Tampereella kolehdin voi maksaa jo mobiilisti

Tämä taitaa olla ihan oikea ongelma. Sähköiset ratkaisut eivät ole ainakaan vielä ihan yhtä näppäriä, kuin kolehtiastian kanssa kulkeva tyyppi. Ja älypuhelimen näppäily kesken liturgiaa vie huomion helposti muualle kuin Jumalaan.

Niin kuin olen aikaisemminkin ilmaissut, pidän käteiskolehdin keruuta messun aikana teologisesti tarpeettomana ja käytännöllisesti vanhanaikaisena.

Käteislahjoitusten osalta pidän hyvänä kirkon takaosassa olevaa kiinteää lipasta, mutta sitä en osaa sanoa, mikä olisi hyvä ratkaisu minun kaltaisilleni ihmisille, jotka eivät lainkaan käytä käteistä rahaa. Kortin vinguttamiseen tai puhelimen räpläämiseen kirkossa en haluaisi mennä.

2 tykkäystä

Kallistun tälle kannalle. Hoidan itse maksuni sekä hiippa- että seurakunnalle kasvavassa määrin omalta työpöydältäni verkkopankin välityksellä. Messussa kolehdin kerääjä joskus mulkoilee, kun käsi ei ojennu kohti haavia (kori se kyllä meillä päin on), mutta siinähän mulkoilee.

Mobiilimaksamisen kaltaisista moderneista kotkotuksista en tiedä mitään.

1 tykkäys

Minä pidän erilaisia käteiskeräyksiä hyvänä juttuna mm. yhteisöllisyyden vuoksi. Ja ne myös muistuttavat niitä, jotka eivät muuten anna rahaa pois (vaikka voisivat vaikeuksitta antaa), siitä, että niinkin voi tehdä.

Kolehdin suhteen pätevät mielestäni samat näkökulmat. Toki ihan vain oman elämäni käytäntöjä ajatellen se sekä lipaskeräykset ovat turhia.

4 tykkäystä

Mielenkiintoinen huomio. Yhteisöllisyys on kyllä tärkeää ja kaikki sitä vahvistavat elementit ovat ihan plussaa.

Sinänsä lähimaksu ja esim. 5€n tai 10€n valmiiden täpättävien summien laittaminen näytölle kirkon takaosaan olisi aika helppo ratkaisu ja vastaisi keräyslipasta.

Käteiskolehti on paras, voi antaa sopiviksi katsomilleen kohteille, yleensä lähetysjärjestöille, sen kympin tai pari, tosin sen voi tehdä kotonakin netissä kohteille, joilla on muutenkin keräyslupa. Ja sitten turhemmille katsomilleen kohteille sen kymmensenttisen. Tekstiviestilahjoitustakin on kokeiltu. Ja myös Pivo-sovellus on käytössä, eli suoramaksu kännykällä tiettyyn numeroon.

T.ex. Uppsalassa on kirkon perässä digitalinen laiten, jolla voi swishata “etämaksuna*”. Se on aina auki ja lahja voi antaa myös kun kirkossa vierailee turistina tai muuten kun tulen rukoilemaan.

Muistan lapsuudesta että kolikko-kolehti vei aina huomio uhrivirren teologiasta. Uhrivirsi pitäisi olla seurakunnan kiitoslahja/uhri Jumalalle, laulu, rukous, sanat ja ehtoollisaineet. Ei vain raha.

  • Tämä sana minulle ei tuttu mutta luulen että se käy tähän.

Swish taitaa olla sama kuin Suomen pankkien Siirto. Sinänsä tuollainen puhelinnumeropohjainen juttu voi hyvin toimia lahjoitusmuotona tuollaisena kirkkoon takaosassa olevansa mahdollisuutena, mutta muuten se ehkä tuntuisi epähienolta kaivaa puhelin kesken liturgian.

