Luterilaisessa vihkikaavassa vihkikysymykset asetetaan muodoissa:
Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan (näiden todistajien) läsnä ollessa kysyn sinulta, NN, tahdotko ottaa NN:n aviomieheksesi ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?
Tämä muoto (suurin piirtein) on käytössä myös siviilivihkimisissä.
TAI
Jumalan edessä ja tämän seurakunnan (näiden todistajien) läsnä ollessa kysyn sinulta, NN, tahdotko ottaa NN:n aviovaimoksesi, olla hänelle uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti
Tämä muoto periytyy anglikaanisen kirkon Book of Common Prayerista.
Molempien ydinkohta on tahtominen (ei siis yrittäminen tai muuten ort kaava menee samaan yrittämisen koriin). Se on myös ortodoksisessa vihkikaavassa oikeastaan ainoa pointti
Onko sinulla (nimi) hyvä ja vapaa tahto ja vakava mieli ottaa aviovaimoksesi
Kuoleman jälkeen ei tarvita enää tahtoa rakastaa, koska rakkautemme on silloin täydellistä, eikä tahtomme varassa.
Useimmat hääparit eivät oman kokemukseni mukaan halua tuota “Kunnes kuolema meidät…:” vaihtoehtoa. Ehkä se kuulostaa liian lopulliselta.
Tahto rakastaa tarkoittaa tahtoa yhteisen tulevaisuuden jakamisesta ilman suurempia yksipuoliseesti sovittuja yhdessä olemattomuuden jaksoja.
Mutta vastauksena alkuperäiseen kysymykseen. Luterilainen avioliitto ei ole ainoastaan ajallinen instituutio. Efesolaiskirjeen kohta johon viittasin, löytyy myös ortodoksisesta vihkikaavasta (avioliiton mysteeri)
“Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.” Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa, Ef 5:31-32.
Jumalan on luonut ihmisen yhteyteensä; Kristuksen olemiseen yhtä seurakuntansa kanssa. Avioliitto kuvastaa tätä miehen ja naisen erilaisuudessa. Samoin kuin Kristus ja seurakunta ovat yhtä ja erilaisia, niin mies ja nainen ovat erilaisia ja yhtä avioliitossa.
D