Turvallinen messu

Nämä ovat asioita, joissa kaikki eivät koskaan ole tyytyväisiä. Tiedän yhden ihmisen, joka pettyneenä poistui jumalanpalveluksen jälkeen, kun kukaan ei tervehtinyt eikä sanonut hänelle koko aikana mitään, vaikka hän olisi tarvinnut, että joku huomaa. Ja joku inhoaa tervehtimisiä ja pitää keinotekoisina. Itse käyn viikottain kirkossa, jossa kätellään ja tervehditään. Minusta se on ihan kiva tapa. Koska seurakunta on yhteisö. Ei kirkossa ole tarkoitus olla yksin Jumalan edessä, vaan yhdessä. Yhdessä uskoen, yhdessä jakaen kuormia jne, eikä se toimi, jos seurakuntalaiset eivät edes tunne toisiaan.

Halaaminen on intiimiä, ja poskisuukot eivät kulttuuriimme kuulu. Mutta toisin kuin luulisi, kättelystä, halauksesta ja poskisuukoista poskisuukoissa on kaikkein vähiten kosketusta ja intiimiyttä. Suukkohan ei ole oikeasti edes lähellä toista ihmistä, eikä ruumiit kosketa toisiaan kuten halatessa. Paitsi joidenkin liettualaisten jäljiltä jää posket märiksi, mutta noin yleensä…

1 tykkäys

Meitä on moneksi. Minä haluaisin olla kirkossa rauhassa. En todellakaan pitäisi siitä, jos tuntemattomat ihmiset tulisivat tervehtimään tai juttelemaan. En pysty muuttumaan näkymättömäksi, vaikka niin olisi parempi, mutta kenenkään ei tarvitse huomata minua.

5 tykkäystä

Minä myös. En yhtään pidä siitä, että Jumalanpalveluksen aikana täytyy alkaa sosiaalista kanssakäymistä harrastamaan, missään muodossa. Tahtoisin todellakin olla sen ajan omissa oloissani. Sitä ennen ja sen jälkeen on kiva olla tekemisissä ihmisten kanssa, osana yhteisöä.

Osin kyse on osaltani siitäkin, että vierastan ylipäätään kaikkea “ohjaavaa” toimintaa siinä mielessä, että joku pyytää ryhmää tekemään sitä tai tätä, ja minä sitten siinä ryhmässä jokseenkin kiusaantuneena koitan tehdä sitä pyydettyä, jotta en erottuisi ryhmästä.

Mutta miten esimerkiksi juuri kättelytervehdysten välttäminen olisi edes mahdollista, jos on jo tilanteessa mukana? Jäädä tiukasti paikoilleen silmät kiinni jäpittämään ja avata ne vasta kun varmasti härdelli ympärillä on rauhoittunut eikä kukaan varmasti ole enää työntämässä kätöstänsä tervehdittäväksi?
No ei, kyllä mä sen tilanteen sitten siedän sellaisenaan, mutta jos en vaan kertakaikkiaan haluaisi tai jopa pystyisi? Istua penkin päätyyn ja lähteä karkuun kun rauhan tervehtelyt alkaa, ja olla sitä ennen hiukan hermostunut, kun tietää että kohta tulee tilanne päälle… Taitaa ainoa vaihtoehto olla joku muu seurakunta, joku muu tilaisuus.

6 tykkäystä

On tästä kättely- ja halausasiasta liittyen messuun ja jumalanpalveluksiin ennenkin puhuttu. Tervehtimistä osana messua (rauhan tervehdys) on moni sanonut vierastavansa.
Minä teen messun eri vaiheissa niin kuin kirkko opettaa, pidin tai en inhimillisellä tasolla. Se on oikean rukoilemisen oppimista eli siis todella tärkeää.

