Uskova palkkatyössä

Huomaan omaavani erilaisen ajattelun monen muun kanssa siitä, minkälaiset työt ovat uskovalle suotavia.

Mitä uskova voi tehdä elääkseen, ja mitä ei voi? Jos jotakin ei voi, niin minkä mukaan ne työt määräytyy?

Jos työssään havaitsee moraalisia epäkohtia riittääkö, että salassa rukoilee itselleen sielunrauhaa, vai onko koskaan velvoitetta puuttua mihinkään epäkohtaan? Jos meno työpaikassa käy liian karuksi, niin riittääkö poislähtö, vai pitäisikö varoitella muitakin?

Tuntuu aika erikoiselta salassa rukoilla sielunrauhaa. Eikö paremminkin sitä, ettei tarvitsisi tehdä sitä, minkä kokee vääräksi .

Ok. Eli vaikka on töissä omistajan apukätenä rakennusalan yrityksessä. Omistajasetä kääräisee siinä isot hillot käyttämällä pimeää työvoimaa laillisen työvoiman lisänä. Omistaja reissailee paljon ja muutoinkin on ulkoistanut käytännön asiat alaisilleen. Tässä tilanteessa kristityn siis pitäisi rukoilla, että saisi vastuulleen laillisen työvoiman, ja viereisellä työpöydällä istuva hoitaisi pimeät businekset?

Ketjun lähtöasetelma on kyllä erikoinen. Olen sarjapätkätyöläisenä päässyt näkemään jos jonkinlaista työpaikkaa eri aloilla, mutta en yhtäkään sellaista vakavalla tavalla moraalitonta, että olisin joutunut oikeasti miettimään suhtautumistani siihen. Pääsääntöisesti työpaikat ovat joko laillisesti ja oikein toimivia tai hyvin lievästi kyseenalaisia. Ja olen yleisesti ottaen aika niuho niin lakien noudattamisessa, rehellisyydessä kuin työntekijöiden kohteluun liittyvissäkin asioissa.

Mun mielestä omaatuntoaan vastaan ei kuitenkaan pidä missään tapauksessa toimia. Jos tilanne tulee, niin ensimmäinen askel on tietysti pohtia, onko kyseessä todellinen vääryys. Mahdollisesti joltain ulkopuoliselta henkilöltäkin asiasta kysyen, jos se on mahdollista. Jos toteaa että kyllä on todellinen vääryys kyseessä, niin siinä ei pidä olla millään tavalla mukana. Irtisanoutuminen on kyllä siitä hankala, että te-toimisto ei tällaisessa tilanteessa sitä välttämättä hyväksy vaan lätkäisee karenssin. Joten asian voi joutua antamaan työnantajan päätettäväksi, kieltäytymällä vakaumuksensa vastaisista töistä. Jos tästä syystä tulee kenkää, on työkkäri todennäköisesti suopeampi, ainakin jos kyseessä on pimeän työn tyyppinen todellinen ongelma. Joissain tapauksissa taas voi olla ok jatkaa työssä, jos moraaliton osa ei millään tavalla liity omaan toimenkuvaan, mutta mitä isommasta asiasta on kysymys, sitä korkeampi kynnys tähän ratkaisuun on.

(Täsmennän vielä, että nämä siis sillä oletuksella, että oikeasti varmasti tietää moraalittoman asian olevan totta. Suopea tulkinta ei ole syntiä, vaan ihan 8. käskyn mukaista toimintaa.)

2 tykkäystä

Muutama pointti siihen, että aloitus olisi epärealistinen:

  1. Riippuu alasta minkä verran erityyppisiä epäeettisiä käytäntöjä alalla on. Muutama vuosi sitten oli täysin yleisesti tiedossa, että rakennuksilla pyöri verot maksamatta jättävien aliurakoitsijoiden palveluksessa olevien lauma. Tämän osoitti jo se, että samantien kun rakennuksilla otettiin käyttöön työaikakortti ja laitettiin pääurakoitsijoille velvoitteita maksettujen verojen määrä pompsahti kerralla 300 miljoonalla eurolla vuodessa. Noh sama meno jatkuu tunnetusti mm. telakoilla työnantajapuolen argumenttien ollessa, ettei tilannetta saa muuttaa, kun Saksassakin harmaa työ katsotaan läpi sormien.

