Toisuskoisuus, eriuskoisuus ja muut vastaavat termit

En koe loukkaavana. Mietin toki aikoinaan ev.-lutista eroamisen yhteydessä tuotakin. Mutta tuohon on helppo vastata: ei p. apostoli tuossa sitä tarkoita, että pitäisi toimia omaatuntoaan vastaan. Hänhän opettaa toisaalla, että “Seuratkaa minun esimerkkiäni, niin kuin minäkin seuraan Kristusta.” (1. Kor. 11:1) Siirtyessäni ort. kirkkoon koin täydestä sydämestäni seuraavani apostolien esimerkkiä ja seuraavani Kristusta. Paavalikin jätti entisen yhteisönsä ja sen uskonkäsitykset seuratakseen Kristusta. Voisi jopa sanoa, että uskoontulokokemuksen jälkeen hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Ei kirkkokuntaa vaihdeta yleensä kevein perustein.

Sitä paitsi logiikkasi ei toimi senkään takia, että sinun tavallasi ajattelevat pakanat ja ei-uskovat eivät koskaan hakeutuisi liitettäväksi kirkkoon, kun ajattelisivat että on Jumalan mielen mukaista “pysyä siinä asemassa, missä on kutsuttu”. Mutta eihän se tietenkään sitä tarkoita.

Luullakseni se on sanottu mm. siksi, että naimisissa olevat ja uskoon pärähtävät henkilöt eivät hylkäisi perhettään halutessaan itse lähteä seuraamaan Jumalaa. Sama juttu sotilaiden ymv. virkavelvollisuuksien sitomien ihmisten suhteen: heidän on uskoontulosta huolimatta hoidettava myös maalliset velvollisuutensa, joihin ovat kahlehditut. Kristittyyden ei saanut tulla moitteenaiheeksi uskoville. Olisi ollut kirkolle epäedullista, jos olisi levinnyt kuva, että kristityt ovat niitä, jotka hylkäävät perheensä, jättävät kilpensä eivätkä pidä työsopimuksistaan kiinni vaan karkaavat vastuuttomasti uskonsa takia ja jättävät muut siivoamaan sotkun.

Edit. Tämä meni nyt off topiciksi aika rankasti. Jos haluat jatkaa keskustelua tästä aiheesta, avaa uusi ketju.

1 tykkäys

Tasa-arvon nimissä vaadin, että yhtä kivaa tulee olla homoksi nimittely. Olkoon siis homodokseja. :heart_eyes:

1 tykkäys

Me ylistämmekin tosiaan Jumalaa ihmisinä ja ihmisäänin, kun taas luterilaiset ylistävät koneen välityksellä ja ovat siis urkudokseja.

2 tykkäystä

Enhän toki näin ajattelekaan.
Ymmärrän Paavalin opetuksen tuossa asiassa mielestäni oikein, hänhän puhuu uskovista ihmisistä joita uskoontulleet ihmiset juuri ovat.
Itsekään en koskaan olisi kuvitellut ennen vuotta -79 koskaan puhuvani Jeesuksesta kenellekään yhtään mitään.
Nyt olen kuitenkin tuon jälkeen toiminut vapaaehtoisena vankilalähettinä luterilaisen kirkon lähettämänä, tuosta on jo aikaa, mutta kuitenkin.

Offtopiciksi meni, mutta samaan aiheeseen “rönsyävä” oksa tämäkin.:wink:

Hetkinen, eikös se ole lähinnä harvojen ja valittujen hommaa teillä, lähinnä? Eli ette pahemmin ylistele?

Keskustelussa on viitattu eroihin kirkkojen opeissa.

Erojen löytämistä ja vertailua haittaa se nykytilan epämääräisyys, että mihin “opintulkintaan” evl-puolella oikein vertaisi?

Kun tuntuu, että evl-kirkolla ei ole tällä hetkellä selkeää omaa oppia. On vain joukko hyvin erimielisten pappien ja piispojen “tulkintoja” ja painotuksia. Yhdellä yhtä ja toisella toista, Helsingin painoitukset ja muun Suomen, saati paikkakunnan X painotukset. Ja yllättävän paljon kirkon sisältäkin kuuluvaa perusajatusta, että Raamattu ja oppi on niin passe, tärkeintähän on että kirkko tekee paljon hyvää…

1 tykkäys

Lähinnä, joo. Mutta kyllä osa veisuista lauletaan yhdessä, esim. kerubiveisu.

