Kun puhutaan pyhistä kuvista, luterilaiset tuntuvat ajattelevan, että ne ovat myöhäistä keksintöä ja että siksi ne eivät kuulu “alkuperäiseen” kristillisyyteen. Asia ei kuitenkaan ole näin, sillä ikonit olivat olennainen osa jo juutalaista uskoa. Heidän synagogissaan vallinnut tapa käyttää kuvia opettamaan pyhistä henkilöistä ja tapahtumista periytyi tietysti myös kristityille. Juutalaisten synagogien seinät olivat täynnä Vanhan testamentin henkilöistä ja tapahtumista kertovia ikoneita.
Linkin takana on hyvä esimerkki tällaisesta käytännöstä. Ortodokseille tuo kuva näyttää hyvin tutulta ja luontevalta: se kertoo vastaansanomattomasti katkeamattomasta jatkumosta näiden kahden välillä - siitä, että ikonit ovat kuuluneet Jumalan palvontaan jo ennen kristinuskon syntyä. Äkkiä katsottuna nuo synagogan seinät voisivat olla vaikkapa jostain varhaisbysanttilaisesta pienestä kirkosta. Mutta ne ovatkin synagogasta vuodelta 244. Ikoneilla oli niissä täsmälleen sama merkitys kuin mitä niillä on ortodoksisessa kirkossakin aina ollut: opettaa, auttaa keskittymään rukoukseen, synnyttää rukoukselle otollista tunnelmaa, välittää tietoa, auttaa muistelemaan pyhiä tapahtumia ja henkilöitä, tehdä heidät helpommin ymmärrettäviksi jne.
Hanakasti olet hyvin usein luterilaisten kimpussa, mutta mihin sinulta nyt tässä kohtaa unohtuu Mooses ja kymmenen käskyä.
Varsinkin ensimmäinen käsky ja sen selitys ?
Jumalan ihmeteoista on saanut juutalaisuudessakin tehdä kuvia. Juutalaisten kuvat ovat juuri sellaisia kuin vaikkapa Etiopian vanhimmat kirkkofreskot, tai koptien freskot, esim. Pyhän Antoniuksen luostarin kuvat.
Jeesus ei ole ainoastaan Uuden liiton asettaja vaan se, joka täydellistää Vanhan Liiton. Ja ihmiset jatkavat tapojaan vaikka Liitto vaihtuisi. Kirkko tuli ensimmäisinä vuosisatoinaan siihen tulokseen että ei se mitään. Eukaristiset rukouksetkin ovat, Jeesuksen asettamina, yhteneviä juutalaisten kiitosrukousten kanssa. Miksi Jeesus olisi rukoillut jollain muulla tavalla kuin oman kansansa tavalla. Ei hän tullut vaihtamaan kansansa jumalanpalvelusta vaan pelastamaan sen kansan, ja kaikki muutkin kansat.
Uudesta Testamentista Raamatusta luemme että kristityt kokoontuivat Jerusalemin temppeliin rukoilemaan ja että synagogissa julistettiin Kristuksen evankeliumia. Kristityille se kelpasi, mutta ne juutalaiset jotka eivät ottaneet uutista vastaan lopulta kielsivät evankeliumin julistamisen synagogissa.
Ikonia ei saa palvoa, mutta sitä - tai siis siinä esitettyä Kristusta tai pyhää henkilöä - kunnioitetaan. Ikoni on ekumeenisen kirkolliskokouksen mukaan samanarvoinen kallisarvoisen ja eläväksitekevän ristin ja pyhän evankeliumin kanssa.
The Seventh Ecumenical Council (Nicaea II), 787:
“- - Also [we declare] that one may render to them the veneration of honour: not the true worship of our faith, which is due only to the divine nature, but the same kind of veneration as is offered to the form of the precious and lifegiving cross, to the holy gospels, and to the other holy dedicated items. Also [we declare] that one may honour these by bringing to them incense and light, as was the pious custom of the early [Christians]; for ‘the honour to the icon is conveyed to the prototype.’ Thus, he who venerates the icon venerates the hypostasis of the person depicted on it. - -”
