Kolmisäikeinen virka luterilaisuudessa

Etkö oikeasti osaa tehdä eroa Raamatun sisällön ja sen tulkintatavan välille? Sisältö tietysti on mikä on, mutta pyhät ja piru tulkitsevat sitä eritavalla: tulkinnan perustana on erilainen filosofia, erilaiset taustaoletukset, erilaiset pyrkimykset, erilaiset arvot ja merkitykset jne.

Yksi esimerkki on kolmiportainen virka: koska se ei kuulu luterilaisuuteen, niin sen takia luterilaiset lukevat Raamattua sivuuttaen viran kolmiportaisuuden. Tämä näkyy suomennoksessakin: piispat, papit ja diakonit on hämärretty puhumalla paimenista, vanhimmista, kaitsijoista ym., kun taas ei-luterilaisten maiden käyttämissä laitoksissa episkopokset ovat selvästi piispoja jne. Näin tulkintaa ohjaa erilainen “hermeneutiikka”, joten tuloksena on erilaiset tulkinnat samasta sisällöstä.

1 tykkäys

Eiköhän objektiivinen tosiasia ole se, että apostolien ajalla selkeää kolmiportaisuutta ei ole havaittavissa, vaan kolmiportaisuus on kehityksen tulos. Joku voisi väittää hämärtämiseksi sitäkin, että suomennos käyttäisi kolmiportaisuutta kuvaavia sanoja siellä, missä alkuteksti ei sellaista tue. – Muuten, luterilaisten tekemässä vuoden 1776 suomennoksessa ‘episkopos’ on piispa, esim. 1.Tim.3:2: “Niin pitää siis piispan oleman nuhteettoman, yhden emännän miehen --”

Se, että virka ei alun perin ollut kolmiportainen, käy ilmi vaikkapa kohdasta Tit.1:5-7, missä samaa viranhaltijaa kutsutaan ensin vanhimmaksi (presbyteeriksi), sitten kaitsijaksi (piispaksi); tämä ei olisi mahdollista, jos presbyteeri ja piispa tarkoittaisivat samaa kuin myöhempinä vuosisatoina.

Tuo oli vain esimerkki siitä, miten erilaiset käsitykset vaikuttavat tulkintaan. En siis lähde väittelemään tässä yhteydessä tuosta viran kolmiportaisuudesta sen enempää. Mutta huomaat kai itsekin, miten se on alun perin kuulunut luterilaisuuteenkin, koskapa itsekin otat esille sen, miten vanhassa suomennoksessa on puhuttu piispasta mutta uudemmissa käännöksissä ko. kohta on muutettu modernin luterilaisuuden virkakäsityksen mukaiseksi.

Mitä Tiituksen kirjeen kohtaan tulee, niin pitää muistaa, että piispatkin ovat oman seurakuntansa pappeja - ja niinhän lännessä paavikin on oman seurakuntansa “presbyteeri” ja piispa samaan aikaan.

Luterilaiset tosiaan lukevat Raamattua tietyllä tavalla. Tapa on syntynyt nimenomaan vastalauseena katolista tapaa kohtaan, jossa ihmisten kehittämillä traditioilla syrjäytettiin Kristuksen asetus. Tämän vuoksi luterilainen raamattuhermeneutiikka toimii niin kuin toimii. Jos luterilaisesta raamattuhermeneutiikasta luovutaan ja palataan katoliseen tapaan lukea, niin en toki ole ensimmäisenä vastustamassa. Luterilainen hermeneutiikka siis nimenomaan painottaa Jeesuksen historiaa ja apostolien aikaa, siis itse kirjoitusten merkityshorisonttia. On olemassa myös toinen vaara, siirtyä joidenkin muiden harhaoppisten tapaan tulkita Raamattua, kuten esimerkiksi menestysteologien tai muiden skismaatikkojen. Luterilainen raamattuhermeneutiikka ei taivu luontaisesti tähän.

