Teologi Saran seksiajattelu

“Saran elämä muuttui täysin. Hän kuvailee itseään villiksi nuoreksi, mutta pian hän oli tehnyt täyskäännöksen.”

Hyvä ajatus.

“– Koska ihminen ei voi elää täysin synnittä, heilahtelin ääripäästä toiseen. Heitin hanskat aina hetkellisesti tiskiin, kun tajusin, etten voinut suorittaa elämääni täydellisesti. Hieman myöhemmin palasin synnittömään elämään ja kaduin tekojani.”

Vaikkei ihminen voi elää täysin synnittä harvempi pyhyyttä kohti pyrkivä käy polkua, jossa ollaan vuoroin tilassa jossa vaikka viinaa kuluu tolkuttomasti, ja seuraavaksi palataan raittiuteen. Jotkut toki käyvät tuollaista polkua, ja voimia heille sillä polulla.

"Oltuaan liikkeen toiminnassa vuoden–parin verran Sara alkoi irtaantua sen opetuksista. Paine olla täydellinen purkautui toiseen ääripäähän heittäytymisenä.

– Nuorempana maailma näyttäytyi mustavalkoisena. Koska en pystynyt elämään puhtaasti, luovutin ja ajattelin, että jos en kelpaa Jumalalle, sitten vain sekoilen.

– Minulla oli vahva vaihe, jonka aikana ajattelin, että Jumala, jos olet olemassa, ota minusta koppi, koska en jaksa taistella puolestasi.

Nyt Sara opiskelee teologiaa ja haluaa toimia pappina tulevaisuudessa. Jumala otti hänestä kopin, kuten hän toivoi.

– Vertauskuvallisesti tietenkin, Sara hymähtää.

– Minulle tuli pikkuhiljaa ajan kanssa vahva fiilis ja varmuus siitä, että kelpaan jumalalle myös tällaisena, ilman ponnistelua."

Ei kuulosta kristinuskolta, että ihminen olisi hyvä sellaisenaan. Toki teologisessa varmasti monessa kohtaa noin opetetaan sen opettajien ollessa tutkijoita, joiden usko jäi opiskeluaikoihin.

“– Kaikki, mitä Raamatussa lukee ja jolla perustellaan esimerkiksi homoseksuaalisuuden tai esiaviollisen seksin synnillisyys, on kuitenkin siihen kulttuuriin ja aikaan sidottuja, jolloin Raamattu on kirjoitettu. Samojen perustelujen käyttö tässä ajassa on absurdia!”

Samalla logiikalla voi kertoa kaiken Raamatussa olevan olevan absurdia ja nykyaikaan soveltumatonta.

"Ajatusmaailmaa on muovannut myös feminismi, josta Sara kiinnostui joitain vuosia sitten.

– Naisille ja sukupuolivähemmistöille on asetettu tiukat lokerot siitä, kuinka seksuaalisuutta saa harjoittaa ja tuoda esiin. Jos mies harrastaa paljon seksiä, hän on kova peliäijä, mutta nainen on ■■■■■."

Mikäli missään kristillisessä yhteisössä opetetaan paljon irtosuhteita harrastavan miehen olevan peliäijä on kyseinen yhteisö rajusti kristillisyyden vastainen.

“– Toivoisin, että yhteiskuntaan saataisiin lisää keskustelua siitä, kuinka terveellinen, hyvä ja kaunis asia seksuaalisuus on. Se, että nainen harrastaa paljon seksiä, ei ole keneltäkään pois.”

Nyt siis Sara ottaa jo Jumalan paikan kertomalla mikä on moraalisesti oikein. Millä oikeudella hän kuvittelee tietävänsä erityisesti muiden puolesta?

"Ajan kuluminen on auttanut Saraa myös ymmärtämään paremmin omaa seksuaalisuuttaan. Hän on tunnistanut vasta viime vuosina olevansa biseksuaali.

– En ole ikinä taistellut kaapista tulon kanssa, mutta olisin tullut sieltä ehkä aikaisemmin, jos minulla ei olisi tätä taustaa. Minulla meni pitkään oivaltaa, että kumppanini voisi olla myös nainen."

Mitens Sara olisi voinut tulla aiemmin kaapista, jos vasta viime vuosina on ylipäätään tunnistanut olevansa biseksuaali?

"– Nyt näen, että seksuaalisuus on kaikessa moninaisuudessaan Jumalan lahja.

– Seksi on ihana ja kaunis asia. Jos kaikilta osapuolilta on siihen suostumus, siinä ei ole mitään likaista tai syntistä."

