Kristillinen avioliitto

Oppi
15

Hyviä vastauksia on tullut, kiitos niistä!

Itse näkisin, että ehkäpä seuraavissa aspekteissa perinteisesti hahmotettu avioliitto ylittää muut suhteet. Muita en ole löytänyt, mutta onhan näissäkin jo:

  • Mies ja nainen ovat monesti olemukseltaan toisistaan poikkeavia, kovasti erilaisiakin jopa ja voivat kompensoida toisiaan --> monesti mies-nais -parit ovat, niin nuoret kuin vanhat, tavattoman kauniita yhdessä, “kuin luotu toisilleen”.

  • Miehen ja naisen välinen parisuhde on normi ja se on myös ihmiskunnan ikiaikainen keino lisääntyä psykologisesti ja sosiaalisesti mahdollisimman kestävällä ja hyviä hedelmiä tuottavalla tavalla.

Nyt ei ole tarkoitus puhua rekisteröidystä parisuhteesta, muuta kuin näkökulmana: itse olen sitä mieltä, että ylläolevissa aspekteissa rekisteröity parisuhde ei keskimääräisesti ole aivan samalla tasolla kuin miehen ja naisen avioliitto. Tämä ei tietenkään tee rekisteröidystä parisuhteesta arvotonta - niillekin on paikkansa. Miehen ja naisen avioliitto kuitenkin on erityinen.

Itse en näe tarvetta sille, että rekisteröity parisuhde vietäisiin kirkollisen vihkimisen piiriin. Sydämessäni en tunne, että se olisi oikein - en tosin tiedä, onko tässä suhteessa kulttuurinen mentaalinen tekijä ratkaiseva. Ehkäpä näen niin, että kirkon tehtävä on vahvistaa ihmiskunnan iäisiä kertomuksia: miehen ja naisen avioliitto on yksi niistä. Jos mukaan ympätään ikään kuin supermarkettityyliin “kaikille jotakin”, saattaa pyhyyden kokemus laimeta. Siksi muutosten kanssa tulee olla hyvin harkitseva, niin kuin nyt ollaankin. Mielestäni ei olisi rakkauden kaksoiskäskyn mukaista väkisillä runnoa samaa sukupuolta olevien avioliittoa kirkkoihin - se olisi hengellisesti väkivaltaista. Jos minä veisin mieheni kirkon alttarille, minä kokisin että olen itsekeskeisesti tunkemassa omaa asiaani muiden kurkusta alas.

Tämä lienee asia, jossa ymmärrän olevani jäävi, enkä ole parhaimmillani arvioimaan asiaa objektiivisesti rakkauden kaksoiskäskyn puitteissa. Pitää varoa tekemästä omasta näkökulmastaan raameja muille. Mutta maallisen lain edessä parisuhteiden on oltava tasa-arvoisia - se on päivänselvää.

16

Kahden miehen tai kahden naisen “hynttyyt yhteen”-sopimus ei voi olla Jumalan siunaama liitto, ei sitten millään.

Kun tuolla toisessa ketjussa pitkään haimme vastausta siihen, “mikä synti” erottaa Jumalasta, löytyi kai synteesi siinä asiassa, että erottava tekijä
on mielentila, luopumus, “immuniteetin rakentaminen omalle syntisyydelle”:
“Sori, tuo sana ei koske minua…”.

Jos kristitty vapaasti elää Jumalan sanan vastaisesti ja etsii tuekseen teologiasta porsaanreikää voidakseen surutta ja katumatta jatkaa elämistä synnissä,
on ero Jumalasta kenties siinä jo tapahtunut.

17

Kuulostaa siltä, että sinä uskot tietäväsi Jumalan tahdon ja katsot jo seisovasi Taivaan Portilla Pyhän Pietarin kanssa? :wink: Meillä on täällä mittavat keskustelut siitä miten rakkauden kaksoiskäsky on koko laki. Se ei ole mikään porsaanreikä.