Olen siinä mielessä samaa mieltä kyllä @Henrikki:n kanssa, että Uudessa testamentissa ei näy vielä selkeästi kolme virkaa/viran kolme puolta, miten tämä ilmaistaankaan. Minusta episkopis, presbyteros ja diakonos kyllä erotetaan toisistaan, mutta ei niin selkeästi, mitä kirkko Hengen johdatuksessa on myöhemmin tehnyt. Sen sijan väite siitä, että tämä olisi “objektiivinen tosiasia” on minusta kyllä suurentelua. Jos ylipäänsä myöhemminkin on epäselvää, puhutaanko kolmiportaisuudesta, kolmisäikeisyydestä, vai mistä, niin silti minusta kirjoituksista tulee selkeästi esille, että nämä kolme ovat enemmän tai vähemmän eri asioita, ja että niillä on yhteyksiä ja eriäväisyyksiä.

Osaisitko suositella jotain kirjaa tai artikkelia tämän kolmiportaisuuden ja -säikeisyyden historiallisesta selkiytymisprosessista? Entä @timo_k

Taas yleistät liikaa korostamassani kohdassa. Se ei kuulu suomalaiseen luterilaisuuteen. Esim. Viron ev.-lut. kirkossa on kolmiportainen virka. Siellä on piispojen ja pappien lisäksi diakonit, jotka mm. toimittavat jumalanpalveluksia (eivät messuja), kastavat ja hautaavat, mutta heillä ei ole vihkioikeutta - tosin ei ole kaikilla papeillakaan.

1 tykkäys

Meidän kirkossamme tuota diakonaattiuudistusta on hierottu muistaakseni noin 20 vuotta. Kirkolliskokouksessa on käsitelty, mutta ei ole kai vuosiin edennyt.

Joissakin seurakunnissa diakonit meilläkin ovat jumalanpalveluksissa tehtävissä säännöllisemmin ja myös sanajumalanpalveluksia kuulemma diakonit toimittavat, mutta se on varmasti vielä harvinaista.

Se diakonin virka, mitä Suomen ev.lut. kirkossa on väännetty, ei vastaa Viron kirkon diakonin virkaa.
Suomessa diakonaattiin on kaavailtu eri vaiheissa mm. diakoneja, nuorisotyöntekijöitä, kanttoreita, ymmärtääkseni lehtoreitakin mikäli heitä vielä jossain on, ja kai jossain vaiheessa puhuttiin myös mm. lähetys- ja lapsityöntekijöistäkin.
Viron ev.lut. kirkossa taas diakoni on selvästi papistoon kuuluva virka. Virossa on sana “vaimulik”, joka on erittäin vaikea täsmällisesti kääntää. Vaim on henki, vaimu sen genetiivimuoto ja lik-/nik-pääte ilmaisee usein tekijää. (vrt. esim kohtunik - koht on oikeus ja kohtunik on tuomari.) Vaimulik -nimekkeen alle kuuluvat piispat, papit ja diakonit.

3 tykkäystä

En valitettavasti osaa suoralta kädeltä sanoa tuohon mitään.

1 tykkäys

Vaikka tavallaan pidän tätä hyvänä suuntana, suomalainen luterilaisuus tosiaan yleensä pitää sakramentteja pappien tehtävänä, eikä siksi kastetta anneta diakoneille. Tässä on tosiaan hyvin tärkeää huomata se, että suomalainen luterilaisuus ei ole kaikki luterilaisuus. Myöskin on syytä huomata, että on itse asiassa olemassa useita luterilaisuuksia. Sitten voidaan kysyä, onko niillä jotain yhteisiä piirteitä vai ei.

1 tykkäys

En tiedä, mutta ainakin jo pyhä Ignatios Jumalankantaja (kuollut 108) kirjoittaa kolmesta portaasta:

“Seuratkaa kaikki piispaa niin kuin Jeesus Kristus Isää, ja vanhimpia [pappeja] niin kuin apostoleja. Diakoneja taas kunnioittakaa kuin Jumalan käskyä. Älköön kukaan ilman piispaa toimittako mitään seurakunnallista toimitusta. Sellaista ehtoollista pidettäköön pätevänä, joka tapahtuu piispan tai hänen valtuuttamansa henkilön toimesta. Minne piispa ilmaantuu, siellä olkoon lauma. - - On hyvä antaa tunnustus Jumalalle ja piispalle. Se joka kunnioittaa piispaa, nauttiin kunnioitusta Jumalan puolelta. Se joka panee jotain toimeen piispalta salassa, osoittaa palveluksensa Perkeleelle.” (Ignatioksen kirje smyrnalaisille, 8 - 9)

Niin kuin tässäkin sanotaan, ehtoollisliturgiaa ei saa toimittaa ilman piispan lupaa. Siksi sitä ei ortodoksisessa kirkossa voi toimittaa ilman antiminssiä, jonka piispa on siunannut tietyn seurakunnan käyttöön.

