Kirkko ja Kaupunki -lehden uutisen mukaan vanhoilliset kardinaalit syyttävät paavi Franciscusta harhaoppiseksi. Lehden makaa paavia syytetään yhteensä seitsemästä eri harhaopista.
Kirkkohistorian yliopistonlehtori Mikko Ketola toteaa että kriisi juontaa juurensa Vatikaanin toisesta konsiilista (1962–1965).
Ketolan mukaan monet nykypaavin vihollisista ovat saaneet innoituksensa Johannes Paavali II:n seksuaalieettisestä opetuksesta. He katsovat, että Franciscus on tuhoamassa sitä perintöä ottamalla liian lieviä kantoja aborttiin ja homoseksuaalisuuteen.
Tohtiiko joku foorumin katolilaisista kertoa, millaisia tunnelmia nämä asiat nostattavat Suomen katolilaisissa?
Hieman ihmetyttää, mistä ingressin populismi on oikein reväisty. Franciscus itse on minusta melkoinen populisti latinalaisamerikkalaisessa perinteessä. Konservatiivisuus ja populismi eivät mitenkään ole synonyymejä.
Sinänsä uutinen on vanha ja vähän sitä on täälläkin sivuttu. Luulisi muuten, että teologi Huttunen tietäisi senkin, että ex cathedra koskee vain erityisiä lausuntoja, ei kaikkia paavien sanomisia.
Vanhoilliset kardinaalit antavat itse sellaisia lausuntoja että näinä hetkinä sitä taas tulee ajatelleeksi mihinkään kirkkokuntaan kuulumisen mielekkyyttä. Omaa heikkouttahan se tietysti on jos antaa toisten, vaikka sitten kardinaalin, skandalisoida itsensä niin että jättää oman kirkkonsa. Olinkin pitkään hyvin rauhallinen kaikesta pahasta mitä kaikki kirkkokunnat kirkon historian aikana ovat Jumalan nimessä tehneet mutta sittemmin malja on tullut täyteen, ja joudun nyt kipuilemaan tämän kipuilun minkä monet muut ennen minua ovat läpikäyneet.
“the radical feminism which has assaulted the Church and society since the 1960s has left men very marginalised.” This radical feminism has resulted in men being confused about their role in life, which has led to all kinds of disastrous things like a decrease in the number of altar boys alongside an increase in the number of priests who inappropriately touch them.
Kyllä, näinhän se menee, kun nainen ei ole enää kenelle tahansa miehelle tyydytyksen välikappale, miehet marginalisoituvat ja he tulevat alttiiksi epäsopivalle poikien koskettelulle.
Omistamisen oikeutta, työnteon oikeutta ja ruumiinsa koskemattomuuden oikeutta itselleen pyytävät naiset siis tekevät miehistä pedofiileja, kun kartanon herrat eivät saa enää hyväksikäyttää piikoja miten haluavat, tai avioliitossakin saa ilmoittaa raiskauksesta.
Itse olen kyllä lievästi huolestunut myös Franciskuksen puheista ja käytännöistä, vaikka hänen linjauksistaan muuten pidänkin. Hän on ollut kova puhumaan pedofilian kitkemisen puolesta. Nyt yksi hänen lähimmistä neuvonantajistaan on Australiassa oikeuden edessä pedofiliasta. Eihän se tietenkään Franciskuksen vika ole että neuvonantajalle on näin käynyt, ja hyvä että korkeimmilla paikoilla olevat kirkonmiehet laitetaan samalla tavalla syyniin kuin rivipapitkin, että siinä mielessä Franciskuksen lausuntojen linja pitää.
Kyllä, näinhän se menee, kun nainen ei ole enää kenelle tahansa miehelle tyydytyksen välikappale, miehet marginalisoituvat ja he tulevat alttiiksi epäsopivalle poikien koskettelulle.
Omistamisen oikeutta, työnteon oikeutta ja ruumiinsa koskemattomuuden oikeutta itselleen pyytävät naiset siis tekevät miehistä pedofiileja, kun kartanon herrat eivät saa enää hyväksikäyttää piikoja miten haluavat, tai avioliitossakin saa ilmoittaa raiskauksesta.
Tällaista kielenkäyttöä en ymmärrä. Asia hukkuu sanojen sekoittamisessa.
Itse en ota kantaa juorulehtien juttujen pohjalta ollenkaan.
Asia koskee edelleen Amoris Laetitian epäselvyyttä siinä voiko eukaristiaan osallitua muita kuin katolisen kirkon jäseniä, niin minusta sekä “vanhoillisilla” kardinaaleilla, että paavilla on pointtinsa asiassa. Paavi haluaisi enemmän synodaalisuutta ja kardinaalit enemmän selkeyttä. En osaa sanoa kuinka suuri vaara on, että piispat ja papit maailmalla tulkitsisivat asian ehdoin tahdoin radikaalisti uudella tavalla, mutta sen voi sanoa, että paavi ei ole juorulehtien kaipaama vapautuksen teologi.
