Sukupuoliroolit ja -stereotypiat kirkossa ja yleensä

Ajan henki ja mahdollisuus! Kyllä ortodoksimiesparejakin on. Yhden sellaisen parin lapsen kaste ylitti uutiskynnyksenkin.

Pointti oli oikeastaan tuossa että järjestetyt liitot eivät kyllä olleet mitään vapaan tahdon voittokulkuja.

D

Tiedän naisen joka kelpuutti vasta 8. sulhaskandidaatin. Ihan vapaasta tahdosta.

Ja hyvä tuli. Rakkauskin vuosien saatossa. ( vrt länsimainen romantiikka, jossa “se oikea” tupsahtaa jostain ( kännykän näytöltä) ihmeellisesti esiin ).

Petersonista vielä. Juttu maksumuurin takana, mutta siteeraan Panu Raatikaista, haastateltua ( Filosofian prof. Treen yo).
" Peterson on yliopistollisen filosofian näkökulmasta kevyt ja vähän nolo hahmo, joka pudottelee nimiä mutta ei ole asioista oikeasti kovin perillä."

" Pseudotieteellistä humpuukia kuorrutettuna itsestäänselvyyksillä, Raatikainen tiivistää."

Panu Raatikainen on twitterin perusteella henkilö jota en ottaisi turhan vakavasti. Tai no en ottaisi ollenkaan. Oikeastaan alkoi jo ärsyttämään kun kirjoitin hänen nimensä tähän. En ole lukenut häneltä mitään asiallista kommenttia mihinkään. Paitsi kerran kun hän pyysi anteeksi twiittiään. Eiku ei se ollutkaan hän, vaan joku muu. Joku persu varmaan sillä sosiaalidemokraatit eivät pyydä ikinä anteeksi mitään. Raatikaista varmaan pännii, kun hänellä ei ole ihan niin paljon seuraajia kuin Petersonilla. Lohdutukseksi voi sanoa että ei kuulukaan olla.

D

Tämä Raatikainen vahvistaa itselleni Petersonista ( en aio tutustua) sen mitä olen kuullut muiden tolkun ihmisten suusta.

On tosi noloa arvostella jotakuta arvostelujen perusteella. Kannattaisi ehkä olla sitten sanomatta mitään, jos ei aio edes tutustua,
Olen lukenut Petersonin kaksi kirjaa. Ne olivat aika tylsiä ja en oikein ymmärrä tätä kouhkausta. Ihan järekvää settiä ne olivat. Kristillisesti niissä ei ollut mitään, mutta normaalin elämän kannalta joo.

2 tykkäystä

Petersonin wikipedia-sivu on paljon pidempi kuin Raatikaisen. → Peterson - Raatikainen 6-0.

D

Kysyisin: jos kerran Peterson ei ole ansainnut suosiotaan, niin miksi monet miehet - minä mukaanlukien - kokevat hänen olevan tavattoman relevantti?

Olen jo varmaan monta kertaa kertonut että kuuntelen Petersonin juttuja aktiivisesti. Hänen uusimmat jorinansa eivät ole ollenkaan vähemmän relevantteja kuin ennen, vaan pikemminkin päinvastoin. Petersonilta tulee koko ajan sellaista settiä mikä inspiroi.

Mielestäni hänen podcastejaan ei edes kannata arvostella akateemisin kriteerein. Ei akateemisesti korkeatasoinen materiaali voi tulla suosituksi, koska se menee suurimmalta osalta ihmisiä yli hilseen.

Miksi siis monet ihmiset, lähinnä miehet, kokevat tulevansa ravituiksi Jordan Petersonin jutuista?

Yksi osa arvoitusta on tietenkin se, että Peterson on “melkein kuin filmitähti” olemukseltaan. Hän on hahmo, jota kannattaa pitää esimerkkinä, koska hän on hyvä miehen malli. Toinen asia, joka ei välttämättä tule ilmi vieraskielisille, on hänen verbaalinen lahjakkuutensa. Itse en täysin honannut sitä asiaa ennen kuin eräs toinen henkilö totesi että Peterson on sanaseppo vailla vertaa.

