Kyllähän transsukupuolisuus on psyykkinen sairaus. Ei se mitään muutakaan ole. On sille olemassa lääketieteellinen diagnoosinumerokin. Transsukupuolisuuden oireena on uskomus, että potilaat ovat väärässä ruumiissa. He ovat oikeasti esim miehiä, mutta naisen ruumiissa tai päinvastoin. Käsittääkseni ihminen on kuitenkin psykofyysinen kokonaisuus. On mieletön väite, että joku olisi väärässä ruumiissa. Sukupuolen vaihtoyritys tai “korjaaminen” taas on mahdotonta, koska tuloksena on eunukki, joka vain jäljittelee toista sukupuolta. Ei henkilölle voida siirtää toimivia vastakkaisen sukupuolen sukupuolielimiä.
Menneinä aikoina lähes kaikki transsukupuoliset olivat naisia, jotka halusivat pukeutua miehiksi ja omaksua miehen yhteiskunnallisen roolin ja aseman, koska naisen asema yhteiskunnassa oli paljon huonompi kuin miehen. Nykyään taas on paljon miehiä, jotka tahtovat naisiksi. Ehkä nykyään miehen rooli on jotenkin niin ahdas ja ahdistava? Naisilla esim transvestisismi on paljon hyväksytympää kuin miehillä. Naiset voivat käyttää miesten vaatteita, eikä kukaan sano mitään, mutta hamepukuiselle miehelle nauretaan.
Transseksuaalisuutta voisi olla vähemmän, jos sukupuoliroolit olisivat vähemmän tiukkoja. Tärkeätä olisi myös, että vanhemmat hyväksyisivät aina ja varauksetta lapsensa sukupuolen. Monet transsukupuoliset ovat kertoneet, että vanhemmat toivoivat heidän olevan vastakkaista sukupuolta.
Jos tosiaan jätetään keskustelusta ne, joilla on fyysinen ongelma sukupuolen määrityksessä, minusta hyvin iso kysymys ovat nuo ahtaat sukupuoliroolit.
Jos oikeasti mies saisi olla juuri sellainen kuin hän oikeasti on, ja samoin nainen, ei olisi tarvetta kokea olevansa jotain muuta kuin on. Silloin sanat mies ja nainen saisivat tarkoittaa sitä fyysistä olemusta, mikä ihmisellä on, ja muuten voisimme suhtautua ihmisiin yksilöinä.
Kaikenlainen ’miehet sitä ja naiset tätä’ -ajattelu synnyttää transsukupuolisuutta.
Ongelma voi yhtä hyvin olla se, etteivät nämä jotkut miehet pysty olemaan sellaisia miehiä kuin haluaisivat, ja haluavat siksi ikään kuin muuttua naisiksi, sillä he pitävät naiseutta jotenkin helmpompana. Ei nimittäin ole mitenkään uskottavaa, että miehuus roolina olisi jotenkin käynyt ahtaammaksi muutaman viime vuosikymmenen aikana entisestä. Pikemminkin muunlaisia muutoksia on tapahtunut. Se on voinut kuitenkin muuttua vaikeammaksi. Erityisen tärkeää on huomata, että kysymystä ei voida tarkastella vain olemisen kategoriasta, sillä ihminen ei vain ole jotain, vaan hänessä on myös pyrkimys joksikin.
Siis, rinnastuksen tulee olla toimiva, oikeasti relevantti käsiteltävään asiaan nähden. Tarkoitin, että on absurdia vaatia tieteellisesti todistamaan rinnastus todeksi. Rinnastuksen toimimattomuuden voi osoittaa ja ehdottaa parempaa rinnastusta. Mutta ei rinnastusta voi tieteellisesti todistaa, tietenkään.
Rinnastuksia ei pidä myöskään ylitulkita, ja nähdä siinä turhaa loukkaantumisen aihetta. Ei tietenkään mikään rinnastus ole yksi yhteen samanlainen varsinaisen puheenaiheen kanssa.
Ja on mielestäni selvää, että transsukupuolisten tulee saada nimenomaan psyykkistä hoitoa, ja leikkausoperaatiot eivät saisi olla ensisijainen hoitomuoto. Tämän olet itsekin myöntänyt, kun esitit että jokaisen kohdalla pitäisi löytää se sopiva hoitomuoto. Sano sinä mitä nämä vaihtoehtoiset hoidot leikkauksille ja hormonihoidoille sitten ovat jos eivät psyykkistä hoitoa ja terapiaa?
Kuitenkin itsekin kirjoitit, että “ehkä nykyään miehen rooli on jotenkin niin ahdas ja ahdistava”. Tämä implikoi sitä, että joskus se ei ollut niin ahdas ja ahdistava. Tämä implikoi sitä, ainakin minun käsityskykyni mukaan, että se on vaikeampaa kuin ennen. Minä väitän sitä, että ainakaan syy miehuullisuuden vaikeuteen tai vaikeutumiseen ei ole siinä, että se olisi muuttunut ahtaaksi ja ahdistavaksi entisestä.
