Edustamme Jehovan organisaatiota ja tulemme tuosta läheiseltä Valtakunnansalilta. Olette varmaan kuulleet meistä kaikenlaista, että meidän oppimme muka ei olisi totta ja että Jehova ei voisi tehdä tahtoaan tiettäväksi tällaisen organisaation kautta. Jotkut jopa vetoavat siihen, että ei se voi terveen järjen mukaan mennä niin.
Mutta terveen järjen valossa tuntuu varsin ihmeelliseltä, että vaikkapa sairaudet voisivat levitä huonon käsihygienian kautta. Silti ne tekevät niin ja tiedätte tämän itsekin. Sellainen ei tervettä järkeä selvästi miellytä. Samalla tavalla on Jehova päättänyt tehdä tahtonsa tiettäväksi viimeisinä aikoina tällaisen organisaation kautta.
Eli perustelu toimii sillä tavalla, että luodaan dialektinen vastapari. Tällä kertaa se on terve järki ja tieteellinen tieto. Tai terve järki ja Jehovan organisaation ilmoitus. Se ilmaistaan myös sillä tavalla, että on vastakkain se, miten voisi luulla asian olevan ja se, miten asia todellisuudessa on. Sitten esitellään kasa irtonaisia asioita, jotka sijoitellaan noihin kategorioihin. Sitten todetaan perään, että ajattelu, jota itse edustetaan, on siinä tosien asioiden kategoriassa. Ja että vastustajan ajattelu on siinä hölmöjen luulojen kategoriassa.
Aristoteelisin termein tuo päättely menee siten, että “koska joku on kerran jossain luullut jotain, niin on ilmeistä ja pelkästään tällä sanalla todistettu, että joku valitsemani taho luulee jotain nyt” ja “koska joku on kerran ollut jossain yllättäen oikeassa, niin on ilmeistä ja pelkästään tällä sanalla todistettu, että joku valitsemani taho on nyt oikeassa”.
Koko aikana ei ole esitetty yhtään hyvää perustetta millekään, vaan ainoastaan retorisesti pystytetty asetelma, jossa näyttää siltä, että 1) on viisaat ja tyhmät ja että 2) itse ollaan siellä viisaiden puolella. Ja että jos olet eri mieltä tästä asiasta—josta ei siis ole vielä perusteltu eikä todistettu mitään, vaan ainoastaan lyöty rintaa ja potkittu tomua ilmaan—niin olet noiden hirveiden vääriä asioita luulevien kanssa kasassa ja kimpassa.
Yhdistän sinut tyhmiin ja yhdistän itseni viisaisiin. Siinä on oikeastaan koko tuon viestisi sisältö summattuna.
Se, mitä olen viimeisen puoli vuotta yrittänyt kritisoida eri tahoilla, on liiallinen luottamus fraaseihin ja konsepteihin, joiden merkitys on epäselvä aivan kaikille, mutta eniten ehkä niiden käyttäjälle. Täällä tuskin kukaan osaa kertoa, että mitä kukaan tämän keskustelun aikana on edes “maalaisjärjellä” tarkoittanut. Ja kuka tahansa asiasta jotain ymmärtävä voi nähdä, että sitä käytetään vuorotellen eri merkityksissä tarkoittamaan ihan mitä sattuu sen mukaan, mikä on käyttäjälle sillä hetkellä edullisinta.
Tällaiset debaatit ovat vähän kuin Tupun, Hupun ja Lupun mehukoju. Jokainen pojista osti vuorotellen samalla kolikolla kahdelta muulta lasillisen mehua. Ja kun mehu loppui, niin alkoi nyrkkitappelu siitä, että kuka oli vienyt kaikki rahat.
Jotta jotain käsitettä olisi edes mahdollista käyttää tarkoittamaan jotain, niin pitää olla rajaus siitä, että mitä se on ja mitä se ei ole. Tämän perusteella myös sen vaihtoehdoista, vastakohdista tai korvikkeista voidaan esittää sama kysymys. Vasta sen jälkeen on mahdollista sanoa, että onko se vaihtoehto, vastakohta tai korvike mikään oikea ratkaisu esitettyyn ongelmaan.
Tyhmät ihmiset ovat tyhmiä. Stupid is as stupid does. Viisaat ihmiset on viisaita. Täällä ei tähän mennessä olla näissä analyyseissä päästy tätä toteamusta pidemmälle.