Ehkä vastasinkin jo itse omaan kysymykseeni. Jordan Peterson on miehen malli miljoonille miehille. Naisille Peterson ei voi olla miehen malli. Samaten kukaan naispappi ei voi olla miehen malli kenellekään miehelle. Tämä herättää vastustusta, koska uudistajat haluavat romuttaa koko perinteisen (patriarkaalisen) systeemin, eikä miehen malleja välttämättä haluta olevan.

Varsinainen herkku Petersonilta on mielestäni videoissa ja podcasteissa ym. Minulla on yksi hänen kirjansa enkä minäkään oikein saanut kirjasta paljoa irti. En edes muista kirjasta juuri mitään.

Ja taas palataan teemaan “miehen malli”: Peterson pukeutuu paremmin kuin Agentti 007, ja tämä asia ei tule esiin kirjoissa. Videolla sen sijaan usein tulee.

-Katselin googlella mitä Raatikainen on kirjoittanut Petersonista, ja ymmärrän toki kritiikin ainakin osittain. Jos on loogisia virheitä jossain niin pitäähän se tuoda esiin. Tässä vaan käy sitten niin että suuri osa Petersonin yleisöstä ei pysty arvioimaan mistä on kyse.

-Kyllä minulle sopii se että sovitaan että Peterson on enemmänkin filmitähti kuin tieteentekijä. Mutta otettakoon huomioon, että Peterson on myöskin jonkinlainen psykologi. Tämä on taas jotain muuta kuin tieteenteko.

Rumat ne vaatteilla koreilee, sanotaan meilläpäin.

Ajatuksia. Voi olla, että Petersonin rakentamassa himmelissä on melkoisia puutteita ja virheitä. Esimerkiksi hänen väitteensä siitä, että “marksismi” on uudistajien toiminnan takana, ei varmaankaan kestä päivänvaloa.

Minä en nyt kykene analysoimaan näitä juttuja paremmin, koska oma teoreettinen pohjani on heikko. Samaten suurin osa Petersonin ihailijoista on kyvyttömiä arvostelemaan Petersonin puheita, koska heillä ei ole yliopistotason koulutusta sopivalta alalta. Mutta eivät kaikki faneista ole luusereita. Esimerkkinä Charlie Hunnam, joka on esittänyt aika vastenmielistä machoa TV-sarjassa “Sons of Anarchy”:

Hunnamilla on lukihäiriö, joten teoreettinen filosofia ei ole oikein niinkun hänen ominta aluettaan.

Koitetaas näin päin. Jos ei olisi Petersonia, niin ketä pitäisi ihailla ja pitää guruna? Kumpi on fiksumpi, Donald Trump vain Peterson? Nämä kaksi ovat kuin eri planeetalta. Trump on vanha playboy, Peterson on mennyt nuorena naimisiin koulukaverin kanssa ja saarnaa perinteisen perheen puolesta.

Minun mielestäni on väärin kritisoida Petersonia pseudotieteelliseksi henkilöksi, koska eiväthän sellaiset fanit kuin Hunnam, Ronaldo taikka enemmän taikka vähemmän syrjäytymisvaarassa olevat miehet etsi ratkaisuja itselleen tieteestä. Peterson on minun mielestäni siis “guru”. Kuka on parempi guru? Mistä löytyy jotain parempaa Petersonin tilalle? Kertokaa niin minä lupaan perehtyä siihen.

Mutta kyllä, itse asiassa olen valmis uskomaan että Petersonin ajatusrakennelmassa on virheitä. Petersonilla on vahvoja mielipiteitä ja perusteina on sellaisia väitteitä, jotka eivät pitkässä pelissä kestä päivänvaloa.