Esimerkkinä Naantalissa hevostallin omistajapariskunta käytti hyväkseen ainakin kymmentä alaikäistä heppatyttöä. Se on sellainen Jumalan lahja. Aivan kuten päihteissäkin jokainen aidosti rehellinen ihminen joutuu myöntämään, että on ihmisiä jotka eivät noita asioita hallitse. Kyllä alkoholistiltakin tulee suostumus juomiseen, kun viinaa ja viinanhimoa on, eikä se tee asiasta mitään Jumalan lahjaa.

Sitten puhutaan jo jonkinasteisesta sivistyksestä, kun huomaa seksuaalisuuden sisältävän valtavan voiman ihmisessä, jota kukaan ihminen ei voi hallita. Vaikuttaa mm. alitajuntaan automaattisesti. Tällöin siis me kaikki ihmiset olemme samassa asemassa aina, kuin alaikäisten katsotaan olevan tupakan ja alkoholin suhteen.

//

Yleisesti Saran jutussa olisi ollut parempi olla myös sukunimi mukana. Vielä parempi sukunimi, ja joku foorumi jolla voisi suhtautua kannustavasti, kriittisesti tai miten nyt haluaakin aikuinen Saran ajatuksiin.

1 tykkäys

Joissain kristillisissä suuntauksissa ajatellaan, että jos joku luopuu uskosta tai liberalisoituu kovasti, hän ei ole koskaan oikeasti uskossa ollutkaan. En yleensä kannata tämäntyyppistä ajattelua, mutta yksi sitaatti tästä jutusta pistää miettimään tässä tapauksessa:

“Ajattelin, että jos suoritan elämääni mahdollisimman oikein ja hyvin, kelpaan Jumalalle ja pääsen taivaaseen.”

Tämä ilmaus voi olla toimittajan väärinkäsitystä, koska haastatteluja aina editoidaan eikä suorakaan sitaatti ole välttämättä täysin suora. Mutta jos tämä on oikein, niin täytyy sanoa, että aika hukassa on Sara ollut vapaasuuntaisessa liikkeessä pyöriessään. Tuossa on nimittäin silloin ymmärretty väärin niin äärimmäisen perustavanlaatuinen asia kristinuskossa, että on siinä ja siinä, voidaanko edes puhua kristinuskosta. Paljon vakavampi virhe kuin lahkon ylilyönnit tai Saran nykyinen liberaalius.

1 tykkäys

Milloin saamme lukea jonkun nuoren naisen tai miehen kertomuksen siitä kuinka kristinusko tai kirkko pelasti hänet kaikenlaisia seksuaalisia kokeiluja ja sukupuolisen identiteettinsä kyseenalaistamista ruokkivasta hedonistis-individualistisesta kulttuurista hellän yhteisöllisen kristinuskon tai kirkon syliin?

8 tykkäystä

Seksuaalisuus on niin intiimin henkilökohtainen alue, ja siihen liittyvät hurjastelut (ne lopettaneelle) ehkä niin häpeällinen menneisyys, ettei sitä tahdo tuoda esiin enää selvittyään parempaan elämään.

On paljon komeampaa boastailla omalla “vapautuneisuudellaan”, kuin huomattuaan kokemuksen kautta, että se “vapaus” itse asiassa orjuutti ja kahlitsi enemmän kuin pidättyväisempi elo, tunnustaa oman lankeemuksensa ja hillittömän hedonisminsa aiheuttama tuhon tie, jolta sai taistella ulos.

2 tykkäystä

Asia mitä näiltä liberaaliteologeilta on koskaan ole havainnut on, että kun he ensin julistavat sen ja sen Raamatun sanoman vanhentuneeksi, niin eikö päähän pälkähdä, että tällöin sen pohjalta pitäisi tehdä ja pystyä tekemään kokonaisvaltaisesti kestävää teologiaa. Tuo jätetään nyt tekemättä, ja kuvitellaan kaikkien ihmisten olevan sellaisia, etteivät he näe ettei keisarilla ole vaatteita.

Ajattelussa jossa on yksi kumppani ja tämän kanssa eletään myötä- ja vastamäet on omien ongelmallisuuksiensa lisäksi tietenkin myös valtava rikkaus. Oletetaan vaikkapa, että avioliitossa mies ja auton alle ja joutuu pyörätuoliin. Liberaalissa ajattelussa sehän on selkeä kriisi ja eron paikka. Kun ei kumppani enää täytäkkään ulkoisia vaatimuslistoja. Samassa pyörätuolipotilas tippuu jonon viimeiseksi, koska seksihurjasteluihin, saati ihan sitten parisuhteeseen kelpaa vain A-luokka.

