Jos ihminen on sisäistänyt ortodoksisuuden, hän itse määrittelee sen synniksi.
Tuota en epäile ollenkaan, mutta voitko avata vielä enemmän tätä näkökulmaa, koska tuo ei aukaise aikanaa minulle mitään. Perustele tätä hiukan enemmän haluaisin ymmärtää perusteita. lähteitä, päätöksiä ja raamattu argumentaatiota, mihin syntikäsitys pohjautuu.
“Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.” (Joh. 14:23)
1 tykkäys
“Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana,
mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä” ( Mt 15:8,9).
Paasto on Vt:n ja Ut:n teksteissä monessa kohdin merkittävässä asemassa. Sen sijaan paastoamattomuus ortodoksisessa kirkossa katsotaan synniksi joka on tunnustettava. Raamattu ei paastoamattomuutta kutsu synniksi jota on kaduttava.
@Leijona, joitakin kirkon tapoihin ja sääntöihin liittyviä asioita on katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa tapana tunnustaa ripittäytyessä.
Esim. tällainen katolisessa kirkossa on sunnuntaivelvollisuuden täyttämättä jättäminen.
Itse koen sen niin että siitä ripittäytyminen auttaa minua vaikka se ei aina olekaan sellainen synti joka todella on sydämelläni, enemmän sen tunnustaminen on “osa kodin käyttäytymissääntöjä”. Joudun/saan siitä ripittäytyessä miettimään omaa suhtautumistani säännölliseen messussa käymiseen. Joskus huomaan että en edes oikein löydä katumusta tämän velvollisuuden pitämättä jättämisen vuoksi. Tunnustan siis sen että en koe yhteisen rukouksen laiminlyöntiä tekemänäni syntinä.
Kun tätä joutuu käsittelemään ja miettimään, asia alkaa avautua uusilla tavoilla ja oppii lisää yhteisestä rukouksesta ja sen merkityksestä.
Kotona kotikirkossa on säännöt jotka on annettu yhteiseksi hyväksi.
Tekee hyvää kun joutuu huomaamaan kuinka paljon asioita on joita ei edes huomaa eroksi Jumalasta, mikä säröilyttää suhteen Jumalaan ja lähimmäiseen.
Ja tekee hyvää ihmisen ylpeydelle että saa mahdollisuuden käsitellä näitä tiedostamattomia syntejä.
Paastoamattomuuden käsittely tällä tavoin johtaa syvällisiin pohdintoihin missä kaikessa unohtaa olla kiitollinen Jumalalle ja lähimmäisille ja milloin elää vain omassa kuplassaan ymmärtämättä kuinka elämä on yhteys, pyhien yhteys, olemme olemassa kiitos toinen toisemme, toinen toisemme kautta ja vuoksi.
Kiitos tästä kuvauksesta. Ymmärrän tuosta ehkä jotakin, kokemuksellisesti olen kaukana. Luterilaisuudessakin on paasto, vaikka tunnustuskirjoissa paastosäännöt on katsottu perinnäis-säännöiksi joilla ei ole raamatullista pohjaa. Paastoa luterilaisuudessa ja paasto opetusta ei juuri enään tapaa. Onko näillä joku syy-yhteys jää
pohdittavaksi.
Kodinsäännöt, ovatko ne sellaisia, joita ei ole kotiin tarkoitettu, vaan säännöt ovat vääriä. On paljon koteja joissa säännöt ovat väärällä tavalla sitovia ja rajoittavia jopa tuhoavia. Onko tässä kyse samasta asiasta. On luotu joku sääntö, sitä väitetään hyväksi, mutta raamatussa siitä ei ole suoranaista ohjetta, käsky josta seuraisi rangaistus ( vrt 10 käskyä) Ordotoksi kirkossa paastosäännöt ovat varsin vaativia, kattavia ja kokonaisvaltaisia.
Ota kuitenkin huomioon että yleiset ohjeet ovat yleiset ohjeet ja niiden henkilökohtaisesta noudattamisesta voi puhua rippi-isän kanssa. Ortodoksinen kirkko ja sen jäsenet eivät ole sokeasti suorittava kirkko.
Samoin sunnuntaivelvollisuus katolisessa kirkossa on asia joka kirjoitettuna kuulostaa jäykemmältä säännöltä kuin miten asia on tosi elämässä.
Mainitsit että tunnet olevasi kuvailemastani kokemuksellisesti kaukana. Ripittäytyminen onkin asia joka aukeaa vasta sitä pitkään tehtyään ja uskon että sen syvyydet avautuvat aina kuolemaan asti.