  2. Väittäisinpä että osittain näkemyksesi johtuu siitä, että olet pätkätyöläisenä duunari, eli et pääse positioihin, joissa työnantaja toimii moraalittomasti. Hys, hys ja katsokaa muualle juttujahan ne ovat.

  3. Pääkiinnostukseni ei niinkään ole moraalisaarnaus, vaan itselle sen oivaltaminen miten nimenomaan uskovana toimisin erityyppisissä elämässä olevissa tilanteissa. Vielä parempi, jos tälläinen pohdinta yhdistyy moraalin ja teologian teoreettiseen mietiskelyyn. Toki yritän ottaa esimerkkini elävästä elämästä, ja tyypilliseen työpaikkaan lähempänä varmasti olisi pohdiskella mitä tehdä kun työkaveri varastaa wc-rullat. Tuolloin vaan omakin vastaukseni syntisenä ihmisenä olisi lähinnä, että ihan sama ja ketä kiinnostaa, joka siis on huono lähtökohta pohdiskeluun.

Joo, varmasti on alakohtaista ja riippuu omasta asemasta työpaikalla, kuinka paljon epäeettisiä käytäntöjä näkee. Jotkut joutuvat miettimään tällaisia asioita vaikka harjoittelijan asemassakin, mutta itselle ei ole tullut vastaan. Ja näitä kyllä miettivät sellaisetkin ihmiset, jotka… no, en ala ihmisten tuomariksi ja tietämättä määrittelemään ei-uskovaksi, mutta sanotaan vaikka että eivät ole mitenkään tunnettuja kristillisestä vakaumuksesta tai elämäntavasta.

1 tykkäys

Vaikka en ole uskova, saanen pohtia asiaa järjestelmätasolla.

Koska itselleni luonto ilmenee jonkinlaisena pyhänä, on kaikki työ ruvennut tuntumaan väärältä. Uusista työpaikoista liki jokainen syntyy kerskakulutuksen piiriin.

Maatalousyhteiskunnassa merkittävä joukko ihmisistä vielä työskenteli yhteydessä perustarpeisiin, mutta mitä pitemmälle yhteiskunnat kehittyvät, sitä enemmän ne perustuvat luotuihin keinotekoisiin tarpeisiin, jotka tyydytetään ympäristöä tuhoamalla ja usein myös ihmisarvoa riistämällä.

Esimerkkinä nyt vaikka vaateteollisuus.

Nykytekniikalla ja materiaaleilla vaatteista pystyttäisiin tekemään äärimmäisen kestäviä. Kestävien vaatteiden elinikää voitaisiin pidentää entisestään paikkaamalla niitä. Minulla itsellänikin on vaatekappaleita vuosikymmenten takaa. Joissain niissä kangas on kulunut ohueksi, joihinkin on tullut reikiä ja joitain on paikattu, mutta vieläkin ne toimittavat vaatteen perustehtävää eli tarjoavat minulle mikroilmaston, joka auttaa suojautumisessa ulkoisia voimia vastaan.

Todellisiin tarpeisiin perustuvan pukeutumiskulttuurin sijaan meille on syntynyt kertakäyttömuoti, jonka ympäristöhaitat ovat massiiviset. Osaksi ne ovat paikallisia ja osaksi globaaleja. Vaateteollisuus on merkittävä kasvihuonepäästöjen lähde. Lisäksi vaateteollisuuteen liittyy ihmisoikeusongelmia.

