Thx. En poista nyt, sain tilateen paremmaksi muokkaamalla viestiä. Jääköön tämä opiksi muillekin.
@AlliGator , kirjoitit > Tätä osoittaa hyvin juuri se Jeesuksen kuvaus vuohien ja lampaiden erottamisesta, johon VeliT viittaa. Erottelu tapahtuu sen mukaan, onko täytetty ihmisten luotuisuuteen perustuvia yksinkertaisia tarpeita: annettu ruokaa nälkäisille ja vaatteita alastomille; onko avattu kodit kodittomille ja annettu ystävyyttä vangeille eli niille, jotka eivät omalla käyttäytymisellään ole voineet sitä ostaa. Ollenkaan ei kysytä, onko edes yritetty rakastaa.
Kerran olin jumalanapalveluksessa, jossa pappi selitti tätä kohtaa, että jokainen on joskus antanut ruokaa nälkäisille j.n.e. ja joskus taas ollut antamatta. Mieleeni jäi, että hän yritti kiemurrella asian kanssa niin, että kaikkihan pääsevät taivaaseen.
Jos ihminen yrittää päästä taivaaseen ainoastaan sillä, että noudattaa aina k.o. käskyjä, niin yksi laiminlyönti syö koko saldon. Niinpä siinä tulee vastaan armo, että meidän tulee turvautua Jeesuksen lunastustyöhön ja tunnustaa, että Jeesus Kristus on täyttänyt lain meidän puolestamme.
Minun nähdäkseni kukaan ei ole sanonut, ettei rakkauden kaksoiskäsky riitä, koska ihminen tarvitsee armoa. Jeesushan juuri osoittaa Luukkaan evankeliumin kahdessa tapauksessa, että armon välttämättömyyden havainnollistamiseen kaksoiskäsky kyllä riittää, koska se vaatii aina enemmän kuin ihminen kykenee täyttämään.
Sen sijaan se ei riitä osoittamaan ihmiselle, että ihmisen oma käsitys rakkaudesta on lankeemuksessa vääristynyt. Ihmisen langennut minä valehtelee kaiken aikaa, että se, mikä tuottaa mielihyvää minulle ja ehkä monelle lähimmällenikin, on aina rakkautta.
Tämän vuoksi tarvitaan sekä aukikirjoitettu laki että sen kanssa synkronoituva seurakunnan yhteisymmärrys siitä, millaista rakastaminen on. Tarvitaan myös selkeä viesti siitä, että ennen muuta on rakastettava Jumalaa yli kaiken. yli rakkaimpien Ihmistenkin.
Ne Jeesuksen tapaamat lainoppineet, jotka sanoivat noudattavansa kaksoiskäskyä, epäilemättä pyrkivät elämään hyvin ja korkealla moraalilla, mutta itse Jumalan Poika löi tehokkaasti luun kurkkuun kummallekin. Nuori rikas mies meni kotiinsa murheellisena ja toinenkin nolattiin julkisesti samarialaiskertomuksella. Oliko se nyt sitten kaksoiskäskyn mukaista käytöstä Jeesukselta? Vai pikemminkin loukkaavaa?
1 tykkäys
Kertomus viimeisestä tuomiosta lampaineen ja vuohineen on varmaankin vertaus. Jeesus ei opeta itseään vastaan siten että Jumala hyväksyisi meidät tekojemme perusteella. (Joh.3:16). Armo ei ole jokin takaportti tai varaventtiili, jos tekohurskaus ei sattuisi riittämään. Se on täydellinen vaihtoehto lain (pelastukseen johtavalle) tielle.
Kertomuksen idea lienee yksinkertaisesti kehottaa kuulijoita heräämään parannukseen. On tehtävä hyvää kyselemättä kenelle ja missä. Niin kauan kuin on elon päiviä, voi olla avuksi jollekin.
P.S. En tiedä, ovatko kilpparit alligaattoreiden ruokaa. Mutta yritän olla pieni ja varovainen.
Tämän vuoksi minusta tarvitaan evankeliumin rakkauden lakia. Siis sitä uutta lakia, jonka perusteena on “niin kuin minä olen rakastanut teitä”, eli Kristuksen laskeutuminen taivaasta ihmisten avuksi ja lopulta kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.
