Ylen rooli mediavaikuttajana

Minä puhuin salaliitosta. Välillä hommaa tunnutaan paisuteltavan siihen suuntaan ja en nyt osannut vastustaa kiusausta vähän keulia.

Ranskan akatemian historia lienee pidempi kuin Suomessa ja lienee akateeminen maailmakin moniäänisempää. Siksi vähän huono vertailupinta-ala.

Suomessa olen ymmärtänyt, että yliopisto-koulutetur eivät nyt vain yleisesti ottaen äänestä persuja. Mitään arvolatausta siihen ei tarvitse lukea, mutta näin maailma makaa.

1 tykkäys

Tämä minullakin oli tausta-ajatuksena, kun aloin tähän ketjuun kirjoittaa. @SanGennaro muotoili sen hyvin:

Jaahas, sanavalinnoistani nälvitään, kun itse argumenttejani lienee vaikea kiistää.

Onko tutkittu sitä, kuinka perussuomalaisten äänestäjien koulutustausta jakautuu, vai puhutteko vain vahvalla mutulla?

Itse akateemisena olen äänestänyt perussuomalaisia kai jo ainakin kolmissa vaaleissa. Tunnen myös monia muita akateemisen koulutuksen saaneita, jotka ovat tehneet samoin.

On mielestäni alkeellista jumiutua niihin ensimmäisen polven kauhistelijoiden mielipidebunkkereihin, jotka parkuivat persujen ilmestyessä vaalilistoille, että eihän noita äänestä kuin alkoholisoituneet öyhöttävät rasistiset peräkamarinpojat. Sellaisia on sitten yllättävän paljon Suomessa, kun ajattelee viime vaalien tuloksia. Eikä tuo loukkaavan vähättelevä ja suorastaan vihamielinen luonnehdinta oikein istu omaankaan elämääni tai koolmenkymmenen vuoden CV.heni.

1 tykkäys

Tottakai YLE:n riippumattomuus ei tarkoita ideologista puolueettomuutta ja yhtä lailla; tottakai YLE on vasemmalle, vihertävästi kallellaan. Tässä älyllis-liberaalissa suuntautumisessa ei ole mitään hävettävää. “Valistushenkisyys” vaatii aina tietynlaista edistyksellistä etäisyyttä suhteessa niihin, joita pyritään valistamaan. Toki tämä olisi mielestäni mahdollista myös konservatiiviseltakin pohjalta, mutta Suomessa tämä julkisen palvelun kehitys on sementoitunut tähän liberaalimpaan, punavihreään positioon.(Toisinaan olisin melkein kuitenkin sitä mieltä, että YLE:n toimittajat tulisi eduskuntavaalien yhteydessä valita aina uudestaan ja jakaa ne puolueiden kannattaslukujen mukaan.)

Hesarista on parinkymmenen vuoden sisällä tullut vihreän ja sinivihreän politiikan edistäjä -jonka rinnalla Jallun tilaaminenkin alkaa tuntua eettisesti ja valistuksellisesti mielekkäänä vaihtoehtona.

Suomessa on nyt paljon puhuttu valeuutisista, Venäjän informaatiovaikuttamisesta -jota ei ole syytä kieltää- ja siitä kuinka olemme nyt siiryneet ns. post-faktuaaliseen maailmaan (kyseessä on höpöhöpö-selitys tai diagnoosi, jolla sen omaksuneet ihmiset -ilmeisesti kasvojen tai työpaikan menettämisen pelon takia- välttelevät muuttuneen suomalaisen ja eurooppalaisen yhteiskunnallisen tilanteen itsekriittistä uudelleentarkastelua). Väittäisin kuitenkin, että sekä YLE että Hesari ovat erityisesti Syyrian sotaa ja Trumpiin liittyen- tuottaneet valeuutisia. Tai vähintäänkin olleet toisinaan aika armollisia itselleen lähdekritiikin suhteen. Näin he ovat omalla tavallaan heikentäneet kansalaisten luottamusta itseensä ja näin itseasiassa lisänneet ihan aitojenkin valesivustojen ja venäläisen info-vaikuttamisen suosiota.

