Isona tekijänä tässä on naispappeus. Konservatiivisten herätysliikkeiden monet työntekijät ja vakituiset kävijät eivät pidä oikeana osallistua naispapin toimittamaan messuun. Sen takia näitä omia on ylipäätään alettu pitää. Ennen naispappeutta Sleyn oma messutoiminta oli vähäistä ja Kansanlähetyksen kaiketi täysin olematonta.
Toinen puoli on sitten se, että kun omia messuja on alettu pitämään, käy niissä myös monia sellaisia, joille naispappeus ei ole mikään ongelma. Isot, aktiiviset ja nuorekkaat yhteisöt keräävät väkeä esim. hyvien saarnojen ja laajamittaisen pyhäkoulutoiminnan avulla.
Tässä on mielenkiintoinen vertailukohta. Myös Suomessa lestadiolaiset ovat pitkään toimineet samoin. Heränneet eli körttiläiset ovat myös perinteisesti arvostaneet kirkossakäyntiä vaikka liikkeen ominaisluonne on omissa siioninvirsiseuroissa maallikkopuhujineen.
Evankeliset ja viidesläiset ovat erityisesti naispappien määrän kasvaessa siis “joutuneet” omiin messuihin, vaikka tarkoitus oli alkujaan toinen. Huomattavaa myös on, että vanhoillislestadiolaiset Rauhanyhdistykset edelleen pitävät omia kirkkopyhiään, ja silloin kansaa on tupa täynnä. Kyseessä on erikoinen juttu koska muutenhan järjestelyitä ei seurakunnissa sallita. Heillä omat papit saavat näin kirkon omalle väelle käyttöön. Sley ei tässä suhteessa ole usein enää onnistunut mutta toki jossain pienemmissä seurakunnissa vieläkin. Lestadiolaisten pappien suosio tässä johtunee suoraan siitä, että he seurakunnan työntekijänä eivät väistä naispappeja. Hieman epäloogista silti on, että heidän liikkeensä suuri väki tulee kuitenkin lähinnä vain silloin kirkkoon kun omat miespapit ovat vuorossa.
Miksi pitää olla oma luterilainen messu? Jos tuo naispappeus jätettäisiin tästä nyt pois niin tuon kysymyksen voi esittää myös Lähetyshiippakunnalle. Joitakin vuosia sitten hyvin toimiva ja omassa tilassa messuja viettävä Sleyn messu ei nimittäin kelvannut. Piti perustaa samoille kulmille oma “kilpaileva” seurakunta eli messuyhteisö. Näitä tapauksia lienee ollut jonkun verran. Kyse ei siis aina ja kaikkien kohdalla ole vain virasta. Ja kuten Anskutin huomautti, ei siitä pelkästään ole kyse silloinkaan kun ihminen haluaa kuulua Sleyn messuväkeen. Monelle se on hyvä vaihtoehto kirkossa. Olisi.
Tässä kohdin pitää ymmärtää den verran teologiaa et osaa erottaa mikä on järestäytynyt seurakunta ja mikä epämääräisempää messutoimintaa. SLEYllä on messuyhteisöjä, joiden kävijät ovat valtaosin ev.lut. seurakuntien jäseniä ja piispojen alamaisia (ainakin muodollisesti). Toki heitä on varmaan LHPKnkin seurakunnissa, mutta varmaan pieni vähemmistö. Me olemme järjestäytyneet seurakunniksi ja meillä on oma piispa emmekä edes muodollisesti ole ev.lut. piispojen alamaisia. Lusäksi kun jollekin paikkakunnalle syntyy LHPKn toimintaa, niin se lähtee aina seurakuntalaisista itsestään - ei ylhäältä johdetusti.
Minulle on jonkinmoinen erottava tekijä ev.lutin muuttunut ehtoollisnäkemys, joka on yhteiskristillinen. Perinteisen luterilaisen itsensä tutkimisen omaksuneena syvästi, on tullut vaikea ongelma ja en jaksaisi enää matkustaa minnekään, kun kirkko on lähellä (8 min kävely).