Luterilaisuudessa tämä sola scriptura periaate ( kaikki punnitaan raamatulla) koetaan käytännössä yleisesti niin, että se mistä raamatussa ei ole selvää käskyä, ohjetta on adiaforaa ( ehdonvallan asia).
Paastosäännöistä ei löydy ohjetta raamatusta. Siksi kysymys paastoamattomuudesta ja sen synnillisyydestä, kaduttavana tekona on hyvin vaikea ymmärtää. Se kuuluu sääntöihin jotka rajoittavat ja kahlitsevat, se on perinnäissääntö, sääntö mistä ei ole käskyä. Se on kirkon historian aikana muotoutunut luostariyhteisössä joka tullut kirkon käyttöön erilaisina muotoina.
Luterilaiselle paastösääntö on peruslähtökohdaltaan ei sitova. Luterilainen voi toki noudattaa paastoa, mutta se on jokaisen yksilön asia ja hän saa itse ratkaista mitä keinoja käyttää Jumala suhteen syventämiseksi. Erityisesti luterilaiset torjuvat yleisessä mielessä paastosäännön rikkomisen synnillisenä tekona. Tämä synnin aspekti, sen rikkominen ja tunnustaminen on mielestäni ongelmallinen. Tässä vaiheessa ajattelen näin, koska minulla ei ole riittävästi kokemusta saatika tietoa.
Tämä voin allekirjoittaa. Tosin siihen ei tarvita paastoa tai sen rikkomista välineeksi katumuksen harjoittamiseksi. Paaston rikkominen voi myös merkitä luterilaisuudessa omien käskyjen asettamista Jumala suhteen korvikkeeksi. Muodostamme sellaisista asioista syntejä jotka todellisuudessa eivät ole syntejä ja vaadimme niitä muiltakin.
Paastosäännöt eivät löydy raamatusta, eivätkä ole johdettavissa sieltä, ( ainakaan uuden testamentin puolelta)
Tämä periaate keksittiin vasta, kun kristinuskoa oli jo harjoitettu 1500 vuotta ilman sitä.
Tiedän tämän historian muotoilun. Tosin monia asioita on muotoiltu kirkon historiassa, jotkut ovat parempia kuin toiset. Ei tämä sola scriptura paras mahdollinen ole ja siinä oli kritiikin kärki osoitettu Roomaan.
Ei Raamatusta löydy ohjeita myöskään liturgian, eukaristian tai kasteen toimittamiseksi. Sieltä löytyy vain mainintoja ja kehotuksia, mutta ei yksityiskohtaisia toimitusohjeita - sitä ei siis selvästikään ole tarkoitettu typikoniksi. Samoin siellä on mainintoja, joissa paastoaminen on kristityille itsestään selvyys (“kun te paastoatte…”). Paastoamisesta ei kuitenkaan anneta sen enempää yksityiskohtaisia ohjeita kuin esim. kastamisestakaan. Raamatussa ei esim. sanota, että kastettava pitäisi upottaa t. valella vedellä nimenomaan kolme kertaa, niin kuin kirkossa on aina ollut tapana. Kukaan ei voi siis pelkän Raamatun avulla toimittaa kristillistä kastetta oikein, vaan pitää olla tiedossa pyhä traditio kastamisen suorittamisesta tai jotain Raamatun ulkopuolisia kirjoja. Sama pätee paastoamiseen: siitä kyllä puhutaan Raamatussa, mutta oppiakseen kirkon paastokäytännöt, on elettävä kirkon yhteydessä, jossa oikeat käytännöt opitaan ja niitä sovelletaan.
1 tykkäys
Tämä oli hyvä tulokulma tähän asiaa. Sallit vielä, että jatkan hiukan. Luterilaisuudessa osallistuminen paastoon on aina vapaaehtoista, samalla tavalla kuin ortodoksisuudessa typikonit ovat erilaisia eikä ole tarpeen noudattaa vain yhtä. Kuinka varhaisia paastosäännöt olivat ja kuinka järjestelmällistä paastoaminen oli. Ne ovat käsittääkseni myöhemmin muotoutuneet nykyiseen asuun. Kasteesta ja liturgiasta tiedämme, että näitä on toimitettu alusta asti. Sen sijaa paastosäännöt ovat muotoutuneet ajan saatossa, eikä niitä ole alusta asti ollut, vaikka paastoamista onkin harjoitettu. Paastoamattomuus ei ollut varsinaisesti syntikysymys kirkon sisällä, nyt se näyttää olevan ( ortodokseille). Herää kysymys vaikka paastosta olisikin hengellistä hyötyä, kuten itse uskon, onko paastoamattomuudesta tehty oma tekoinen synti jota Raamatusta ei löydy.