Rakkauden kaksoiskäsky meidän tekonamme vaatii silmiemme eteen aina Jumalan oman työn, joka tiivistyy pienoisevankeliumiin ja jonka osoittaa täydellisesti rakkauden käsky. Se osoittaa, että “niin kuin itseäni” on aina niin paljon vähemmän kuin Jeesuksen antama esimerkki rakkaudesta.
- Rakasta Herraa Jumalaasi – Jumala on rakastanut maailmaa.
- Yli kaiken – niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei …
- Rakastaka lähimmäistäsi – rakastakaa toisianne.
- Niin kuin itseäsi. – niin kuin minä olen rakastanut teitä.
Juuri tämä esimerkki, Christus exemplum, eli evankeliumissa ja sen pelastavassa sanomassa silmiemme eteen asetettava ristiinnaulittu Jumalan Poika, on meille osoituksena siitä, että me emme rakasta täydellisesti. Samalla kun se osoittaa, että me emme rakasta niin paljon kuin hän, se sanoo meille: minä olen rakastanut teitä.
Tahdon sanoa: todellinen ja ainut rakkauden esikuva on Kristus.
Jeesus itsekin osoittaa toisaalla, että rakkauden kaksoiskäsky ei riitä täydellisyyteen, vaan täydellisyys on hänen antamansa esikuvan, palvelevan rakkauden tai agapistisen rakkauden mallin omaksumisessa. Matt. 19:
16 Eräs mies tuli kysymään Jeesukselta: “Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?”
17 Jeesus vastasi hänelle: “Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä.”
18 “Mitä käskyjä?” mies kysyi. “Näitä”, vastasi Jeesus, “älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti,
19 kunnioita isääsi ja äitiäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”
20 “Kaikkia niitä olen noudattanut”, sanoi nuorukainen, “mitä vielä puuttuu?”
21 Jeesus sanoi hänelle: “Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua.” [Matt. 6:19-21; Luuk. 12:33,34; 1. Tim. 6:19]
Toisin sanoen, sanoin toisaalla näin:
Rakkauden uusi käsky on evankeliumin ilmoitettua lakia. (Lakia ei tule tässä ymmärtää evankeliumin vastakohdaksi, vaan jotakuinkin samaksi asiaksi kuin ilmoitus, vrt. Toora.)
1 tykkäys
Yritän nyt vastata henkilöille @AlliGator että @Silvanus samalla viestillä. Minä en ole teologina samaa tasoa kuin he, joten jos en ole ymmärtänyt jotakin oikein, pyydän seuraavaksi ilmaisemaan asian ihan ranskalaisilla viivoilla tiivistyksen ja alleviivauksen vuoksi, jotta ymmärtäisin missä menen metsään, jos jossain metsään menen.
Minä lähden liikkeelle siitä, että Jumala on Raamatussa ilmaissut, miten rakkauden kaksoiskäskyä sovelletaan. Tällöin esimerkiksi 10 käskyä ovat minulle esimerkkejä tuon suurimman käskyn soveltamisesta. Jeesus on käskenyt arvioimaan tekojen hedelmiä, sillä “hedelmistään puu tunnetaan”, ja Paavali on Galatalaiskirjeessään kertonut, mitkä ovat pahoja hedelmiä ja mitkä hyviä hedelmiä:
Galatalaiskirjeestä:
19 Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, 20 epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, 21 kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.
22 Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, 23 lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. 24 Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. 25 Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. 26 Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme.
Minun käsitykseeni rakkauden kaksoiskäskystä siis jo sisältyvät Raamatussa olevat aukikirjoitetut näkemykset siitä, mitä rakkauden kaksoiskäsky ja sen soveltaminen tarkoittaa. Raamattuun sisältyy myös paljon asioita ja ohjeita, jotka eivät enää ole voimassa. Minä olen huomannut, että niistä jokainen on jätetty pois, koska ne eivät enää ole rakkauden kaksoiskäskyn mukaisia. Myös Jeesus itse kritisoi esimerkiksi rituaalilakia ja liian kirjaimellista lain tulkintaa. Minä olen aina pitänyt Jeesusta esimerkkinä siitä, miten rakkauden kaksoiskäskyä tulee soveltaa.
