Glasgow’n yliopistossa teologian opiskelijoita varoitetaan, että ristiinnaulitun kuva voi ahdistaa. Yliopisto haluaa kantaa huolta ja suojella opiskelijoita järkytyksetä.
No nyt on kyllä hankala juttu. Sinänsä pidän trigger warningeja ihan hyvänä ideana, joka perustuu kauniisiin ja hyväntahtoisiin ajatuksiin, mutta joka on myös altis menemään liian pitkälle. Ja oon myös sitä mieltä, että opiskelijoille pakollisilla kursseilla ei pitäisi näyttää erityisen raakoja tai muuten pelottavia kuvia tai videoita, eikä esim. äikän kurssien pakollisessa lukemistossa saisi olla poikkeuksellisen järkyttäviä romaaneja. Itse asiasisältöjä ei pidä kuitenkaan sensuroida, eli voi ja pitää kertoa ihmiskunnan historian verisistä vaiheista kuten esim. holokaustista, mutta ei ole tarpeellista näyttää aiheesta yksityiskohtaisia tai raakoja kuvia. Kuvat ovat aina voimakkaampia kuin sanat ja toteava asiateksti vähemmän järkyttävää kuin eläytyvä kaunokirjallinen kuvaus.
Nyt tässä nimenomaisessa uutisoinnissa vaikuttaa olevan kyse erityisesti Jeesus elokuvissa -luennon sisällöstä. En tiedä, mitä tarkalleen ottaen siellä aiotaan näyttää. Mun mielestä aikuisten ihmisten voisi lähtökohtaisesti olettaa kestävän noin K12-tasoista materiaalia, mutta jos opiskelijoille aiotaan näyttää Passion of the Christin ruoskimiskohtauksia, niin siitä on kyllä aivan asiallista varoittaa ennakkoon. Ei ole välttämätöntä teologille käsitellä asiaa tällä tasolla. Jos taas kyseessä on ristiinnaulitseminen aiheena ylipäätään tai historiallisen kuvataiteen esitykset siitä, niin kyllä teologian opiskelijoiden pitää sellaista kestää. Mun mielestä ei tarvitse voida väistää kiinteästi omaan alaan kuuluvia asioita, kun alan kuitenkin voi vapaasti valita. Ei varmaan kannata ruveta esim. elokuvatutkijaksi, jos ei halua nähdä väkivaltaisia elokuvia.
Sellainen virhe tuossa uutisessa muuten on, että trigger warning -idean alkuperäinen tarkoitus ei ole varsinaisesti suojella järkytykseltä, vaan posttraumaattiseen stressioireyhtymään liittyviltä kohtauksilta. Tähän nimenomaiseen syndroomaan liittyy sellaista, että jostain traumaattiseen kokemukseen liittyvästä materiaalista aiheutuu kokemuksen uudelleen eläminen, josta voi seurata päiviä kestävä ahdistustila. On siis hieman eri asia kyseessä kuin se, että tulee vähän huono olo kun näkee verta. Tai siis tästä on alunperin kysymys, mutta toki Glasgown yliopistossa homma on voinut karata käsistä ja mennä järkytykseltä suojelemisen puolelle. En nimittäin usko, että kovin monella opiskelijalla olisi valmiiksi traumoja ristiinnaulitsemisesta…
4 tykkäystä
Yliopistoissa on aikuisia ihmisiä. Ja opiskelualaa valittaessa pitää vähän ajatella sitäkin, jos on pts-ongelmia, voiko sitä opiskella ja toimia sitten esim. työssä, joka vaatii jonkinlaisten triggeröivien teemojen kohtaamista. Lisäksi en kyllä usko tällaisten vakavien ongelmien yleisyys ei voi olla kovin suurta.
Jutussahan oli myös puhetta, että eläinlääketieteen opiskelijoita oli varoitettu siitä, että he kohtaavat kuolleita eläimiä. Jos sellaista ei kestä, ei voi toimia eläinlääkärinä, koska se työ ei ole vain pupujen paijaamista.
Sinänsä olen sitä mieltä, että ei pidä esittää esim. tarpeetonta väkivaltaa, mutta joillain aloilla sellaiset ovat ehkä välttämättömiäkin joillain aloilla. Mitä ristiinnaulitsemiseen tulee, minusta on kyllä ihan hyvä ymmärtää sen kamaluus teloitusmenetelmänä.
5 tykkäystä
Jospa se idea siinä on vain, että mukavuusalueen ylittämisestä on itsessään tullut traumaattinen asia. Joten jokainen yllättävä ylitys johtaa siihen, että kaikki aikaisemmat ylitykset tulevat vyörymällä päälle?
Esimerkiksi se, että oli eri mieltä jonkun kanssa, eikä osannut perustella omaa kantaansa. Tai ei saanut tahtoaan läpi jossain itselleen tärkeässä asiassa. Tai joutui sietämään ihmistä, joka oli “ilmeisen väärässä” jossain tärkeässä asiassa.
Traumatisoivaa ei välttämättä ole niinkään se itse kuollut eläin tai kidutettu hahmo, vaan se ajatus, että opettaja, lupaa kysymättä ja etukäteen asiaa pehmustamatta, tuo esiin jotain tunteita herättävää. Lapsi (tai nuori tai aikuinen) menettää siinä tunteen omasta tärkeydestään kun näkee jotain kuollutta tai kuolevaa. Ja se on sen trauman ydin. Mutta oikeastaan kai myös kaikkien oikeiden traumojen, mitä oikeasta sodasta ja kidutuksesta saa. Ettei näe enää itseään turvassa olevana tai suhteellisen haavoittumattomana, vaan kohtaa ajatuksen, että “noinkin voi käydä” tai “näinkin voi käydä”.
Oikea kasvatus altistaa lasta asioille, jotka muuten voisivat olla traumatisoivia. Sopivassa tahdissa, sopivina annoksina. Ja palkitsee siitä, että lapsi kestää ristiriidan ja hallitsee tunteensa. Kun taas nykykasvatus palkitsee lapsen vain siitä ja vain siten, että lapsi saa haluamansa. Mielestäni lasten piirretytkin keskittyvät paljon hahmoihin, jotka “saavat haluamansa”, eivätkä sellaisiin, jotka “kokevat kasvua yksilöinä ja ihmisinä”.
Ongelmaa pahentaa se, että tämä ei ole vain mikään vahinko tai laiminlyönti, vaan filosofisesti ajatellen kokonainen “triggeröitymisen uskonto”. Eli ihmisen tahtoa kohti uniikkiutta, autenttisuutta, toteutumista ja kuolemattomuutta pidetään niin tärkeänä ja suojeltuna, että kaikki haavoittuva, katoava ja kuoleva on hyökkäys sitä vastaan pelkän ajatuksen tasolla. Eli kyse on jonkinlaisesta äärimmäisestä puhdasoppisuudesta. jonka nimessä ihmisellä alkaa olla suorastaan velvollisuus triggeröityä.
Särkynyttä ja kuolevaa sen sijaan saa näyttää jos samaan aikaan teemana on se, miten tällainen särkyvä ja kuoleva “pelastetaan kuntoon” tai sille “annetaan sen oikeudet”.
Ennemmin kuin pelkkinä yksilön kokemuksina, nämä on helpompi ymmärtää aatteina, joista yksilö yrittää ammentaa itselleen merkitystä. Johtuen siitä, että tällaisten juttujen synty on myös kollektiivinen asia.
2 tykkäystä
Ketju suljettiin automaattisesti 13 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.