18

Näin se on. Tuossa sisemmässä laatikossa oleva teksasinkielinen sitaatti osoittaa, että ko. tutkija ei ymmärrä sanan “sakramentti” merkitystä vaan luulee sen tarkoittavan kirkollisia seremonioita pappeineen kaikkineen. Mutta ei avioliiton pätevään solmimiseen tosiaankaan ehdottomasti tarvita “pappeja eikä pippejä”, kuten perinteikkään pietistishenkinen ja ultramatalakirkollinen ilmaisu kuuluu. Sakramentti avioliitto on silti, ja sen “ministereitä” eli toimittajia ovat aviopuolisot toinen toisillensa. (P. Pius X:n katekismus, 4, IX, § 2., 837.) Kirkko siunaa liiton vihkivän papin välityksellä, mutta ilman sitäkin sakramentti siis on Jumalan edessä pätevä. Eihän kasteeseenkaan välttämättä pappia tarvita, vaan maallikon suorittama hätäkaste on sakramenttina pätevä.

19

Minä kommentoin ihan Pyhän Raamatun mukaan, siinähän Jumalan tahto on meille kerrottu.
Mitään taivaan porttia ei edes ole, eikä siellä seisovaa Pietaria.

Minä en nyt ymmärrä, miten sinun mielestäsi, Veli T, poikkean yhteisestä
linjasta, että “Rakkauden kaksoiskäsky on koko laki”.

Jos ihminen kieltäytyy hyväksymästä Jumalan tahtoa elämässään, miten hän silloin voi noudattaa “Rakkauden kaksoiskäksyä”?
Hän näet on silloin ihan vailla tätä rakkautta.

Paavali sanoo “sillä sisällisen ihminen puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin…”.
Jos ihminen etsii porsaanreikää omalle rakkaalle synnilleen, on hän silloin
kaikkea muuta, mitä Paavali tuossa sanoo - eli vailla rakkautta Jumalaan ja lähimmäiseen - ne näet lähtevät uskosta.

Se on toinen juttu, jos taistellaan ja tahdotaan luopua rikkomuksista,
huolimatta siitä, että langetaan. Silloin ollaan vielä rakkauden piirissä.

20

Luepa tältä foorumilta Rakkauden kaksoiskäsky -ketjusta viimeinen pidempi viestini niin opit tuntemaan ajatteluani ja miten moraalini muodostan. Eipä ole ollut siihen muilla nokan koputtamista vielä.

Sinun tulkintasi rakkauden kaksoiskäskystä tarkoittaa tätä:

“Koko laki täyttyy siinä, että pidät kaiken mitä Jumalan laissa sanotaan”. Ei muuta kuin pieksemään orjia kepillä, leikkaamaan miehiltä pitkät hiukset, sitomaan viitan reunoihin tupsuja, purkamaan kirkkojen kivisiä portaita, hunnuttamaan naisten päälakia kirkossa ja kieltämään naisopettajilta toimi lailla…

Lause on järjetön. Rakkauden kaksoiskäskyssä nimenomaan kerrotaan, miten johdetaan se, mikä on Jumalan tahto. Silloin lauseessakin on jokin järki:

“Koko laki täyttyy siinä, että teet lähimmäisellesi niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän”.

Lisäksi jos otat aivan itsestään selvänä, että “näin Jumala sanoo ja tässä on laki” - luuletko että jos ryhdyn kaivamaan, minä en löytäisi sinun raamatuntulkinnastasi selityksiä, joissa väännät ja käännät Raamattua sellaiseen muotoon, että se sopii sinulle? Kristinusko on TÄYNNÄ selityksiä. Jotkin niistä on perin juurin valettu sementtiin niin, että uskovat eivät itse näitä selityksiään edes näe.

Jos minä jotakin kristillisyydessä vastustan niin sitä, että ensin selitetään puolet Raamatusta pois ja tullaan itse tälle mekanismille sokeiksi, mutta sitten tartutaan joihinkin tiettyihin synteihin ja niitä “näin tää nyt vain on” -hengessä paukutellaan toisten naamalle.

