Itä-Rooman kanssa käytiin ainakin kiivaasti kauppaa. Oliko vuorovaikutuksessa mukana myös kirjojen myyminen molempiin suuntiin, ja lähtivätkö jotkut oppineet siihen aikaan opintomatkoille toisiin valtakuntiin?
Jossain määrin kysymys on myös Paavin vallan hahmottamisesta, eli missä määrin Paavi pyrki kontrolloimaan käytyjä keskusteluja ja luettua kirjallisuutta? Vai oliko kontrolli enemmänkin suosittelua, että älkääpä lukeko niin niitä harhaoppisiksi, tai pakanafilosofeja.
Tietenkin historiallinen ajanjakso on pitkä, ja haen sellaista yleistä hahmotelmaa, en ääriajanjaksoa minnekkään suuntaan.
Yleinen ajatus: Kirjat eivät välttämättä olleet missään vaiheessa erityisen merkityksellinen juttu. Ihan siksi, että kun Bysantti vielä oli voimissaan niin jutut liikkuivat kai lähinnä puhutun eivätkä kirjoitetun sanan välityksellä.
Joo kuulostaa järkevältä. Oliko tuohon aikaan miten normaalia vaikkapa hypätä kauppalaivan kyytiin ja mennä Roomasta Konstantinopoliin oppia hakemaan joltain tiedetyltä mestarilta?
Siis mistä aikakaudesta tässä on kyse? Aatehistoriallinen painotus opinnoissani saattaa toki vähän vääristää näkökulmaa, mutta sanoisin kyllä että kirjoilla on ollut tärkeä rooli, vaikka niitä ei nykynäkökulmasta olisi ihan valtavasti liikkunutkaan. Oppinutta teologista keskustelua käytiin kirjallisesti kautta keskiajan. Mutta kieli aiheutti ongelmia – varhaiskeskiajalla ei lännessä kreikan taito ollut kovin tyypillistä. Kuuluisin poikkeus taitaa olla Johannes Scotus Eriugena, jonka kirjoituksissa onkin nähtävissä itäistä vaikutusta. Länteen tuli myös oppineita idästä. Italian tienoilla kreikan kieli säilyi pidempään, osa sen alueista oli varhaiskeskiajalla Itä-Rooman hallussa. Myöhemmin keskiajalla sekä kirjoja että oppineita liikkui idästä länteen yhä enemmän (ja muistelen että Itä-Roomasta kävi tyyppejä Italiassa opiskelemassa ja palasi sieltä kotiin, tuoden mm. lääketieteessä lännestä vaikutteita itään). Paavi alkoi vaikuttaa julkaisutoimintaan lännessä merkittävästi myös vasta 1000-luvulta eteenpäin, jolloin paavillinen sponsorointi/hyväksyntä lännessä tuotetulle teologiselle kirjallisuudelle tuli aiempaa tärkeämmäksi. Mutta ei ole tullut vastaan, että paavi olisi erityisesti yrittänyt rajoittaa kirjallisuuden leviämistä idästä – ei sellaiseen olisi varmaan ollut oikein mahdollisuuksiakaan.
Periaatteessa olen kiinnostunut aikakaudesta aina Rooman hajoamisesta Itä-Rooman loppuun. Eli karkeasti 500-1500. Enemmän alkupäästä lähinnä koska siellä lähellä ajan loppua on ollut enemmän sitä vuorovaikutusta joka puolelle?
Lukumääräisesti minkä suuruista ihmisten ja kirjojen vaihto oli? Oliko suuruusluokka pääasiassa että matkustelevien oppineiden määrä laskettavissa yhdenkädensormilla, ja sitten veivät opit kotopuoleen. Vaiko niin, että oppineita liikkui lukuisia suuntaan ja toiseen, muttemme nimeltä tiedä kuin ne kuuluisimmat tapaukset?
