“Menneet seurakuntavaalit kertoivat kansankirkollisuuden asteittaisesta murtumisesta. Edellisiin vaaleihin verrattuna ehdokkaiden määrä väheni 20 prosenttia viime vaaleista, vaikka jaossa olleiden paikkojen määrä väheni vain 11,5 prosenttia. Myös ääniä annettiin yli 60 000 ääntä vähemmän. Jos vauhti jatkuu tasaisena, kolmen vaalin päästä ääniä annetaan alle kolmesataatuhatta. Tällöin perinteistä kristinuskon tulkintaa edustavilla alkaa olla jo merkittävä vaikutus. Ei kannata siis heittää kirvestä kaivoon.”
Hmm… 12 vuoden päästä siis olisi hyvät mahdollisuudet.
Vakavasti: onko tämä realistista? Mietin vain vertailua esim. Norjan tai Ruotsin kirkkoihin? Tai periaatteessa Suomessakin pitäisi olla jo parempi tilanne… tai katsotaanpa EKD/Saksa. Siellä ollaan prosenteissa, jotka voisivat olla Suomessakin
Joten en pidättäisi hengitystä “kirkollista jytkyä” odotellessa. Ja sitten pitäisi vielä olla sellainen piispa/pappisjoukko, joka ruokkisi lauman.
En lähde arvioimaan kuinka pitkään Suomessa(kin) menee siihen että ev.lut. “kansankirkolla” ja helluntailaisilla, vapaakirkolla yms. on keskenään sakramentaalinen yhteys vaikka muodollisia eroja tunnustuksessa onkin. Kehitys näyttää kulkevan siihen suuntaan että kirjoitetulla tunnustuksella ei käytännössä ole mitään merkitystä jos se jarruttaa näitä ekumeenisia/synergistisiä päämääriä.
Noitten vaikutusmahdollisuuksien suhteen mietin, että ainakin vanhavirkakantaisten kohdalla on aika rohkeaa olettaa heidän määränsä pysyvän samana tai kasvavan 12 vuodessa riippumatta toimintamahdollisuuksista, mahdollisuuksista saada pappeja ja perustaa jumalanpalvelusyhteisöjä jne. Toki 12 vuotta ei mikään älyttömän pitkä aika ole, mutta ei konservatiivien (johon voidaan toki laskea muitakin kuin vanhavirkakantaisia, määrittelykysymys) määrän pysyminen edes samana ole mikään itsestäänselvyys, varsinkaan jos ja kun paine niitä vastaan lisääntyy.
Tuo on jo todellisuutta. Vuonna 2017 Suomen evankelisluterilainen kirkko avasi virallisesti ehtoollispöytänsä helluntailaisille ja vapaakirkolle “yksittäistapauksissa”. Nämä kirkkokunnat olivat käytännössä avanneet ehtoollispöytänsä jo aiemmin luterilaisen kirkon jäsenille.
V.1997 julkaistiin paljon huomioita ehtoollisasiaan siihen aikaan teoksessa: “Turhentuuko uskonpuhdistus”? ( Rooman kirkon ja luterilaisen maailmanliiton uusi selitys vanhurskauttamisopista )
Siinä oli siihen aikaan Suomen herätysliikkeiden puheenvuoroja. Toim. Simo Kiviranta ja Timo Laato.
Takakannesta: " Suomen luterilainen kirkko on uskonpuhdistuksen jälkeen suurimman ja syvimmän ratkaisunsa äärellä. Hyväksyykö se Rooman kirkon ja Luterilaisen Maailmanliiton yhteisen julistuksen vanhurskauttamisesta?
jne…Miten käy Raamatun opetuksen vanhurskauttamisesta? Ollaanko kulkemassa kohti kirkkoliittoa? (Loppu).
Ovatko? En tiedä yhtään nykytilannetta, mutta ymmärtääkseni vielä 20 vuotta sitten helluntailaisten ehtoollisköytäntö oli melko tiukka ja vain jäsenille.
Käytäntö riippuu helluntaiseurakunnasta. Suomen helluntaikirkon nettisivujen uskon pääkohdat -osion ehtoollista käsittelevässä luvussa todetaan ehtoolliskäytäntöjen nykytilasta helluntaiseurakunnissa:
Ehtoolliseen osallistumisessa helluntaiseurakunnissa on vallalla erilaisia käytäntöjä. Joissakin seurakunnissa ehtoollinen on tarkoitettu vain uskoontulon jälkeen kastetuille (suljettu ehtoolliskäytäntö), toisissa ehtoolliselle voivat osallistua kaikki ne, jotka tunnustavat Jeesuksen Vapahtajakseen (avoin ehtoolliskäytäntö). Joissakin normaalisti uskovien kastetta edellyttävissä seurakunnissa ehtoolliselle voidaan kutsua myös toiseen kristillisen kirkkoon kuuluva uskova, joka satunnaisesti on mukana jumalanpalveluksessa (ehtoollisvieraanvaraisuus). Jokainen seurakunta päättää omasta käytännöstään.
Tämä päätös on minusta aivan käsittämätön ja rinnastuu aikaisempaan päätökseen ehtoollisvieraanvaraisuudesta Skotlannin kirkon kanssa. Onko tämä nyt esisoittoa liittymisestä leunbergiläiseen yhteisöön? Entinen arkkipiispamme kun osallistui sen puitteissa jo ehtoolliseen…
Suomen kirkko on vanhastaan pitänyt ehtoollispöytänsä vain niille, jotka pitäytyvät reaalipreesensiin. Nykyanglikaanitkin kai siihen ovat sitoutuneet huolimatta artikloistaan. Leuenbergiin ei ole haluttu yhyä juuri siksi, koska ehtoollista koskeva muotoilu on turhan epämääräinen. /Toki nyt on niin, että ainoastaan Sveitsin kirkon kanssa tämä on ongelma, kun EKD:n kanssa on erillissopimus, kuten myös Skotlannin kirkon kanssa ja Alankomaissa on kirkkounioni, joka on LML:n jäsen. Joten suurista eurooppalaisista kirkoita ainoastaa sveitsi on virallisesti ulkopuolella.)