Vihaako Jumala ketään?

Pointti on, että Jumala ei “aiheuta ikävyyttä” itsetarkoituksellisesti ja kiusaamisen ilosta. Vaan nämä ongelmat, voivat olla koettelemuksia, joilla voi lopulta olla hyvä vaikutus. Niin kuin kaikella meitä kohtaavalla onnettomuudella ja kärsimyksellä.

Näet asian siten, että kyse olisi itsetarkoituksellisesta kärsimyksen tuottamisesta? Asian voi ajatella pidemmälle. Siten, että paha kääntyy hyväksi. Kuten vaikka jos sairastuu tai vammautuu. Ei sitäkään voi selittää, mutta se voi säästää suuremmalta pahalta tai saada aikaan jotain hyvää.

Eli kaikella on tarkoitus. Ja kaikella voi olla hyvä tarkoitus. Myös sillä pahalla, joka oikeastaan luonnollisesti, olosuhteiden kautta (ei vartavasten aiheutetusti) lankeaa isiltä jälkipolville.

“Kostaminen” muuten ei myöskään tarkoita välttämättä pahaa. Vaan ymmärtääkseni tulee sanasta “kostua”. “Mitä minä siitä kostun?” jne.

Eli se voi tarkoittaa ylipäätään seuraamuksia. Jopa jotain hyvää, palkintoa. Vanhoissa lauluissakin sanotaan mm.

“Kosta Kiesus äidilleni hellästä hoivasta” jne.

Todella hyvä vastaus johon on hyvä päättää tämä keskustelu. Tuohon on mahdotonta sanoa enää yhtään mitään. Kaikki paha onkin hyvää ja kaikki hyvä on hyvää joten kaikki on hyvää. Miksi siis miettiä maailman pahuutta, eriarvoisuutta, sairauksia, luonnononnettomuuksia…koska kaikella voi nähdä hyvän tarkoituksen. Olisitpa voinut kertoa nämä selitykset vaikkapa piispa Huoviselle tsunamin tai Estonian jälkeen kun hän mietti synkästi sitä että nukkuuko Jumala kun tällaista tapahtuu. Miksi hän viisaana kirkonmiehenä ei heti nähnyt tässä vain tapahtumia joiden seurauksena saadaan jotain hyvää ja kaikella on hyvä tarkoitus. Pahan kohdatessa voisi oikeastaan vain miettiä, että mitähän hyvää tästä mahtaakaan seurata.

En tietysti voi selitystäsi kieltää. Se voi olla tosi. Toki mitään todistetta sen puolesta ei ole. Ja kun ei ole, niin en mitenkään jaksa ja voi siihen uskoa varsinkin kun reaalitodellisuus näyttää aivan toiselta. Näistä syistä edellytyksiä keskustelun jatkamiselle ei enää ole. Kiitos kuitenkin keskustelusta. Näin saimme tämän sallitun rajamailla käyneen keskustelun hyvään päätökseen.

Kyllä. Reaalitodellisuus näyttää toiselta. Se myös tuntuu aivan toiselta. Itse asiassa tällä hetkellä Jumala vaikuttaa minun omaa elämääni ja kokemuksiani ajatellen lähinnä jonkinlaiselta sosiopaatilta. Sellaiselta, joka tahallaan kuljettaa pitkin teitä, jotka eivät johda mihinkään. Aina tulee seinä vastaan. Selittämätöntä tuskaa, ahdistusta, tarkoituksettomuutta. Elämän mielettömyyttä. Sietämätöntä henkistä kipua.

Lääkärin diagnoosi viime vuonna näihin aikoihin oli “masennustila” ja “määrittämätön ahdistus”, jota seurasi sairasloma.

Olen ensi kertaa elämässäni miettinyt ranteiden auki vetämistä, järveen hyppäämistä, sitä että kannattaisiko kokeilla humaltumista, jos olo edes vähän paranisi…

Mutta minä haluan uskoa, että Jumala on kaikesta huolimatta hyvä. Se ero meillä ehkä on.