Minä en kuuntele moraalisaarnaa yhdeltäkään sellaiselta kristityltä, joka ei pidä ainuttakaan Jeesuksen käskyä velvoittavana, vaan pelkkinä hyperbolina, ei-velvoittavina vertauksina tai “korkean vaatimustason vuoksi” silkkoina osoituksina siitä että “mihinkään emme kykene ja tarvitsemme armoa”. Tämä on räikein Sementoitu Selitys.

21

Minusta täällä on pidetty koko lakia velvoittavana. Ihan selvästi.

Se on kuitenkin totuus, ettei yksikään ihminen siihen pysty.
Se kykenemättömyys ei kuitenkaan vie piittaamattomuuteen ja tottelemattomuuteen, vaan jokapäiväiseen parannukseen, haluun luopua synnistä.
Piittaamattomuus on taas merkki siitä, että ei halutakaan rakastaa, ei Jumalaa eikä lähimmäistä.

Orjien pieksemisen velvoituksesta en ole kuullut, sorry.
Muistaakseni Paavali ei sellaisesta puhu kirjeessään.

2 tykkäystä
22

@anon85899117 on pitämässä itse pyytämäänsä kirjoitustaukoa, mutta kun hän palaa, niin huomatkoon, että sekoittaa tässä rakkauden kaksoiskäskyn ja kultaisen säännön.

23

Kiitos, Silvanus.

24

Huomioni on puhtaan systemaattis-tekninen.

25

Kommenttini on puhtaasti teknis-systemaattinen.

26

Itse ymmärsin sen systemaattis-doksologisena.

27

Luin tunnustuskirjoista hyvistä teoista. Siellä viitattiin roomalaiskirjeen ajatukseen, että kaikki mikä ei perustu uskoon, on syntiä.

http://raamattu.fi/1992/Room.14.html#23

Kun aviopari toteuttaa aviovelvollisuuksiaan, harjoittavatko he uskoaan? Onko aviovuode ilman uskoa syntiä? Onko Jumalan luomistyön toisinnon syytä kajastella mielessä?

Ei kai kukaan opeta, että aviovuode olisi pyhä - vai opettaako? Onko aviovuoteessa mitään perisynnin ja langenneen luonnon piiriin kuuluvaa?

Voisin kuvitella, että avioliitto hahmotetaan Jumalan asettamaksi ja synnin harjoittamista rajoittavaksi ja ihmisen seksuaalisuutta hyvin hedelmin ohjaavaksi puitteeksi, mutta kaikki avioliitossa tapahtuva ei suinkaan ole uskonnon harjoittamista.

Missä menee uskolle perustuvan toiminnan raja ja onko kaikki muu Jumalalle kauhistus?

28

Aviolllinen kanssakäyminen on osallistumista Jumalan luomistyöhön. Avioliitto on asetettu kuvastamaan Kristuksen ja Kirkon suhdetta. Koska ihmiset ovat osallisia aviollisessa kanssakäymisessä, siihenkin välttämättä tulee aina synnin tahra, “synnissä äitini minut siitti”. Avioelämän jalo kutsumus on avoimmuus osallistua Jumalan luomistyöhön ja se voi olla omiaan syventämään aviopuolisoiden salattua kutsumusta ja vastavuoroista kiintymystä.

1 tykkäys
29

Vaikuttaisi, @cymbus, että kovin tarkkaan asiaa ei ole määritelty ja että kysymykseni ovat kenties liian yksityiskohtaisia? Vaikea minunkaan on uskoa, että Jumalalla olisi pyhiä ja syntisiä asioita vierivieressä samassa avioliittoinstituutiossa ja koko ajan lakikirjan kanssa syynättäisiin, että oliko nyt oikea eetos vai ei ja mille puolelle lipsahti. Kunhan aviovuoteessakin eletään rakkauden käskyt sydämessä sisäistettynä, se riittäköön? Kai Jumalakin ymmärtää arjen, eikä pyhän kokemuksen tarvitse olla kaikessa alati läsnä?