Ainoa millä tuollaiset voi liberaaliteologialla selittää millään muodoin kestäväksi teologiaksi on kieltää todellisuus. Eli juurikin esimerkiksi se, etteikö ulkonäöllä, varallisuudella jne. ulkoisella muka olisi merkitystä. Tai vastavuoroisesti kieltää koko evankeliumi, eli huutaa lällätillällällää minä olen rikas, kaunis, nuori jne. ja jos muut eivät ole niin homehtukaa elämäänne.

Josta mennään siihen, mikä itseäni on ihmetyttänyt aina. Jos joku ei tykkää evankeliumin sanomasta, niin tämähän on ok . Mieli voi muuttua elämän varrella, mutta on toisaalta hyvä olla itselleen rehellinenkin. Mutta miksi mennä lukemaan teologiaa, jos se ei missään muotoa kiinnosta?

1 tykkäys

Itsekö tämän keksit, vai onko ihan lähdettä sille, että liberaalin seksuaalietiikan kannattajat ajattelisivat näin? Väittäisin, että yleensä homma ei mene tällä tavalla.

En varsinaisesti ole itse asiaa keksinyt, vaan yrittänyt ymmärtää ilmiötä.

No naisten osalta on täysin selvää, että nykyaikana heistä lähestulkoot kaikki pyrkivät kaunistuttamaan itseään. Merkittävän syyn ollessa se, että tällöin he ovat enemmän miesten mieleen. Ja miehenä ainakin on itselleni ja väittäisin että oikeastaan kaikille miehille asia niin, että luontainen vietti hyvin suurelta osin liittyy fyysiseen kauneuteen. Tämän yläpuolella sitten voi olla esimerkiksi ideaaleja, tai uskonnollisia ajatuksia miten tulisi toimia. Lisäksi tietenkin molemmilla sukupolvilla voi olla esimerkiksi huono omatunto mallia nuorena alkoholia nauttineena päätyy tilanteisiin, joita katuu. Jossa siis vietti ajautuu ristiriitaan omantunnon kanssa. Johon ratkaisu nykyisellä liberaalilla kulttuurilla käsittääkseni on ohittaa omatunto, ja hyväksyä vietti osana omaa olemista.

Eikö nykyajan liberaalissa ajattelussa miehet ja naiset sekaisin ilman, että sukupuoliakaan varsinaisesti olisi ajattelu ole juurikin yllä kuvattua? Jossa on ymmärrettävää, ja suorastaan suositeltavaa jättää kumppani vaikeukisen edessä, koska muutoin se voisi häiritä omaa menemistä ja mennestystä.

Jos liberaali ajattelu nykyaikana onkin jotain ihan muuta, kuin mitä yllä kuvaan millaista se sitten on? Ja mitä edustaa taas yllä kuvaamani nykyaikaan hyvin yleinen ajattelu?

Mikäli taas yllä kuvaan vain maallista liberaalia ajattelua, niin miten kristitty liberaali ajattelu olennaisesti eroaa siitä?

3 tykkäystä

Avaan vielä miksi tuollainen teologia on kristinuskon sisällä täysin kestämätöntä.

Elämänfilosofisen, kristinuskontapauksessa teologisen, viitekehyksen sisällä pitää pystyä muodostamaan kokonaiskuva opista. Eli vastaamaan kaikkiin vaikeisiinkin kysymyksiin niin, että se myös vastaa oppia.

Seksuaalisuudessa vaikkapa joku esittää kysymyksen, että kumppani petti. Ja jos vastaus on että joo siinä oli kaksi halukasta, jotka harrastivat seksiä yhdessä on kyseinen vastaus hyvin rajussa ristiriidassa koko Raamatun kanssa. Ja ei minkään yksittäisen Raamatun kohdan kanssa, vaan ihan koko Raamatun. Ja kun sen elämänfilosofian pitäisi siis maalata ideaali siitä, miten meidän tulisi elää niin, että tulisimme kykyjemme mukaan enemmän Jeesuksen kaltaiseksi. Jeesusko pettäisi?

Näin ollen liberaaliteologia on kammottava oppirakennelma. Jos taas ymmärrän jotain väärin ihan mielelläni kuuntelen. Syntymälahjana olen sen hyvän ominaisuuden saanut, että avoimin mielin voin miltei asiassa kuin asiassa kantojani muuttaa, mikäli toisten argumentit ovat parempia. Jos eivät ole jatkan tietysti omissa aiemmissa ajatteluissani.