Väkisinkin on yksin jäänyt, vaikka paikkoja on monta, mistä valita ja en varmaan ole edes ainoa. Kahta täysin samoin ajattelevaa kristittyä ei mielestäni löydy monestakaan syystä. Uskosta luopua en missään nimessä halua, toivottavasti ei enää koetella, tarpeeksi vaikeaa muutenkin.
Kyllä kyllä, ero on olemassa.
Mutta kyse oli siitä että miksi tarvitsee toisen luterilaisen messun jos sellainen jo on ihan lähellä. Eikä ole naisia pappeina. Näköjään tarve on siis muu kuin mainitut syyt.
Profiilissasi on edelleen “en enää mihinkään”. Kuitenkin kirjoitat me-muodossa Lhpk:sta.
Jaa, jo n. 40 vuotta sitten koin, että yhtä äkkiä Ehtoolliselle olivat vieraan varaisuuden nimissä tervetulleita esim. helluntailaiset yms. vaikka on eri usko ja käsitys varsinkin tuolloin. Uskoa Jeesukseen ja itsensä tutkimista (mikä kyllä eksyttikin aikoinaan myös) ei tarvinnut. Pääasia oli että meni Ehtoolliselle eli omavanhuskaus astui syntien anteeksisaamisen tilalle yms. ihmislähtöisyys. Mahdotonhan toisen sydämeen on nähdä, mutta kuitenkin koin väärän hengen jo silloin. Nykyisin olen itse vähän pihalla asiassa. (Vain rajoitetusti olen valmis keskustelemaan tästä.)
Ok, ymmärrän. Mutta ei luterilaisen kirkon ehtoolliskäsitys ole yhteiskristillinen. Kirkko opettaa oikein mitä ehtoollinen merkitsee. Sitä mieltä olen kyllä, että voisi enemmän olla esillä mahdollisuus tulla siunattavaksi jos on eri kirkon jäsen, ja että jos tilaisuudessa on oletettavasti esimerkiksi vapaiden suuntien porukkaa, papin olisi hyvä selvästi kiteyttää se mitä luterilaisina uskomme ehtoollisesta.
Ei toki. Kuitenkin useimmiten ihmiset täällä merkitsevät näkyviin, jos ovat vaihtaneet kirkkoa. Esimerkiksi Lhpk-laiset ilmaisevat yleensä kuulumisensa. Ajattelin siis että jos Nolonso on unohtanut mitä profiilissa lukee. Aiemmin hän kertoi syitä miksi ei kuulu mihinkään ja tottakai vapaus tässä suhteessa koskee kaikkia meitä.
On siis hyvä uutinen, että olet löytänyt Lähetyshiippakunnan kirkoksesi. -Jos jollekin tuli väärinkäsitys, että sitä moitin… Päinvastoin - sitoutuminen on minusta kristitylle tärkeää.
Näin virallisesti, mutta käytäntö on ollut ainakin paikoin ihan eri. Toisaalta tietoni ja kokemukseni on siis vanhat ja paikalliset, mutta epäilen vahvasti, että enemmän sääntö kuin poikkeus nykyisin.
Meidän paikkakunnalla rauhanyhdistyksen kirkkopyhissä on seurakunnan naispappi liturgina. Saarnan pitää joltakin toiselta paikkakunnalta tullut vanhoillislestadiolainen pappi.
Ukrainan kreikkalais-katolinen kirkko on alkanut järjestää katekeettista opetusta lapsille ja nuorille Pyhän Jaakobin kirkolla Lauttasaaressa. Se on kreikkalais-katolisten ukrainalaisten kotikirkko Helsingissä.
Euroopassa tilanne oli kaiketi tuon suuntainen. Mutta kannattaa lukea historiaa myös Atlantin toiselta puolelta Amerikan Itsenäisyyssodan (1775-1783) jälkeiseltä ajalta vuodesta 1784 eteenpäin, jolloin monen muun tavoin myös Wesleykin lopulta katsoi kestämättömäksi sen tilanteen, että Englannin kirkko ei (hänen pyynnöistään huolimatta) lähettänyt tai vihkinyt papistoa Amerikkaan riittävästi niin, että amerikassakin ihmisillä olisi myös ollut mahdollisuus päästä kirkkokunnassaan ehtoolliselle ja kasteelle.