Olen ollut jouluna Jumalanpalveluksessa Kristiinankaupungin vanhassa kirkossa. Siellä muistaakseni kannettiin perinteinen kolehti.

Hmmm… mobiilikolehti 1700- luvun kirkossa pilaisi tapetit ja tunnelman. Toivottavasti vanhanaikainen kolehti jää tällaisiin tilaisuuksiin.

Aa, tämä mielenkiintoinen. En oikein tunne tuo Suomesta, itseasiassa linkietty uutinen oli minulle myös vaikea. En hallitse kaikki taloustermit suomeksi. Olen pahoillani. Ehkä muuten joku tunnistaa kuvassani olevan kirkko. :wink:

2 tykkäystä

Minusta esimerkiksi kolehtihaaviin liitettävä pieni lähimaksulaite, jossa voisi olla vaikka neljä nappia (2 €, 5 €, 10 €, 20 €), voisi olla ihan hyvä ratkaisu tällaisiin.

2 tykkäystä

Lapset tykkäävät laittaa rahaa kolehtiin. Heille se on ihan plussaa jumalanpalveluksessa.

5 tykkäystä

Joo, Suomessa ei ole Swishiä, vaan ilmeisesti vastaava Siirto. Tässä nyt joku uutinen, mikä tuli Googlettamalla vastaan:

1 tykkäys

Tosiaankin kolehti on tärkeätä, myös liturgian kannalta. Lisäksi se opettaa antamaan. Kolehtia ei pitäisi mieltää omana leskenroponaan, jonka antamista miettii kohteen mukaan, vaan ennen kaikkea seurakunnan yhteisenä lahjana, johon sen osana osallistuu. Ehtoolliselle tuodaan myös vainioiden ja viinitarhojen antimet, jotka on kerätty monista jyvistä ja rypäleistä yhdeksi leiväksi ja maljaksi. Samoin kristityt tulevat yhteen yhtenä ruumiina nauttimaan Kristuksen tarjoaman lahjan, oman ruumiinsa ja verensä.

1 tykkäys

Jos noin on, niin loogisinta olisi koota kolehti kirkollisveron yhteydessä ja jakaa se sitten tasaisesti kaikkiin kohteisiin.

2 tykkäystä

Ei olisi. Toki kirkollisverossakin kannetaan yhteistä lahjaa - toki pakolla. Kolehdin on tarkoitus muistuttaa kuitenkin muista asioista. Omat erityislahjoituksensa voi toki helpoiten antaa haluamalleen toimijalle suoraan.

Ihan ymmärrettävää on se, että nykyään on käteisen käyttö vähentynyt ja itselläkin on joskus käynyt niin, ettei ole muistanut varata käteistä kolehtihaaviin. Joskus on pitänyt kirkkoon lähtiessä kolata kaikki taskut ja laatikot läpi ja onneksi jotain ruotsin kruunuja aina jostain on löytynyt.

Vero ei pyhitä. Kristillisen hyväntekeväisyyden funktio ei ole vain parantaa köyhän materiaalisia olosuhteita vaan myös jumaloittaa lahjan antajan.

Ymmärrän näkökulman. Itse suhtaudun kuitenkin esim. kolehtiin paljon arkisemmin; mielestäni kolehdilla (jota kirkollisverokin tavallaan on) pyritään huolehtimaan oman kirkon juoksevista kuluista sekä vastaavasti kirkon omista köyhistä ja hädänalaisista jäsenistä.

Ei siis keiden tahansa random-köyhien jossain toisella puolella maapalloa, vaan pyrkimys on huolehtia oman talon väestä - silloinkin kun autetaan kaukomaille, autetaan nimenomaan siellä olevaa paikallista seurakuntaa ja sen uskovia.

Ketään ei kehuta sen takia, että hän pitää huolta sisaristaan ja veljistään. Ei kukaan saa kiitosta oman väen auttamisesta, se kuuluu vain asiaan arkisena asioiden hoitamisena.

