Tämä aihe olisi ehkä voinut sopia rönsyksi johonkin aiempaan säikeeseen, mutta terävöittääkseni dialogia ja supistaakseni keskustelua otsikon mukaiseksi, päätin aloittaa uuden ketjun.
Aluksi esitän yksinkertaistetun väitteen niistä, jotka kristinuskon mukaan ovat osallisia pelastuksesta:
Kristityt = kaikki Jeesukseen uskovat ja hänen kauttaan Jumalaan turvaavat ihmiset
Minua kiinnostaisi kuulla perusteluja varsinkin sille, mitkä voisivat olla määritelmää rajoittavia seikkoja.
“Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh 3:16)
“Sillä ‘jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu’.” (Room 10:13)
Ja he vaikuttivat yhdessä kokonaisen vuoden seurakunnassa, ja niitä oli paljon, jotka saivat heiltä opetusta; ja Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi.
Kristitty on siis se, joka saa opetusta Jeesuksesta, ja haluaa olla saamassa sitä, ihan säännöllisesti eikä vain käy kerran uteliaisuudesta kuuntelemassa.
“Kristityt = kaikki Jeesukseen uskovat ja hänen kauttaan Jumalaan turvaavat ihmiset”
Tiivistetty ja pelkistetty määritelmä, jota täytyisi vähän hioa.
Postmodernissa todellisuuskäsityksessä: ei ole ehdotonta totuutta, on vain erilaisia käsityksiä, tuntemuksia ja tulkintoja – ja jatkuvasti tullee yhä lisää erilaisia tulkintoja. Näin voit perustaa uusia ja taas uusia seurakuntia, jotka tulkitsevat Raamattua ja uskoa eri tavalla kuin aikaisemmat. Postmoderni totuus käsitys ajetaan näin helposti sisälle kristinuskoon.
“Apt 11:26 Ja he vaikuttivat yhdessä kokonaisen vuoden seurakunnassa, ja niitä oli paljon, jotka saivat heiltä opetusta; ja Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi”
Tässä kristityn määritelmä sidotaan apostoliseen suksessioon, joka kantaa oikeaa opetusta. Näin kysymys kristitystä laajenee oikeaan suuntaan. Muut voi jatkaa.
”Kristiitty” sanana ei ole alkuperäisen ”Christianos”- sanan suomennos. Oikea sana on joko, Jeesuksen opetuslapsi tai - seuraaja. Ei ole kysymys nyt pelkästä kielitieteestä, vaan Itse Asiasta, eli Jeesuksesta ja hänen seuraamisestaan. Seuraajia kutsuttiin opetuslapsiksi. Tämän Jeesus selventää ristiin ja rastiin, kuten mm. Luuk. 9:
23 Ja hän sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.
Usko Jeesukseen on kuitenkin asia joka Raamattuun talletetun kristinuskon tuntevalle on eri asia kuin “saatanan usko”.
Usko on luottamusta ja turvautumista. Sitä ei tee Saatana joka uskoo että Jumala olemassa. Eikä ihminen jolle usko on vain totena pitämistä.
Mutta hyvä pointti on että kristitty myös tekee Jumalan tahdon mukaisia tekoja.
Määritelmä oli: “Kristityt = kaikki Jeesukseen uskovat ja hänen kauttaan Jumalaan turvaavat ihmiset”
Paholainen tuskin turvaa Jumalaan - ja tässähän on siis kyseessä turvaaminen, turvautuminen, ei pelkkä totena pitäminen.
Pointtina tässä ei ole myöskään termi “kristitty”, sillä puhun “niistä, jotka kristinuskon mukaan ovat osallisia pelastuksesta”, kuten kirjoitin.
Voidaan puhua eri sanoilla esimerkiksi Jeesuksen seuraamisesta (minäkin seuraan) ja opetuslapseudesta (minäkin olen), ristin kantamisesta (minäkin kannan ja aika julkisestikin vieläpä), halusta toteuttaa elämässä Jumalan tahtoa ja tehdä hyviä tekoja eikä pahoja (minäkin haluan) jne.