Say no more.
Populismin körttiläisenä versiona Kirkon & Kaupungin kannattaisi ehkä enemmän keskittyä siihen, miten pohjalaiset pääkaupunkiseudulle ja sen kirkolliseen elämään sopeutuvat.
Jutussa esitetään täysin väärä kuva Yhdysvaltojen katolisuudesta. Ne rikkaat ja vaikutusvaltaiset likemiehet ja poliitikot ovat juuri niitä, jotka suoltaisivat samanlaista teksti kuin Kirkko & Kaupunki. Tästäkin uusi haaste citykörttiläisille: Miten löytää uudestaan köyhä kansa.
No ei nyt ihan noinkaan, mutta sinne päin, aika hyvin tiivistit.
Toki katolisilla vanhoillisilla on olemassaolon ja mielipiteen oikeus, mutta noina hetkinä kun koko kirkon kardinaalistosta kuuluu tuollaisia kommentteja oma tuntemukseni on vaan suunnaton nolous, turhautuminen ja jopa epäusko kirkon johtohenkilöitä kohtaan.
Sama fiilis kyllä tulee kun katselee ortodoksipappeja siunailemassa aseita, tai kuulee nuoren naisen kommentteja ortodoksiluostareissa käytettävästä ruumiillisesta kurituksesta.
Jos viittaat minun linkkiini niin sen pohjalta ei kantaa ainakaan Burkeen kannatakaan ottaa, mutta Burken muutaman vuoden takainen sanonta on kyllä dokumentoitu ihan riittävän luotettavasti.
Ei kun Kirkkoa & kaupunkia tarkoitin. Artikkeli on valitettavan juoruluonteinen. Esimerkiksi Amoris Laetitiasta olisi voinut kirjoittaa paremman jutun, jotta lukijat edes tietäisivät mistä puhutaan. Nyt päällimmäiseksi jää jonkinlainen oletetun hovijuonittelun kuvailu, joka pitää vielä yhdistää populismiin ja Trumpiin, jotta se saataisiin poreilemaan Kallion punavihreässä kuplassakin.
Burken sanonta tuli parilla klikkauksella antamasi linkin takaa.
En nyt menisi sanomaan, että sitä on asiallista otsikoida noin kuten Daily Life teki, vaikka ei otsikko väärinkään ole. Kyllä sanonta sieltä haastattelun keskeltä löytyy. Toisaalta haastattelussa on kyllä paljon ihan puhdasta asiaa ja tuo sanonta on vain kokonaisuuden sivujuonne.
Franciscus on kuitenkin lämmittänyt kirkon ja SSPX:n välejä enemmän kuin kukaan muu paavi Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen jälkeen. Franciscus onkin ehkä siitä esimerkillinen, että hän ei noloile, eikä tuo omia poliittisia näkemyksiään, ja sitä mikä näyttäisi hyvältä Voguessa, yhteyden esteeksi.
Tästä on, kirjaimellisesti, jo sata vuotta sitten hämärtynyt se, että mikä ero on aidoilla loukkauksilla jotain perusvapautta kohtaan ja radikaalilla, idealisoidulla individualismilla. Feminismi on, historiallisesti ja olemukseltaan, yläluokan joutilaiden naisten ideologia.
Vaatii pientä vaivaa vain haluta tai vaatia jotain ideaaleja oikeuksia. Vaatii paljon enemmän vaivaa käsittää, että radikaali individualismi on hyvin tuhoisa ideologia. Se on sitä siksi, että se on antavinaan jollekin valitulle ryhmälle oikeuden täydelliseen elämään, täydelliseen vapauteen, täydelliseen toteutumiseen, riippumattomuuteen ja itsenäisyyteen.
Minulla on se näkemys esimerkiksi orjuuteen ja kuolemanrangaistukseen, että on hyödytöntä lähestyä asiaa jostain absoluuttisen ideaalin näkökulmasta. Vaikka kristinusko vaikuttaa orjuutta ja kuolemanrangaistusta vähentävästi, niin niiden vaatiminen poistettavaksi sellaisenaan, muuttamatta mitään muuta, on yleensä turhaa. Sama ajattelu toimii lasten, naisten, vanhusten, vammaisten ja kaikkien muidenkin oikeuksien kohdalla. Yhteiskunta tai kollektiivi yleensä antaa ne oikeudet silloin, kun sillä on siihen varaa ja mahdollisuus. Sitten, jonkin romahduksen, mullistuksen tai kriisin myötä ne katoavat.