Mutta kun nuori menee kesätöihin halpavaateliikkeeseen, joka myy nopeasti kuluvia ryysyjä, häntä ei kritisoida mitenkään. Päinvastoin häntä tuetaan. Mummot ja papat kiittelevät, että siinäpä ahkera nuori. Poliitikot ovat tyytyväisiä, että jo nuoret saadaan tuottavan yhteiskunnan piiriin.

Vaikka nuori valinnoillaan tukee ympäristötuhoa ja ihmisoikeusloukkauksia, suhtaudumme häneen myönteisesti. Olemme oppineet ajattelemaan, että kaikki toiminta, joka nimetään työksi, on hyvää. Meitä ei kiinnosta toiminnan seuraukset, vaan suhtautumisemme ratkaisee toiminnan nimeäminen.

Tämä sama toteutuu kaikilla elämän alueilla. Tuhota saa, kunhan sen tekee työn nimissä. Uusi hallitus kaavailee hakkuumäärien nostoa ja tukee hankkeita, jotka kuormittavat voimakkaasti ympäristöä, mutta mitäpä siitä, koska kysymys on työstä.

Mitäpä siitä, että sähköautojen vaatima kaivosteollisuus ja yleensä akkujen valmistaminen on taas uusi voimakas ympäristörasite. Jos Suomeen saadaan uusia kaivoksia, niin saattaahan siinä jokin vesistö kärsiä, mutta toisaalta saamme työtä.

Työ on tämän ajan suurin uskonto. Se on nykyajan ihmisen todellinen jumala. Työ on niin koskematon, että edes tutkijat eivät uskalla kertoa ääneen, ettei nykymallista jatkuvaan kasvuun ja kasvavaan kulutukseen perustuvaa globaalia markkinataloutta ja ympäristönsuojelua pystytä yhdistämään. Tosiasioiden kertominen koettaisiin jumalanpilkaksi. Siksi tutkijat vaikenevat.

Työn pyhyys estää tutkijoita kertomasta, että tuhoamme elinedellytyksiä tulevilta sukupolvilta ja syyllistymme siksi eräänlaiseen ihmisoikeusrikollisuuteen.

Vaikea on keksiä nykyään enää työtä, joka ei olisi moraalinen epäkohta. Silloinkin, kun ihminen tekee näennäisesti ympäristöä kuormittamatonta työtä, se usein välillisesti tukee yhteiskuntaa, jonka tavoitteena on taloudellinen kasvu ja kulutus. Tällaista työtä on esimerkiksi opettaminen, eikä tutkijoiden työstäkään koidu ympäristön hyväksi kuin pikkuruinen osa. Suurin osa tutkimuksesta muuttuu kulutuskultuuriksi.

1 tykkäys

Vaikken jaakkaan voimakasta kantaasi luonnosta, niin jaan kyllä systeemitason kritiikkisi.

Nythän asiat menee niin, että investointipankkiirit huutavat tekevänsä jumalan työtä, ministerit tekevät kaikkensa suojellakseen rikkaita lobbauskykyisiä väärintekijöitä, ja kansalaiset yritetään kaikin tavoin pakottaa elämään valheessa.

Voidaan tietysti sanoa, että edellinen kappale on kärjistystä. Varmasti osaltaan niinkin. Ei poista sitä, että esimerkiksi yritykset ovat salattuja rakenteita joiden hyväksi joka puolelta myös yritysten ulkopuolelta tuotetaan valtavat määrät propagandaa, jonka avulla omistajat kääräisee isot kasat hilloa, kun väärinkäytöksistäkin vaan palkitaan.

Eiköhän lyödä kaikki hanskat naulaan ja lopetetaan eläminen, kun ympäristökin kärsii niin pahasti. Valitettavasti harva varmaan haluaa asua metsässä alkeellisissa olosuhteissa omatarveviljelijänä palaten samalla satojen tai tuhansien vuosien päähän.