“Köyhät teillä on luonanne aina”, on kiinnostava toteamus, sillä siihen sisältyy monia tasoja. Voi ajatella, että ajatus on se, että kirkossa tulee aina olemaan köyhiä. Voi ajatella, että kirkon luona - kuitenkin sen ulkopuolella - tulee aina olemaan köyhiä. Voi ajatella, että köyhät tulevat anomaan ja kolkuttamaan aina. Tai voi ajatella, että köyhät tulevat olemaan uskovien luona aina - siis myös taivaassa ja Uudessa Jerusalemissakin. Heistä ei siis pääse eroon maksamalla, auttamalla, ruokkimalla tai muuten vaivaa näkemällä! He kuuluvat asetelmaan, olimmepa rikkaita tai köyhiä, ahkeria tai laiskureita.

Itse en näe siis kirkon tehtävää niin kuin liberaalit vasemmistolaiset sen näkevät: että kirkko olisi järjestö köyhyyden ja aineellisen epätasa-arvon ja puutteen poistamista varten. Jos olisi niin, niin kirkko ei eroaisi millään olennaisella tavalla mistään maallisista hyväntekeväisyysjärjestöistä. Pidän mielekkäänä sitä ajattelutapaa, jossa kirkon kuuluu pyrkiä huolehtimaan uskonveljistä ja -sisarista, koska he ovat oman talon väkeä. Hengellinen sukulaisuuskin jo velvoittaa meitä tähän. Uudessa testamentissakin p. apostoli Paavali kerää rahaa nimenomaan lähettääkseen sen köyhille seurakunnille. Kirkko vihki diakonit auttamaan kirkon köyhiä leskiä - ei siis keitä tahansa köyhiä, vaan pyrkimys oli huolehtia oman talon väestä niin, etteivät nämä olisi sortuneet johonkin sopimattomuuteen ja siten antaneet vastustajille aihetta syytöksiin. Kun tarkkaan lukee, niin huomaa, että koko ajan kehotettiin nimenomaan auttamaan uskovien omaa väkeä.

Sen sijaan ulkopuolisten auttamisesta ei pidä ottaa neuroottisen pakkomielteistä “missiota”, sillä siinä herkästi vain uuvuttaa itsensä. Ulkopuolisia voi autella sen verran kuin iloisin mielin jaksaa ja huvittaa ja kun sopivia tilanteita auttamiselle sattuu tulemaan vastaan (laupias samarialainen!), mutta ei ole mitään velvollisuutta esim. matkustaa toiseen maahan tarkoituksenaan “poistaa Afrikan nälänhätä”.

Mielestäni moni kristitty uupuu auttamisen taakan alle ja jopa menettää uskonsa, koska he ymmärtävät tämän väärin. Heille köyhyyden ja muun aineellisen puutteen poistamisesta tulee pääasia. He ottavat yksinkertaisesti liian ison taakan.

Silloin jos autetaan jotain ulkopuolisia, on helpompi nähdä anne t. lahja eräänlaisena uhrina, koska siinä ei ole kyse oman talon väen huolehtimisesta.

Miksei yhtä hyvin voida ajatella, että kirkollisverolla on sama vaikutus?

Minusta niin voi ajatella. Vaikkakaan en ole jumaloittaa-termiä valmis käyttämään, puhun ennemmin yksilöllisesti ja yhteisestä hengellisestä rakentumisesta ja muusta tylsemmästä.

Vaan erokin on selvä: Me ihmiset, ainakin hurja enemmistö meistä, koemme yleensä konkreettiset eleet ja näkymät vahvemmin kuin sellaiset, joita ei voi koskea eikä nähdä. Ainakin minulle - ja uskon, etten ole tässä yksin - pienen summan paneminen kolehtihaaviin ja myös kolehti yhteisenä toimituksena ovat kokemuksena paljon vahvempi juttu kuin rahan siirtäminen tililtä toiselle, saati sitten automaattisesti sujuva verojen maksu.