30

Sulla taitaa mennä tässä nyt kaksi akselia sekaisin: hengellinen - maallinen ja oikea - väärä. Avioliitto, vaikka toimiikin tiettyjen hengellisten asioiden vertauskuvana, on pohjimmiltaan maalliseen elämään kuuluva asia, ja kristillisessä avioliitossa eläminen on ihan tavallista maallista arkea, jossa tehdään tavallisia maallisia asioita - myös makuuhuoneessa. Tämä ei poista sitä, että oikean ja väärän kysymykset ovat avioliitossa edelleen relevantteja. Avioliitto ei ole sillä tavalla pyhää kuin vaikkapa ehtoollinen on, Jumala ei ole siinä sellaisella erityisellä tavalla läsnä, mutta avioliitossakin tulee toki elää “niinkuin pyhille sopii”.

Luterilaisuudessa on aika tärkeä ajatus se, että on arjen maallisia kutsumuksia, joissa oikein toimimalla toteutetaan Jumalan tahtoa ja palvellaan Jumalaa. Arki on OK ja hyvää, ja Jumalan tahto on, että ihmiset hoitavat arkiset hommansa. Sitten on erikseen pyhiä asioita, kuten Raamattu ja sakramentit, jotka ovat erityisellä tavalla pyhiä ja arjesta erillisiä, mutta niiden hoitaminen ei ole sen pyhempää työtä kuin tavallinen arkityö.

Olen tämän viikonlopun anoppilassa käymässä ja niukasti koneella, joten en ehtine jatkovastailla näihin seuraavan vuorokauden aikana. Toivottavasti näistä ajatuksista olisi kuitenkin jotain apua!

1 tykkäys
31

Erinomainen vastaus, @Anskutin - en osannut tuollaista jaottelua päässäni tehdä ja kaikki näytti hetken sekamelskalta luettuani tuota tunnustuskirjan tekstiä. Kiitos!

32

@Silvanus heitti Moderointikeskustelussa hyvän kysymyksen ilmaan. Hän vihjaisi tietävänsä että kristityillä on ainakin neljänlaista avioliittomallia käytössä.
Koska tänään tunnun olevan tietovisamoodissa, lähden kokeilemaan vastausta.

  1. Sakramentaalinen ainutkertainen avioliitto (miehen ja naisen välillä)

  2. Maalliseen regimenttiin kuuluva avioliitto.(yleensä miehen ja naisen välillä, mutta jotkut kirkkokunnat sallivat avioliiton myös samaa sukupuolta olevien välillä) Mahdollisuus erota ja solmia uusi liitto.

  3. Sakramentaalinen ensimmäinen avioliitto josta on mahdollista lähteä ja ekonomian turvin ja muodostaa uusi liitto

  4. Sakramentaalista ensimmäistä avioliittoa seuraava liitto, jolla on oma ekonomian tuoma asemansa

Sakramentaalisissa ja sitä seuraavissa liitoissa minulla on se oletus että nämä liitot ovat miehen ja naisen välisiä.

Lisää vastausmalleja? :slight_smile:

1 tykkäys
33

Itse näkisin, että kristityillä kansoilla on ollut kolme erilaista avioliittomuotoa, ei siis neljää kuten Silvanus väitti. Riippuen vallitsevasta perhemuodosta.

  1. Itäinen suurperhemalli. Tämä perhemuoto on ollut käytössä myös Itä-Suomessa, varsinkin Karjalassa. Suurperheen muodostivat monta avioparia. Siihen kuuluivat yleensä isovanhemmat ja heidän poikansa perheineen sekä naimattomat tyttäret ja pojat. Perheen johdossa oli yleensä noin 50-vuotia isoisä, jonka omat vanhemmat saattoivat vielä olla elossa. Suurperheessä voi olla jopa 30-40 jäsentä, joka asuivat saman katon alla.

Avioitumisikä oli alhainen. Naiset naitettiin n. 15-vuotiaina, miehet noin 5 vuotta vanhempina. Kaikki terveet ihmiset pyrittiin naittamaan. Aviottomia lapsia oli vähän, jos ollenkaan. Avioliitot olivat järjestettyjä, ja avioliiton järjestäjinä olivat useimmiten puolisoiden äidit. Nuoripari muutti asumaan aviomiehen perheeseen, jossa heillä oli nuoremman perheenjäsenen asema. Usein pareilla oli hyvin vähän toivoa koskaan olla oman kotinsa isäntä tai emäntä.