Harva varmaan on halukas tinkimään elintasostaan, mukavuuksistaan ja työstään, johon on ehkä vuosien opiskelut ja kiinnostus. Mitä siellä metsässä sitten tekisi muuta kuin sinnittelisi elossa niin kauan kuin pystyy…

En muotoilisi asiaa näin jyrkästi, mutta totuuden siemen siinä on. Kun itse olen joskus ollut työtön, ovat lähipiiri ja tuttavat patistelleet minua sanoen: “Kaikki työ on arvokasta.” Siis aivan pokkana, jolloin mielessä on käynyt vastata: “Ai huumekauppiaan, palkkamurhaajan ja lapsipornon tuottajankin? Tiliähän niissäkin tehdään.”

Varmasti on myös vähemmän dramaattisia esimerkkejä töistä, joita ei voi mitenkään mieltää arvokkaaksi, esim. monenlaisen viihderoskan tuottaminen ja kaupittelu. Tai sellaisen tuotannon luominen ja ylläpito, joka liittyy ihmisoikeuksien polkemiseen esim. hikipajoissa.

Elintaso on arvokas arvo, jota pitää puolustaa. Syntyvyys ja vanhemmuuden arvostaminen eivät ole tärkeitä, joten niitä ei puolusteta.

Muuan tuttu duunari, koneistaja, oli aikoinaan Lontoossa asuessani vaihtanut duunia, kun työnantajan konepajassa alettiin alihankinta työnä väsäämään jotain brittiohjuksiin päätynyttä osaa.
Tämä ex-sääntökuntaveli ei halunnut olla missään tekemisissä aseteollisuuden kanssa…

Kokisin ongelmaksi jos joutuisin työpaikallani edistämään sateenkaari- ja lgbt-asiaa. Nythän se vähitellen luikertelee osaksi työpaikkaa kuin työpaikkaa.

En millään kestäisi enää olla kirjastossa töissä. Pahinta on jatkuva kokoustaminen ja kehittämispäivät yms, joissa ei ole oikeasti mitään sananvaltaa.

Haluaisin tehdä sen rasittavan perustyöni rauhassa. Mietin, että onko Jumalan tahto, että sinnittelen tuolla ja siedän ko. “sosiaalisuutta” vai voisinko häipyä johonkin muuhun hommaan.

Kirjastoissa on valloillaan sateenkaari-ideologia ja olen pyrkinyt lomailemaan prideviikon tienoilla, etten joutuisi ottamaan kantaa siihen hössötykseen. Monessa kirjastossa on sateenkaarihylly, meidän yksikössä ei vielä. Voisiko ajatella, että olisi syytäkin erottautua tällaista agendaa ajavasta puljusta? Olisihan, pliis!

2 tykkäystä

Olen ollut kirjastossa töissä. Sateenkaari hyllyjä tai muutoinkaan sitä ideologiaa ei ole mitenkään esillä pidetty. Mitä tulee näihin palavereihin, niin sananvaltaa ei todellakaan ollut. Mutta eipä ollut tarve olla läsnäkään niissä. Itselle napsahti asiakaspalveluvuoro ihan järjestään joka kerta kun ns. terävä pää piti kokouksiaan. Eipä tuo minua sinällään haitannutkaan. Työilmapiiri noin muutoin oli sellainen että enää en ihan hevillä sinne mene hommiin… Diggaan aika paljon itsenäisemmästä työn kuvasta enkä jatkuvasta kyttäämisestä.

1 tykkäys

Noin puoliksi retorisena kysymyksenä voisi esittää, että onko kristityn sopivaa toimia pankkivirkailijana? Asiaa voisi lähestyä siitä tulokulmasta, että Raamatussa mainitaan koronkiskonta ihan erityisesti asiana, joka ei ole missään määrin suotavaa.