Meillä ylistetään välillä kitaran ja bändinkin johdolla, joten meillä on myös bandidokseja.

9 tykkäystä

Jo pelastuskäsitykset ovat tyyten erilaiset.
Oikeauskoisten pelastuskäsitys on “dynaaminen” (eli minulle synerginen), toisuskoisille luterilaisille riittää sola fide, sola gratia, solus Christus, jopa meille körteille, joilla ei ole ns. pelastusvarmuutta.
Eli jo luterilainen aamunavaus, jossa kerrotaan “Jeesuksen riittävän” on ortodoksilapselle harhaoppinen, jumalanpalveluksesta puhumattakaan.

“Kirkon liturgisen ja sakramentaalisen ilmapiirin viitoittamaa elämää kutsutaan kilvoitteluksi. Paaston, rukouksen ja rakkaudentekojen viitoittamana kristitty pyrkii Jumalan armoon turvautuen muokkaamaan omaa sisäistä ihmistään niin, että se ilmentäisi Jumalan alkuperäisen luomistyön ilmentämää kauneutta ja hyvyyttä. Aktiiviseen toimintaan ja hyviin tekoihin kannustavan dynaamisen pelastuskäsityksen mukaan kaiken tämän tarkoituksena on ihmisen jumaloituminen. Tämä on ortodoksisessa pelastusopissa käsitteenä yhtä tärkeä kuin lännen kristikunnan keskuudessa käytettävä termi vanhurskautuminen. Jumaloituminen ei ole panteistista, vaan ihminen säilyy erityisenä persoonana, eikä muutu olemukseltaan jumalaiseksi. Jumala säilyy Jumalana ja ihminen ihmisenä. Kyse on Jumalan tarjoaman pelastuksen vapaaehtoisesta hyväksymisestä, joka ilmenee käytännön toimina.” (Ambrosius & Haapio 1982, 14.)

Ambro ja Haapio muuten käyttävät virheellistä termiä “vanhurskautuminen”, ei toisuskoinen luterilainen “vanhurskaudu”, vaan vanhurskautetaan uskosta Jumalan aktiivisena toimena.

Luterilaisen dogmatiikan unio mystica on pitkälle samaa asiaa kuin oikeauskoisten Theosis (jumaloituminen), joskin ilman ihmisen aktiivista toimintaa, mutta sitä ei jostain syystä juurikaan markkinoida.

Myös käsitys perisynnistä ja sen seurauksista poikkeaa oleellisesti. Ortodoksinen kirkko ja muu itäinen kristikunta pitää perisyntiä ihmiskunnan langenneena olotilana, joka on Aadamin lankeemuksen seurausta. Aadamin syyllisyyden ei kuitenkaan katsota periytyvän hänen jälkeläisilleen. Ihmisen katsotaan olevan luonnoltaan osittain turmeltunut mutta periaatteessa vapaa valitsemaan pahan ja hyvän välillä. Ortodoksinen kirkko opettaa, että perisynnin jälkeen Jumalan kuva ihmisessä tosin on himmentynyt ja heikontunut, mutta kuitenkin niin säilynyt, että ihminen sen jälkeenkin voi tehdä hyvää ja tulla Jumalan armon avulla pelastetuksi.
Toisuskoisessa luterilaisuudessa kuva taas meni kerrassaan kelvottomaksi, ja luonnollinen ihminen pystyy itse vain pahantekoon. Luonnollinen voi alkuperäistä lähestyä ainoastaan forenssisen vanhurskauttamisen ja sitä seuraavan pyhityksen kautta, jotka molemmat ovat Jumalan työtä vailla pienintäkään omaa ansiota. Hyvät teot (kuten myös unio mystica) ovat seurausta vanhurskauttamisesta ja pyhityksestä.