Otanpa itseni esimerkiksi: Minä uskon Jeesukseen ja hänen kauttaan turvaan Jumalaan.
Ymmärrän evankeliumin niin, että tuohon se pelastuksen keskeisin ydin kiteytyy kaikessa yksinkertaisuudessaan. Uhri on annettu ja sovintoveri on vuotanut, jotta minullakin olisi toivo, uskon kautta. Olisi aika outoa, jos Kristuksen veri ei riittäisi lunastushinnaksi kaikkien häneen uskovien kohdalla. Ja ainakin minusta olisi suorastaan julkeaa asettaa kyseenalaiseksi jonkun uskovan osallisuus tuohon vereen - vaikkapa jonkin opillisen yksityiskohdan takia.
Ongelmia syntyisi siitäkin, jos edellytettäisiin jäsenyyttä jonkin tietyn kirkon kirjoissa. Minusta pelastuksen täytyy olla Jumalan työtä yksilöihmisten sydämissä, vaikka rakenteetkin ovat toki tärkeitä. Ja kirkkojen tulee siunata toisiaan.
“Me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.” (Heb 10:10)
"Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä." (Room 3:22-25)
“Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme.” (Room 5:1-2)
Sovitus on voimassa, koska se perustuu Jumalan armoon Kristuksessa eikä ihmisen kykyyn elää onnistunutta hengellistä elämää. Sovitus on voimassa, koska uhri on annettu. Sovitus on voimassa, koska Jumala on päättänyt armahtaa. Sovitus on voimassa, koska Jeesus…
“… voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat.” (Heb 7:25)
Tarkoitatko, että hyvät teot määrittelevät kuka on kristitty? Hyvillä teot luterilaisen tunnustuksen mukaan eivät kuulu vanhurskauttavaan uskoon ja nämä on pidettävä erillään.
Mielestäni kirjoituksissasi piilee tämä ongelma; erotat uskon ja opilliset kysymykset erilliseksi sarakkeeksi. Tämä on nykyään aika normaali lähestymistapa kristikunnan pirstoutumisen tähden. Opilliset ( dogmaattiset) asiat ovat ikään kuin kehällisiä, usko Jeesukseen on tärkeintä. Perustelet asiat Raamatun kohdilla. Mutta voisiko asiaa lähestyä toisesta näkökulmasta käsin. Alussa oli kirkko josta sitten ovat itse erkaantuneet erilaiset lahkot ja ns. kirkkokunnat, tällöin olisi tärkeintä palata alkuperäiseen jossa on koko totuus? Anteeksi taas tämä näkökulma, joka ei ole helppo.
Väärin. Hyvät teot kuuluvat luterilaisen tunnustuksen mukaan vanhurskauttavaan uskoon, mutta hyvät teot eivät ole vanhurskauttamisen peruste vaan peruste on se vanhurskauttava usko.
Esim:
Pietari näet puhuu teoista, jotka seuraavat syntien anteeksiantamusta ja selittää, miksi niitä on tehtävä, siksi nimittäin, että kutsumisemme olisi luja, toisin sanoen ettemme jälleen syntiä tekemällä lankeaisi siitä. Tehkää hyviä tekoja, jotta pysyisitte vahvoina kutsumisessanne, ettekä lankeaisi siitä jo ennen sitä seuraavien tekojen tähden osaksenne tulleita lahjoja, jotka te nyt uskolla säilytätte. Usko ei näet säily niissä, jotka hukkaavat Pyhän Hengen ja luopuvat parannuksesta, niin kuin jo edellä olemme sanoneet, että usko syntyy katumuksessa.
Pahat teot liittyvät tässä uskon riistävään voimaan. Pahat teot kadottavat vanhurskauttavan uskon, pahoilla teoilla näyttäisi siis olevan jotakin osuutta vanhunhurskauttavan uskoon. Hyvillä teoilla taas ei ole muuta vaikutusta kuin lujittaminen vanhurskauttamisen lähteeseen? Näinkö se menee?