Erittäin ikäviä asioita elämässäsi. Toivottavasti niistä hyvin selviät ja pääset tukevasti jaloillesi. Toivottavasti myös uskostasi, kun sinulle sellainen on, on myös apua. Enkä minä pidä sitä yhtään ihmeellisenä etteikö se voisi auttaa. Moni alkoholisti on pelastunut uskon avulla. Se, onko tuo usko totta vai ei on eri juttu. Jos uskostasi on sinulle todellista apua, niin en halua olla sitä horjuttamassa. Käytä kuitenkin myös ammatilaisapua, äläkä jätä kaikkea yhden kortin varaan. Hyvää ja valoisampaa syksyä sinulle!

Olen ymmärtänyt klassisen kristinuskon pyhästä Kirjasta Raamatusta, miten agnostismi on epäuskon syntiä, mikä on synneistä suurin, sillä uskon vastakohtana pidetään usein epäilyä. Helvetissäkin toiseksi suurin ryhmä on epäuskoisten ryhmä. Suurin ryhmä on pelkurien ryhmä, jotka häpeävät Jeesusta, ja sen vuoksi suistuvat helvetin ikuiseen tuleen ruumis synnin, pilkan ja häpeän alaisena.

Mutta voi kuinka suuri on epäuskoisten ryhmä, jotka eivät usko, miten Raamattu on Jumalan sana, eivätkä he usko, miten taivas ja helvetti ovat todellisuutta. Miljardit synneissään kuolleet ihmiset suistuvat tuonelaan rikkaan miehen osatovereiksi odottamaan viimeistä tuomiota ja helvetin ikuista tulta tulisessa järvessä epäuskon takia uskomatta sitä, miten meidän jokaisen on kerran tehtävä elämästämme tili Jumalalle.

“Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema.”
(Ilm. 21: 8)

Jumala ei tingi sanastaan eikä meidän pidä antaa huumata itseämme korvasyyhyyn valheellisilla sulosanoilla rakastavasta Jumalasta. Jumala on rakkaus, mutta vain Jeesuksessa Kristuksessa.

Pidän @TV2 n lähestymistapaa tässä parhaimpana, ihan jo siksi että jo eri kielisissä raamatunkäännöksissä “viha” eri kohdissa Raamattua on erilaisilla sanoilla ilmaistua voimaa, ei niinkään tunnetila.
Vrt. esim. hate / wrath

Viime viikkoina ollaan erään ystävän kanssa palattu aika usein keskustelemaan ajatuksesta että tökerösti esitetty kristinusko luultavasti tekee useammasta ihmisestä ateistin kuin humanistinen ja ateistinen yliopistosivistys.

4 tykkäystä

Aamen, juuri näin, sillä klassisen kristinuskon mukaan Jumala valitsee pelastetut, mutta ei määrää ketään helvettiin, vaikka jotkut sinne omasta syystään joutuvatkin. Pyhän isän Augustinuksen (354-430) mukaan Jumala valitsee toiset ihmiset pelastukseen ja jättää toiset helvettiin. Kristinuskossa predestinaatio tarkoittaa Jumalan tekemää iankaikkista valintaa.

“Tämä vaikutti esittävän …” - kirjoittamasi vuoksi, mielestäni olisi tärkeää, että olisit kuunnellut, josko hän kehoitti parannuksen tekoon, niinkuin Pietari helluntaina Apt. 2:38, tehkää parannus, eli Pietari alotti noudattamaan, niinkuin Jeesus opetti:
Mark. 2:17, “Ja kuin Jesus sen kuuli, sanoi hän heille: ei terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat: en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen”, (kreik. eis metanoia). Tämä on Biblia 1776 mukaan. Tuo vahvennettu on jätetty pois KR38, ja KR92:sta, niinkuin se on poissa kaikista RKK:n laitoksista, Vulgataa myöten.

Tällä yritän tuoda esille Uuden Liiton tärkeimmän, eli tien alun Taivaaseen. Itse olen ymmärtänyt, että tämä on kaiken alku ja ilman parannusta ei ole mitään.