Aivan sama pätee tavallisen valkoihoisen, lihaasyövän, protestantin heteromiehen vapauksiin ja oikeuksiin. Jotka ovat yleensä aivan muuta kuin jonkin Tony Starkin eli yritysjohtajan, vapaaherran tai playboyn (eli ideaalin valkoihoisen heteromiehen) vastaavat.
Kuvitteellinen opponentti sanoo, että “vastalause! Minä en ihaile mitään Tony Starkia!” Vaan kun kyse ei olekaan henkilökohtaisista mieltymyksistä tai persoonasta. Vaan siitä, minkä mukaan ihanteellisen ihmisen vapaudet ja oikeudet halutaan mitoittaa ja mallintaa.
Jos kristinuskon keskeinen tarkoitus on teleologinen (eli tiettyä summaa, tasoa tai yhteen tulemista kohti eli konvergentisti etenevä) historia, jossa tietyssä vaiheessa ilmestyvät pyhä teollinen yhteiskunta ja pyhä kapitalismi, niin silloin on myös olemassa niiden evankeliumi, jossa luvataan kaikille oikeus osallistua niihin, eli pääsy niiden valtakuntaan. Mutta jos ei ole teleologista historiaa, niin omistamisen oikeus, työnteon oikeus ja ruumiin koskemattomuus valitettavasti tulevat ja menevät.
Tässä on taas kyse ontologisesta myytistä. Sen mukaan kaikki nuo vapaudet ja oikeudet ovat yksilön ominaisuus. Eli jokainen ihminen on uniikki entiteetti, tosioleva yksikkö, johon ne kuuluvat. Vesimolekyylissä on kaksi vetyatomia. Ihmisessä on oikeus omistamiseen, koskemattomuuteen ja työntekoon samoin kuin kätisyys ja silmien väri.
Jos taas ontologinen myytti kiistetään, kuten mielestäni on ainoa järjellinen mahdollisuus, niin yksilössä ei ole tällaisia ominaisuuksia. Yksilön vapaudet ja oikeudet ovat aina ilmentymä hänen suhteestaan olemisen tasoihin (sielu, materia, yhteisö, kaikkeus). Jokaisella vapaudella on kohde. Jokaisella oikeudella on myöntäjä, kohde ja toteuttaja. Tämän yhteiskunnan eli länsimaisen ekumenian eli hegemonian eli tunnetun maailman ovat vallanneet sellaiset ideologiat, joissa yksilö pyritään kadottamaan ideaaliin ja tekemään ideaalista kaikki kaikessa. Jolloin vapaudet ja oikeudet ovat sen ideaalin ominaisuuksia.
Sen sijaan evankeliumissa ja ylösnousemuksessa on kyse partikulaarin säilymisestä ja vahvistamisesta, antamisesta uudelleen. Koska ihmisestä ei tule Jumalaa, ei ihmisestä tule myöskään minkään oman ominaisuutensa lähdettä tai alkuperää, vaan kaikki pysyy annettuna.
Tämän perusteella minä ainakin yritän seuloa paaveja ja heistä tehtyjä kannanottoja.
Kannattaa lukea tuo kardinaali Burken haastattelu. Plautillan tulkinta siitä on täysin väärä. Vaikuttaa, että hän ei ole edes lukenut sitä, vaan luottaa ja perustaa Daily Lifen otsikkoon.
Ensinnäkin radikaali feminismi on eri asia kuin perinteinen feminismi. Toisekseen Burke ei oikeastaan edes puhu siitä, vaan miehisten hyveiden katoamisesta. Pelkästään katsomalla Youtubesta Reaganin aikaisia poliittisia keskusteluja huomaa miten nykyisin politiikan miehet ovat muuttuneet tunteileviksi selittäjäksi verrattuna sen aikaisiin, miehekkäisiin argumentoijiin. Jopa Reagan itse, jota silloin pidettiin tyhmänä, vaikuttaa lähes nerolta nykyaikaan suhteutettuna. Tämä muutos on ollut hämmentävän nopea ja eri alojen naisvaltaistuminen ei ole siihen täysin syytön. Naisellisuus ja miehekkyys eivät enää ole tasapainossa. Tämä on se mitä Burke yritti mielestäni sanoa.
@Thinkcat, on aika helppoa sanoa että ei oikeus omistaa omaa omaisuutta tai määrätä ruumiistaan avioliitossa ole kovin kummoinen asia yksilölle, jos ei itse ole koskaan tuntenut miltä tuntuu kun nuo oikeudet puuttuvat.
Työnväenluokkaiset naiset ovat varmasti saaneet tehdä työtä, mutta hekään eivät ole voineet ilmoittaa että ovat tulleet aviomiehensä raiskaamaksi, eivätkä ole saaneet lain edessä pätevästi omistaa ansaitsemaansa omaisuutta.
