Suomen herätysliikkeiden historia

Viisi herätysliikettä on ehkä pikemmin yksinkertaistus. Juuri yhtä esitystä varten näitä pyörittelen. Erilaisia herätyksiähän oli paljon, ja niillä omat johtajansa ja korostuksensa. Pikku hiljaa monet niistä yhdistyivät, tai toiset nielaisivat toiset, esim. Pohjanmaan herännäisyys kulki ensin omaa tietään verrattuna Savon herännäisyyteen, mutta sitten tunnustettiin Paavo Ruotsalaisen auktoriteetti. Monta pientä liikettä haipui historian hämäriin, esim. herännäisyyden liepeille laskettu kaijenikulaisuus sulautui eksoansiiviseen lestadiolaisuuteen. Rukoilevaisuudesta tuli omanlaisensa keitos, sillä kun sen alueelle ei pitkään aikaan levinnyt muita liikkeitä (se vaikutti vanhan 1700-luvun kansanherätyksen ydinmailla)tuli saman liikkeen sisälle virtauksia vanhasta kansanherätyksestä, hurmoksellisesta hyppyherätyksestä jne. Saarnaajat eivät välttämättä tulleet juttuun keskenään, mutta ihmiset saattoivat kutsua eri koulukuntien saarnaajia seuroihinsa puhumaan (ei välttämättä samaan aikaan).

Neljän vanhan herätysliikkeen jako on ollut luonteva ehkä ihan 1800-luvun lopulla, jos jätetään huomiotta pienet paikalliset ryhmät (rukoilevaisuutta ei mm. pitkän historiansa vuoksi lasketa sellaiseksi), mutta sitten lestadiolaisuuden hajaannus jonkun verran sekoittaa pakkaa. Kun evankelisuus irtosi herännäisyydestä ei sitä ole laskettu herännäisyyden alalajiksi, mutta lestadiolaisuuden kohdalla kaikki haarat lasketaan osaksi suurta lestadiolaisuutta. Niillä on kai sitten riittävän yhtenäinen pohja.

Nykyäänhän kaikki nämä viisi suurta herätysliikettämme herännäisyyttä ehkä lukuunottamatta ovat jakautuneet useampaan organisaatioon ja / tai joukkioon. On vähän makukysymys puhuuko niistä jokaisesta omana herätysliikkeenään. Monilla on vahva yhteinen pohja, mutta kuitenkin itsenäiset organisaatiot ja isot erot. Mitä käytännön merkitystä on vaikka sillä, että Lapin vanhimpien johdossa olevat esikoislestadiolaiset ja uusheräys ovat molemmat lestadiolaisia, jos he eivät mahdu samoihin seuroihin? Ei näitä siksi ihan niputtain voi käsitellä. Ja sitten on näitten kaatoluokkien ihan ulkopuolella olevia ryhmiä, kuten uukuniemeläisyys.

Summa summarum, viisi suurta on passeli yksinkertaistus, mutta on hyvä tiedostaa, että se on vain yksinkertaistus. Et voi vaikka todeta esikoiselle, vanhoilliselle, rauhansanalaiselle ja uusheränneelle että tehän olette kaikki lestadiolaisia, eli samaa porukkaa siis. Joissain liikkeissä kuten viidesläisillä ryhmien rajat ovat paljon loivempia, mutta joku merkitys niilläkin sentään taitaa olla.

4 tykkäystä

Onko jollakulla jotain sitä vastaan, jos tämä keskustelu siirretään edellä linkitettyyn julkisen puolen keskusteluun samasta henkilöstä?

2 tykkäystä

Ainakin minun kotiseudullani tuolla ei ole ollut juuri mitään merkitystä, koska ev.-lut. kansankirkon papit eivät ole lestojen mielestä oikeassa uskossa olivatpa sitten miehiä tai naisia. Se minua jaksaa ihmetyttää, että miten ev.-lut. kansankirkko kuitenkin kelpaa lestoille työnantajaksi vaikka heidän muut työntekijät eivät oikeita uskovaisia olekaan. En ole ikinä oppinut ymmärtämään lestojen sakramenttikäsityksiä. Niissä ei tunnu olevan mitään logiikkaa.