Pankkivirkailija tekee sitä mitä käsketään eikä voi mitenkään vaikuttaa siihen, paljonko lainoista peritään korkoa. Eihän pankki voi toimia niin, ettei peri mitään korkoa mistään. Eri asia sitten on, onko korkoprosentti oikea. Pikavippifirmat pitäisin semmoisina, ettei niiden kanssa ole kristityn hyvä olla missään tekemisissä.

5 tykkäystä

Palasin vuorotteluvapaalta maaliskuussa ja kuulin, että sateenkaarihyllyistä oli päätetty omassa yksikössänikin.

Ahdisti paluu töihin niin paljon, että ihan sydämestä otti. Niinpä hain töihin läheiseen S-markettiin. Oli videohaastattelu, pitkät nettilomakkeet, puhelimessa taas samat kyselyt, sitten pyydettiin suosituksia nykyiseltä esimieheltä, joka suostui ne antamaan. Vasta tämän jälkeen pääsin itse kauppiaan pakeille haastatteluun. Enkä päässyt töihin. Sopimus olisi ollut vain 20h/viikko. Mene tiedä, ehkä minusta näkee heti päälle päin, että sekopäähän tuo on… työhönottoa hoitanut vuokrafirman ihminen kuitenkin kehoitti hakemaan muita paikkoja.

Voi olla, että varmin keino olisi ensin hakeutua tuntihommiin noiden vuokratyöfirmojen kautta ja yrittää päästä sitten vakkariksi suoraan esim. S-ryhmään. Ilman vakipaikkaa on hankala jättää nykyistä kaupungin vakityötä -etenkin tähän korona-aikaan.

Eniten kaipaisin sitä, että saisi tehdä sen ehkä rasittavankin perustyönsä ihan rauhassa ilman tuota kokouslässytystä ja ylimääräistä draamaa. Oletan, että kaupassa homma on viritetty sen verran kiireiseksi, ettei siellä ole tarpeen vatvoa kerran viikossa kokouksissa asioita. Kun on selkeää, että on laulettava työnantajan lauluja ja toteltava käskyjä, niin ei siinä ole ongelmaa. Silloin on selkeämmin vain “palkkasotilas”. Kirjastossa kokoustaminen antaa ymmärtää että on mukana päättämässä asioista ja silloin on velvollisuuskin jotain sanoa. Siitä ei ole hyötyä. MInulle tuo tilanne, että olisin aina asiakaspalvelussa muiden kokoustaessa olisi unelma. Tiesin tämän ongelman jo silloin kun pääsin tauon jälkeen vakkariksi kirjastoon. Tottakai jotain on perustavanlaatuisesti mennyt elämässä pieleen, jos ihminen, varsinkin mies, on tuonne kirjastoon ajautunut tätien pomotettavaksi.

2 tykkäystä

Vanhassa testamentissa kielletään koron vaatiminen omalta kansalta (muilta juutalaisilta), mutta ei-juutalaisilta saa ottaa korkoa. Jeesus ei pidä koron vaatimista vääränä:

“Mikset sitten vienyt minun rahaani pankkiin, niin että olisin palattuani voinut nostaa sen korkoineen?” (Luuk. 19:23)

Tuosta vertauksesta ei voi päätellä Jeesuksen kantaa koron vaatimiseen, sillä se on vertaus, jonka opetus on toinen kuin vertauskuvan tapahtumat. Tuo vertaus ei puhu rahasta, vaan raha on siinä nimenomaan vertauskuvana.

Se, että Vanhassa testamentissa koron ottaminen kielletään omalta kansalta on käsittääkseni perusteena ollut sille, että koronkiskonta (mille on omat perinteiset määritelmänsä) on ollut kiellettyä. Sovellettuna heprealaisesti muihin kansoihin tuo tarkoittaisi sitä, että suomalaiset eivät lainaisi korolla toisille suomalaisille; sovellettuna kristillisesti tuo sama periaate universalisoituu kaikkiin kansoihin.