Tästä eri mieltä oleminen on oikeastaan ainoa mielenkiintoinen anti koko keskustelussa. Jos kaikki suunnilleen keskittyvät uhoamaan, että kenellä on isoin kikkeli, oli sen nimi sitten terve järki tai tieteellinen tieto, niin jossain vaiheessa ne kortit on katsottava.
Olen liittynyt vähän aikaa sitten Catholic Answersin foorumille. Paikasta varoitetaan joka puolella ja sinne mennessä on hyvä yrittää kaikin voimin säilyttää järkensä. Halusin sieltä kuitenkin sellaista tietoa, mitä siellä saattaisi olla, mutta ei vielä ainakaan hakutoiminnon mukaan oltu käsitelty. Alku on ollut aivan kauhea. Esimerkiksi joku luulee, että Jeesuksen toteamus verojen maksamisesta keisarille on joku erehtymätön avain, jonka avulla konstruoida tyhjästä koko katolinen yhteiskuntaopetus.
Siellä oli keskustelua vanhoista katekismuksista. Jossain sellaisessa joku alleviivasi, miten tärkeää on, että katekismuksessa on mukana Vatikaani II:n näkökulma. Vastapuoli kysyi, että miksi on, jos kerran katekismuksessa on kyse opeista, ja Vatikaani II ei luonut eikä kumonnut yhtäkään oppia? Vastaus oli, että koska Vatikaani II on jotain, minkä mukaan traditiota nyt tulkitaan.
Minua jäi vaivaamaan tuo. Monestakin syystä. Yksi oli se, että tuon ajattelun mukaan traditio itsessään on jotain, mitä on mahdotonta käsittää sellaisenaan. Jotain, mikä ei itsessään selitä mitään, vaan mitä on selitettävä. Jotain, mitä ei voi oppia niin, että oppilas voisi oppia tunnistamaan sen loogisena ja yhtäpitävänä kokonaisuutena. Vaan jotain, mikä muodostuu ymmärrettävään muotoon vasta selittämisen aktin seurauksena.
Eli kukaan ei voi itse päättelemällä oikeastaan tietää opeista tai traditiosta mitään tai olla oppinut mitään ja sen perusteella esimerkiksi kritisoida Vatikaani II:n sisältöä. Vaan Vatikaani II itsessään on, puhtaana aktina, ylin tulkinnan periaate, jota Magisterium yksinoikeudella tarkentaa ja tulkitsee jatkuvasti uudelleen. Joten kun katolisessa kirkossa vertaillaan, että kellä on isoin, niin heillä on. Ei ole mahdollista vedota mihinkään, mitä ennen oli, vaan pitää kysyä, että oi Magisterium, miten te sanotte että se asia juuri nyt on?
Jos tänään vesi virtaa ylöspäin ja musta on valkoista, niin sillä sitten mennään. Kyse ei ole niinkään kyvystä selittää kuin oikeudesta selittää. Jos poimin maasta pienen kiven ja heitän sillä kaveria päähän, niin minulla, osuman saaneella ja vierestä katsoneella on kyky sanoa, että kivi osui kaveria päähän. Mutta me voimme olla sopineet, että ainoastaan vierestä katsovalla kaverilla on oikeus sanoa, tapahtuiko näin todella. Minun heittäjänä ja toisen kaverin osuman saaneena on sitten alistuttava siihen, että niin todella tapahtui. Tai ei tapahtunut.
Tässä 1) evoluution kysymyksessä, 2) Lutherin kirjoituksissa, 3) Naalin puheenvuorossa ja 4) Vatikaani II:n suhteessa traditioon on kyse samasta uskomuksesta, jonka mukaan järki on paholaisen prostituoitu. Yhtä paljon terve järki, maalaisjärki ja Aristoteleen logiikan mukaan toimiva järki. Se paholainen vaan, joka sitä prostituoitua käyttää, vaihtelee eri tilanteissa. Joskus se on luterilainen magisterium, joskus katolinen magisterium, joskus tiedemaailman magisterium tai tietyn tiedekunnan magisterium.