2 tykkäystä

Ei pidä paikkaansa. Nykyajan nuorista naisista suuri osa on ns. laihaläskejä, jotka eivät todellakaan pyri kaunistautumaan. Huomattavan suuri osuus heistä lisäksi tärvelee ulkonäkönsä naamalävistyksillä, tatuoinneilla ja räikeillä hiusväreillä sekä tukan ajelemisella siiliksi. Ne, jotka pyrkivät klassiseen naisellisen kauniiseen tyyliin ovat ihan marginaalissa. Niin sanotulla “kehopositiivisuudella” tarkoitetaan lähinnä pyrkimystä sairaalloisen ylipainoisuuden tekemistä hyväksytyksi.

Ei tuokaan pidä paikkaansa. Tuo olisi todennäköisesti aivan totuudenmukainen kuvaus tapahtuneesta: kaksi halukasta harrasti seksiä.

Mistä muustakaan siinä olisi kyse? Tuohan ei kerro mitään siitä, miten asianosaisten olisi pitänyt toimia, miltä peyetystä osapuolesta tuntuu, tai mitä kenenkin osapuolen pitäisi seuraavaksi tehdä. Pettämisessä on kyse siitä, että joku toinen himottaa, tulee tilaisuus ja siihen tartutaan. Ei sen toteaminen ole millään tavalla “Raamatun vastaista”. Raamattu on hyvin suora tällaisissa. Vanhassa testamentissa on kuvauksia pettämisistä.

1 tykkäys

No juuri tuota yritin kirjoittaa, että se analyysi jää siihen, että kaksi halukasta harrasti seksiä. Eikä sitten jatketa miten olisi pitänyt toimia, koska sehän nyt on vallan epäliberaalia sellaista tehdä.

Henkilökohtaisesti kyse on lähinnä turhautumisesta. Miten näen oikeastaan koko Suomen tällä hetkellä on se, että tämän maan ihmiset on petetty raskaasti. Ja kukaan ei tule ottamaan mitään vastuuta siitäkään, koska ideologia juuri on se, ettei sellaista tarvitse koskaan tehdä.

Tautiin luonnollisesti kuuluu myös se, että jos ylläolevaa esittää saa vastaansa automaattisesti kaikilta rintamilta sen, että Suomi erityisesti on maailman paras kaikessa, ja mistään mitään sanova on vain itse syyllinen kaikkeen kaikessa. Joka sinänsä itselleni se ja sama lähtien ihan jo siitä, että niinhän Raamattukin asian sanoo menevän. Nykyään ei syötetä leijonille ainakaan vielä, joten edistystäkin lienee tapahtunut.

Mutta joo hieman sivuun aiheesta. Yhä minulle on hämärän peitossa miten luoda liberaalia seksuaaliteologiaa niin, ettei lopputulos ole, että siinä olennaisesti jätetään heitteille suuri osa ihmisistä. Joka taas ei ole hyväksyttävä loppupäätös, jos edes esitetään että Jeesus minkääntyyppinen esikuva.

2 tykkäystä

Itse asiassa suostumukseen perustuva seksuaalietiikka kylläkin korostaa sitä, että pitää olla kaikkien osapuolten suostumus. Pettäminen ei ole hyväksyttävää, koska silloin ei oman vakikumppanin suostumusta asialle ole. Asiaa tosin käsitellään enemmän inhimillisenä sopimusrikkomuksena kuin objektiivisesti vääränä, ja sivusuhteita saa olla vaikka tuhat jos niihin on puolison lupa. Tutkimusten mukaan tilanne on silti se, että nuoret suhtautuvat nimenomaan uskottomuuteen ankarammin kuin vanhempi polvi.

No onko tuo nyt nimenomaan sitten sitä liberaalia ajattelua? Mitens olennaista siihen ajatteluun on esimerkiksi sosiaalinen painostus? Vai onko ajattelu muodoltaan sellaista, että on keksitty kasa hassunhauskoja teorioita, jonka jälkeen pakotetaan ne kulttuurin avulla toistolla ihmisten kurkusta alas, halusi tai ei.

Yleisemmin kysymys siitä onko liberaali ajattelu määrittänyt itsensä täydelliseksi? Joka voisi juurikin selittää kaiken sen dialogin puutteen joka feminismin jne. ympärillä vallitsee. Eli kasa täysin itseään täynnä olevia ihmisraaunioita keksii jotain teorioita siitä kuinka muka olla pitää, jonka jälkeen ainoa mitä tarvitaan ja tehdään on poliittiset manifestit, jolla se saadaan mahdollisemman pitkälle pakotettua kulttuuriin.