En siis laisinkaan allekirjoita sitä, että jos rakkauden kaksoiskäskyä hahmotettaessa laajennetaan omista teoista ja motiiveista perspektiiviä lähimmäisiin, yhteiskuntaan ja Jumalaan ja mietitään, mitkä hedelmät olisivat kestävällä tavalla hyviä, oltaisiin jotenkin sen varassa, että “romanttinen rakkaus tunteena on mukava”. Kristillinen rakkaus on aivan eri asia kuin “minusta tuntuu hyvältä” tai “minulla on rakkauden tunne”. Minä esimerkiksi rakastan myös sellaisia lähimmäisiä, joita kohtaan minulla ei ole rakkauden tunteita. (Toivonkin salaa, että tätä tunnemössöä ei enää yritetä minun kurkustani alas kaataa. En ole tyhmä, vaikken ole teologi.)
Toistan myös, että en hyväksy AlliGatorin ajatusta siitä, että tuomiopäivän tekstin puheet lähimmäisen vaatettamisesta ja sijan antamisesta kuuluisivat jotenkin perusihmisyyteen eivätkä ne olisi rakkauden tekoja. Konkreettiset teot ovat merkki suuresta rakkaudesta. Kuinka moni meistä on ottanut turvapaikanhakijoita omaan kotiinsa asumaan? En ainakaan minä, minä en vain pystyisi, olen liian kiinni omissa ympyröissäni. Silti tiedän, että se olisi oikein ja että jopa saisin siitä rikkautta elämääni ja kehittyisin. Totisesti, minä tarvitsen armoa Herran edessä, sillä minä tiedän jo nyt etten tule turvapaikanhakijaa kotiini ottamaan.
AlliGator otti esimerkiksi tilanteen, jossa naapurit lähentyivät toisiaan, sillä toisen puoliso sairaalassa oli kuihtumassa pois. Tämän esimerkin moraalinen dilemma on ilman mitään vaikeuksia ratkaistavissa rakkauden kaksoiskäskyn avulla niin kuin minä sen hahmotan.
Kysymys: Olisiko oikein sairaalassa viruvia lähimmäisiämme kohtaan, jos leskeyden uhan alla olevat puolisot voisivat lähentyä suhteen ulkopuolisia sukupuolisessa viitekehyksessä?
Vastaus: Ei olisi. Puoliso voi laittaa ihmiselle luodulla empatian kyvyllä itsensä kuolevan puolison asemaan ja kysyä, olisiko minusta mukavaa jos minut kuolinvuoteelleni hylättäisiin. No ei varmasti olisi. Lisäksi voidaan kysyä, olisiko tällaisella periaatteella laajetessaan hyviä hedelmiä maailmaan. No ei varmasti olisi. Se lisäisi itsekeskeisyyttä ja hedonismia ja välinpitämättömyyttä läheisistämme, eivätkä hedelmät olisi galatalaiskirjeen mukaisia. Ja jos tätä kaikkea laitettaisiin vielä seurakunta arvioimaan, kuvaan tulisi myös yksittäisen indiviidin - esimerkiksi tunnevammaisen - ulkopuolelta arvio.
Se, että joku voi olla tunnevammainen tai kyvytön soveltamaan rakkauden kaksoiskäskyä riittävällä objektiivisuuden tasolla ei ole rakkauden kaksoiskäskyn vika. Riittävän objektiivisuuden vaatimus on vain ratkaistava käytännönläheisesti.
Toivoisin teiltä sellaisia moraalisia ongelmia pöytään, joiden kohdalla uskotte, että minä en pysty niitä rakkauden kaksoiskäskyllä tai Jeesuksen esimerkillä ratkaisemaan. En ole vielä sellaista eteeni tähän päivään mennessä saanut, joten siitäkin syystä minun on vaikea hyväksyä “rakkauden kaksoiskäsky ei riitä!” -lausahduksia.
1 tykkäys
Oletko sinä teologi?
En. Minä vain harjoitan teologista pohdintaa tämän foorumin puitteissa. On päivänselvää että ammattiteologit ovat minua korkeammalla tasolla näissä asioissa paitsi perehtyneisyyden kautta, myös siksi, että he ovat vastuullisempia sanoissaan kuin minä. Erityisesti viranhaltijat. Minä voin täällä louskuttaa leukojani, mutta ammattiteologien ajattelulle on korkeammat kriteerit, myös institutionaaliset kriteerit.