Ehkä syynä nykyiseen miehisyyden vaikeuteen on se, että nykyään naiset kasvattavat sekä tytöt että pojat. Ennen miehet olivat pikkulapsina naisten hoivissa ja silloin he saivat olla vain lapsia. Aivan pieninä naiset pukivatkin heidät rimpsumekkoihin niin kuin heidän sisarensakin. 6-7-vuotiaina pojat siirtyivät miesten maailmaan, miesten kasvatettaviksi. Nykyään usein opettajatkin ovat kaikki naisia ja isillä on vähän aikaa pojilleen.
Enpä tiedä, näin omaa isäänikin harvoin, oli aina työssä ja lukemattomissa luottamustoimissa, mutta piti tienata, vaimo oli kotona. Hänen opetuksestaan elämän tarkoituksesta muistan vain, että miehelle se oli “Työ, työ ja työ!”
Aikalailla isääni seurasin. Joskus olen havainnollistanut elämiseni mallia kärjistyksellä:
Huomasin että minulla oli poikia, kun vanhin ilmoitti tilanneensa pakettiauton koska muuttaa omaan kämppään seuraavana päivänä. Nuorempiin takerruin.
Minusta sinä oletkin nykyihminen, etkä edusta menneitä vuosisatoja. Minä kasvatin yksinäni kolme poikaa, joista vanhin on nyt 45-vuotias. Mies oli aina työssä tai harrastuksissa. Onneksi hänellä nyt vaarina on aikaa lastenlapsille.
Rooli lienee laajentunut ja samalla hämärtynyt. Siinä merkityksessä se on varmaankin vaikeaa. Lisäksi sosiaalinen liikkuvuus luokkien välillä luo omat haasteensa sukupuolirooleihinkin. Työläismiehen rooli on erilainen kuin ylemmän keskiluokan miehen rooli.
Nykyajan keskeinen ongelma on yksityisen tekeminen julkiseksi ja siten poliittiseksi. On asioita, jotka pitää hoitaa perheen ja läheisten kanssa ja muiden on syytä kunnioittaa tätä. Tässäkin lähinnä julkisesti keskustellaan sitä miten toisten ihmisten pitäisi hoitaa yksityisimmät asiansa. Nämä erilaisten oikeuksien puolestapuhujat eivät tajua sitä, että juuri he loukkaavat ihmisten koskemattomuutta ja yksityisyyttä. Yksityinen ei ole poliittista.
Yksityinen on poliittista. Se, että yhteiskunnassa nainen oli alistettu miehelleen, oli ilman muuta poliittinen asia, koska siinä rajoitettiin naisen kykyä toimia poliittisesti yksityiselämän suhteen (avioliitto) perusteella. En pysty pitämään kristillisen ihmisarvon mukaisena sitä, että tällaisen syyn verukkeella naiset suljetaan ulos yhteisten asioiden päättämisestä.
Siis sinun mielestäsi siis perheissä vaimot on alistettu aviomiehille? Itselläni on erilainen kokemus tästä asiasta, eikä kristillinen opetuskaan kehota aviomiestä alistamaan vaimoa. Itse asiassa ainakin katolinen kirkko painottaa molempien puolisoiden vapaaehtoista suostumusta avioliittoon ehdottomana välttämättömyytenä. Luterilaisuudessa voi olla toisin. Sitä en tiedä.
Ja naisia ei ole tarkoitus sulkea pois yhteisten asioiden päättämisestä, vaan rajata asiat, jotka kuuluvat yksityisen piiriin pois poliittisesta päätöksenteosta, jonka pitäisi koskea julkisia, yhteisiä asioita. Poliittisten asioiden päättämiseen voivat osallistua naiset siinä missä miehetkin.
Tässä keskustelussa sitäpaitsi oli kyse transsukupuolisista ihmisistä, joten vastauksesi menee siinäkin mielessä täysin ohi asian.
Vaimo oli miehensä vallan alainen meillä Suomessa vuoteen 1930 asti. Miehellä oli edusmieheys vaimoon nähden. Hän hallitsi vaimon omaisuutta, edusti tätä oikeusasioissa ja oli lastensa virallinen holhooja. Vaimon piti pyytää mieheltä lupa, jos hän halusi mennä töihin tai perustaa oman yrityksen. Näin oli siitä huolimatta, että naiset olivat saaneet Suomessa äänioikeuden jo vuonna 1906. Vuonna 1929 säädetty avioliittolaki kumosi miehen edusmieheyden.
Avioliittolaki onkin julkisen vallan asia. Sekin kyllä voidaan säätää huonosti siinä missä kaikki muutkin lait. Varmaan vieläkin on avioliittoja, joissa kysytään puolisolta mennäänkö jonnekin töihin vai eikö mennä ja hyvä niin. Tai miten jaetaan omaisuus. Riippumatta siitä mitä laki asiasta sanoo.
Jos avioliitosta ottaa jonkun esimerkin niin monien säädettäväksi haluama laki, jossa määrättäisiin perhevapaista niin, että sekä isän, että äidin on pidettävä yhtä pitkä vanhempainloma olisi huono ja perheen sisäisiin asioihin puuttumista.
Puolisoilla on Suomessa erillinen omaisuus, eikä puoliso voi lahjoittaa toiselle omaisuuttaan verottomasti. Vain pieniä (arvoltaan alle 3400e ) lahjoja voi antaa verottajan tulematta väliin.