Edit. Omalle ajattelulle ihan hyvää välillä kerrata näitä. Voi olla että liberaali ajattelu pyrkii jollain muotoa kokonaisvaltaisuuteen? Ehkä? Kun ajattelin sitä seksuaalisuuden kautta, niin senkin osalta on, että sille taitaa olla äärimmäisen tärkeää hiljentää kaikki, jotka eivät sitä sokeasti tottele. Josta ajatuksena menee siihen, että se tosiaan pyrkii olemaan kokonaisselitys vaientamisen kautta pitäen teoreettisen oppirakennelman pystyssä, johon ei muutoin pystyisi koska on pohjimmiltaan irrationaalinen.

1 tykkäys

Liberaaliteologia ei tosiaan ajattele seurauksia eikä ketjuvaikutuksia "dogmeissaan. Se vain julistaa joitakin ajatuksia, teoreettisella periaatetasolla upean vapailta ja uusilta näyttäviä, mutta kannattaa tehdä vähän ajatustestausta niiden suhteen mitä ne käytännön elämässä saattaisivat aiheuttaa.

Yksi alkeellinen esimerkki:

Työelämäni huipulla pääkonttorissa eräs naispuolinen kollega alkoi tulla samaan kahvipöytään juttelemaan kanssani kun ip-kahveilla tuli tavakseni mennä cappuccinolle firman lounge-kahvilaan. Muutaman juttukerran jälkeen hän ehdotti minulle että tekisin hänelle lapsen. Hän oli 30v, muttei seurustellut eikä ollut naimisissa ja oli sitä mieltä, että jokaisella naisella olisi oikeus olla äiti. Avioliitosta tai miessuhteesta riippumatta. Hän ei kuitenkaan tahtonut minua spermanluovuttajaksi, vaan että lapsi tehtäisiin ihan luonnonmenetelmällä, mutta suhdetta kanssani hän ei halua.

Olin siis jotenkin täyttänyt hänen kelpoisuuskriteerinsä. Tuolloin nuorena olin toki fyysisesti kondiksessa, pituus, paino ja ilmeisesti jonkin tasoinen menestys putiikissa oli tehnyt minusta tuon naisen mielestä sopivan siitossonnin, alfa-uroksen?

Olin tuolloin naimisissa ja minulla oli pari lastakin vaimoni kanssa. Mutta menin aika hiljaiseksi, en tahtonut loukata tuota naista, mutta en voinut suoralta kädeltä suostuakaan hänen ehdotukseensa. Minun konservatiivisen kristinuskoni mukaan rikkoisin pahasti kymmentä käskyä!

Fyysisellä tasolla olisin voinut ajaa suoraan kollegan kotiin ja ryhtyä puuhiin. Sen ikäisellä miehellä hormonit rullaavat liiankin vahvasti. Nainen oli lisäksi kaunis, vapaa, sivistynyt ja miellyttävä…

Mutta:

  1. Onko tosiaan aina oikeus seksiin, jos kumpikin tahtoo?
  2. Onko jokaisella naisella oikeus tulla äidiksi?

Liberaaliteologia vapauden nimissä julistaa notta on toki!

Mutta tuossa tapauksessani kannattaisi ajatella pitempään:

  • Entä jos vaimoni saisi tietää, ja menettäisin hänet ja perheeni rikkoutuisi?

  • Entä jos tuo naiskollega kuitenkin suunnitteli kaappavansa minut itselleen aviomieheksi? Ottamaan eron nykyisestä vaimostani?

  • Entä syntyvä lapsi - Onko jokaisella lapsella oikeus myös isään?

  • Onko jokaisella lapsella oikeus elää perheessä isänsä ja äitinsä kanssa?

Tässä saattaisi tulla paljon “puoliorpoja” lapsia elämään vain toisen vanhempansa kanssa, jos minulla tulisi ero, ja jos tekisin tuolle naiskollegalle au-lapsen.

Onneksi en sortunut tuolloin kehoni fyysisiin himoihin, enkä seurannut “vapautta” enkä mennyt vain hauskaa pitääkseni tuon naiskollegan ehdottamaan vaakapainiin. Helppoa olisi ollut langeta, tuo naiskollega oli kaunis kuin Peyton Placen Betty Anderson, (mikä ei sano nykynuorille mitään), ja me miehet helposti ajattelemme vain alapäällämme, jos ajattelemme lainkaan.

Vapaus edellyttää seurauksien ja kerrannaisvaikutusten huomioon ottamista. Vapaus edellyttää tosiaan kokonaista oppia ja moraalijärjestelmää, loppuun asti kestävää.

https://www.youtube.com/watch?v=wqQAvfKkbn0

2 tykkäystä

Tämä ketju suljettiin automaattisesti 90 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.