Vl näkökulmasta kirkko ei ole juuri sen kummempi työpaikka kuin vaikkapa Keskon varasto tai Osuuspankki.

1 tykkäys

Niin, veeällien eli SRK-lestadiolaisten. Mainittu pappi on eri haaraa.

Ovatko lestadiolaiset papit kirkon palkkalistoilla? Mielestäni eivät, ainakaan pääsääntöisesti, kuten eivät muidenkaan herätysliikkeiden papit ja työntekijät. He ovat kyseisen oman herätysliikkeensä palkkaamia, ainakin kun on kyse omista jumalanpalvelusyhteisöistä.

En tosin tunne lestadiolaisen käytäntöjä, mutta Sleyn, Kansanlähetyksen, Suomen Raamattuopiston ja vastaavien työntekijät palkkaa kyseinen järjestö.

Kyllä ovat. Löytyy kymmenittäin ja kanttoreita paljon myös.

1 tykkäys

Jeps, ovat siis paikallisseurakuntien työntekijöitä jotka uskovat vanhoillislestadiolaisittain, eivät rauhanyhdistyksen työntekijöitä. SRK-laiset pystyvät tähän, koska heille kirkko rinnastuu enemmän maalliseen työnantajaan. Jos taas kirkkokin nähdään Jumalan valtakunnan ilmentymänä, silloin naispappeus yms voi enemmän nousta ongelmaksi. Ja lestadiolaisia kanttoreita on tosiaan aivan valtavat määrät, mutta heillä voi olla myös tiettyjä rajoitteita (esim. ei kevyttä musiikkia, ei konsertteja paitsi jos sitä ei sanota konsertiksi vaan lauluillaksi ja siinä on pieni hartausosio mukana) joiden takia seurakunnat voivat mieluummin valita jonkun muun nykypäivänä.

2 tykkäystä

Ihmettelen vain, koska lestadiolaiset, nimenomaan vanhoillislestadiolaisuudessa, eivät käytännössä osallistu muihin kuin omien pappiensa jumalanpalveluksiin. Muita he pitävät vääräuskoisina.

Esimerkiksi Helsingissä ja Vantaalla lestadiolaisilla on omat kokoustilat, vaikkakin myös seurakunnat antavat paikoitellen tilojaan heidän käyttöönsä joitain kertoja vuodessa. Silloin niissä ei saa toimia muut kuin lestadiolaisten omat papit. Mutta varmasti lestadiolaistaustaisia kirkon työntekijöitä löytyy paljonkin jossain päin Suomea. Silloin he eivät vain edusta itse omaa liikettään.

Ilman muuta, ja jos nyt puhutaan nimenomaan rauhanyhdistysten väestä, joita vanhoillislestadiolaisiksi yleisesti nimitetään, ja joiden seurakuntaoppiin on muutaman vuosikymmenen ajan kuulunut ajatus Jumalan valtakunnasta eli todellisesta seurakunnasta mikä rajoittuu (lähinnä, kai) nimenomaan SRK:n eli Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen toimintaan - niin kyllä heidän “omia” pappejaan on kirkon töissä paljon. Samoin edellä mainittuja kanttoreita. Suomalainen kirkkomusiikki perinteisessä muodossaan tuntuu jopa lepäävän tukevasti Ry-väen kasvatustyön varassa. Tämä näkyy esim. siinä miten heidän perheittensä lapset osaavat virret mennen tullen. Heidät laitetaan musiikkiopistoihin ja myöhemmin todella moni opiskelee kanttoriksi. Naispuolisista kanttoreista moni viettää suuren osan työelämäajastaan hoitovapailla, mutta sitten taas palkkatöihin takaisin, ja varsin monen virka lienee vakituinen kaiken aikaa. Tunnettuja laulajia on myös lestadiolaiskanttoreista tullut monia. Osa heistä on keskittynyt kirkkomusiikkiin ja ehkä muuhunkin klassiseen, osa on luonut oopperaurankin.

