Ylen haastattelujuttu uskovista

Yle kirjoittaa asiallisesti uskovan elämästä ja kokemuksista. Mielestäni hyvin tehty juttu. Yle on kunnostautunut viime aikoina asiallisessa uskontojournalismissa.

3 tykkäystä

En tiedä, luinko liian nopeasti tai kriittisellä silmällä, mutta kerronta vaikutti huomattavan tämänpuoleiselta. Jumalan funktio on uskovaisen ja tämän elämän tuki. Luulen tämäntyyppisen suhtautumisen olevan melko tavanomaista, mutta äkkiseltään tuntuu, että yleisilme on paremminkin juutalainen kuin kristillinen. Tuonpuoleisen merkitys jää lopulta melko vähäiseksi ja päähuomio on tämänpuoleisissa asioissa.

Olipa hyvä, ihan voisin samoin sanoin kertoilla omista aatoksista.

Kai tämänpuoleisuus on tarkoituksella valittu näkökulma, miten uskova elelee ja funtsailee uskostaan nyt ja tässä. Ei tokikaan olisi haitannut hieman enemmän tuoda esiin tuonpuoleisen odotustakaan, mutta ehkä tilaa laajemmille mietinnöille ei nyt ollut.

haluaisitko selventää tätä pointtiasi, sillä ko. artikkelista en itse löytänyt mitään “juutalaista” yleisilmettä.

Mikäli rinnastat ton “tämänpuoleisuuden” osaksi juutalaista ajattelutapaa tai uskoa, niin se ei mielestäni ole kohdallaan. Tietysti juutalainen, niin kuin kreikkalainenkin, on kiinni tässä ajassa, mutta eikos Kirjoituksista löydy mm samainen “iankaikkisuus-kaipuu”, kuin uuden testamentinkin puolelta?

Juutalaisuus on tämänpuolinen uskonto. He eivät ole varmoja, onko haudan tuolla puolella mitään. Jotkut juutalaiset uskovat paratiisin olemassaoloon, toiset eivät. Jumala siunaa vanhurskaan tässä ajassa rikkaudella, viisaudella ja suurella perheellä. Kristittyjä ollaan iäisyyttä varten. Kristityt uskovat kuolemalla kuoleman voittaneeseen Kristukseen, jonka tähden ja jonka kanssa meillä on iankaikkinen elämä.

Kiitos vastauksestasi.

mitä tulee itse juutalaisuuden ajatusmaailmaan, sen pohjalla on kuitenkin Kirjoitukset, eli vanha testamentti, jonka sanoma on selkeästi armo, lunastus, ikuisuus.

On totta, että tämän päälle on kehitelty iso joukko muuta “oppia”, jonka sisältö voi ollakin enemmän esittämäsi kannan mukaista. Mutta “juutalaisuuden” kategorisoiminen “tämänpuoleiseksi uskonnoksi” on silti mielestäni erittäin outo kanta.

Voisitko valottaa mistä tämä ymmärryksesi kumpuaa, onko se kirkkosi opettama, vai oma sisäistyksesi vanhasta testamentista?

Ei ole kirkkoni opetusta, vaan tunnen jonkin verran juutalaisuutta. He itse (ainakin nykyisin) korostavat uskontonsa tämänpuoleisuutta. Vanhan testamentin opetus tuonpuoleisuudesta on erittäin niukkaa ja epävarmaa. “Teetkö Sinä ihmeitä kuolleille ja nousevatko haamut Sinua kiittämään”, sanotaan psalmissa, ja toisessa kohdassa sanotaan. "Tuonelassa ei kiitetä Jumalaa. "

Erikoista, itselleni Kirjoitukset eivät anna “niukkaa ja epävarmaa” sanomaa Jumalasta ja Hänen Kuningaskunnastaan.

Mutta liekö niin, että ne jotka osallistuvat synagooga-palveluksiin, jäävät jostakin vaille… Eihän juutalaiseen vuosittaiseen luku-ohjelmaan kuulu kuin Mooseksen kirjat ja “valitut palat” profeetoista. Tosin silläkin lukemistolla mielestäni saa jo selkeän kuvan myös tuonpuoleisuudesta.

Se, mitä yksilö-tasolla itse-kukin kerromme uskostamme, onkin vetelä suo, jonka pohjalta niin kristinuskon kuin juutalaisuudenkin määrittely on vaikeaa. Mutta en kiistä, etteikö nyky-juutalaiset painottaisi enemmän rabbiinisen uskon ydinkappaleita (Jumalanpalvelus, rukous, ja hyvät teot), jättäen vähemmälle tuonpuoleiset…

Itseasiassa juutalaisuudessa ei ole “virallista” oppia juuri mistään muusta kuin “Jumala on yksi”, muun saa jokainen yksilö määritellä itselleen sopivaksi katsomallaan tavalla.

En puhunut Raamatusta vaan juutalaisuudesta uskontona.

2 tykkäystä

Ketju suljettiin automaattisesti 13 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.