Vapaa-ajattelijat ry:n löysät heitot ja kyseenalainen toiminta

Tähän voisin kertoa pienen muisteluksen. Olin kerran mukana lukion päättäjäisissä, jossa eräs sukulaislapseni sai valkolakin. Koska tilaisuus ei olisi mahtunut koulun juhlasaliin, se pidettiin muutaman sadan metrin päässä olevassa kirkkorakennuksessa (eikä paikallinen luterilainen seurakunta vastustanut sitä lainkaan). Olisikohan pitänyt kannella oikeusasiamiehelle siitä, että maallista todistuksenjakoa häirittiin “uskonnollisilla merkityksillä”?

1 tykkäys

Joitain koulujen juhlista järjestetään myös urheiluhalleissa, joissa on näkyvästi esillä kaupallisia mainoksia, joiden tavoitteena on vaikuttaa kyseistä mainontaa näkevien ihmisten ostopäätöksiin. Jos lakia lähdetään tulkitsemaan niin, että koulujen yhteisiä juhlia ei saa järjestää tiloissa, joista oppilas saattaa kohdata eräänlaista kristinuskon mainontaa, voisi olettaa, että vastaavasti tällöin herkästi tulkittaisiin lainvastaiseksi myös koulun yhteisten juhlisen järjestäminen sellaisissa tiloissa, joissa on esillä kaupallista mainontaakin - kuten urheiluhallit. Asia liittyy myös esimerkiksi Vanhojen tanssien järjestämispaikkoihin, mikäli ne toteutetaan lukion kurssina. Koulujen käyttämiä tiloja koskee Suomessa lähtökohtaisesti tuotemarkkinointikielto erityisesti alaikäisten kohdalla. Tähän asti lakeja on tulkittu niin, että koulujen juhlia on saanut järjestää niin mainontaa sisältävissä urheiluhalleissa kuin kirkollisissa rakennuksissakin, mutta jos linjaus muuttuu kirkollisten rakennusten osalta, voisi olettaa, että myös mainontaa sisältävien urheiluhallien käyttömahdollisuus koulujen käyttäminä tiloina yhteisessä toiminnassa tällöin kyseenalaistuu.

1 tykkäys

Ketju suljettiin automaattisesti 90 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.