Minua viehätti Cymbuksen lyhyt ja selvä ajatuksen muotoilu.
Rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä. Jumalan tahtohan on ennallaan ja muuttumatta. Jos me rakastamme häntä, kuten meidän tulee, rakastamme myös lähimmäistä ja haluamme noudattaa lakia - hänen tahtoaan.
Sehän ei ole muuttunut kristittyjenkään kohdalla mihinkään, vaikka ns. antinomismi tahtoisikin näin erheellisesti väittää.
Onnistuminen rakastamisessa ja noudattamisessa on omankin kokemukseni
mukaan toinen juttu, mutta armahdettuna saatan turvautua jo siihen, mitä
Paavali varmasti minuakin varten kirjoittaa:
“Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat” ( Room 8:1)
Kun olen Kristuksessa Jeesuksessa, kun hän tekee työtään minussa,
minulla kuitenkin on tahto tähän suuntaan.
Aktiivinen ja piittaamaton halu toiseen suuntaan, Jumalan tahtoa vastaan, se taas kertoo, ettei tuota rakkautta ole - kenties ei tuota yhteyttä Kristukseen Jeesukseenkaan.
Omalta osaltani ainakin toivon, että minulla tuo yhteys säilyisi, etten vajoaisi
piittaamattomuuteen toimimaan oman itsekkään luontoni ohjaamana
Pyhän Hengen sijaan.
Laupias samarialainen vertauksesta: ryöstetylle lähimmäinen ei ollut pappi tai leeviläinen vaan samarialainen. Eli hänen tulee rakastaa samarialaista kuten itseään.
Tarkoitit varmaan, Saukko, että Jumalan rakastaminen tulee siihen mukaan?
Jeesusta muuten kutsuttiin samarialaiseksi.
En ajatellut vertauksen koskevan sitä kohtaa, mutta nyt tarkemmin ajatellen niinhän se on… En tiennyt että Jeesusta kutsuttiin samarialaiseksi.
Ymmärrän vertauksen niin, että “hyvää hedelmää tuottavia puita” meidän tulee rakastaa, ei titteleitä ja arvonimiä. Eli yksinomaan niitä jotka tekevät Jumalan tahdon, ei ikinä pahantekijöitä. Jeesuskin ajoi rahanvaihtajat temppelistä (Joh 2:13-25), sanoi lainoppineita ja fariseuksia kyykäärmeen sikiöiksi (Matt 23) ja Pietaria kerran jopa saatanaksi (Mark 8:33).
Lyhyesti: Kun ihminen tekee hyvää, tulee häntä rakastaa ja tehdä hyvää hänelle silloin. Kun hän taas tekee pahaa, ei häntä tule rakastaa vaan päinvastoin ilmaista vastenmielisyys ja jopa viha. Mutta heti kun hän nöyrtyy ja kääntyy pois pahoilta teiltään, tulee häntä taas rakastaa. Tällöin rakastamme Jumalaa yli kaiken.
Aikaisemmin ymmärsin vertauksen niin, että meidän tulisi olla samarialainen ja lähimmäinen olisi se ryöstetty. Mutta se onkin oikeasti päinvastoin. Me olemme avun vastaanottajia, ja samarialainen on Jeesus ja kaikki jotka Jeesuksesta käsin tekevät hyvää. Eli heitä meidän tulee rakastaa niinkuin itseämme.
Kiitos Saukko,
Minä ymmärrän asian niin, että meidän pitää rakastaa myös huonoja puita ja pahantekijöitä. Eihän anteeksi antaminenkaan voi lähteä muusta kuin rakastavasta sydämestä.
Rakkauden kaksoiskäsky.
Vallalla tuntuu olevan sellainen itsevanhurskas käsitys, että “kun ruvetaan rakastamaan, antamaan almuja ja tekemään hyvää”, sitten on Rakkauden kaksoiskäsky ja Lain summa täytetty.
Eihän se niin heppoisesti voi mennä!
Joku kirjoittaja on sitkeästi sitä mieltä, että voi tehdä syntiä, kun vaan täyttelee Rakkauden kaksoiskäskyä ja rakastaa ihan kauheasti.
