Ja sehän on just näin!
Eikös Paavali tullut uskoon? Ja ne tyypit helluntaina? Ennen kuin kirkkoa teknisesti oli olemassa…
D
Kuten olen aiemminkin maininnut, kaikkiin kirkkoihin kuuluu kulttuurikristittyjä, jotka eivät sydämessään usko ristiinnaulittuun Vapahtajaan ja jotka eivät halua ilmaista olevansa uskovaisia.
Lienee selvää, että ihminen, jolla ei ole uskoa, on kuollut jäsen.
Kuitenkin ymmärrän, että uskoontulon korostaminen saattaa vaivaannuttaa ihmisiä. Esimerkiksi lapsesta saakka Jeesukseen uskonut ihminen ei välttämättä osaa sanoa, milloin hän on tullut uskovaiseksi, sillä usko on ollut hänessä pienestä pitäen.
Toisaalta ihminen, joka ei ole uskossa, tietenkin vaivaantuu uskoontulopuheista, vaikka olisi kirkon jäsen. Kirkon jäsenyys tai uskonnollinen harrastelu eivät kerro mitään varmaa henkilön uskosta tai jumalasuhteesta.
Kuka sitten on uskossa ja siis kiinni ikuisessa elämässä? Paavali ilmaisee hyvin:
“Jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.” (Room 10:9-10)
Voidaan sanoa kääntäen: Joka ei tunnusta Jeesusta eikä sydämessään usko Jumalan herättäneen häntä kuolleista, ei ole kristillisellä tavalla uskossa eikä pelastu. Ei vaikka olisi katolisen tai ortodoksisen tai luterilaisen tai helluntailaisen kirkon jäsen tai vaikkapa ahkera rukoilija.
Ortodoksikirkossa on hyvinkin paljon perinteitä ja kulttuurisia tapoja, mutta mikään perinne ei jyrää Pyhiä Kirjoituksia.
Niinpä ainakin minusta on varsin arveluttavaa moittia uskoon tulemista ilmiönä.
Apt 15:5 ” muutamat, jotka olivat tulleet uskoon”
Apt 15:7 ”saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon”
Apt 17:4 ”Ja muutamat heistä tulivat uskoon”
Apt 18:27 ”oli suureksi hyödyksi uskoon tulleille”
Apt 19:2 ”Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?”
Apt 19:18 ”monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon”
Apt 21:20 ”kuinka monta tuhatta juutalaista on tullut uskoon”
Apt 21:25 ”Mutta uskoon tulleista pakanoista”
Room 13:11 ”kuin silloin, kun uskoon tulimme”
1.Kor 15:11 ”näin me saarnaamme, ja näin te olette uskoon tulleet”
Heb 4:3 ”me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon”
1.Kor 3:5 ”joiden kautta te olette tulleet uskoviksi”
Ef 1:13 ”uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti”
Olen alkanut kääntää tämän siten, että jos minulta kysytään olenko tullut uskoon, niin sanon että havahduin teininä siihen, että ollut ikinä ollut uskomatta Jumalaan. En siis oivaltanut Jumalaa vaan sen että Jumala oli aina ollut minulle.
D
Molemmat tavat ovat tietenkin oikein ja aina olleet. Tämähän on myös kastekysymys (ainankin osittain, koska monet luopuvat uskosta kasteen jälkeen, varsinkin lapsikasteen).
Totta kai aikaisemmin ‘uskoontullut’ kasvatuksen myötä ja kasteessaan ei koe erillistä uskoontuloa vaikka olisi luopunut osittain tai kokonaan. Sellainen uudistuu eikä varsinaisesti tule uskoon.
Enemistö nykyisin uudistuu ja tulee myös uskoon Suomessakin. Vielä minun elämässäni uskossa pysyttiin tai luovuttiin pääasiassa ja vain pakanat tulivat uskoon. Lahkot olivat hurmahenkisiä ja käsittämättömiä sekä aika lailla kiellettyjä.
Suuri muutos on nykyisin todella tapahtunut tässä. En pidä välttämättä hyvänä asiana, joskin en ehkä ymmärrä vapaita suuntia oikein. Herätysliikkeet ovat ottaneet sanan käyttöön, kun ei parempaakaan ole. Itse olen useasti saanut uudistua ja kokemuskin on ainakin kerran saatu, mutta ei siihen takerruttu.
Voin rehellisesti todistaa, että usko tuli minuun jo lapsena ehkä jo kasteessa kahden viikon ikäisenä.
Elämälle vierasta ja Kirkon opetukselle vierasta puhetta.
Niinhän sinä arvelet sen olevan. Minä puolestani arvelen, että olen saanut aivan ensiluokkaista opetusta täällä Kreikassa. Tekstiesi perusteella vaikuttaa siltä, että elät siinä ajatuksessa, että Kristuksen Kirkko on vain Ortodoksinen Kirkko.
Toki tiedän, että (jopa suuri) osa ortodoksisesta kristikunnasta elää samassa ekslusiivisessa harhassa.
Erityisen hyvää ja tärkeää ortodoksikirkossa on visusti perinteissä pysyminen, jotta kirkko ei mukaudu maailman mukaan. Mutta tylyt asenteet ovat keskaikaista perua. Ilman selkeää soteriologiaa kirkko on tuuliajolla. Pelastusoppia selkeyttää, kun osataan korostaa niitä seikkoja, jotka ovat koko kristikunnalle yhteisiä.
“Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen.” (Heb 11:6)
Suosittelen lukemaan i Joelin viimeisen lauseen yksityisajattelun sijaan.
Minä suosittelen hyväksymään sen tosiasian, että Ortodoksinen Kirkko on yksi kristinuskon muoto. Itsestäni on todella antoisaa ja kiehtovaakin olla osa vanhaa jumalanpalvelusjärjestelmää.
Varmaan moni liittyy ortodokseihin jo pelkästään sen takia, että naispappeus on pilannut muita kirkkoja.
Tätä voisi soveltaa myös kirkkoihin:
“Nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne.” (Fil 2:3)
Ainakin olisi hyvä nähdä rehellisesti se mikä niissä muissa on hyvää. Mutta eipä tämä ole miksikään Paavalin ajoista muuttunut:
“Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin.” (1.Kor 11:19)
Sinulla on näköjään edelleen lukematta se viimeinen lause.
Eikös Joelin mielipide ole Joelin mielipide?
D
En ole koskaan täysin ymmärtänyt mitä kauheaa uskoon tulemisesta puhumisessa on. Ulkomailla niin ortodoksit, katolilaiset kuin luterilaiset pystyvät ongelmitta pitämään sitä hyvänä asiana. Suomessa siitä on tullut joku hirvityksen kauhistus. ¨
Uskoon tulo on mahtava asia kristityn elämässä, ei väheksy lapsena saatua kastetta, vaan alleviivaa sitä.
Uudistumisesta uskossa voi tietysti puhua, jos se tuntuu oikeammalta termiltä, mutta omasta kokemuksesta myös kastettu ihminen voi tulla uskoon. Olen jopa sitä mieltä että kasteen on tarkoituskin aiheuttaa uskoontulemisia, joillakin 5 vuotiaana toisilla 75 vuotiaana.
Uskoon tulo ei ole vaatimus vaan mahdollisuus ja lahja. Kaikkien ei tarvitse saada sitä lahjaa, koska jotkut vaan tajuavat Jumalan aina olleen, niin kuin @Diakoni. Jokainen saa sellaisia Pyhän Hengen lahjoja mitä tarvitsee. Minulle kävi niin että ensin tuli esiteininä oivallus että Jumala on aina ollut elämässäni, sitten minut kastettiin ja sitten 20 vuotta kasteeni jälkeen tulin uskoon.
Suomalaisten ahdistumisen uskoon tulemisen edessä olen itselleni selittänyt niin että täällä on eletty pitkiä aikoja tasapäistävässä kulttuurissa.
Ei saisi erottua joukosta, ei saisi mennä uudelleen kasteelle eikä edes tulla uskoon. Veikkaan että moni ei menisi uudelleen kasteelle jos saisi kuitenkin tulla uskoon, tulisi ymmärretyksi uskoon tulemisessaan ja saisi iloita siitä ihan julkisesti yhdessä toisten kanssa.
Espanjalaisessa luostarissa asuessa oli ihan ok nunnan tulla uskoon. Se että on lapsena kastettu ei poista Apostolien teoissa kuvatun ihmeen mahdollisuutta pois.
Kasvaminen pikku hiljaa uskossa on yksi uskoon tulon muoto. Toinen on se, että ensin kasveskelee pikku hiljaa uskossa, sitten tulee yksi todella suuri oivallus uskomisesta ja Jumalasta ja sitten sen jälkeen taas kasvaa pikku hiljaa.
Uskoon tulo ei ole erinomaisuuden korostamista, se on iloitsemista Herrassa sillä erityisellä tavalla. Kyllä se pahin höyry menee ohi, joillakin ei kyllä mene.
Halleluja!
Voisitko laittaa sen lauseen tänne ja kertoa tulkintasi. Pelkästään mielipide se ei voi olla, koska päässyt Raamattuun?
Nyt se pitäisi jaksaa lukea ylläolevasta linkistä. Ei siinä ole mitään tulkittavaa, yksiselitteistä suomea.
Aha, yksinkertainen sotki Joelit! ![]()
“Ytimenä kaikessa hengellisyydessä on viime kädessä suhde Jumalaan ja sitä kautta muihin ihmisiin ja maailmaan. Kirkkojen jakautuminen on surullista, mutta ehkäpä Jumalalla on sittenkin jujunsa: näin niistä löytyy paikka sinulle ja myös minulle.”
Hyväksyn lämpimästi tässä sekaoppisessa tilanteessamme. ![]()
“Puhdasoppisuudessa” on se ongelma että saatetaan karsia liikaa. Siinä menee uskon “geenipooli” liian suppeaksi ja uskon sisällön on silloin vaikeaa muuntua aikojen merkkien mukaisesti siten että pysytään kuitenkin uskon ytimessä, eli uskon elinkelpoisuudessa. Tämä on mielestäni tämän ajan ongelma. Liian puhdasoppiseksi viljelty usko alkaa ajan muutosten paineessa ottaa uskon ulkopuolista materiaalia itseensä.
Ylen päivän toinen uskontojuttu, vähän yllättävän otsikon alla, kun varsinaisesti ihan eri asiaa käsittelevä henkilökuva päätyykin kertomaan päähenkilön uskoontulosta - ja varsin positiiviseen sävyyn.