Kauniisti näet Burken haastattelun @IDA . Toki näen siinä itsekin paljon hyvää, nimenomaan tuon huolen miehisten hyveiden häviämisestä, mutta en pidä millään lailla asiallisena naisten oikeuksien vähättelyä tässä yhteydessä. Miesten oikeuksien ei pitäisi olla naisten oikeuksista pois, ja toisin päin.
Itsehän tosiaan olen pitänyt alusta asti Franciskuksesta ja hänen agendastaan. Burke taas kyllä suorien lainausten mukaan aivan selvästi yhdistää miesten alennustilan siihen että naiset vaativat oikeuksiaan. Minä tulkitsen tämä näin, mutta näen kyllä mitä sinä yrität hänen lauseistaan osoittaa.
Catholic Heraldilla on vielä yksi kiintoisa näkökulma asiaan.
Eihän se ollut lausunto, vaan haastattelu. Itse en nähnyt siinä naisten oikeuksien vähättelyä. Minusta naisten ja miesten oikeuksien pitää täydentää toisiaan. En hyväksy sellaista ajattelua, että naisilla miehillä pitäisi olla samat yhteiskunnalliset oikeudet ja velvollisuudet.
Itse en näe Franciscuksen yhteyttä juuri tähän juttuun.
Burke yhdistää tuon radikaalin feminismin siihen mitä amerikkalainen popkulttuuri nykyään on. Se on masentavan epämiehekästä. Jos radikaalisti yksinkertaistaa: niin 30-vuotiaat taidekoulurejektit laulavat 10 vuotialle tytöille kuinka kiva on nussia ja kuinka “empowerment” on olla lutka. Pojat sitten ihmettelevät tätä miksi myös aikuiset naiset ovat yhtä tyhmiä.
Tässä on heti ensimmäinen yleinen ero naisten ja miesten ajattelussa. Miehet yleisesti ottaen eivät suhtaudu kiihkeästi kommentteihin, joissa heidän toimintaansa arvostellaan. Jos mies katsoo, että Burke puhuu oikein, ei häntä voisi vähempää kiinnostaa, jos joku kutsuu totuuden puhumista “vähättelyksi”.
Eli keskeinen toimittajan argumentti on: “But if the Church puts off young men because they think it is too girly, then this reflects badly on men, not the Church.”
“Jos miehet suhtautuvat nuivasti Kirkkoon siksi, että he pitävät sitä liian tyttömäisenä, antaa se huonon kuvan miehistä eikä Kirkosta.”
Tämä ei kuitenkaan ole minkäänlainen argumentti, sillä kirjoittaja ei ota lainkaan kantaa itse niihin uutuuksiin, jotka saavat miehet pitämään katolisen kirkon toimintaa tyttömäisenä. Voi olla, että ne asiat ovat oikeasti tyttömäisiä ja sellaisia, joita ei pitäisi jumalanpalveluksissa ja kirkossa ylipäänsä esiintyä. Ja jos onkin niin, että on miesten heikkous se, että he eivät osallistu tyttömäisyyksiin, joskaan ei ole ilmeistä, että se olisi heikkous, nähdäkseni se on vahvuus, niin kai silloinkin pitäisi huomioida puolet ihmiskunnan edustajista, varsinkin jos luotaantyöntävät piirteet ovat uutuuksia.
I don’t think it is cynical to say that men are not quaking in their boots at the prospect of marriage because they’re scared of some women’s “self-focused attitudes”. More often than not, men are frightened of monogamy, commitment and “being tied down”.
Lisäksi kirjoittaja Madeleine Teahan sanoo, että miesten syy suhtautua pelokkaasti avioliittoon ei olisi naisten lisääntyneet itsekeskeiset asenteet 70-luvulla, joista miehet itse raportoivat Burkelle, vaan se, että pitäisi sitoutua ja olla yksiavoinen. Tämän voi kirjoittaa vain, jos ei ole minkäänlaista kokemusta miespsykologiasta tai jos ainoat tiedot siitä ovat peräisin lähinnä sekulaarista anglo-juutalaisesta amerikkalaisesta populaarikulttuurista.
Tämä puutos voi minun nähdäkseni johtua vain miesten sulkeutuneisuudesta ja kyvyttömyydestä tuoda esille omia oikeuksiaan ja tarpeitaan.
Se on luonteva johtopäätös siitä että miehet muutenkin ovat se eristäytyvämpi sukupuoli, se joka ei tunnu olevan sinut sen kanssa että sukupuolet touhuilevat rinta rinnan. (Paitsi tietenkin Suomessa, kaikki kunnia suomalaiselle maaseudulle jossa miehet ja naiset ovat tehneet yhdessä työtä maailman sivu.)