Luterilaisen kirkkokunnan keskeinen opillinen teksti Augsburgin tunnustus sisältää laajan kappaleen Ruokien erottelu. Siinä todetaan paaston hyödyttömyys uskonnon varsinaisen sisällön kannalta. Toisaalta tekstissä otetaan yllättävänkin myönteinen kanta fyysisen hyvinvoinnin ylläpitoon: “Meikäläiset opettavat, että jokaisen kristityn tulee ruumiillisella itsekurilla tai ruumiillisilla harjoituksilla ja töillä harjoittaa itseään.” Jäljempänä todetaan, että "paastoa koskeva erimielisyys ei kumoa uskon yhteyttä. " Näin siis uskonpuhdistus ( yhteydestä olen erimieltä, se kumoutuu muutenkin).
Eivät kaste ja liturgiakaan tainneet heti ”alussa” olla sellaiset kuin ne nyt ovat. Ei ”alussa” ollut kristillistä Raamattuakaan valmiina. Jeesus kuitenkin sanoi, että kun ylkä on poissa, silloin opetuslapset paastoavat. Kirkkoa ohjaa Pyhä Henki ja Kirkon paastosäännöt ovat Pyhän Hengen ohjauksessa annettuja. Tietenkään ei voinut olla synti syödä lihaa keskiviikkona, ennen kuin tämä ohje oli Kirkolle annettu ja seurakunnille opetettu.
Tämän Ambrosiuksen lausuman konteksti liittyi tilanteeseen, jossa yhdessä hiippakunnassa oli erilaiset paastosäännöt kuin toisessa (tuossa tapauksessa Roomassa ja Milanossa). Tällöin oli syytä paastota yhdessä sen hiippakunnan kanssa, jossa asuu. Tämän jälkeen paastokäytäntöjä on toki yhtenäistetty. Lausuma siis pikemminkin vahvistaa kirkollisten paastosääntöjen merkityksen kuin kyseenalaistaa niitä.
Jos tuo on lainattu, sitä on käytetty juuri paastosääntöjä vastaan, ei sen puolesta. Miksihän uskonpuhdistus päätyi tähän ratkaisuun.
Poliittinen tarkoituksenmukaisuus?
Paastosäännöt ovat tietysti sellaisia, että ne muuttuvat ja eroavat. Itse ajattelen, että ne ovat ohjaavia ja auttavia neuvoja. Paasto on osa kristinuskoa, siihen ohjaaminen pastoraalista huolenpitoa. Verrattavissa vaikkapa rukoukseen.
Paastosääntöjekin kanssa on ollut aikoinaan väärinkäytöksiä tai ainakin epäonnistuneita käytänteitä, esimerkiksi Keski-Euroopassa on useita kirkontorneja, joita kutsutaan voitorneiksi. Jos lahjoitti rahoja kirkontornien rakentamiseen, sai huojennusta paastosääännöistä, luvan syödä voita paastopäivinä. Tällaiset asiat olivat varmasti yksi syy kriittisyyteen paastosääntöjä kohtaan.
En näe kuinka tuo voisi selittää asiaa. Paastoaminen sinänsä ei millään lailla heikennä kenenkään maallisen tai hengellisen johtajan asemaa. Päinvastoin, selkeät ja tiukat yhteiset säännöt pitävät laumaa ruodussa ja helpommin hallittavana.
Minusta on mielekkäämpää johtaa asia Lutherin ja kumppaneiden perusperiaatteista kuten siitä, että kristittyjen omiatuntoja sitovia sääntöjä ei hyväksytty ilman Kristuksen, profeettojen tai apostolien käskyä. Eli kirkolla ei katsottu olevan lupaa julistaa “uusia syntejä”.
Ja kuten cymbus kirjoittaa, ne sitovat säännöt olivat aina välillä vähemmän sitovia, jos kyseessä oli riittivän antelias tai muuten sopiva ihminen. Ei ihme, että moni sinänsä ihan hurskas käytäntö sai kritiikkiä osakseen.
Itse ajattelin, että tarkoituksenmukaisuudella tarkoitettiin sitä, että paastosääntöjen heittäminen romukoppaan oli kovasti populistinen temppu. Kai sillä saatiin suosiota, että annettiin lupa mässätä mielinmäärin koska vaan. Vähän sama asia kuin selibaatin lopettaminen oli kovasti mieleen monille papeille.
Hmm. Kuinka iso osa ihmisistä tuolla olisi tavoitettu? Paremmistolla oli jo keinonsa syödä hyvin/hyvää päivistä riippumatta, ja valtaenemmistölle mässäileminen “mielinmäärin koska vaan” oli täysin saavuttamattomissa oleva juttu.