Lutherin “Sidottu ratkaisuvalta” (De Servo Arbitrio, 1525) oli se opus, jonka hän halusi vaikka ainoana säilyvän kuolemansa jälkeen. Kirjan nimessä ei siis ole sanan ”tahto” yleisin latinankielinen vastine voluntas, vaan arbitrium, joka tarkoittaa lähinnä ihmisen kykyä tehdä valinta.
Kyseinen teos on kuitenkin sellainen, jota Lutherin perikunnan (siis meidän luterilaisten) on ollut usein vaikea ymmärtää. Kun esimerkiksi Tunnustuskirjoihin kuuluvaa Sovinnonkaavaa kirjoitettiin 1570-luvulla, luterilaiset teologit kirjoittivat siihen myös laajan selvityksen tahdon vapaudesta, mutta eivät sanallakaan viitanneet tähän Lutherin kirjoitukseen (joka on vastaus Erasmukselle).
Vähän haasteellinen iltalukemiseksi, mutta avaa ehkä alkuperäisintä luterilaista käsitystä ihmisen valinnanvapaudettomuudesta. Väitetty joskus Lutherin vaikeimmaksi tuotokseksi lukijaa ajatellan…

Lyhyesti esitettynä ongelma on seuraava: jos Jumala sanoo ihmiselle ”tehkää parannus” tai ”kääntykää”, ihmisellä pitää olla kyky kääntyä. Muuten Jumala käskisi sellaista, mikä ei ole ihmiselle mahdollista, ja näin Jumala osoittautuisi piittaamattomaksi tyranniksi. Me toisuskoiset uskomme Jumalan armoon ja siihen, että pelastus on 100%:sti Jumalan lahjaa. Meidän ei tarvitse kuin ottaa tuo lahja vastaan. Tehdään siis se.
Lutherin vastaus tähän on, että silloin pelastus ei olekaan kokonaan Jumalan lahjaa. No, ei olekaan, sanoisi Erasmus ja kuka tahansa herätyssaarnaaja. Ajattele hyvä ihminen, että Jumala on tehnyt pelastuksesta 99% ja sinun täytyy tehdä vain tuo 1% kuittaamalla pelastus vastaanotetuksi! Tai ehkä suhdeluku onkin niin että Jumala on tehnyt 99,99% ja sinä suoritat häviävän pienen, lähes olemattoman 0,01% panoksen suostumalla pelastettavaksi. Hyvä diili!

Luther on kuitenkin ikävä ihminen ja sanoo että ei käy. Jos pelastus on hippusenkaan vertaa riippuvainen minun ratkaisustani, se muuttuu lopulta epävarmaksi. Tässä asiassa ei ole varaa mihinkään epävarmuuteen. Pyhä Henki ei ole skeptikko, sanoo Luther (mikä on hieman kohtuuton heitto Erasmukselle). Valinnan tekee Jumala eikä ihminen. Luther argumentoi satojen sivujen verran Raamatun ja filosofiankin keinoin vapaan tahdon illuusiota vastaan. Lopulta hän sanoo, että vaikka valinnan tekeminen olisi mahdollista, hän ei haluaisi että pelastus riippuisi siitä.

Ihminen ei tietenkään ole tahdoton marionetti, mutta hänen tahdonvapaudellaan on raja. Ihmisen tahto on vapaa niissä asioissa jotka kuuluvat sen alaisuuteen: arkiseen elämään kuuluvissa asioissa. Mutta suhteessa Jumalaan, joka epäilemättä on ihmisen yläpuolella, tahto ei ole vapaa oikeaoppisen toisuskoisen luterilaisen näkövinkkelistä.

Oikea- ja toisuskoiselle kristitylle yhteistä on kuitenkin se, että emouskonto on kristinusko, ja kaiketi samaan taivaaseen pitäisi sopia :wink:

1 tykkäys

Tämä keskustelu on mennyt ihan metsään. Modet, hei, missä olette? Siirtäkää nämä jutut pois tästä ketjusta!

Meillä on muutakin elämää. Siirrän, kun pääsen kotiin, ellei joku muu ole ehtinyt. Sitä odotellessa lukko.

18 tuntia myöhemmin, edit: Nyt on siirretty.