  1. Länsieurooppalainen pienperhe. Länsi-Euroopassa jokainen aviopari perusti yleensä oman talouden, mutta kaikki eivät voineet mennä naimisiin. Yhteiskunnasa oli paljon varsinkin naimattomia naisia, jotka asuivat vanhempiensa kotona tai olivat veljiensä huollettavina. Vanhin poika peri yleensä talon ja nuoremmat muuttivat muualle. Isovanhemmat saattoivat asua nuoren parin kanssa samassa taloudessa, mutta sitä ei pidetty ihanteellisena. Yleensä pyrittiin siihen, että nuoripari saisi heti oman itsenäisen taloutensa. Avioitumisikä oli korkea. Paitsi ylimmissä säädyissä, joissa miehet olivat avioituessaan yli kolmekymmentä vuotiaita, mutta naiset noin 17-20-vuotiaita. Isä toimi naittajana ja hänellä oli valta määrätä lastensa avioliitoista. Miehet tosin tulivat jossain vaiheessa täysi-ikäisiksi, mutta jos miniä ei miellyttänyt, poika voitiin tehdä perinnöttömäksi. Tytön myötäjäiset olivat tärkeitä.

Ennen 1900-lukua avioerot olivat tavattoman harvinaisia sekä idässä että lännessä, jopa niin, ettei tässä tarvitse ottaa niitä ollenkaan huomioon. Kaikkein ylimmissä piireissä avioeroja tai avioliiton peruuntumisia kuitenkin jonkin verran esiintyi.

Alempien säätyjen jäsenet joutuivat säästämään kovasti voidakseen avioitua ja perustaa oman kodin. Siksi he avioituivat vanhempina. Alemmissa säädyissä aviopuolisot olivat yleensä samanikäisiä ja heidän avioliittonsa olivat muutenkin tasavertaisempia kuin ylemmissä yhteiskuntaluokissa. He saivat useimmiten itse valita puolisonsa, toisin kuin varakkaammat.

  1. Nykyinen perhemalli. Perustuu siihen, että jokainen valitsee itse puolisonsa. Puolisoiden tulee olla täysi-ikäisiä. Kunniallisena avioitumisperusteena pidetään rakastumista. Ihanteena pidetään avioliiton elinikäisyyttä, mutta jos ei sovitakaan yhteen, niin erotaan poiis. Aviopari muodostaa oman talousyksikkönsä, joka hankkii oman toimeentulonsa ja kasvattaa itse lapsensa yhteiskunnan avustamana. Kotitalous ei enää ole työyksikkö. Äidit ovat tavallisesti ansiotyössä myös silloin, kun heillä on pieniä lapsia. Yhteiskunnassa on paljon paitsi naimattomia ihmisiä myös eronneita, avoliitossa olevia ja au-äitejä.
1 tykkäys
34

Perhemalli on eri asiakuin avioliittomalli tai ylipäänsä käsitys avioliitosta.

Minusta voidaan nähdä eroa sen kautta, kuinka pitkälle avioliittoa pidetään vain yhteiskunnallisena järjestelynä ja missä määrin se on myös hengellinen asia. Kaiken kaikkiaan voidaan kuitenkin nähdä avioliittokäsityksessä erittäin paljon samanlaisuutta kristikunnassa, toki nykyajan hullutukset poislukien.

Minusta on niin, että voimme nähdä suuret linjat, jos haluamme. Tai sitten etsiä kuriositeettaja, joita löytyy kyllä kristinuskon sisällä ja liepeillä historian aikana, onhan siellä kaikenlaista avioitumisen kieltämisestä ja puolisoiden selibaattivaatimuksista moniavioisuuteen. Samoin tietysti pienempien erilaisuuksien korostaminen.

5 tykkäystä