2 tykkäystä

Panin jo takavuosina merkille, että YLEn uutisten antaessa välähdyksen Eduskunnasta, kohdistui kamera aivan säännöllisesti ns. SKP:n vähemmistöläisten edustajaan tämän pitäessä puheenvuoroaan. Kun mainittu puolue sitten häipyi toistaiseksi puoluekartalta, peri Vasurien pari änkyrää tämän suosituimmuusedun. En ole enää pannut asiaa merkille, mutta kaikki paikat YLEssä jaetaan kai poliittisesti

1 tykkäys

Onhan sitä tutkittukin. Epäilemättä mutu matalahkosta koulutustaustasta pitää paikkansa. Keskivertoäänestäjällämme taitaa olla ammattikoulupohja. SDP:n äänestäjillä se tosin on peruskoulu, eikä Vasemmistoliitonkaan kannattajien koulutuspohja välttämättä niin kovin akateeminen ole. Edelleen, jos katsotaan puolueiden kansanedustajia, niin perussuomalaisissa lainsäätäjissä on toiseksi vähiten akateemisen taustan omaavia; mutta vieläkin vähemmän on vasemmistoliittolaisilla. Tiedä sitten, kuinka ajantasaisia nämä tietoni ovat, mutta en usko pahasti erehtyväni. Tässä vähän lähdettä. Ja tässä vähän, öö, “vitsikkäämmin”.

1 tykkäys

Fonttikoon kasvattaminen ei nyt ainakaan tee argumentteja pätevämmäksi.

En puhunut rasismista, alkoholismista enkä sinusta yhtään mitään. Puhuin yleislinjoista. Vihreitä äänestävät nuoret kaupunkilaiset, RKPta rantaruotsalaiset, vassareita varmaan osin vieläkin karvaperseduunarit ja persuja erilaiset ei-akateemisten alojen äijät jne. Ei tässä ole mitään kauhean dramaattista.

Referenssinä luin joskus jostain. Vaikka media onkin täynnä suvakkeja ja kommunisteja, niin laitetaan nyt vaikka Googlesta tämä:

Edit:Kah, Michelange ehti ensin. Mukava tuo Tilastokeskuksen linkki.

Fonttikoon kasvattaminen oli näppishärö. Ei tarkoitettu, voin sen editoida.

Sanavalintoihini ja niistä nälvimiseen viittaan kommenttiisi:

Ok. Pahoittelut kuittailusta.

1 tykkäys

Meidän on suomessa kuitenkin elettävä sen vaalituloksen kanssa, jonka perusteella eduskunta muodostetaan, äänesti sitten mitäkin puoluetta mitkäkin väestöryhmät. Akateemisilla, yrittäjillä, duunareilla jne., kun on kuitenkin vain yksi ääni per lärvä käytettävänä. Yhteiskunnan tuleva kehitys/taantumus näyttää sitten oliko äänesi annettu oikealle taholle.

Mihinkähän tässä viittasit? En nähdäkseni nälvinyt mitään sanavalintojasi? En edes ottanut kantaa sinun tekstiisi…

(Ahaa. Luettuani myöhempiä viestejä huomaan, että se oli tarkoitettu SanGennarolle. No sitten ei olisi ehkä kannattanut vastata minun viestiini ja kommentoida minulle siitä, vaan hänelle, esim. vastaamalla hänen viestiinsä, koko ketjuun tai mainitsemalla hänet sillä @-merkillä…)


No, sanotaan nyt sitten vaikka, että tiettyjen sukupolvien akateemiset (nuoret akateemiset) usein ovat tietyllä tavalla suuntautuneita. Johtuu varmasti myös siitä, että sukupolvi vaikuttaa…

Tästä ei voi kuin olla olematta eri mieltä. Yle ei ole demokraattisesti valittu, eikä sen pidäkään olla.