Pitää taas hiukan tuoda toinen näkökulma tähän “voi kauheaa niitä kun eivät pidä kirkkoa minään” -ajatukseen.
Sillä on tietenkin totuuspohjansa ja tuo omituinen seurakuntaoppi puhumattakaan hoitokokouksista ja muista ikävistä asioista eivät ole kuvittelua.
Mutta toisaalta on niin, että käytännössä kun tuntee ihmisiä, on erittäin vaikea tuomita heidän ajatteluaan ja uskoaan. Luulen myös että yksityisesti ja myös käytännön ratkaisuissa on koko ajan menossa lieventyminen. Musiikkikäsitys on laajentunut. Internet on avannut keskustelu- ja myös muuta kulttuuria. Enkä näe että vl-papit olisivat jotenkin epärehellisesti kirkon hommissa. Mielestäni he tekevät hyvin työnsä ja itse asiassa on kaikissa herätysliikepapeissa ollut kautta aikain samaa piirrettä: Seurakuntatyössä he ovat kristinuskon opettajia, kirkon “virkamiehiä” ja seuroissa sekä oman väen kokouksissa (myös evankeliumijuhlissa yms., muissa liikkeissä) jotenkin kokosydämisemmin ja vapautuneemmin omaa uskoaan harjoittamassa.

Lestadiolaisuus on erityispiirteistään huolimatta vain yksi osa pietismin perinnettä. Siis sitä että on kirkko, joka on periaatteessa hyvä ja kansalle tärkeä, ja sitten on sisäpiiri, “oma kirkko”, oma joukko, herätykseen tulleet, uudestisyntyneet jne jne. Eikä ole yksinkertaista vastausta siihen, onko tämä kaksinaisuus ollut näinä vuosisatoina hyvä vai huono asia. Luultavasti herätysliikkeitä on tarvittu.

Summa summarum, ei kirkko ole yhdentekevä lestadiolaisille. Myös Rauhanyhdistysten ihmiset haluavat olla kirkon jäseniä ja sen töissä. Maallikkojohtajat lienevät myös selvästi syvemmällä niissä liikkeen erityisopeissa kuin papit, kanttorit jne.

Edit.
Oleellinen ja ilmeisesti hyvin vahva erityispiirre lienee synninpäästö. Sen voi useiden lestadiolaisten ryhmien mielestä antaa vain toinen lestadiolainen. Se on heille “sakramentti”. Muissa asioissa luulen että he eivät ole niin yksimielisiä ja ehdottomia.

Suvussamme on ollut tätini avioliiton kautta tulleita vanhoillislestadiolaisia, joiden toimintaa olen nähnyt vuosikymmeniä, joten tunnen aihetta. Myöhemmin nämä sukulaiset ovat irtaantuneet lestadiolaisiudesta. Raja oikeiden uskovien ja muiden välillä on heille päivänselvää. Vain vanhoillislestadiolaisuudessa on oikeita uskovia.

Voi hyvin olla, että heitä on kirkon palveluksessa, mutta ihmettelen vain yhteistyökykyä muiden kanssa tällöin. Heillä on kuitenkin paljon omia tiloja, joissa he pitävät tilaisuuksiaan. Olen osallistunut joitain kertoja niihin, kuin myös normaalin seurakunnan kirkossa järjestettyihin lestadiolaistilaisuuksiin, joihin ei hyväksytä muita pappeja samanaikaisesti.

Vertasin tilannetta muihin kirkon sisällä toimiviin herätysliikkeisiin ja jumalanpalvelusyhteisöihin, joissa työntekijät ovat joko yhteisön tai liikkeen palkkaamia ja tein siitä oletuksen, että vanhoillislestadiolaisuudessa tilanne olisi samanlainen. Nähtävästi näin ei ole, vaikka yhteistyöedellytykset ovat paljon pienemmät kuin kirkon muissa herätysliikkeissä ja jumalanpalvelusyhteisöissä.

Viittaan edellä kirjoittamaani, mutta lisään että erityisesti tällaiset heitot osoittavat suurta tietämättömyyttä.
Ei maailma ole mustavalkoinen eikä kirkkomme ole kaikkine eri suuntineen ja liikkeineen mikään helppojen heittojen kohde.

On hyvä oppia ajattelemaan, että ihmiset eivät ajattele samalla tavalla. :upside_down_face:

Tässä yhteydessä se johtaa mm. siihen että kun hyväksyy sen että kirkko voi olla ihmiselle jotain tältä väliltä: koko elämä, tärkeää elämässä, melko tärkeää omassa elämässä, melko tärkeä tälle kansalle, melko yhdentekevä, yhdentekevä… - niin ehkä Keskon varasto on kuitenkin eri kategoriaa.

