aiheeseen siten, että lopulta kukaan ei voi välttää sitä, että konservatiivista mieltä oleminen jostain asiasta on itsessään vastenmielisen / tunteettoman / julman / ulkokultaisen / rakkaudettoman henkilön merkki.

Hell is the name of that false history against which the true story, in Christ, is told, and it is exposed as the true destination of all our violence, by the light of the resurrection, even as Christ breaks open the gates of hell and death. Hell is with us at all times, a phantom kingdom perpetuating itself in the wastes of sinful hearts, but only becomes visible to us as hell because the true kingdom has shed its light upon history.

In theological tradition, most particularly in the East, there is that school of thought that wisely makes no distinction, essentially, between the fire of hell and the light of God’s glory, and that interprets damnation as the soul’s resistance to the beauty of God’s glory, its refusal to open itself before divine love, which causes divine love to seem an exterior chastisement.

– David Bentley Hart, The Beauty of the Infinite, sivu 399

Kun taas, tämän mukaan, päinvastoin, Jumalan rakkaus itsessään tulee koetuksi vihamielisenä ja vastenmielisenä niiden taholta, jotka eivät ole siihen valmiita eivätkä halukkaita. Eihän kukaan ole. Ero tulee siitä, että kuka on siihen epämukavuuteen valmis edes jonkin verran, ja kuka ei ollenkaan.

Kun taas tila, jossa “kukaan ei voi käytännössä olla eri mieltä kanssani” on tämän määritelmällinen, äärimmäinen vastakohta. Eli täydellinen paatumus. Totuus ei enää satu ja paranna, ei edes satu ja paaduta, vaan se on menettänyt vaikutuksensa kokonaan.

Käytkö samanlaista keskustelua muistakin aiheista?

“Pidätkö koirista?”
“Tässä väitöskirja asiasta.”

1 tykkäys