Muistutan, että tässä ketjussa ei keskustella demokratiasta yleisesti, vaan Ylen roolista. Demokratiasta yleisesti tällä foorumilla ei ole nähdäkseni tarpeen keskustella, paitsi mikäli asiasta löytyy uskonnollinen näkökulma. Yleinen poliittinen keskustelu ei kuulu foorumille.

1 tykkäys

Aivan oikein tulee ollakin. Minäkin olen virallisesti tuota mieltä. Totesin tämän vaan suluissa siksi, että minua toisinaan kypsyttää verraten paljonkin kun konflikti-tilanteessa Ylen toimittajat ja monet Ylen ulkopuolellakin vaikuttavat toimittajat esittävät suurpiirteisesti olevansa demokratian, sananvapauden, mutta ennenkaikkea kaikkien kansalaisten kannalta tärkeän puolueettoman tiedonsaannin varmistajia ja mielekkään yhteiskunnallisen kritiikin esittäjiä. Höpönlöpö ovat. Heidän omat kuvaamani poliittiset painotukset tulevat aina joko häritsevästi tai toleroitavasti läpi. Pähkinäkuoressa, reipas enemmistö heistä resinoi punavihreään suuntaan.

Toivoisin jonkun uskottavan ja luotettavan instanssin tekevän tutkimukset tai gallupin -vaikka näille toimittajilleen itselleen nöyryyttä ja itsekriittisyyttä lisääväksi opiksi- siitä millaisina kansalaiset kokevat YLE:n tiedonvälityksen puolueettomuuden ja sen kuinka hyvin he “meidän toimittajina” edustavat sitä suomalaista diversiteettiä ja pluralismia.

3 tykkäystä

Sukupolvi varmaan vaikuttaa heikkoihin laumasieluihin.

Omassa nuoruudessani lukioaikoina moni kaveri hurahti tuolloin ah, niin muodikkaaseen sinipaitasosialismiin. Tuli koulu"demokratia" ja kouluneuvostot jne. Opiskelemaan siirryttyäni akateemiselle tasolle meno oli vielä hullumpaa, fuksi sai nimetyn tutorin, ja oma kappaleeni oli innostunein esittelemään marxilais-leniniläistä opintopiiriä ja siihen olisi pitänyt osallistua innokkaammin kuin luennoille jne, itse opiskelusta tuo kaveri ei juuri opastanut, kun oli niin kovasti puuhaa aktioissa, mielenosoituksissa ja neuvostoissa.

En väitä oleeni henkisesti vahva, mutta ainakin oman polkuni kulkija enemmän kuin laumasielu, ja minua nuo porvarisperheiden isäkapinaa potevat teiniangstiset vallankumoussoturit lähinnä huvittivat.

Ei ole pakko juosta jokaisen muotivirtauksen perässä, ei vallankaan poliittisten sellaisten.

Moni varmaan muistaa 70-luvulta vasemmistolaisen pakkosyötön Yleisradiossa. Oli Näin naapurissa -ohjelmaa ja Naapurineljännestä, joista ensimmäisessä käsiteltiin Neuvostoliiton oloja ja jälkimmäisessä soitettiin heidän musiikkiaan, molemmissa ohjelmissa kommumistista järjestelmää ihannoiden ja romantisoiden. Lisäksi iso osa toimittajakuntaa oli vasemmistolaisesti värittynyttä. Myös ay-liike ja poliittiset laulut olivat hyvin esillä. Ylen johto oli valittu pääasiassa poliittisin perustein ja sopivalla jäsenkirjalla pääsi toimittajaksi.

1 tykkäys

Ylen johto oli toki mandatoitu SDP.lle, mutta linjaan vaikutti myös se juttu, että Tampereen Yo:n journalistikoulutus oli läpeensä punikkien soluttama. Porvarillisille ja muille ei-sosialistisille näkemyksille ei ollut minkäänlaista elintilaa.

1 tykkäys

3 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Moderointiehdotukset

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Moderointiehdotukset

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Moderointiehdotukset

Ketjun uskonnollinen puoli ei näytä synnyttävän keskustelua, vaan keskitytään politiikkaan.