Me emme vain tiedä, missä se raja kulkee. Emme osaa erotella pelastuneita ja pelastumattomia.
Niin palvelijat sanoivat hänelle: ‘Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?’
Mutta hän sanoi: ‘En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin.
Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.’"
Mielestäni omia näkemyksiä ei tarvitse anteeksi pyydellä, parhaimmillaan asian valottaminen eri puolilta johtaa parempaan ymmärtämiseen. Ja olen aina ollut sitä mieltä, että mitä tiukemmin haastetaan sen parempi, ja mitä älykkäämpää opponointia, sen parempi.
Ja minäkin siis pidän alkuperäisen tavoittamista hyvänä päämääränä. Mielestäni asioiden sanoittamisessa ei kuitenkaan ole pakollista pysyä ikivanhoissa ilmaisuissa.
Mielestäni noilla ajatuksillasi tavoitat jotakin hyvinkin tärkeää.
1… Ensinnäkin puhut siitä, että pahat teot riistävät uskon. Tätä minäkin painotan, kun sanon, että (pelastava) usko säilyy parhaiten puhtaassa omassatunnossa (1.Tim 3:9). Eli USKO on se tärkein pelastuksen elementti. Aina niin kauan kuin syntinen tarrautuu Kristukseen, armo on vahvasti voimassa, mutta jos USKO kuolee, toivo hiipuu.
2… Ja toiseksi hyvissä teoissa lujittuminen Kristukseen kuulostaa puolestaan myös erittäin hyvältä, koska siinäkään ei esitetä kadotuksen uhkaa niille, jotka ovat vilpittömässä uskossaan ja teoissaan heikkoja ja hauraita.
Oikeastaan tässä pallottelin luterilaista mielestäni sekavaa ja järjen vastaista. Teothan, eivät liity mitenkää luterilaisuudessa vanhurskauden perusteeseen. Ja kuitenkin pahat teot liittyvät vanhurskauteen negatiivisesti riistäen sen. Eli teoilla on jotakin vaikutusta. Toisaalta hyvöt teot lujittavat, mutta eivät ylläpidä usko ( ks. Luterilausten tunnustuskirjojen rekisteri). En tiedä onko tässä takana antropologia, luulen niin. No joo, tälläistä funtsimista.
Olen kysynyt tällä foorumilla aiemmin ja kysyn taas. Pystyttekö osoittamaan jonkun kristillisen opettajan joka olisi opettanut että hyvät teot ovat vanhurskauttamisen peruste? Itse en ole puolenkymmentä puljua kolunneena vielä sellaiseen törmännyt eli kysyn ihan mielenkiinnosta minne pitäisi mennä saarna kuuntelemaan että pääsisi tämän äärelle.
Jo käytetty viittaus Apostolien teot on kreikasta kullekin kielelle käännös, paitsi muutamat sanat kuten "christianos"ei ole käännetty, vt Apt.11:26. 11 luku kertoo ilmiöstä "tulla Jeesuksen seuraaja, opetuslapsi, eli kreikaksi “christianos”. Ei vain silloin, kuten Antiokiassa, oli kysymys vain Jeesuksen joka- ja täyspäiväisistä Jeesuksen seuraajista, jotka joka päivä ottivat uskon eli ristin, eli ikeen, joka oli sopiva ja kevyt. Kokosydämisiä Jeesuksen seuraajia alettin Antiokiassa kutsua Jeesuksen seuraajiksi (kreikaksi “christianos”).
Ne sanat, joita ei ole käännetty kullekin kielelle, ovat saanneet salamyhkäisyyden kaavun sensijaan, että ne edustaisivat selkeyttä, kirkkautta ja läpinäkyvyyttä. Näin on käynyt kristitty-sanalle.
Jumalan Seurakunta ei ole tämä maailma, sekalainen seurakunta.
Jeesuksen seuraajat elävät tässä maailmassa, mutta sen keskellä ek-klesia’na, erossa maailmasta. Jokainen uskova, eli Jeesuksen opetuslapsi, tietää tilansa.