Jumala vihaa syntiä, mutta Jeesus rakastaa syntistä. Siitä voi sitten itsekukin valita mitä haluaa kohdata.

Jatkona edellä kirjoittamaani.

Anteeksipyytäminen on hyvä juttu, muttei raamatusta. Anteeksiantaminen ja parannuksen teko on se, mitä Raamattu opettaa.

Ymmärrän kyllä, että anteeksipyytämisestä puhutaan ja sitä sitten esiintyy “sorry about it” muodossa ja tasolla ja sitten pyydetään anteeksi ‘jos olen jotain väärin tehnyt’.
Tällaistiin sanoisin, että Jumala jopa vihaa niitä.

Olitko kuuntelemassa ko. puhetta?

Mun ymmärtääkseni aika monissa tapauksissa parannuksen tekeminen pitää lähtökohtaisesti sisällään myös sen, että pyytää anteeksi niiltä, joita vastaan on tehnyt pahaa. Jos siihen ei ole valmis, voi parannuksen teon aitouden hyvällä syyllä kyseenalaistaa. Poikkeuksia on, mutta pääsääntönä näin.

1 tykkäys

Kysyin sitä sinulta.

Niinkuin asian esitit niin se antoi minulle käsityksen, että hän puhui anteeksipyytämisestä.

En nähnyt viestissä yhtään kysymystä.

Esitin viestissä, että puheessa korostui vihainen Jumala.

Oletin, että josko-sana kävisi kysymyksestä.
On aivan kohtuullista, että sinä puhut anteeksipyytämisestä ja niin saattoi katusaarnaajakin tehdä. Jos et muista, niin ei siitä sen enempää!

Jumala on Rakkaus!

Jumala rakkaudessaan on sovittanut maailman Pojassaan. Sen sovituksen, pelastuksen, voi hyljätä tai ei. Tietoinen, toistuva Jumalan rakkauden hylkääminen johtaa paatumiseen, joka on yhtäkuin sovituksen hankkiman veren ‘jalkoihin tallaamista’, kuten Hepr. 10:
29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!

LK. 17:4, Ja jos hän seitsemän kertaa päivässä tekee syntiä sinua vastaan ja seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi ja sanoo: ‘Minä kadun’, (metanoeo) niin anna hänelle anteeksi."

Tuo metaneo-katua on mielenmuutos. Sitä ei mielestäni edusta sorry-henkinen pahoittelu, kun ollaan todella rikottu toista ihmistä vastaan.

Olen ymmärtänyt Raamatusta, että jos Jumala on Rakkaus, Kaikkivaltias, Kaikkivoiva ja Kaikkitietävä sekä Kaikkinäkevä Jumala, niin Hän voi poistaa maailmasta kaiken pahan, mutta Hän ei poista sitä. Silloinhan Hän ei ole Rakastava Jumala. Jos Hän ei pysty siihen, vaikka niin haluaisi, niin silloinhan Hän ei ole Kaikkivaltias Kaikkivoiva ja Kaikkitietävä Kaikkinäkevä Jumala. Siksi Jumala ei voi olla sekä Kaikkivaltias Kaikkivoiva Kaikkitietävä ja Kaikkinäkevä että Rakastava Jumala.

Entä loiko Jumala helvetin syntiinlankeemuksen jälkeen? Jos loi, niin Hän oli nähnyt syntiinlankeemuksen ennalta, mutta Hän antoi sen tapahtua. Jos Jumala loi helvetin ennen syntiinlankeemusta, niin Hän ei olisi vain antanut sen tapahtua, vaan olisi suunnitellut sen. Oli kummin tahansa, niin sitä ei olisi voinut välttää Hänen tehdessään iankaikkista valintaansa ketkä pääsevät taivaaseen ja ketkä joutuvat helvettiin omasta syystään. Jumalan iankaikkiseen valintaan sisältyy näennäinen ristiriita, joka loukkaa meidän ajatteluamme, mutta joka on Hänen itsensä Raamatussa ilmoittama tosiasia.