500-luvun puolivälistä 700-luvun puoliväliin paavit olivat riippuvaisia Konstantinopolin keisareista (joilla oli joukkoja Ravennassa ja Sisiliassa). Useimmat paavit olivat tuona ajanjaksona joko kreikkalaissyntyisiä (keisarikunnan itäisiltä alueilta tai Sisilian kreikankielisiltä alueilta), tai sitten olivat ennen paaviksi valitsemistaan olleet edellisen paavin edustajina Konstantinopolissa. Nämä kyseiset paavit olivat ehkä itse niitä oman aikansa tärkeimpiä, vaikutteita idästä länteen siirtäneitä oppineita.
Mutta joitakin lyhytaikaisia idän keisarikuntaa jakaneiden teologisten kiistojen aikoja lukuunottamatta paaveilla ei tuona aikana voinut olla mitään keisarista riippumatonta valtaa. Frankkien hallitsijat tulivat sitten 700-luvun lopulla Konstantinopolin keisarien tilalle Rooman ylimpinä vallanpitäjinä. Paavien keisareista riippumaton valta alkoi käsittääkseni muodostua vasta 1000-luvun ensimmäisen vuosisadan puolivälissä.
Täsmennän: Käsittääkseni Bysantin loiston aikoihin fyysisten kirjojen kontrolli ei ollut erityisen merkityksellinen juttu. Olihan niillä Suuria Klassikoita tms. jo silloin. (Sitä en uskalla väittää, että niihin olisi kovin helposti päässyt käsiksi. Vissiin Klassikko saattoi vaikuttaa muutenkin kuin että jokainen halukas pääsi sitä lehteilemään.) Mutta oletan, että olennaisempaa oli harhaoppisten nitistäminen eikä heidän kirjojensa etsiminen tullitarkastuksissa.
Yksi asia mikä näissä myös kiinnostaa on, että karkeasti minkä kokoisia olivat näiden alueiden ihmisten sivistyneistön määrät? Jos laittaa määritelmäksi, että viettää suuren osan ajastaan lukemalla ja miettimällä, eli tekee ajatustyötä.
Historiankirjoitus pyörii helposti muutaman suurhahmon ympärillä jättäen ymmärrystä otoksia, kun ei hahmota minkälaisessa yhteiskunnassa silloin oikein elettiinkään.
Aatehistoriallinen painotus opinnoissani saattaa toki vähän vääristää näkökulmaa, mutta sanoisin kyllä että kirjoilla on ollut tärkeä rooli, vaikka niitä ei nykynäkökulmasta olisi ihan valtavasti liikkunutkaan. Oppinutta teologista keskustelua käytiin kirjallisesti kautta keskiajan. Mutta kieli aiheutti ongelmia – varhaiskeskiajalla ei lännessä kreikan taito ollut kovin tyypillistä. Kuuluisin poikkeus taitaa olla Johannes Scotus Eriugena, jonka kirjoituksissa onkin nähtävissä itäistä vaikutusta. Länteen tuli myös oppineita idästä. Italian tienoilla kreikan kieli säilyi pidempään, osa sen alueista oli varhaiskeskiajalla Itä-Rooman hallussa. Myöhemmin keskiajalla sekä kirjoja että oppineita liikkui idästä länteen yhä enemmän (ja muistelen että Itä-Roomasta kävi tyyppejä Italiassa opiskelemassa ja palasi sieltä kotiin, tuoden mm. lääketieteessä lännestä vaikutteita itään). Paavi alkoi vaikuttaa julkaisutoimintaan lännessä merkittävästi myös vasta 1000-luvulta eteenpäin, jolloin paavillinen sponsorointi/hyväksyntä lännessä tuotetulle teologiselle kirjallisuudelle tuli aiempaa tärkeämmäksi. Mutta ei ole tullut vastaan, että paavi olisi erityisesti yrittänyt rajoittaa kirjallisuuden leviämistä idästä – ei sellaiseen olisi varmaan ollut oikein mahdollisuuksiakaan.