Ihmiset uskovat myös siten että kaikki ei ole virtaviivaista eikä varsinkaan rationaalista. Kaikki meistä.

Tilannehan on viime vuosina ja kymmeninä muuttunut kun messuyhteisöt ovat kasvaneet ja niitä on syntynyt.

Aikaisemmin oli huomattavasti samanlaisempaa. Oli kirkon pappeja pilvin pimein, jotka olivat herätysliikeväkeä. Liikkeiden jäsenet kävivät kirkossa, ja erityisesti silloin kun “oma” pappi oli vuorossa. Erottautumista ja kaikenlaista kähinää on riittänyt. Samoin yhteistyötä, erilaisilla ehdoilla ja painotuksilla.

En kiistä siis erityispiirteitä SRK:n ihmisten osalta.
Mutta haluan ravistella vähän silti. Ei tämä ole niin simppeli juttu.

Tämä on kyllä totta ja osin vieläkin. Messuyhteisöt ovat liikkeiden oma tapa vastata vaikeaan tilanteeseen. Naispappeuden alkaessa monien toimintaedellytykset vain menivät niin kapeaksi, että vaikeuksia tuli. Vrt Kankaanpään eläkkeelle jäänyt kirkkoherra Keijo Rainerma, jota yritettiin kammeta pois vaikka kuinka. Hän oli kansanlähetysläinen, mutta sama ongelma on ollut sleyläisilläkin.

Ehkä näin. Sukulaiseni mentyä töihin lestadiolaisten ‘kommunisti’ - leimalla varustetun osuusliikkeen palvelukseen, vaikeudet vasta alkoivat. Kun vielä oli ex-mannekiini ja naisten vaateosaston johdossa, niin paha oli.

Mitenkähän EV.lut. kirkko nykyisin määrittelee lahkon?!?

Evl kirkon virallinen epävirallinen kanta on

Lahko

Lahkolla tarkoitetaan jonkin uskontokunnan yhteydestä irtaantunutta ryhmittymää, jolla on jotakin painokkaita opillisia erityiskorostuksia. Uskontokunnan valtavirran näkökulmasta lahko saattaa olla jopa harhaoppinen, toisaalta taas lahkoon kuuluvat henkilöt katsovat edustavansa uskonnon puhdasoppisinta tulkintaa. Lahkot edellyttävät usein jäseniltään suurta omistautumista, sitoutumista ja yhdenmukaisuutta. Lahkosta luopuminen saattaa olla hankalaa ryhmäpaineen vuoksi

Esim ortodoksinen kirkko ei ole lahko, vaikka se irtautui luterilaisesta kirkosta 1054, koska ortodoksisuudesta luopuminen ei ole tilastollisesti kovin hankalaa.

D

Lestadiolaisuudesta ei kai kuitenkaan lahkoa saada?!? Vaikka vääräoppisina valtavirta luterilaisuutta pitänevätkin…

Ei sitä lahkona pidetä. En ainakaan itse. Tulen hyvin juttuun VL:n kanssa. Vaikka en olekaan uskomassa heidän mielestään. EI se mitään. Se on ihan arkipäivää työssäni.

D

3 tykkäystä

Periaatteessa lahko tulisi määritellä suhteessa kristinuskoon, eikä suhteessa johonkin kirkko-organisaatioon. Lahkoutuminen alkaa heti kun poiketaan kristinuskon mukaisesta vanhurskauttamiskäsityksestä ja kun ollaan sillä tiellä niin pitkällä, että jonkun ryhmittymän käsitykset peittoavat kristinuskon mukaisen opin siitä miten ihminen pelastuu, on syntynyt harhaoppinen lahko. Tällainen lahko voi ihan hyvin olla isokin kirkkokunta. Toisaalta ihan minkä tahansa lahkonkin sisällä voi olla paljonkin kristittyjä, jotka eivät jaa lahkonsa käsityksiä, vaan uskovat Kristuksen sijaisovitukseen.

1 tykkäys