1 tykkäys

Meillä ruumiillinen kurittaminen tapahtui (silloin ennen, kun sellaista vielä oli) ihmisten toimesta, mutta teillä on kuulemma käytössä joku konevitsa! :slight_smile:

2 tykkäystä

Pidän hyvänä erotteluasi ehtoollisyhteyden ja rukousyhteyden välille. Osaisitko mainita mitään viitteitä tuolle, että rukousyhteys viittasi nimenomaan katekumeenien rukouksen jälkeisiin rukouksiin? Itse lähden siitä, että pääsääntöisesti (pl. ekumeeniset perheet) ortodokseilla ja muilla kristityillä ei ole ylipäätänsä minkäänlaista rukousyhteyttä, vaikka samaan Jumalaan uskotaankin. Maallikkona ja amatöörinä luen muistaakseni Laodikean synodin kanonin 33 ohjeistavan tähän. En kuitenkaan syytä ketään vääräoppisuudesta tai epäkanonisuudesta, jos on eri mieltä. Minä olen maallikko. En tiedä mistään mitään

teillä pitäisi olla joku ovella tarkistamassa jäsenyyksiä, ettei vain kukaan eriuskoinen pääse pilaamaan teidän rukouksianne.

Eikös ne jakamattoman kirkon konsiilit ole teidänkin perintöä. Jos tehtäisiin tästä ekumeeninen hanke? Palkataan toisillemme ovenvartijoita. Luterilaisista kirkosta voidaan ajaa inhottavat venäl… ortodoksit pois ja ortodoksisista kirkoista voidaan ajaa mukavat suomal… luterilaiset pois. Nuivitaan yhdessä toisiamme!

1 tykkäys

Kyllä. Olen sitä mieltä, että liturgian kohdassa “ovet, ovet!” pitäisi oikeasti ajaa kirkkoon kuulumattomat ulos, niin kuin kaava alunperin on edellyttänyt.

Hmm. Mietin Nikean 11.kanonia myös…

Ymmärrykseni tosiaan on, että kuulijat poistuivat saarnan jälkeen. Katekumeenit poistuivat seuraavaksi luetun katekumeenien puolesta lausutun rukouksen jälkeen. Sitten oli uskovien rukous. Ja sitten ehtoollisrukous ja uhri.

Mulle ei ehkä ole niin tärkeää, mitä termiä muihin kirkkokuntiin kuuluvista kristityistä käytetään, kunhan se on eri kuin ei-kristillisten uskontojen jäsenistä käytettävä termi. Jos ortodoksit niputtavat luterilaiset samaan kategoriaan täysien pakanauskontojen tai edes muslimien ja jehovantodistajien kanssa, se on huonompi homma.

5 tykkäystä

Kysymyshän oli alunperin siitä, että ortodoksit ovat niitä toisuskoisia ja luterilaisen enemmistön pitää huomioida myös ortodoksit silloin, kun kysymys on esim uskonnonopetuksesta tai koulujen ja päiväkotien kirkkomatkoista luterilaiseen kirkkoon. Ortodoksit ovat ei-luterilaisia samoin kuin muslimit ja uskonnottomat (ateistit) ja heiltä pitää kysyä osallistumista kuten muiltakin toisuskoisilta.

Kysymys ei ole siitä, miten ortodoksit nimittelevät muita, vaan siitä, että luterilaisten pitäisi tajuta ortodoksien toisuskoisuus. Jos ortodoksien toisuskoisuus jätetään huomioimatta, niin silloin helposti käy niin, että ortodoksioppilaat joutuvat osallistumaan sekä ortodoksisiin että luterilaisiin koululaiskirkkoihin.

1600-luvulla ortodoksien piti maksaa luterilaisille seurakunnille kirkollisveroja ja ylläpitää heidän kirkkojaan ja pappejaan, omista kirkoista ja papeista viis. Ei nyt enää eletä uskontopakon aikaa. Toisuskoisuuden suhteeessa enemmistöuskontoon pitää olla aivan sallittua eikä termissä ole mitään purnaamisen aihetta.

1 tykkäys

Näin minäkin olen ymmärtänyt, mutta mietin noita kanonien rukouskieltoja, että tarkoittaisivatko ne vain ehtoollisosaa. Ajatus ei tunnu luontevalta.