Mutta jos sosiaaalinen kontakti ennen messua tai sen jälkeen on ei-toivottu asia seurakunnissa keskimäärin, niin onpa hyvä että kirkot järjestävät vapaa-aika ajan toimintaakin. Näyttää näiden muutaman viestin perusteella siltä että ainakaan kirkkoon ei yksinäisenä ja seuraa kaipaavana kannata mennä, vaikka olen ajatellut että keskinäinen huolehtiminen ja välittäminen olisivat osa kristillistä kulttuuria ja jopa osa uskonharjoittamista.
Esimerkiksi, usein koen ettei minulla ole aikaa tai voimavaroja tarkkailla onko paikalla yksinäiseltä näyttäviä henkilöitä joita kukaan ei huomioi. Kirkossa ripittäytymisen ja ehtoollisen jälkeen tuntuisi melko kaksinaismoralistiselta olla edes yrittämättä kuvitella että olemme yhtä ruumista. Vaikeaahan se kyllä on ja inhimillisesti katsoen joskus jopa epämiellyttävää. Ihmisten keskeinen ymmärrys ja hienovaraisuus on todella vaikeaa, ainakin minulle.
Kuitenkin koen että käytyäni sakramenteilla, niiden ja seurakuntana rukoilemisen olisi vähitellen kypsyttävä koko elämän käsittäviksi toimintatavoiksi ja käyttäytymismalleiksi; messu kun jatkuu myös ihmisten järjestämien tilaisuuksien välillä, se miten rukoillaan muokkaa sitä miten eletään. Rukoilevaa elämäntapaa on mahdotonta elää erillään vuorovaikutuksesta, koska kristittyjen rukous on perustavanlaatuisesti yhteisöllistä rukousta. Yhteisöllisyyttä opitaan messutapojen toistamisen kautta ja sen olisi siinä muodossa pikku hiljaa alettava toteutumaan kaikessa elämässä tapahtuvassa ja tehtävässä.

Messun aikana ja välittömästi sitä ennen ja sen jälkeen yhteisöllisyyteen tietenkin kuuluu antaa tilaa toisille messuun osallistujille keskittyä tilanteeseen jossa on tarkoitus toimia messutapojen mukaisesti, ei vapaasti ilmaisten ja käyttäytyen.

1 tykkäys

Viisaasti kirjoitettu, Plautilla!
Vierastin aikoinani vähän tuota rauhantervehdystä. Tuli vähän levotonta kesken messun, kun ihmiset alkoivat pyöriä paikallaan ja kurkotella käsiään sinne tänne. Ja pappi laskeutui alttarilta kättelemään eturivin kansaa…Mutta kyllä se siitä alkoi mennä…

Vähän aikaa sitten osallistuin ulkomailla sunnuntaimessuun, jossa Isä meidän -rukouksen edellä heijastettiin seinälle sanat “please hold hands” - ottakaa naapuria kädestä. Olin melko onnellinen, ettei riittävän lähellä istunut ketään :slight_smile:

1 tykkäys

Odotan innolla koska kirkkoihin tulee ns. “kiss cam”, joka kuvaa rauhansuudelmia vaihtavia kirkkovieraita!

D

1 tykkäys

3 tykkäystä

Meillä on usein mutta ei aina sunnuntain liturgian jälkeen kirkkokahvit, joilla voi tervehtiä ja tutustua halunsa mukaan. Itse en koskaan käy kirkkokahveilla, koska en halua ruveta lörpöttelemään joutavia ja kuuntelemaan joutavaa lörpöttelyä, kun olen juuri saanut Kristuksen sisääni.

Eikö ehtoollisen yksi pointti ole myös yhteyden vahvistaminen koko seurakuntaan/kirkkoon?

D

4 tykkäystä

Itse koen, että on erilaisia aikoja ja vaiheita. Joskus kaipaa sitä kohtaamista, vaikka tuntemattomienkin kanssa, ja joskus haluaisi vain olla rauhassa, hiljentyä ja kohdata Jumalaa yksin. Ainakin ilman järjestettyjä ja käskettyjä kohtaamisia, jotka voivat tuntua väkinäisiltä. Kyllä varmaan jokainen säilyttää puhekontaktin niihin, joiden kanssa on kirkkoon tullut. Enkä tiedä tutustuuko siinä kättelytilanteessa nyt varsinaisesti keneenkään, kirkkokahveilla ehkä ennemmin.