Tarkoitan tätä, hyvä Saukko!
Jos olen mukana Englannin suuressa postiryöstössä, ja saaliini
on 100 miljoonaa, voin tietysti muuttaa Brasiliaan ja elää herroiksi.
Olen siveä ja autan köyhiä ja rakastan kaikkia ihmisiä ja käyn kirkossa.
Jees!
Jos kumminkin pidän elämääni oikeutettuna varastettujen rahojen kanssa,
en siinä toteuta rakkauden kaksoiskäskyä edes promillen vertaa!
Toteutus on tasan nolla ja itse asiassa synti.
Rakkaus Jumalaan panee minut näet kuuntelemaan mitä sana sanoo,
mitä saarnataan ja opetetaan kristillisestä elämästä.
Se taas ohjaa minut parannukseen - palauttamaan rahat ja tunnustamaan
vääryyteni Jumalan ja ihmisten edessä.
Rakkautta ei näet ole, jos sydämeni ja mieleni on suljettu siltä, mitä rakas Taivaallinen isäni sanoo minulle ohjeeksi Raamatussa ja kirkossaan saarnatussa sanassa.
Rakkauden kaksoiskäsky-teennäisyys ei siis voi olla pahuuden peite.
1 tykkäys
Anteeksi antaminen lähtee siitä että pahantekijä on nöyrtynyt ja pyytänyt anteeksi. Siihen asti kunnes näin tapahtuu, rakastaminen ja anteeksi antaminen olisi valheellista tekopyhyyttä. Miten voi antaa anteeksi, jos sitä ei ole pyydettykään?
On kahdenlaista hyvän tekemistä. Hyvän tekemistä itsensä tai maailmallisen vuoksi. Postiryöstäjä tekee hyvää itsensä vuoksi, eli joko kenties oman pelastumisensa tai maineensa vuoksi. Tai hän tekee hyvää maailmallisen asian vuoksi, kuten aatteen tai uskonnon vuoksi. Kuten sanoit, tekeminen on silloin teennäistä ja valheellista.
Ja sitten on hyvän tekemistä lähimmäisen ja Jumalan vuoksi. Postiryöstäjä ei voi, niin kauan kuin hänellä ei ole omatunto puhdas, tehdä aidosti hyvää lähimmäiselle ja Jumalalle. Kuullessaan Sanaa, omatunto soimaa häntä postiryöstöstä ja sen piilottelusta että hän on tehnyt rikoksen aikoinaan. Hän ei voi muuta kuin tunnustaa rikoksensa, palauttaa rahat ja pyytää anteeksi Jumalan ja ihmisten edessä. Hän on myös valmis kantamaan seuraukset. Vasta sen jälkeen hän kykenee aitoon lähimmäisenrakkauteen, eli voi iloiten rakastaa, antaa almuja ja tehdä hyvää.
Totuuden tekeminen on Jumalassa tekemistä (Joh 3:21). Nöyrtyminen, rikoksen tunnustaminen ja anteeksi pyytäminen on totuuden tekemisen yksi muoto.
Nyt te ette minusta oikein enää puhu rakkauden kaksoiskäskystä, vaan parannuksenteosta. No, puhukaa.
Olen sitä mieltä, että jos tätä ajatusta noudatetaan kokonaan, niin kaikki on syntiä, sillä meillä on monenlaisia syntejä taustalla ja rakenteellisesti meissä, joita emme halua emmekä osaa katua.
Tähän vastaan, että kaikki ei kuitenkaan ole syntiä.
Kuule, Saukko.
Anteeksi, jos nyt hiukan “näsäviisaana” kommentoin!
Eikö oikea kristillinen rakkaus ohjaa antamaan anteeksi vaikka toinen ei katuisi tai pyytäisikään?
Mitä se vihollisen rakastaminen muutoin olisi?
Mitä vainoojan siunaaminen muuten olisi?
Miten muuten voisi antaa anteeksi 77 kertaa?
Miten muuten voisi kääntää toisenkin posken?
Fil 2:
. Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6. joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7. vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8. hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
Hyvänen aika!