Wesley oli ihan henkilökohtaisesti vihkimässä (Englannin kirkossa papiksi jo vihityn, ja Wesleyn kanssa paljon yhteistyötä jo aiemmin tehneen) Thomas Coken siinä tilanteessa amerikkalaisten metodistien johtoon, jossa tilanteessa sitten myöskin ehtoollisten järjestäminen ja kastaminen otettiin niiden käsiin, jotka Coke puolestaan tehtäviinsä vihki ohi Englannin kirkon piispojen. Coke vihki amerikkaan uusia pastoreita jo heti vuonna 1784. Wesley vihki Coken “superintendetiksi”, eikä käyttänyt tästä nimitystä “piispa”, mutta hänelle annettu toimenkuva oli varsin piispamainen sisältönsä puolesta. Vuonna 1787 muut päättivät, että kirkon johtajia kutsuttakoon piispoiksi. Loppu Coken vihkimisestä eteenpäin on perustetuksi käytännössä tulleen metodistikirkkokunnan historiaa. Historiankirjoituksessa Cokea pidetään metodistikirkon ensimmäisenä omana piispana.
Olen sen perusteella mitä aiheesta olen lukenut siinä käsityksessä, että metodistikirkon itsenäistyminen johtui olennaisesti siitä, että Englannin kirkko ei huolehtinut sakramenttien tarjolla olemisesta “uudella mantereella”. Wesley oli pitkään sillä kannalla, että vain piispat saavat vihkiä pastoreita, kunnes huoli sakramenttien tarjonnan puutteesta nousi niin suureksi, että Englannin kirkon johto lopulta ohitettiin, ja Amerikkaan vihittiin henkilö vihkimään sinne uusia pastoreita opettamaan ja sakramentteja toimittamaan.
Suomessa ei ole tällä hetkellä sitä tilannetta, etteikö sakramentteja olisi tarjolla.
Kotimaan (maksumuurin takana ,olevan) jutun mukaan Suomen Metodistikirkko on amerikkalaisen mallin mukaan revennyt kahtia. Vähän vaille 1000 jäsenen lauma olis jättänyt SMKn ja liittynyt konservatiiviseen Global Methodist Church -kirkkoon.
Eikun Suomen metodistikirkkoon kuuluu alle tuhat, ja näistä noin sata on lähtenyt, valtaosa tuohon konservatiiviseen vaihtoehtoon. Minullakaan ei ole Kotimaan lukuoikeutta, mutta tuon verran sai luettua. Facebookista olen havainnut, että ainakin Lahdessa on noilla lähteneillä aktiivinen seurakunta.
Suomessahan ruotsinkieliset metodistit ovat oma organisaationsa. Onkohan sillä puolella vastaavaa hajaannusta?
Tosiaan vajaa sata jäsentä on meiltä lähtenyt ja suurin osa on ilmeisesti liittymässä perusteilla olevaan GMC-kirkkoon. Taustalla aiemmin viime vuonna kertomani meidän kansainvälisen kirkon päätös avata pappisvirka ja avioliitto sateenkaariväelle sekä antaa paikallisesti tehdä omia linjauksia asian suhteen. Suomen metodistikirkossa ollaan edelleen perinteisellä linjalla. Nyt lähteneet olisivat halunneet, että erotaan, meidän kansainvälisestä kirkkokunnasta, United Methodist Church, mutta nyt kesällä päätettiin jäädä. GMC:n perustaminen Suomeen tuli meille yllätyksenä, sillä lähteneet eivät siitä puhuneet mitään, vaikka oli selviö, että jatkavat omana seurakuntanaan. GMC on ongelmallinen monella tapaa, sillä se on lyhyen historiansa aikana toiminut hyvin ikävästi ja toistaiseksi esimerkiksi meidän kirkkojen välisten yhteyksien luominen on kiinni siitä, että he tunnustaisivat meidät kelvolliseksi kirkoksi. Vaihtoehtoja metodistikirkkoperheessä olisi ollut GMC:n sijaan muitakin. Mutta näillä nyt mennään.
Ja ruotsinkieliset ovat tosiaan Suomessa oma kirkkokuntansa, mutta kuuluvat myös UMC:hen. Heillä ei toistaiseksi lähtijöitä ole pahemmin ollut, mutta heilläkin asia keskusteluttaa.