Kaikissa tilanteissa kulloinkin valitulla paholaisella on valta. Muut ovat diletantteja. Minäkin traditiosta tai luterilaisesta opista tai evoluutiosta puhuessani. Saan käyttää heidän prostituoituaan vain heidän luvallaan. Muussa tapauksessa jään kiinni luvattomasta lainaamisesta. Sitä tapahtuu minulle jatkuvasti. Olen huono pelaamaan kaikkien paholaisten, tai oikeastaan siis yhdenkään säännöillä.
Tämä koko juttu on vain erikoinen tapa ilmaista se ajatus, että ei uskota todellisuuden olevan sinänsä ymmärrettävissä, vaan uskotaan institutionaalisen vallan voivan olla sen yläpuolella. Unohdetaan se, että joku ekspertti voi tietää jostain asiasta siksi, että on opiskellut sitä pidempään. Sen tilalla aletaan uskoa eksperttiyden sinänsä olevan joku voima, joka tekee sen tiedon todelliseksi tai edes mahdolliseksi.
Klerikalismi on sitä, että kirkolle annettiin ilmoitus, jota sen tuli soveltaa kaikille yhteisen todellisuuden asioihin kaikille potentiaalisesti kuuluvan terveen järjen avulla. Magisterialismi on sitä, että kirkolle annettiin haltuun sekä ilmoitus että terve järki. Ihmisille jätettiin vain heidän tahtonsa, jolla joko kamppailla magisteriumin hallussa yksinoikeudella olevaa järjen valoa vastaan tai sitten alistua sille.
Se oikea katolinen traditio sanoo, että järki on ihmisen sielun korkein toiminto, jonka avulla ihminen voi tuntea Jumalan. Tämä ei kiistä ilmoituksen tarvetta. Mutta tämä sanoo, että ilmoitus otetaan vastaan järjellä. Jota jokaisen on itse käytettävä ja sen jälkeen sovellettava sitä tahtoonsa ja tunteisiinsa. Ilmoitusta ei voi ottaa vastaan ilman järkeä tai pelkästään tahdolla tai tunteella. Aristoteelinen ja tomistinen realismi tai klerikalismi on ainoa järjen vapaaksi jättävä tapa ajatella. Kaikkialla muualla on aina joku magisterium, joka haluaa imaista sen valtansa alle. Vaikkapa tieteellisen tiedon nimessä.
Jopa platonismi, tai oikeastaan kaikki dualistiset, platonistiset systeemit selittävät todellisuuden lähtökohtaisesti kahden toisiaan vastaan kamppailevan voiman funktiona. Joten järki sinänsä ei ratkaise niissä mitään, vaan järki on aina alisteinen jollekin voimalle tai kamppailee jotain voimaa vastaan ja esiintyy siksi itsekin vain voimana. Salaisuus on juuri siinä, että niin tieteellinen kuin kirkollinen magisterialismi kiistää järjen olevan millään tavalla erillinen voimasta. Tieteellä on valta päättää, miten tiede on.
Tl;dr tai ehkä minun pitää sanoa itse asiaankin jotain:
Näin joskus evoluutiobiologian opiskelijoiden kurssitarjottimia amerikkalaisista yliopistoista. Niissä pisti silmään, että niissä oli häviävän vähän minkäänlaista matematiikkaa, etenkään tilastotiedettä. Edes valinnaisena. Joten niissä asioissa, missä ollaan informaation tai todennäköisyyksien kanssa tekemisissä, tavallinen evoluutiobiologi on pahemmin eksyksissä kuin mikään diletantti. Informaatio ja todennäköisyydet ovat erittäin relevantteja kaikkien evoluution mekanismien kannalta. Uskon kuitenkin, että niitä ei voida opettaa laajemmin, koska sen jälkeen ei olisi enää evoluutioteoriaa. Biologit ovat kuitenkin se porukka, jolla on matematiikka huonoiten hallussa kaikkien kovien tieteiden edustajista.
Ainoa mahdollisuus, joka tekisi tästä loikkauksesta jotenkin epärelevantin tai kyseenalaisen on se, että biologia tai genetiikka ei jollain tavalla olisi tarkasteltavissa matematiikan tai logiikan tai syiden ja seurausten tai lukumäärien tai tilastojen kautta.
Tämä taas on mahdollista vain jos biologia ja genetiikka ovat fiktiivisiä tai yliluonnollisia.
