Luther on sanonut olevansa armon kerjäläinen: “Kerjäläisiä me olemme”. Hän ei ainakaan siis pitänyt armoa itsestään selvyytenä. Toisaalta ajatus siitä, että sitä pitäisi suorastaan kerjätä, voi jostakusta tuntua hassulta. Kerjäläisestä ainakin minulle tulee mieleen ihminen, joka saa monesti pettyä, kun ei saanutkaan sitä, mitä tarvitsi. Onko Jumala saita armon antamisen suhteen niin kuin kerjäläisen ohi kulkeva ihminen monesti voi olla?
Ehkä Luther viittasi sanoillaan esim. seuraavaan Raamatun kohtaan?
[details=Yhteenveto]Mark. 10:46 Ja he tulivat Jerikoon. Ja kun hän vaelsi Jerikosta opetuslastensa ja suuren väkijoukon seuraamana, istui sokea kerjäläinen, Bartimeus, Timeuksen poika, tien vieressä.
47 Ja kun hän kuuli, että se oli Jeesus Nasaretilainen, rupesi hän huutamaan ja sanomaan: “Jeesus, Daavidin poika, armahda minua”.
48 Ja monet nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan. Mutta hän huusi vielä enemmän: “Daavidin poika, armahda minua”.
49 Silloin Jeesus seisahtui ja sanoi: “Kutsukaa hänet tänne”. Ja he kutsuivat sokean, sanoen hänelle: “Ole turvallisella mielellä, nouse; hän kutsuu sinua”.
50 Niin hän heitti vaippansa päältään, kavahti seisomaan ja tuli Jeesuksen tykö.
51 Ja Jeesus puhutteli häntä sanoen: “Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?” Niin sokea sanoi hänelle: “Rabbuuni, että saisin näköni jälleen”.
52 Niin Jeesus sanoi hänelle: “Mene, sinun uskosi on sinut pelastanut”. Ja kohta hän sai näkönsä ja seurasi häntä tiellä.[/details]
Monet ortodoksit rukoilevat lukuisia kertoja päivässä: Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä! Rukouksen toistamisesta voi jollekulle ulkopuoliselle tulla mieleen se, että armo ei todellakaan ole mikään itsestään selvyys ja että sitä pitää suorastaan kerjäämällä kerjätä.