Miksi muka minä en nyt puhu rakkauden kaksoiskäskystä tuossa esimerkissä, jos elän vapaasti “ryöstettyjen rahojen kanssa”?
Rakkauden kaksoiskäsky kuulu:
“30. ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi’.
31. Toinen on tämä: ‘Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä.”
Eikö tämä rakkaus silloin kohdistu myös Jumalan tahtoon (siveyslakiin) ja lähimmäisen etuun, jos sitä rakkautta kerran olemassa on ?
Sitähän on uusi kuuliaisuus, halua rakastaa.
Sitä oli myös meidän Herramme kuuliaisuus Isää kohtaan ja meitä poloisia kohtaan.
Siksi Paavali kirjoittaa: “Sisäisen ihmisen puolesta minä ilolla yhdyn
Jumalan lakiin”.
Siis rakkaus vie toteuttamaan lakia.
Eikö siihen kuulu sitten tämäkin “Ei sinun pidä varastaman”?
Minä en nyt sekottaisi tähän ihmisen heikkoutta tai hänen luontonsa kaksijakoisuutta.
Nyt on kysymys siitä aktiivisuudesta, johon Pyhä Henki ihmistä vie silloin kun hän on Kristuksessa.
Silloin voidaan sanoa heikkoudesta ja piilevistä synneistä huolimatta:
“Ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat” (Room 8:1)
Tässä varmaan hannaa meidän kirkkojemme erilainen käsitys.
Meillähän sanotaan, että “Jumalan edessä tunnustamme itsemme vialliseksi kaikkiin synteihin.
Rippi-isälle tunnustamme ne, jotka tunnemme ja jotka meitä painavat”
Käytännössä tuo ei toimi. Tietenkin ihmissuhteiden kannalta on tärkeää, että pyydetään anteeksi ja se olisi ihanteellista, kun ajatellaan jokapäiväistä elämää, jossa sanoilla, teoilla ja tekemättäjättämisillä loukataan ja isketään. Arjesta ei kuitenkaan taitaisi tulla mitään, jos anteeksiantamisen ehtona olisi anteeksipyyntö.
Jos ajatellaan vaikka aviorikosta, se toisen matkaan lähtenyt puoliso ei taida anteeksipyydellen lähteä ja ottaa avioeroa. Silti Jumalan suuri rakkaus ja armo on hyljätyn voima ja hän Jumalan avulla voi tuostakin selvitä ja elää anteeksiantavalla mielellä suuresta kivustaan ym. huolimatta.
Muutenkin elämä voi kohdella rankasti, lapsuudesta alkaen. On hylkäämistä ja hyväksikäyttöä ja näitä lievempiä asioita. Monesti lasta kohtaan väärin tehnyt on ehtinyt kuollakin, ennenkuin kaltoinkohtelun kohde ymmärtää, mitä pahaa on joutunut kokemaan.
On siis eri asteita pahuudessa ja vääryydessä. Vaikeissakin tapauksissa Jumalan apu on voimallinen ja kaikkien ulottuvilla. Anteeksiantaminen on vapauttavaa ja parantavaa, silloin ei jäädä koettujen vääryyksien vangiksi, vaan mennään eteenpäin Jumalan voiman avulla.
2 tykkäystä
Abba Dorotheoksen opetuspuheissa on kertomus, jossa hän kehottaa meitä kuvittelemaan, että ympyrän keskipisteessä on Jumala ja ympyrän kehällä olemme me. Mitä lähemmäksi me menemme ympyrän keskipistettä - Jumalaa - sitä lähemmäksi me pääsemme myös lähimmäisiämme, ja mitä lähemmäksi me menemme muita ihmisiä, sitä lähemmäksi me pääsemme myös Jumalaa. Kun taas mitä kauemmaksi me etäännymme…
2 tykkäystä
Tekopyhyys oli minulta väärin sanottu anteeksiannosta (silloin jos ei ole pyydettykään). En vain ymmärrä miten voi antaa anteeksi, ilman että sitä on pyydetty. Sen ymmärrän ettei kanna kaunaa tai ole katkera, vaan toivoo toisen myöntävän tekonsa ja pyytävän anteeksi, jotta suhde saataisiin parantumaan päin (vaikka luottamusta kenties ei). Onko se kenties sitä anteeksiantoa?