1 tykkäys

Juu, mutta kirkkomme diakonaattiuudistuksen tarkoitus oli ainakin kääntyä jossain määrin “vanhakirkollisen kolmisäikeisen viran” suuntaan. Se ei vain ole edennyt, koska sitä on vastustettu. Seuraavassa ote Mikko Malkavaaran julkaisusta parin vuoden takaa:

Pitkäaikainen keskustelu diakonivirasta on ollut turhauttavaa. Esitykset, mietinnöt ja lausunnot ovat kulkeneet kirkkohallituksen, piispainkokouksen ja kirkollis- kokouksen välillä eikä loppua ole näyttänyt tulevan. Mielipide-erot ovat olleet luonteeltaan ainakin teologisia. Suhteellisen voimakas on ensinnäkin se näkemys, jonka mukaan diakonivirka ei sovellu Augsburgin tunnustuksen määrittämään ja luterilaisen perinteen vakiinnuttamaan virkakäsitykseen. Tämän mukaan luteri- laisuudessa on vain pappisvirka.
Tunnustuskirjoihin vetoavat ovat sanoneet pappisviran rinnalle perustettavan diakoniviran aiheuttavan ongelmia. Tällaisina on mainittu työntekijäkeskeisyy- den vahvistuminen, virkojen hierarkian korostuminen ja muurin kohoaminen seurakuntalaisten ja virkaan vihittyjen välille. Viran korostamista on pidetty kor- keakirkollisena ja luterilaisuudelle vieraana. Näkemyksen edustajista juuri kukaan ei ole kuitenkaan ilmaissut halua poistaa nykyistä diakonivihkimystä ja kehittää kirkon hengellisen työn eri virkoja nimenomaisesti maallikkovirkoina. Kehitystä jarrutetaan, mutta alkutilanteeseenkaan ei haluta palata.
Uudistusta on ohjannut ekumeenisiin sopimuksiin kirjattu kirkon tahto liit- tyä muiden kirkkojen virkakäsitykseen ja tutkia kolmisäikeisen vanhakirkollisen virkakäsityksen soveltuvuutta Suomen luterilaiseen kirkkoon. Vaikka diakonivirka on säilynyt eri kirkoissa varsin erilaisena, kirkkojen välisissä keskusteluissa diako- niviran on katsottu ilmaisevan kirkon yhteistä perintöä.
Suomen kirkon teologisissa diakoniviran ratkaisuyrityksissä eniten kritiikkiä on saanut sellainen viran ykseyttä puolustanut linja, jossa vihkimyksiäkin olisi vain yksi. Laajin yhteisymmärrys on vallinnut mallista, jossa kirkossa on piispan, papin ja diakonin virat ja niille kullekin oma vihkimyksensä.

Diakonia ja diakonivirka

http://sakasti.evl.fi/julkaisut.nsf/020A6402AC464E4EC2257E6E004415C4/$FILE/255445_KH_Diakonia_ja_diakonivirka.pdf

Minusta tärkeätä olisi kehittää diakonaattia oikeaan suuntaan. Sellainen sillisalaatti, jolta ehdotukset niihin tarkemmin perehtymättömälle ovat näyttäneet, ei tunnu hyvältä. Pitäisi todeta, että diakonin virkakin on sellainen, jonka pitää lähteä messusta ulospäin. Siis pidrtään messu tässäkin keskiössä. Ja tällainen diakoni voi tietysti olla vain mies, kuten pappikin. Vanhan kirkon naisdiakonit eivät olleet tällaisia varsinaisia diakoneja, vaan sui generis. Oikeastaan tarvittaisiin suuri kokonaisuudistus, jottei mennä ojasta allikkoon.

Siitä vaan teesejä naulaamaan!