Kaikkia on mahdoton miellyttää, mutta ehkä ainakin halauskehotukset voisi jättää pois tai muu intiimiin kosketukseen ohjaaminen. Ainakin käsitellä hyvin hienovaraisesti tällaisia mahdollisuuksia, käskemättä yleisesti.

2 tykkäystä

Yhteys syntyy itse liturgiassa, kun rukoilee kaksi tuntia yhdessä toisten kanssa. Ortodoksisessa kirkossa kirkkokansa on rukoilijoita. Liturgian lopussa pappi useinkin kiittää kirkkokansaa “yhteisistä rukouksista, yhteisestä palveluksesta”. Se lörpöttely-yhteys kirkkokahveilla on maallinen asia eikä taivaallinen niin kuin jumalallinen liturgia.

1 tykkäys

Niin, ja kun koko seurakunta on siinä saanut Kristuksen sisäänsä, näkee Kristusta kaikkialla ympärillään kirkkokahveilla.

2 tykkäystä

Tetrvehtiminen on normaalia toimintaa, jos satutaan kohtaamaan. Ja voihan sitä jonkun sanan vaihtaakin, jos sikseen tulee. Mutta jos joku tekee itseään liiaksi tykö, niin se on epämiellyttävää. Kaikenlainen ylhäältä ohjattu tekeminen kuuluu leikkikouluun.

3 tykkäystä

Sana tuli myös lihaksi. Minä luulen että Jeesus olisi viihtynyt myös kahveilla.

D

5 tykkäystä

En nyt väitä, että maailman joka ikisessä seurakunnassa kirkkokahvit olisivat tarpeen saati välttämättömiä. Mutta Japanissa päädyin siihen käsitykseen, että jumalanpalveluksen jälkeinen aika, jonka kristityt varasivat yhdessäoloon, merkitsi paljon enemmän kuin vain tilaisuutta puhua turhia. Tai vaikka moni olisikin vain “lörpötellyt”, niin kun arjessa ympärillä on hyvin selkeästi ei-kristillinen yhteiskunta, on toisten kristittyjen kanssa vietetty “maallinenkin” hetki merkityksellinen.

9 tykkäystä

Sunnuntain liturgiassa onkin aina enemmän kirkkokansaa silloin, kun on etukäteen ilmoitettu, että liturgian jälkeen on kirkkokahvit.

Kyllä nuo kirkkokahvit voivat mielestäni olla jumallinen asia. Monesti hyvät keskustelut voivat auttaa kilvoittelijaa eteenpäin. Kaikki asiat vaikuttavat niiden parhaaksi jotka Jumalaa rakastavat kirjoittaa apostoli Paavali. Siis kaikki ja kaikenlaiset asiat. Toiset asiat enemmän toiset vähemmän. Kahvit/tee voivat kuulua näihin hyviin asioihin jotka auttavat jumalallistumaan.

1 tykkäys

Englannissa aikoinaan jesuiittojen hoitamassa seurakunnassani kirkkokahvien tarjoiluun kuuluivat kahvin ja teen lisäksi myös puna- ja valkoviini…

3 tykkäystä

Ketjun alkuperäiseen aiheeseen liittyen kirkkoherra Jussi Mäkelän viime pyhänä pitämä palmusunnuntain saarna Vuosaaren kirkossa 14.4.2019. Saarna on esimerkillisen asiallinen ja hyvä, eikä tällaisestakaan kenenkään pitäisi loukkaantua. Aivan samanhenkinen oli myös paljon kohuttu jouluyön saarna, jota olin paikanpäällä itsekin kuuntelemassa.

1 tykkäys